Sivu 1/1
Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 4:29 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina 32-vuotiaan miehen tapon yrityksestä epäiltynä
Miestä epäillään lisäksi törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Epäillyt teot tapahtuivat viime viikon torstaina Vaasassa. Komisario Mikko Uusimäki kertoo, että mies riehui Rewellin kauppakeskuksen edustalla torin laidalla puoli kuuden aikaan alkuillasta.
Episodi sai alkunsa, kun vartija kehotti miestä poistumaan kauppakeskuksesta. Poistuessaan mies yritti lyödä kauppakeskuksessa työskentelevää henkilöä. Kun mies meni ulos, hän kävi käsiksi kauppakeskuksen ulkopuolella olleeseen henkilöön.
Vartija tuli uhrin avuksi, jonka jälkeen väkivalta kohdistui vartijaan. Uusimäen mukaan asianomistajia tapauksessa on kaksi. Vartijaan kohdistunutta väkivaltaa poliisi tutkii tapon yrityksenä.
– Epäillyllä on ollut jonkinlainen astalo käytössään, Uusimäki jatkaa.
Kun mies oli vartijan kimpussa, tilanteeseen tuli ulkopuolisia avuksi.
Mies vangittiin todennäköisin syin rikoksista epäiltynä. Asiassa on nostettava syyte 1. joulukuuta mennessä.
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... a-vartijan
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.11.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 4:38 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Ens kuussa tapahtuu vasta? Ennustaja.
9.11.2025
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.11.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 4:42 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 4:38 pm
Ens kuussa tapahtuu vasta? Ennustaja.
9.11.2025
Aina aikaansa edellä!

Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm
Kirjoittaja URSA
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 6:49 pm
Kirjoittaja Make69
URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Vartija voi olla vaikka pieni kevyt tyttö, ei ne aina ole sellaisia kanuunoita mitä luulisi. Tuollainen raivohullu vastassa niin siinä on isommallakin joukolla pitelemistä. Hapettaminen auttaa, happiruuvia vähän ahtaammalle niin loppuu riehuminen.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ti Loka 14, 2025 9:16 pm
Kirjoittaja Syksyn sävel
URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Pohjanmaalla ei ole tarvittu ennenkään peukkua väkivaltaiseen ja mielipuoliseen riehumiseen.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ke Loka 15, 2025 12:57 am
Kirjoittaja Peltokallo
Jos kohdehenkilö on todella pahalla päällä eikä mikään tivolikääpiö ruumiinrakenteeltaan, ei keskiverto vartija voi yksin yhtään mitään. Puhumattakaan siitä jos on jotain vempaimia mukana.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ke Loka 15, 2025 9:28 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
1. Epäillyn nimi: LAHTI, Ari Pekka (260593)
2. Puolustajan nimi: OTM Ronnie Lind
3. Tutkinnanjohtaja: Rikoskomisario Mikko Uusimäki
4. Rikokset, joista epäillään todennäköisin syin:
1) Tapon yritys, 5710/R/21828/25, 9.10.2025, Vaasa
2) Törkeän pahoinpitelyn yritys, 5710/R/21828/25, 9.10.2025, Vaasa
5. Syytteen nostamisen määräpäivä: 1.12.2025
Lahti määrättiin vangittavaksi.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: Ke Loka 15, 2025 9:58 am
Kirjoittaja Jarkallas
Make69 kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:49 pm
URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Vartija voi olla vaikka pieni kevyt tyttö, ei ne aina ole sellaisia kanuunoita mitä luulisi. Tuollainen raivohullu vastassa niin siinä on isommallakin joukolla pitelemistä. Hapettaminen auttaa, happiruuvia vähän ahtaammalle niin loppuu riehuminen.
Just näin. Lisäks vartijan voimankäyttökoulutus kestää muutaman hassun tunnin. Ja vaikka olis vähän isompi kaveri vartijana ja vaikka olis jotain lajitaustaakin ei se aina mene ihan niinku elokuvissa ja chuck norris pistelee peukkupäitä yhdellä kädellä nippuun. Tuolla sekopää riehujalla oli ton linkin mukaan myös joku astalo. Uutisesta saa kuitenki sen kuvan että riehuja saatiin taltutettua ja yritykseksi jäi tappo. Hienoa työtä vartijalta kun meni avuksi ja sai sekopään teot estettyä, ja hienoa toimintaa sivullisilta jos auttoivat eivätkä jääneet viereen katseleen ja kuvaamaan videoo someen.
Re: Mies riehui silmittömästi Vaasan keskustassa 9.10.2025 – yritti tappaa vartijan
Lähetetty: To Maalis 05, 2026 12:32 am
Kirjoittaja Haajamur
URSA kirjoitti: Ti Loka 14, 2025 6:42 pm
Onko Vaasassakin jo ainakin yksi peukunkäyttäjä. Kuulostaa vähän siltä kun vartija tarvitsi sivullisten apua.
Vaasassa ei ole peukku-epidemiaa. Tämä tieto luottolähteestä. kuulemma piri pitää pintansa ja ihmiset eivät muutenkaan halua Alpha-pvp:tä kaupattavan koko kylässä.