Sivu 1/1
Kankaanpääläismies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen poliisin vainoamisesta
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:26 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Kuten tyypillinen kantasuomalainen uusnatsi, tämäkin mätisäkki oli jo aiemmin kahdesta rikoksesta tuomittu.
https://yle.fi/a/74-20193626
Kankaanpääläismies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen poliisin vainoamisesta
Mies sai tuomion myös lievästä ampuma-aserikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut kankaanpääläisen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen poliisin vainoamisesta.
Mies sai tuomion myös lievästä ampuma-aserikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.
Miestä syytettiin myös kahdesta muusta vainoamisesta sekä kahdesta laittomasta uhkauksesta. Nämä syytteet kuitenkin hylättiin. Niissäkin epäiltiin, että vainoamisen kohteina olivat poliisit.
Syyksiluetussa vainoamistapauksessa tuomitun katsottiin vainonneen poliisina työskennellyttä naista huhtikuun ja heinäkuun välisen ajan vuonna 2024. Hän oli ollut autollaan parkissa useita kertoja poliisiaseman läheisyydessä uhrin työvuorojen aikana sekä lähtenyt myös seuraamaan tätä.
Uhrina ollut poliisi kuvaili turvallisuudentunteensa heikentyneen seuraamisten johdosta.
Neljän kuukauden ehdollisen lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrilleen korvauksia 1 200 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:27 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Siellä on käytetty vahvasti kiljujärkeä maalaisjärjen sijaan. Ei enää tyhmemmäksi rikollinen oikein voi itseään saattaa.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:34 am
Kirjoittaja Anom
Vaikka kuinka yritin etsiä uutisesta, niin en löytänyt natseihin liittyvää mainintaa. Levisillä vähän taas levisi ketjun otsikko pitkin reisiä öyhötyskiimassaan?
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:37 am
Kirjoittaja Eriksson
Anom kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:34 am
Vaikka kuinka yritin etsiä uutisesta, niin en löytänyt natseihin liittyvää mainintaa. Levisillä vähän taas levisi ketjun otsikko pitkin reisiä öyhötyskiimassaan?
Tuossa linkitetyssä Ylen jutussa lukee näin:
"Osa Kankaanpään terrorismirikosvyyhtiä
Tuomittu mies oli vuonna 2024 oikeudessa syytettynä useista rikoksista liittyen Kankaanpään terrorismirikosjuttuun.
Hän ei ollut kumpikaan pääsyytetyistä.
Hänet tuomittiin vyyhdissä törkeästä pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta ja kätkemisrikoksesta yhden vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeuteen."
Tuosta varmaan tulee toi uusnatsiviittaus.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:37 am
Kirjoittaja Lauha
Selkeästi mies oli yhtä älykäs kuin trilobiitin fossiili. Miten muuten nää vainoamishommat menee lainsäädännön mukaan, kun tossakin ilmeisesti tää vajakki oli kuitenkin ollut julkisella parkkipaikalla ja seuraamisesta veikkaan, että ei kotiin asti tullut? Miten siis oikeuskäytännössä määritellään se, että tietyssä tilanteessa et saa liikkua tietyllä tavalla julkisella paikalla?
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:39 am
Kirjoittaja Eriksson
Luulisin kumminkin että kyseinen tyyppi on vaan ihastunut siihen poliisiin ja siksi seuraillut tätä kuvitellen samalla tietysti että pääsisi pielustelemaan tämän kanssa niinkuin oikein Kankaanpään malliin.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:41 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Eriksson kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:39 am
Luulisin kumminkin että kyseinen tyyppi on vaan ihastunut siihen poliisiin ja siksi seuraillut tätä kuvitellen samalla tietysti että pääsisi pielustelemaan tämän kanssa niinkuin oikein Kankaanpään malliin.
Onko tää natsi siis sama, joka suunnitteli pääministerin murhaa? Vai oliko näitä juttuja useampia.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:48 am
Kirjoittaja Eriksson
JanitaSlim kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:41 am
Onko tää natsi siis sama, joka suunnitteli pääministerin murhaa? Vai oliko näitä juttuja useampia.
Piruko noista Kankaanpään hurjista tietää mitä kukakin suunnittelee.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:50 am
Kirjoittaja Anom
Eriksson kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:37 am
Tuosta varmaan tulee toi uusnatsiviittaus.
En löytänyt tuostakaan uutisesta natsiviitteitä. Terrorismiepäilyjä, joista ei kuitenkaan tullut kenellekään tuomioita.
Varmaan olisin aika nopeasti kaulakiikussa, jos näkisin päivittäin joka paikassa natseja. Surullista.

Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 11:53 am
Kirjoittaja Lauha
Jossain Kankaanpäässä ei taatusti ole natseja, se vaatisi ideologiaa ja se taas vaatisi jo muutaman aivosolun.
Ja kyllä, olen käynyt kyseisessä kaupungissa.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 12:06 pm
Kirjoittaja Puntari
Lauha kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:53 am
Jossain Kankaanpäässä ei taatusti ole natseja, se vaatisi ideologiaa ja se taas vaatisi jo muutaman aivosolun.
Ja kyllä, olen käynyt kyseisessä kaupungissa.
Eikös juuri tuollaiset ole otollisinta likaisten hommien tekijöitä ja nahkasaappaiden kiillottajia? Ilman kuraportaan taistelijoita ei mitään tapahdu ja samalla oikeita fuhrereitä ei päästä syyttämään mistään.
Selvää on, että kukaan ei itse vapaaehtoisesti myönnä olevansa natsi tai mitään muutakaan katalaa. Siksi kiertoilmaisut "isänmaallisuudesta" (kelle, Venäjälle?) ja muuta höperöä.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 12:13 pm
Kirjoittaja Eriksson
Anom kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 11:50 am
En löytänyt tuostakaan uutisesta natsiviitteitä. Terrorismiepäilyjä, joista ei kuitenkaan tullut kenellekään tuomioita.
Varmaan olisin aika nopeasti kaulakiikussa, jos näkisin päivittäin joka paikassa natseja. Surullista.
En minäkään mutta ajattelin vaan että siitä se varmaan ketjun avaajan mieleen on tullut.
Re: Vaarallinen uusnatsi vainosi naispoliisia parkkipaikalla ja tien päällä Kankaanpäässä
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 1:13 pm
Kirjoittaja Anom
Puntari kirjoitti: Ke Marras 12, 2025 12:06 pm
Selvää on, että kukaan ei itse vapaaehtoisesti myönnä olevansa natsi tai mitään muutakaan katalaa. Siksi kiertoilmaisut "isänmaallisuudesta" (kelle, Venäjälle?) ja muuta höperöä.
Jaa miksi ei myönnä? Onhan noita esimerkkejä Suomestakin vaikka kuinka paljon. Jopa ainakin yksi kansanedustaja myöntänyt olevansa kommunisti, joka on vielä pahempi kuin kiljunatsi.
Isänmaallinen voi olla olematta natsi tai mitään muutakaan mikä assosioituu mihinkään negatiiviseen ryhmittymään tai aatteeseen.
Isänmaallisuus itsessään ei ole haitallinen aate, vaan jopa suotava.
Re: Kankaanpääläismies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen poliisin vainoamisesta
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 2:30 pm
Kirjoittaja Arjalainen 88
En ota kantaa uutiseen koska en ole isänmaallinen.