MURHA.INFO

kuinka moni on ollut lähellä kuolemaa? selvinnyt säikähdyksellä tai jopa nähnyt elämänsä filminauhana ja valoa tunnelin päässä?

viime viikon tiistaina säikähdin kajaanissa yhdellä maantien taukopaikalla. olin just keskittyneesti kääntämässä sätkää ku kuulin veljen huutavan mun nimeä. ehdin nostaa päätä ja näin ku tiensivuun kaartoi perävaunullinen rekka. jyrkän kääntymisen johdosta jokin ovea kiinni pitelevä tappi oli pettänyt ja ovi levähti rekan kaartaessa auki. humina vaan kuului ku oven alareuna heilahti korvan vierestä, olkapään korkeudelta. ois ollu näyttävä lähtö ku ois pää siinä irronnu!
faija sit myöhemmin kommentoikin et niinhän sitä sanotaan et tupakointi voi tappaa
kevyesti siinä rekkakuskikin säikähti.

ihmiset on kuulemma tietämättään kuolemanuhan alla monta kertaa päivässä , lähellä saada kuolettavia sähköiskuja tms.

Kyllä muistuu vieläkin mieleen kun meinasin pienenä hukkua. Vaikka ikää oli joku 2-3v. sen jotenkin tajuaa silti että nyt tulee loppu. Muistan miltä veden alla näytti ja miten ymmärsin että pois olisi päästävä. Vettäkin tuli jo pikkuisen kai nieltyä ja hengitettyä. Sekin on jäänyt mieleen miten kova oli puristus niskassa, kun eräs tuttava minut sieltä sitten pelasti. Liikenteessä ehkä pari kertaa elämässä on tullut myös tunne että nyt taisi käydä huonosti, ja toisaalta se onkin mielessäni se pelottavin osa-alue elämässä nykyisin, kun siinä on niin paljon tekijöitä joita et voi hallita itse.

Tietämättäni olen varmasti ollut uhan alla monastikin, autoiluun liittyen etenkin. Olen ollut kyydissä, kun yli 200km/h paahtava auto lähes riistäytyy kuskin käsistä liukkaalla (kääntyy vauhdissa poikittain pariin eri suuntaan). Turvallinen auto kyseessä, mutta silloin kyllä jännitti tosissaan. Varma läheltä-piti -sattumus kävi yläasteaikoina: ruokana oli pinaattilettuja, jotka olivat olleet lapsena suurta herkkuani. Sen kummemmin asiaa harkitsematta maistoin puolitoista. Seuraava muistikuva onkin sitten terveydenhoitajan odotushuoneen sohvalta, jossa makaan selälläni tuntien, kuinka kurkunpää turpoaa hitaasti umpeen. Silloin en pelkästään luullut kuolevani, vaan odotin sitä varmuudella ja jonkinnäköisellä tyyneydelläkin.

Pakko mainita myös puolisoni kunnostautuminen, jossa on ihan tosissaan ollut aivan tolkuttomasti onnea mukana, samaan tyyliin kuin esmes-in tapauksessa. Mieheni on aina ollut moottoripyörämiehiä, rakkaus kaksipyöräisiä kohtaan syttyi kuulemma jo pikkupoikana ja teininä oli päässyt koeajamaan kaverinsa pyörää (minulle on jäänyt hieman epäselväksi, oliko miehellä itsellään tuolloin vielä moottoripyöräkorttia). Testipaikaksi oli valittu kapea sivutie, kypärä oli jäänyt kaverin päähän ja vauhtia oli kuulemma kahdeksankymppiä. Syystä tahi toisesta pyörä oli kaatunut ja mies lentänyt sen kyydistä pää edellä lepikkoon. Ojasta havahtuessaan hän oli tajunnut makaavansa lampputolpan vieressä siten, että tolppa oli parin kymmenen sentin päässä päästä. Oli kuulemma hetken tuijotellut tolppaa silmästä silmään ja miettinyt tuuriaan, kypärä ei sen koommin ole unohtunut matkasta.

kerran saanu puukosta päähän, onneks vaan hipasi mut silti tuli verta aika vitusti. toisella kertaa lyöty mahaan mut sain vedettyää vattan sisään ja päällä oli helvetin paksu kelkkailutakki ni ei tullu ihan nahkaan saakka. pistooli on ollu ohimolla kerran. sitte oon lentäny auton tuulilasin läpipuoliks nokkapellille, tuli vaan mustelma käteen 160km vauhdista 5-6kertaa katonkautta ympäri, ei menny muuta sormi poikki tosin roikku enää nahan ja jänteiden varas ja vöitä ei tietenkää. kerran piti mennä yhen kaverin kyydis kotiin mut jostain syystä päätin kännipäis kävellä ku oli jotenki outo olo, 10min päästä tuli puhelu et toni on kuollu ku oli ajanu mettään kaikkia ei ees muista, olin nuorempana äärimmäisen tapaturma altis kaveri ny ei oo enää pariin vuoteen ollu varmaan yhtäkää läheltäpiti tilannetta. kaverin piti joskus mennä jatkoille yhteen kämppään mut sillä oli kas tullu joku ihme tunne et taitaaki mennä kotio suoraan, seuraavana aamuna oli heränny ku sen kaveri oli soittanu ni sinne jatkoille oli tullu jonku mamman eksä ja ampunu summis haulikolla 2 ekaa jotka oli tullu vastaan, on juttua tääki sitä.

Hukkua olen kanssa meinannut joskus pienenä (5-6v), siitä en tosin muista mitään. Ja sitten joskus on auto lentänyt nokan kautta katolleen, ilman vöitä. Mutta onneksi ei mitään käynyt.. Mua ei kyllä ole kukaan puukottanut eikä pyssyjen kanssa oo heiluttu

Liityn myös melkein-hukuin-kerhoon.

Olisi ihmiskunta voittanut paljon.

Itellä itse tapaukseen menemättä, mutta se on aivan käsittämätön tunne, kun tajuaa että nyt taisi tulla loppu! Mun on, anteeks, vähän vaikea saada järkeviä ajatuksia tapahtuneesta, vieläkin alkaa oksettaa ja tärisyttää kun sitä miettii. Mutta on kumma, miten vaikka itse tilanne oli silloinkin jo ihan järjetön, niin muistaa pieniä yksityiskohtia ja sen tunteen muistaa aina.

Ihan ensin lähti jalat saman tein alta, korvissa vaan humis, näkökenttä heilahti jokaisella sydämen lyönnillä, oli ihan halvaantunut olo enkä mitenkään pystynyt hallitsemaan itseäni, suorastaan ihme etten p*skonut housuunkin vielä. Aika pysähtyi sillä sekunnilla ja ajatteli vaan, että ei mulle voi käydä näin. Ensimmäisestä järkytyksestä kun selvisi, niin ymmärsi vaan, että nyt on puolustauduttava mutta ei pysty. Se oli aivan kamalaa, teki vaan mieli karjua ittelle, että nyt Rattus p*rkele toimit ! Selvisin kuitenkin mutta en omin avuin.

Huhhuh, sekavaa mutta sainpas sydämeltä.

Rattus kirjoitti:Itellä itse tapaukseen menemättä, mutta se on aivan käsittämätön tunne, kun tajuaa että nyt taisi tulla loppu!

Epärealistisen oloinen sekoitus onnea ja kauhua. Tunteet vaihtelee ihan mielettömällä nopeudella eikä ole ihan satavarma, että mikä niistä kaikista on voimakkain. Veikkaisin onnea.

Minulta löytyi vatsasta 20cm mittainen syöpä kasvain, varmaan ihan viikoista kiinni että löytö olisi tullut liian myöhään.

ai niin, ja kerran mua on tähdätty haulikolla päähän. tuntematon tyyppi eräillä jatkoilla, oltiin sillon kahestaan siinä huoneessa. en tiedä oliko ase ladattu, todennäköisesti ei, mutta silti tuntui kuin ois ollu jossain elokuvassa. tyyppi uhkasi ensin ampua itsensä, työnsi piipun suuhun. siinä sit yritin puhua sille ja yhtäkkii se osotti aseella mua, et ampuu ensin mut ja sit itsensä. onneks oli sen verran neuvottelijan kykyjä (oon 2 vuotta päivystäny kriisipuhelinta), et sain aseen tyypiltä pois ja piiloon. sit melkeen samantien lähdin kotiin, ei ollu erityisen hyvät jatkokekkerit.

Puukosta kylkeen kotibileissä. Ei sattunut kauheasti, mutta näytti menevän niin syvälle, että kelasin rikkoneen jotain kriittisiä sisäelimiä. Kuolemanpelkoa lisäsi se että olin juuri lukenut iltalehdestä useista puukotustapauksista joissa oli henki lähtenyt. Ihme etten mennyt suurempaan shokkiin.

250km/h ulos tieltä, istuin pelkääjän paikalla, tilanne oli hetkessä ohi, onneksi ei minulle eikä ajajalle käynyt mitään.

Läheltä piti -tilanteita on ollut useampiakin. Joskus mietin mitä vielä täällä teen, mutta ehkä sillekin on joku syynsä.
Autolla ajaessa näitä tilanteita on tullut usein ja ilmeisesti sen verran toivoton tapaus olen, etten osaa ottaa näistä tilanteista opikseni. Yhdessäkään näistä kerroista en myönnä kyllä, että vika olisi ollut vain minussa
Itsesuojeluvaistoni ei ilmeisesti myöskään ole oikein kohdillaan..
Kuitenkin pääosin selvinnyt vain suurella säikähdyksellä

R.aven kirjoitti:250km/h ulos tieltä, istuin pelkääjän paikalla, tilanne oli hetkessä ohi, onneksi ei minulle eikä ajajalle käynyt mitään.

Tuossa vauhdissa ulos tieltä ajamalla autosta tuskin mitään olisi jäljellä saati ihmisistä -ainakaan ilman turvakaaria. Mutta en minä missään tapauksessa väitä että tätä on liioteltu, en.

Tuossa vauhdissa ulos tieltä ajamalla autosta tuskin mitään olisi jäljellä saati ihmisistä -ainakaan ilman turvakaaria. Mutta en minä missään tapauksessa väitä että tätä on liioteltu, en.

240-250km oli vauhti, ja juu paikka jossa ulos ajettiin, oli sen vertaa hyvä paikka, jos näin voi sanoa, että sillä puolella ei ole kuin iso alue nurmikkoa ja 30m päästä alkaa vasta pieni metsäalue. Auto lähti hallusta isosta töyssystä ja silloinen poikaystäväni sai sen hallintaan sen vertaa että pyörähdettiin sivusuunnassa ympäri monesti, auto osui välissä betoniporsaaseen joka hidasti vauhtia, sen puoleinen levike irtosi.