Sivu 1/2
Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 8:41 am
Kirjoittaja qurqo
Yhdysvaltain Ivy League -yliopiston kampuksella on ammuttu useita ihmisiä, kertoo uutistoimisto Reuters.
Ainakin kaksi on kuollut ja kahdeksan kriittisessä tilassa Brownin yliopistolla tapahtuneen ammuskelun jälkeen. Lisäksi yksi ihminen haavoittui luodinsirpaleista. Viranomaiset kehottavat alueen ihmisiä pysymään eristyksissä.
Brownin yliopiston johtaja Christina Paxson vahvisti varhain sunnuntaiaamuna, että kaksi ammuskelussa kuollutta olivat yliopiston opiskelijoita.
Kampuksen ympäristön kadut ovat pysyneet suljettuina tunteja ampumisen jälkeen. Viranomaiset tehostivat turvatoimia ympäri kaupunkia, kun poliisi on jatkanut epäillyn etsimistä.
Viranomaisten kuvauksien mukaan epäilty on mustaan pukeutunut mies. Viranomaisten mukaan ampuja nähtiin viimeksi poistumassa rakennuksesta, eikä asetta ollut löydetty. Ampuminen tapahtui Barus and Holley -rakennuksessa, jossa sijaitsevat tekniikan ja fysiikan laitokset.
Poliisin apulaispäällikkö Timothy O’Haran mukaan epäiltyä ole tunnistettu.
Viranomaisten mukaan ampuja pakeni Brownin Barus & Holley -tekniikan rakennukselta, jossa pidettiin tuolloin tenttejä.
– Käytämme kaikkia mahdollisia resursseja löytääksemme epäillyn. Tarve suojautua on edelleen voimassa, ja kehotan ihmisiä ottamaan sen erittäin vakavasti. Älkää tulko alueelle, sanoi apulaispoliisipäällikkö Timothy O'Hara, Reutersin mukaan.
Uhrit opiskelijoita
Brown lähetti hätäilmoituksen kello 16.22 (Suomen aikaa lauantai-iltana 23.22) ja ilmoitti aktiivisesta ampujasta Barusin ja Holley Engineeringin lähellä.
Paxson on vahvistanut toimittajille, että kaikki tai lähes kaikki uhrit olivat opiskelijoita.
– Tämän on päivä, jota ei koskaan toivo tapahtuvan, ja nyt se on tapahtunut, Paxson kommentoi toimittajille.
Rode Islandin pormestari on järjestänyt tapauksen vuoksi lehdistötilaisuuden.
– Voin vahvistaa, että kaksi ihmistä on kuollut tänä iltapäivänä ja kahdeksan muun tila on kriittinen, mutta vakaa, Rhode Islandin pormestari Brett Smiley kertoi lehdistötilaisuudessa Providencessa.
Brownin yliopistossa Providencessa lähellä Bostonia on noin 11 000 opiskelijaa.
Presidentti Donald Trump sai tiedon Brownin yliopiston ampumisista.
– Mikä kauhea asia se on. Voimme vain rukoilla uhrien puolesta, Trump kommentoi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1b9 ... a0b08fd21f
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 8:42 am
Kirjoittaja qurqo
Taitaa tekijä olla taas transu, kun ei ole valvontakameroista kuvia tekijästä suostuttu julkaisemaan. Kameroita tuolla on joka nurkalla.
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 8:56 am
Kirjoittaja qurqo
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 1:19 pm
Kirjoittaja Puntari
Amerikan ihmemaassa kuten myös Venäjällä kaikki on mahdollista ja syyllinen nimetään heti ilman mitään tietoa.
"Transut" kelpaavat syntipukeiksi, jos parempaa ei keksitä.
Miten minkään yliopiston rehtori tietäisi mitään joukkoampujasta? aloustieteen peruskurssi (Principles of Economics) ei äkkiseltään myöskään luulisi herättävän intohimoja kenessäkään.
Minfon juutisointi muuten jatkuvasti on peruskurssi siitä miten herkkäuskoisia saadaan radikalisoitumaan. Aina on joku hörhö kansasryhmää tai jotain porukkaa syyttämässä älämölön kera. Suopmalaiseen oikeusjärjestelmään kun satunnaiset joukkorangaistukset eivät kuulu eivätkä ole koskaan kuuluneet. No, toisto on toistoa ja se vaikuttaa ja siksi sitä jksetaan tehdä näiden epäisänmaallisten laittomuuden lietsojien toimesta. Sitten löytyy yksittäinen asemies... mitä tavoitellaankin.
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 1:41 pm
Kirjoittaja qurqo
Puntari kirjoitti: Su Joulu 14, 2025 1:19 pm
Amerikan ihmemaassa kuten myös Venäjällä kaikki on mahdollista ja syyllinen nimetään heti ilman mitään tietoa.
"Transut" kelpaavat syntipukeiksi, jos parempaa ei keksitä.
Jos ampuja olisi ollut valkoinen heteromies, niin tuskin niillä olisi mitään ongelmia ollut saada ampujan naamaa julki. Aina, kun transu, musta tai muslimi on ollut ampujana, niin tuntomerkkejä ja manifestia on pidetty salassa viimeiseen asti.
Joku on saatu pidätettyä.
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 2:01 pm
Kirjoittaja siiantaika
Puntari kirjoitti: Su Joulu 14, 2025 1:19 pm
Amerikan ihmemaassa kuten myös Venäjällä kaikki on mahdollista ja syyllinen nimetään heti ilman mitään tietoa.
Tietoahan on vaikka kuinka. Tekijän ulkonäköä piilotellaan systemaattisesti eli se on arka aihe. Tekijän tiedetään siis faktoillisesti olevan transu tai mahdollisesti joku neekeri. Henkilökohtaisesti tuosta yhdestä valvontakameran selkäkuvasta ei minulle tule mieleen musta mies.
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 7:07 pm
Kirjoittaja qurqo
allahiahan sitä ilmeisesti on tuollakin huudettu ja juutalaiset ollut kohteena.
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 11:29 pm
Kirjoittaja Luciano Viskos
New York Postissakaan ei vielä mitään uutta paitsi jotain "kylmääviä" yksityiskohtia epäiltyyn liittyen.
https://nypost.com/2025/12/14/us-news/c ... s-shooter/
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2025 11:49 pm
Kirjoittaja Pureva puheenjohtaja
Niin että Benjamin Erickson siellä huusi allahu akbaria

Ei nyt ihan heti meni yksi yhteen
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ma Joulu 15, 2025 2:14 am
Kirjoittaja Inkaa
qurqo kirjoitti: Su Joulu 14, 2025 7:07 pm
allahiahan sitä ilmeisesti on tuollakin huudettu ja juutalaiset ollut kohteena.
Vittu noita sun lähteitäsi. Laura Loomer.

Seuraavaksi varmaan Janus Putkonen?
Tuollainen transsuneekeri.
Erickson, a 24-year-old Wisconsin native, served as an infantry soldier in the US Army, where he passed sniper training, had experience with firearms instruction and had served as a rifleman between 2021 and 2024, according to the profile.
Erickson also received a good conduct medal, participated in “security duties” near the president and assisted with funeral ceremonies at Arlington, the profile stated.
The LinkedIn page stated he planned to continue his college education at Brown University in the fall 2025 semester.
https://edition.cnn.com/2025/12/14/us/b ... y-shooting
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ma Joulu 15, 2025 4:47 am
Kirjoittaja m1ckey
Inkaa kirjoitti: Ma Joulu 15, 2025 2:14 am
qurqo kirjoitti: Su Joulu 14, 2025 7:07 pm
allahiahan sitä ilmeisesti on tuollakin huudettu ja juutalaiset ollut kohteena.
Vittu noita sun lähteitäsi. Laura Loomer.

Seuraavaksi varmaan Janus Putkonen?
Tuollainen transsuneekeri.
Erickson, a 24-year-old Wisconsin native, served as an infantry soldier in the US Army, where he passed sniper training, had experience with firearms instruction and had served as a rifleman between 2021 and 2024, according to the profile.
Erickson also received a good conduct medal, participated in “security duties” near the president and assisted with funeral ceremonies at Arlington, the profile stated.
The LinkedIn page stated he planned to continue his college education at Brown University in the fall 2025 semester.
https://edition.cnn.com/2025/12/14/us/b ... y-shooting
"Aataminomena tai kurkunkehrä (prominentia laryngea) on kilpiruston yläreunan aiheuttama ulkonema keskellä kaulaa, joka saattaa näkyä etenkin
miehillä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aataminomena
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ma Joulu 15, 2025 7:38 am
Kirjoittaja qurqo
Väärä henkilöhän niillä oli pidätettynä ja tekijän annetaan jatkaa pakoaan
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ma Joulu 15, 2025 7:45 am
Kirjoittaja qurqo
Tappoiko demokraatit seuraavan potentiaalisen konservatiivijohtajan
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ti Joulu 16, 2025 6:32 am
Kirjoittaja Brontosaurus
Re: Eliittiyliopistolla ammuttu Yhdysvalloissa
Lähetetty: Ti Joulu 16, 2025 6:51 am
Kirjoittaja aivoriihi
qurqo kirjoitti: Ma Joulu 15, 2025 7:45 am
Tappoiko demokraatit seuraavan potentiaalisen konservatiivijohtajan
Juu, näin varmaan.
Ja pelkkänä valitettavana collateraalina damagena meni sitten myös Mukhammad Uzbekistanista?
"One of the victims was Ella Cook, vice president of the Brown College Republicans chapter. The other was Mukhammad Aziz Umurzokov, from Uzbekistan, in central Asia."
----
Lähde:
https://www.nbcnews.com/news/us-news/li ... rcna249255