Sivu 1/1

Uusi päätepysäkki lapsille

Lähetetty: Pe Joulu 19, 2025 7:17 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus esittää, että vakavasti väkivaltainen tai rikoskierteessä oleva lapsi voitaisiin sijoittaa 12-vuotiaana uuteen ”kuntouttavaan suljettuun laitospalveluun” toistaiseksi eli jopa täysi-ikäisyyteen asti
Esitys sisältyy lastensuojelulain uudistukseen, joka on eduskunnan käsiteltävänä.

Mikäli lakimuutokset hyväksytään, elokuussa 2026 yhdessä valtion viidestä koulukodista avautuu uudenlainen sijaishuollon yksikkö ”lapsille, jotka käyttävät vakavaa väkivaltaa tai tekevät muita rikollisia tekoja”. Alle 12-vuotias voitaisiin sijoittaa yksikköön vain erityisistä syistä.
Luonteeltaan ”viimesijaisessa” palvelussa lapsen perusoikeuksia, kuten liikkumisvapautta ja yhteydenpitoa, rajoitettaisiin korkeintaan vuodeksi kerrallaan.

Uutta laitospalvelua on perusteltu etenkin sillä, ettei Suomessa ole erityistä sijaishuoltopaikkaa väkivalta-, päihde- ja rikoskierteessä oleville lapsille. He kiertävät usein laitoksesta toiseen ja eho- eli erityisen huolenpidon jaksoja kertyy useita, eivätkä he saa tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Eho-jakso järjestetään käytännössä suljetussa yksikössä ja saa kestää enintään 90 vuorokautta.

Valtion koulukotia, jonka yhteyteen uusi yksikkö tulee, ei ole julkistettu. On uumoiltu, että se sijoittuisi joko Sippolaan Kouvolassa tai Lagmansgårdeniin Pietarsaaressa.
Yksikköä on kaavailtu 20–25 lapselle.

Uutta laitospalvelua on hahmoteltu sosiaali- ja terveysministeriön asettaman valmisteluryhmän loppuraportissa. Sen mukaan yksikössä olisi pieniä ja toisistaan erillisiä asuinryhmiä, jotta esimerkiksi jengi- ja rikoskumppanit voitaisiin hajauttaa.

Suljetuin ja intensiivisin asuinryhmä olisi kaksipaikkainen, jossa lasta kohden olisi alustavasti kolme hoito- ja kasvatusalan työntekijää. Muissa ryhmissä olisi kolme tai neljä lasta.
Ulkoilua varten olisi aidattu piha.
Myös työntekijöiden oikeus puuttua lapsen fyysiseen koskemattomuuteen lisääntyisi.
Sijoituksen ajaksi lapselta otettaisiin pois esimerkiksi älypuhelimet, muut viestintävälineet, rahat ja maksuvälineet. Työntekijöillä olisi oikeus varmistaa lapsen päihteettömyys henkilönkatsastuksella, joka voi käsittää esimerkiksi virtsa-, veri- tai sylkinäytteen.

”Palvelu olisi vahvasti lasta kuntouttava, ei missään nimessä säilöpaikka eikä vankilan kaltainen laitos”, sosiaali- ja työministeriön hallitusneuvos Tiina Muinonen sanoo.

Loppuraportin arvion mukaan hoitovuorokausi maksaisi lapsen sijoittaneelle hyvinvointialueelle korkeintaan 1 800–2 000 euroa. Hyvinvointialueet tuskin pitävät lasta kalliissa sijaishuollossa kauempaa kuin on ehdottoman välttämätöntä, Muinonen toteaa.
Sijoituksen jatkamista arvioidaan neljän kuukauden välein.

Perustamiskustannuksiin esitetään 2–2,5 miljoonaa euroa. 75 prosentin täyttöasteella laitospalvelu maksaisi vuosittain 10–12 miljoonaa euroa, joka katettaisiin hoitovuorokausimaksuina hyvinvointialueilta.

SK 51-52/2025
https://suomenkuvalehti.fi/uutisviikko/ ... 82619169-4

Re: Uusi päätepysäkki lapsille

Lähetetty: Pe Joulu 19, 2025 7:35 pm
Kirjoittaja Anoteus
Näitä tarvittaisiin aika monta, mutta tuo varhainen puuttuminen on ok. "Voimakeinoin" olisi varmasti monelle lapselle parempi pelastus, jos väkivallan määrään ei puututa rajoittavasti.