Sivu 1/1

Savolaismies vainosi naapurin perhettä ja tehtaili lastensuojeluilmoituksia – "Turvat kiinni rakit ja pennut", 2024-2025

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2025 5:16 pm
Kirjoittaja Eräs1
Keski-ikäinen mies vainosi naapureitaan noin vuoden ajan viime ja tänä vuonna keskisavolaisessa kunnassa. Mies muun muassa huuteli perheen kuusivuotiaille lapsille ja kuvasi perhettä heidän olleessaan omalla pihallaan.

Perheen lapsille mies huuteli muun muassa "Turvat kiinni rakit ja pennut."

Perhe kertoi, että huutelun takia he eivät uskaltautuneet liikkua pihalla. Perheen äidin mukaan häirintä oli päivittäistä.

Lisäksi mies tehtaili lukuisia turhia lastensuojeluilmoituksia perheen lapsista.

Asia eteni käräjäoikeuteen. Vainoamisesta syytteen saanut mies kiisti tapahtumat. Hänen mukaansa naapurin perhe puolestaan kuvasi häntä ja myi kotoaan pimeää viinaa ja nuuskaa. Huutelun ja lastensuojeluilmoitusten tehtailun mies myös kiisti.

Käräjäoikeus katsoi muun muassa todisteena käytetyn videotallenteen perusteella, että syyte huutelusta ja vainoamisesta piti paikkansa. Myös turhat lastensuojeluilmoitukset oli oikeuden mukaan tehnyt vastaaja.

Käräjäoikeus tuomitsi 55-vuotiaan miehen 40 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vainoamisesta. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan perheelle kärsimyskorvauksena yhteensä 6 000 euroa.

Mies valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/9099314

Re: Savolaismies vainosi naapurin perhettä ja tehtaili lastensuojeluilmoituksia – "Turvat kiinni rakit ja pennut", 2024-

Lähetetty: Ti Joulu 23, 2025 9:43 pm
Kirjoittaja BillyHill
Tunnelma oli siellä lupsakka heti
Savonmuahan OEKEET IMMEESET veti lentävä kalakukko

Hyvin toimittu vanha höyryjuna, hyvin toimittu.