Tällainen epäilty otettiin kiinni kaupparyöstöstä – tapauksessa todella erikoinen yksityiskohta
Tutkinnanjohtajaa sijaistava rikoskomisario Hanna Lindblad vahvistaa, että epäilty otettiin kiinni maanantaina.
”Poliisilla oli epäilys mahdollisesta tekijästä pian teon jälkeen. Rikoksesta epäillyn henkilöllisyys varmistettiin tutkinnassa ja hänet otettiin kiinni maanantaina iltapäivällä yksityisasunnosta Raumalla”, Lindblad kertoo.

- Poliisi teki tutkintaa kaupalla ryöstöiltana.jpg (303.07 KiB) Katsottu 1157 kertaa
Satakunnan Kansan hankkimien tietojen mukaan epäilty on nelikymppinen raumalaismies, joka on poliisille ainakin jossain määrin tuttu. Hänet on tuomittu vuonna 2016 törkeästä kotirauhan rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta ja virkamiehen vastustamisesta.
Epäilty kaupparyöstäjä meni tuolloin rikoskumppaninsa kanssa uhrin asuntoon Eurassa. Tunkeutujilla oli mukanaan kirves.
Kun uhri pyysi humalaisia tunkeutujia lähtemään, epäilty kaupparyöstäjä oli nyrkit ojossa uhannut, että tappaa tämän.
Mies hangoitteli vastaan myös, kun poliisi tavoitti hänet myöhemmin samana yönä. Hän otti muun muassa poliisimiestä rinnuksista kiinni niin, että poliisi joutui käyttämään ensin pippurisumutetta ja vielä etälamautinta.
Käräjäoikeus tuomitsi epäillyn kaupparyöstäjän 40 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Rauman ryöstön jälkeen tekopaikan lähistöltä tehtiin SK:n tietojen mukaan mielenkiintoinen löytö, jonka poliisi haki talteen. Eräältä pihalta löytyi muovipussi, jossa oli ainakin vaatteita, kassalipas ja puukon tuppi.
Erikoinen yksityiskohta on se, että jos pussin sisältö liittyy ryöstöön, vaikuttaa siltä, että tekijä ryösti kaupan shortsit jalassa ja vaihtoi sen jälkeen vaatteet.
Iskun kohteeksi joutuneen kaupan epäonni näyttää jatkuneen ryöstön jälkeen. Liikkeen ikkunoita hajotettiin myöhemmin.
Rikoskomisario Lindbladin mukaan tästä ilkivallasta on kirjattu poliisille erillinen vahingontekoilmoitus. Ainakaan tämän hetken tietojen mukaan ei ole viitteitä siitä, että ilkivallalla olisi yhteyttä ryöstöön.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 21981.html