Sivu 1/1

Mystinen liittymän sulkeminen -onko muille käynyt näin?

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 6:10 pm
Kirjoittaja Sipi
Viime yönä puhelinliittymäni sulkeutui. Laskut on hoidettu ajallaan. Poikani yritti soittaa (tietää että olen hereillä) ja sai vastaukseksi, että numero ei ole käytössä. Ei siis akun loppumisesta kertovaa "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".

Wifillä sitten pelasimme (watsapp) ja aamulla ystäväni puhelimesta soitin Telialle. He katsoivat tietojani ja sanoivat, että homma on täysi mysteeri. Liittymää ei näet voi sulkea muuta kuin asiakkaan ilmoituksella tai siinä tapauksessa, että laskut ovat maksamatta. Kummastakaan ei ollut kyse.

Tekninen tuki yritti selvittää asiaa, tuloksetta. Kolme eri asiakaspalvelijaa setvi asiaa, ja kukaan heistä ei ollut koskaan törmännyt vastaavaan. Lopulta myynnin puolelta liittymä avattiin, eli aktivoitiin uudelleen.

Kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut. Itse en edes osaisi sulkea liittymääni, koska en ole koskaan elämässäni edes tehnyt tunnuksia tai kirjautunut mihinkään Minun Telia -palveluun. Ensimmäinen kerta 30 vuoteen, kun tällainen tulee eteen. Mitään selitystä en asiaan saanut. Vähän kiinnostelee kyllä.