Sivu 1/1

Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 4:49 pm
Kirjoittaja Eräs1
Helsingin yliopisto on päättänyt erottaa opiskelijansa määräajaksi. Asian Ilta-Sanomille vahvistaa juristi Laura Karppinen.

Kyseinen opiskelija opiskelee Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Yliopiston hallitus päätti erottamisesta kokouksessaan keskiviikkona. Päätös oli Karppisen mukaan yksimielinen.

Opiskelija erotettiin määräaikaisesti kuluvan lukukauden ajaksi eli noin puoleksi vuodeksi. Erottaminen astuu voimaan maanantaina 2. helmikuuta.


Opiskelija oli saanut jo kesällä 2025 yliopiston rehtorilta varoituksen käytöksestään. IS on nähnyt rehtorin antaman varoituksen ja muita asiaan liittyviä dokumentteja.

– Opiskelija (nimi poistettu) on toistuvasti esittänyt perusteettomia väitteitä vilpistä sekä esittänyt lukuisia solvauksia ja muuten sopimattomia väitteitä yliopiston henkilöstöstä, varoituksessa kirjoitetaan.

Varoituksen jälkeen opiskelija on yliopiston mukaan uhkaillut yliopiston henkilöstöä ja lähettänyt ”lukuisia muuten loukkaavia viestejä”. Rehtorin antaman varoituksen yhteydessä on esimerkkejä opiskelijan lähettämistä viesteistä.

– Jos (nimi poistettu) ei pysty tuota paperia lukemaan, niin minä suosittelen, että hän pitää jatkossa turpansa kiinni asioista, joista hän ei hevon vittuakaan tiedä, opiskelija kirjoitti sähköpostiviestissä.

– Tämä vitun idiootti (nimi poistettu) ei sitten ymmärtänyt, että minä en odottanut enää kuulevani hänestä kertaakaan, hän kirjoitti toisessa viestissä.

Viestit olevat on lähetetty yliopiston henkilökunnan jäsenille. Yliopiston rehtori Sari Lindblom on vastannut jälkimmäiseen viestiin ja todennut, että yliopistolla on nollatoleranssi vastaavaan kielenkäyttöön. Sähköpostit on lähetetty toukokuussa 2025.

Opiskelija on lisäksi tehnyt kolme rikosilmoitusta, joista yhdestä poliisi on tehnyt esitutkinnan toimittamatta jättämispäätöksen, yliopiston asiakirjassa kerrotaan.

Opiskelijalle tarjottiin tilaisuus tulla kuulluksi määräaikaisesta erottamisestaan. Tämän jälkeen hän lähetti lukuisia viestejä yliopiston rehtorille, asiaa hoitavalle juristille sekä muille yliopiston henkilökunnan jäsenille.

– Opiskelijan lähettämissä viesteissä on paitsi uhkailtu rikosilmoituksilla, myös käytetty muuten epäasiallista kieltä ja esitetty asiattomia ja sopimattomia väitteitä. Myös tällaiset viestit ovat järjestyssäännöissä kiellettyä kiusaamista ja häirintää.

Erottamista perustellaankin myös sillä, ettei opiskelija korjannut epäasiallista käytöstään varoituksen saamisen tai määräaikaisesta erotuksesta kuulemisen jälkeen.

Käytännössä määräaikainen erottaminen tarkoittaa sitä, että opiskelija ei voi ilmoittautua yliopistoon läsnä- tai poissaolevaksi, suorittaa opintoja tai käyttää yliopiston palveluja, jotka ovat sidoksissa opiskeluoikeuteen. Erottaminen ei estä opiskelijan pääsyä yleisölle avoimiin yliopiston tiloihin.

Erottaminen on hyvin harvinainen toimenpide. Viime vuosikymmeninä Helsingin yliopisto on erottanut vain kolme opiskelijaa: vuosina 1993, 2007 ja 2020. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kyse oli pro gradu -työn kopioimisesta sanasta sanaan. Kolmannessa tapauksessa opiskelija oli aiheuttanut ”jatkuvaa häiriötä opetuksessa ja hallinnossa” tämän lisäksi opiskelija oli uhkaillut toista opiskelijaa ja yrittänyt käydä tämän kimppuun.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011783492.html

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:05 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Jaahas tää janteri selkeästi tähtää virallisiin loukkaantumisen MM-kisoihin. Korkean paikan leiri selkeästi menossa ja kuntopiikkiä haetaan. :wink:

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:12 pm
Kirjoittaja viivahattu
Taitaa olla korona-ajan "välttämättömien" rajoitusten uhri. Mt-ongelmathan tuossa haisevat ja kauas, toki on varmaan ilman niitäkin hankala luonne viestien sävystä päätellen.

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:24 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
viivahattu kirjoitti: Pe Tammi 30, 2026 5:12 pm Taitaa olla korona-ajan "välttämättömien" rajoitusten uhri. Mt-ongelmathan tuossa haisevat ja kauas, toki on varmaan ilman niitäkin hankala luonne viestien sävystä päätellen.
Mistä sitä tietää...

Tää sankari ei selkeästi ymmärrä lakeja ja tekee jotain perusteettomia rikosilmoituksia, jotka eivät johda mihinkään. Asenne on varmaan, mutta kun minä olen rinkirunkannut oman pääni sisällä itsekseen, että näin tää menee ja dunning kruger tyyliin kun ei ymmärrä asiasta yhtään mitään ei huomaa edes omaa osaamattomuuttaan lakien ymmärtämisessä kun osaaminen ei riitä edes oman osaamisen tason realistisee arviointiin. :wink:

Vaikka luulisi, että jos on yliopistoon päässyt äly riittäisi edes lakien pääkohtien ymmärtämiseen...

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:28 pm
Kirjoittaja Tupla
Haiskahtaa puikulapäiseltä niikkeriltä, joka on jonkin kiintiön kautta luikerrellut umpirehelliseen ja hyväkäytöksiseen suomalaiseen yliopistomaailmaan.

Palautetaan tääkin lähettäjälle.

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:32 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Tupla kirjoitti: Pe Tammi 30, 2026 5:28 pm Haiskahtaa puikulapäiseltä niikkeriltä, joka on jonkin kiintiön kautta luikerrellut umpirehelliseen ja hyväkäytöksiseen suomalaiseen yliopistomaailmaan.

Palautetaan tääkin lähettäjälle.
Noin hyvää suomee? Ei ikinä!!!

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:37 pm
Kirjoittaja Tupla
Aina löytyy vassuleita puolustelemaan näitä. Huoh.

Et ole käännösohjelmista kuullut.

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:43 pm
Kirjoittaja Eräs1
Määräaikainen erottaminen on ankarin mahdollinen toimenpide, johon yliopisto voi opiskelijaa kohtaan ryhtyä. Laki ei salli pysyvää erottamista.

Määräaikaista erottamista ei voida automaattisesti jatkaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec28 ... 4dda99ecc4

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 5:53 pm
Kirjoittaja Tupla
Pitäisikö edetä oikeuslaitoksen kautta? Kunnianloukkaustuomioita, uhkailuista lähestymiskieltoja, häirintää ja mitä vielä.

Toisaalta.

Minfotietojen mukaan puuttumalla näitten asioihin saa itselleen aina tuomion rasismista. Aina.

Re: Helsingin yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti mm. uhkailun ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2026 6:10 pm
Kirjoittaja Jaguaari2
Tylsin ja turhin avaus murhainfossa. Eri jännää. Seuraavaksi kai punaisiapäin kävellyt sai rikesakon. :evil: