Hoitajien työvuoro muuttui painajaiseksi Turussa – "Huono viba" lakanan alla maanneesta naisesta piti paikkansa, tuomio
Lähetetty: Su Helmi 01, 2026 6:34 pm
Kolme hoitajaa joutui yllättäen taistelemaan veitsihyökkääjän kanssa Turun sairaalassa huhtikuussa 2023.
Hoidossa ollut nainen vetäisi peiton alta kääntöveitsen ja kävi naishoitajien kimppuun.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomion mukaan tekoaikaan 29-vuotias nainen oli hoidossa sairaalassa, mutta sai lounasaterian aikana ”hermoromahduksen”, ja alkoi huutaa sekä heitellä lautasia.
Nainen siirrettiin eristykseen.
Kun naiselle vietiin päiväkahvi, hän oli lakanan alla rauhallisena. Hänelle vietiin toiveestaan myös matkapuhelin.
30 minuutin kuluttua tunnelma muuttui radikaalisti.
Hoitajat menivät naisen luo ja huomasivat, että tämän kädessä oli kaksi viiltohaavaa. Yksi hoitajista katsoi lähempää.
– Hoitajalle on tässä vaiheessa tullut vastaajasta niin sanotusti huono viba, tuomiossa lukee.
Tuntemus oli paikkansapitävä, sillä nainen pomppasi sängystä ja puukotti kääntöveitsellä hoitajaa jalkaan. Siitä nainen hyökkäsi parin metrin päässä olleiden kahden muun hoitajan kimppuun.
Kun nainen käänsi selkänsä, yksi hoitajista sai tartuttua häntä olkapäästä. Hoitajat kaatoivat naisen maahan. Vammat paljastuivat heille vasta shokeeraavan tilanteen jälkeen.
Nainen puukotti ensimmäistä hoitajaa jalkaan ja vatsaan. Naishoitaja ei oikeudessa osannut kertoa, missä vaiheessa isku vatsan alueelle oli tullut. Toista hoitajaa nainen ehti puukottaa käteen. Kolmas hoitaja selvisi vähin vammoin.
Vakavimmat vammat sai hoitaja, joka meni ensimmäisenä katsomaan potilaan viiltohaavoja. Isku jalkaan aiheutti naiselle pitkän toipumisjakson, minkä jälkeen jalkaan ilmestyi vaikeaita parantumattomia hermokipuja. Jalka alkoi myös pettää naisen alta.
Hoitaja kertoi oikeudessa, ettei hän koe olevansa vieläkään täysin työkykyinen. Veitset, veri ja huutaminen ahdistavat häntä.
Toiselta hoitajalta jouduttiin kursimaan kasaan peukalo. Hän kertoi oikeudessa, että pitkällä kuntoutuksella käsi on alkanut toimimaan, mutta arpikudos kiristi kättä ja eikä siinä ole enää samalla tavalla puristusvoimaa.
Kolmannelle hoitajalle ei aiheutunut pysyviä vammoja. Hän selvisi tilanteesta parin viikon sairaslomalla.
31-vuotias nainen tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.
Puukottaja kertoi oikeudessa katuvansa tekoaan. Hänet todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi, joten nainen jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.
Nainen kuitenkin määrättiin korvaamaan kolmelle hoitajalle korvauksia kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta yhteensä yli 20 000 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011783133.html