Sirpa Könönen - Katosi Helsingissä 1999
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 9:03 am
Laitan tämän nyt kyselyihin kun kadonneen kohtalosta en ole löytänyt juurikaan tietoja.
Helmikuussa 1999 katosi Helsingin Kivikossa, osoitteessa Kivikonkaari 14 C 29 asunut, vuonna 1957 syntynyt Sirpa Könönen. Tapauksen tutkinnassa ilmeni seikkoja, joiden perusteella epäiltiin Könösen joutuneen rikoksen uhriksi. Könösen pankkitiliä on käytetty maaliskuun 1999 loppuun asti ja tili on tyhjennetty kokonaan. Rahaa oli kuitenkin niin vähän, että niillä ei olisi voinut tehdä minkäänlaista matkaa.
Elokuussa -99 Könösen pankki- ja kelakortit löytyivät vuonna 1970 syntyneen miehen hallusta.
Vuoden 2000 maaliskuussa puolestaan löytyi Könösen korulipas ja joitakin koruja 1975 syntyneeltä mieheltä toisen rikoksen tutkinnassa.
Viimeinen varma havainto Sirpa Könösestä on helmikuulta 1999, jolloin hän oli tavannut veljensä. Tammikuussa 2000 omaiset olivat käyneet naisen asunnolla.
Kuten hyvin muistamme, niin 1.4.2000 esitetyssä poliisi-tv:ssä pohdittiin miksi Könösen korut löytyivät rikollisten hallusta. Mahdollisuus katsoa tuo lähetys uudestaan virkistäisi varmaan monen muistia tapauksen suhteen.
Onko katoaminen edelleen mysteeri?
Lähteenä mm. HS arkisto
EDIT: lisätty lähdetieto