Sivu 1/3
17-vuotias telottiin sairaalaan - vartijoita epäillään
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 12:47 pm
Kirjoittaja Luupää
http://www.iltalehti.fi/vantaa/200809028196653_va.shtml
Epäselvä tapaus askarruttaa vielä poliisiakin.
Lauantai-ilta Tikkurilan rautatieasemalla. Joukko vartijoita puuttuu nuorisojoukon keskinäiseen kahakkaan, aivan kuten järjestyksenvalvojien kuuluukin.
Jotain menee kuitenkin pahasti pieleen, ja lopputuloksena Vantaan poliisi epäilee vartijoita törkeästä pahoinpitelystä.
- Kuulustelut ovat vielä kesken. Emme ole vielä saaneet vahvistusta, onko 17-vuotiaan nuoren herran reisiluu murtunut vai poikki, tutkinnanjohtaja, ylikonstaapeli Hannu Kautto Vantaan poliisista kertoo.
Tapahtumien kulku on vielä poliisillekin epäselvä. Varmaa on, että kaikki tapahtui kellon 23:n aikaan, ja että epäilyksen alaisena on useita vartijoita.
- Tarkkaa lukumäärää emme pysty vielä sanomaan. Kaikkia osapuolia ei vielä edes kuultu. 17-vuotiaan pojan äiti on jo käynyt juttusilla, Kautto valottaa.
Ei syytteitä uhrille
Vartijat olivat käyneet vuonna -91 syntyneeseen nuorukaiseen kiinni ja yrittäneet laittaa tätä rautoihin. Poliisi ei vielä osaa sanoa, oliko poika tehnyt vastarintaa.
- Sen verran voin todeta, että jos nuori mies olisi erityisen hankala tuossa tilanteessa ollut, häntäkin epäiltäisiin ainakin järjestyksenvalvojan vastustamisesta. Nyt epäilyksen alaisena ovat vain vartijat, Kautto vihjaa.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 2:37 pm
Kirjoittaja Mike Manner
Sitä saa mitä tilaa... Jos on käpy palanut ja on tehnyt ylilyönnin, niin hyvä vaan, että asia tutkitaan ja mahdollisesti hutkitaan.
Ois jossain välissä aikanaan mielenkiintoista kuulla mikä tuon tapahtuman koko totuus on...
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 2:54 pm
Kirjoittaja Eppu74
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 3:39 pm
Kirjoittaja Mike Manner
14:27 Tapahtuipa Lauantaina 30.8.2008
Olin tosiaan tuossa tikkurilan asemalla ja join siinä kaljaa monen muun ihmisen kanssa kunnes vartijat tuli paikalla ja sano kaikille että poistukaa meijän alueelta, totesin siihen että ei tämä ole teidän alue ja siitäkös nää lelupoliisit suuttu, tuli toinen niistä huutaa mulle että nyt se kalja tänne ja poistu mun alueelta, sanoin takasin että en anna eikä tää oo sun aluetta...tän vartijan takaa tuli toinen vartija joka tönäs mua rintakehään ja tietenki pienessä humalatilassa oltuani menin ja tönäsin takasin. lopputulos: kummatki vartijat kävi kimppuun heitti kahden miehen voimin yhden juovuksissa olleen Egun maahan ja laitto rautoihin-> kävelytti pidemmälle..
Poliisi tuli paikalle ja kysy vartijoilta (joita tässä vaiheessa oli jo 6kpl mun ympärillä) mitäs tää jätkä on tehny, Vartija vastasi "hän kävi vartijaan käsiksi"-> poliisi anto 2 vaihtoehtoa, joko lähen himaa nukkuu tai putkaa. lähin kotiin tietenki.
Aamulla ku nousin ylös katoin peiliin niin totesin, silmäkulmassa haava, toisen tissin päällä kunnon mustelma, korva paskana ja kaiken lisäks käsiraudat (joita pyysin 3krt vartijoita löysentämään) oli jättäny ranteeseen haavan.
kaiken tän yhteydessä ehdin tehdä nämä asiat:
toinen vartijoista sytytti tupakan--> 'hei poliisikoira et viittis heittää mullekki röökiä?'
'tuliko susta vartija ku et läpässy poliisikoulua?'
nii ja tietenki mä lauloin kaikille 6 vartijalle vähäsen :>
...
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 3:43 pm
Kirjoittaja H.P.
^No voi tuotaki ressukkaa.. Musta on ihan HELVETIN hyvä että vartijat siistii noita asemia noista nuorisodilleistä. Turhaa tuoki sälli valittaa, mitäs oli julkijuopottelemassa.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 4:04 pm
Kirjoittaja combat18
Kehtaakin itkeä kun itse ärsyttää ja saa ansionsa mukaan! Vartijoille enemmän vaan oikeuksia.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 4:45 pm
Kirjoittaja Lars
combat18 kirjoitti:Vartijoille enemmän vaan oikeuksia.
En nyt sanois ihan näinkään, mutta en kyllä yhtään ihmettele vartijoiden toimia tossa tilanteessa.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:10 pm
Kirjoittaja loneliness
Juttujen perusteella vartijoilla on kiehunut yli. Jo vartijakoulutuksen aikana varmasti sanotaan, että alalla joutuu kuuntelemaan vittuilua ja työssä vaaditaan erittäin hyvää hermojenhallintaa. Koulutus on niin lyhyt, ettei siellä vielä nähdä opiskelijoiden todellista luontoa, eikä kykyä sietää painetta tositilanteessa.
Vartijan työssä pitää myös joskus vähän priorisoida asioita, eikä mennä vittumaisella asenteella mesoamaan kännisille teineille. Lisäksi ensimmäinen vartijoiden uhri ei tähänastisten tietojen perusteella ole antanut aihettä tähän tapahtumaan.
Psykologisilla testeilla olisi ainakin jonkinlaista vaikutusta vartijoiden seulonnassa ja niihin tulisi kiinnittää huomiota. Ei voida antaa jokaisen wannabe-suojelijan heilua kartsalla kaitsemassa uhmalapsia. Millainen mahtaa olla vartijoiden psyykkinen seulonta, vai onko sellaista edes olemassa?
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:27 pm
Kirjoittaja Mike Manner
edit : Spekulaatiota tuosta gallerian tekstistä... Itse aloitus postaukseen ei ole sanottavaa.
loneliness kirjoitti:Juttujen perusteella vartijoilla on kiehunut yli.
Ei välttämättä.
Jo vartijakoulutuksen aikana varmasti sanotaan, että alalla joutuu kuuntelemaan vittuilua ja työssä vaaditaan erittäin hyvää hermojenhallintaa.
Viittaan edelliseen.
Koulutus on niin lyhyt, ettei siellä vielä nähdä opiskelijoiden todellista luontoa, eikä kykyä sietää painetta tositilanteessa.
Alalla on hyviä ja huonoja yksilöitä. Niin kaikilla aloilla.
Työ tekijäänsä opettaa ja kaikki ei välttämättä opi koskaan.
Vartijan työssä pitää myös joskus vähän priorisoida asioita, eikä mennä vittumaisella asenteella mesoamaan kännisille teineille.
Ja tähän saakka ollaan kuultu vaan sen kännisen teinin (joka btw. on omien sanojensa mukaan ollut "pienessä humalatilassa", mutta kumminkin ilmeisesti sen verran soosissa, että on huomannut saamansa vammat vasta aamulla) näkökanta asiaan. Vartijoiden näkökantaa ei tulla saamaan, koska heillä on vaitiolovelvollisuus työasioistaan.
Lisäksi ensimmäinen vartijoiden uhri ei tähänastisten tietojen perusteella ole antanut aihettä tähän tapahtumaan.
Kävi käsiksi vartijaan... Tarpeeksi syytä?
Esimerkkinä voisin todeta, että tilanteessa missä käsketään kohdehenkilöä pysymään kauempana ja hän tulee iholle, niin kohdehenkilöä yleensä tuupataan lisä käskytyksen kera loitommalle jos katsotaan sen riittävän sen sijaan, että otettaisiin hänet hallintaotteeseen tai käytettäisiin voimankäyttövälineitä.
Psykologisilla testeilla olisi ainakin jonkinlaista vaikutusta vartijoiden seulonnassa ja niihin tulisi kiinnittää huomiota. Ei voida antaa jokaisen wannabe-suojelijan heilua kartsalla kaitsemassa uhmalapsia.
Alalla on huutava työvoimapula, mutta vaikka ei olisikaan, niin

" Alalla on hyviä ja huonoja yksilöitä. Niin kaikilla aloilla."
Millainen mahtaa olla vartijoiden psyykkinen seulonta, vai onko sellaista edes olemassa?
Se on se seulonta, minkä suorittaa ensin poliisi myöntäessään henkilölle vartijakortin ja työnantaja hetkeä myöhemmin palkatessaan tai hylätessään työnhakijan.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:38 pm
Kirjoittaja loneliness
Mike Manner kirjoitti:
Koulutus on niin lyhyt, ettei siellä vielä nähdä opiskelijoiden todellista luontoa, eikä kykyä sietää painetta tositilanteessa.
Alalla on hyviä ja huonoja yksilöitä. Niin kaikilla aloilla.
Työ tekijäänsä opettaa ja kaikki ei välttämättä opi koskaan.
Työ tekijäänsä opettaa tosiaan, mutta pitempi koulutus tuottaisi paremmin asioihin perehtyneitä henkilöitä alalle, eikä axöniä hakevat huligaanivartijat jaksaisi opiskella ja myöhemmin lähteä baanalle pätemään.
Psykologisilla testeilla olisi ainakin jonkinlaista vaikutusta vartijoiden seulonnassa ja niihin tulisi kiinnittää huomiota. Ei voida antaa jokaisen wannabe-suojelijan heilua kartsalla kaitsemassa uhmalapsia.
Alalla on huutava työvoimapula, mutta vaikka ei olisikaan, niin

" Alalla on hyviä ja huonoja yksilöitä. Niin kaikilla aloilla."
Edelleen psykologiset testit ja pitkä koulutus karsisi huonoja yksilöitä. Voimankäyttöä vaativilla aloilla ei voida sivuuttaa perusteellista koulutusta ja tositilanteita.
Millainen mahtaa olla vartijoiden psyykkinen seulonta, vai onko sellaista edes olemassa?
Se on se seulonta, minkä suorittaa ensin poliisi myöntäessään henkilölle vartijakortin ja työnantaja hetkeä myöhemmin palkatessaan tai hylätessään työnhakijan.
Onko tietoa, millainen tuo poliisin seula on? Tarkoittaako se vain sitä, että tarkistetaan, että henkilö ei ole syyllistynyt rikoksiin? Ei mielestäni riittävä seula. Työhaastattelussa moni supliikkimies pystyy peittämään todellisen luonteensa.
Hemmetti tulipa surkean näköinen lainausjutska, poimi sieltä jotain jos jaksat. Eikö mielestäsi vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutus ole aika lyhyt? Vähemmän vastuullisiin töihin vaaditaan älyttömän pitkiä koulutuksia.
Vartijan päälle käymisessä ei kuitenkaan ole tapahtunut juurikaan mitään näiden tietojen perusteella, koska syytetty vartijoiden uhria kohtaan ei ole nostettu.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 5:53 pm
Kirjoittaja Eppu74
Alalla jolla on pulaa työntekijöistä ja pohjapalkka 1300e kuussa on vaikea ruveta vaatimaan pidempää koulutusta.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 8:00 pm
Kirjoittaja loneliness
Eppu74 kirjoitti:Alalla jolla on pulaa työntekijöistä ja pohjapalkka 1300e kuussa on vaikea ruveta vaatimaan pidempää koulutusta.
Totta. Kuka haluaa opiskella esim. kolme vuotta päästäkseen tienaamaan sen verran, että saa yksiön vuokran maksettua Helsingissä ja sitten kituuttaa loppurahoilla ilman varaa viettää mielekästä vapaa-aikaa luottaen siihen, että tili ei mene nollille. Palkan korottaminen voisi olla vartiointialan yksi imagonkohottaja laajemman ja perusteellisemman koulutuksen kanssa. Silloin vartijat eivät olisi ehkä enää monien silmissä niin hylkiöitä tai valepoliiseja.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 9:23 pm
Kirjoittaja katupoika
Kappas vaan. Taas joku savitakki hakannut jonkun lapsen ilman sen kummempaa syytä. Ja täällä perustukarit taas taputtaa käsiään. On ne lapset niin pelottavia kyllä. Hakata pitäisi kaikki. Ja totta kai on oikein, että vartijaherra hakkaa lapsen heti ensimmäisen poikkipuolisen sanan jälkeen. Epäilemättä tätä samaa metodia täällä juhlivat aikuiset käyttävät kotonaan omia lapsiaan kohtaan, koska eivät kykene vastaamaan heidän auktoriteettiaan kyseenalaistavaan kommentiin/käytökseen mitenkään muuten kuin brutaalilla väkivallalla.
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 9:45 pm
Kirjoittaja Mike Manner
Mike Manner kirjoitti:edit : Spekulaatiota tuosta gallerian tekstistä... Itse aloitus postaukseen ei ole sanottavaa.
lone kirjoitti:Vartijan päälle käymisessä ei kuitenkaan ole tapahtunut juurikaan mitään näiden tietojen perusteella, koska syytetty vartijoiden uhria kohtaan ei ole nostettu.
Kuten tuossa jo ennen sinun vastinettasi totesin, niin en varsinaisesti puhunut tuosta topicin avauksesta, vaan tuosta yhden tunarin IRC-tilityksestä...
Lähetetty: Ti Syys 09, 2008 9:47 pm
Kirjoittaja Mike Manner
katupoika kirjoitti:Kappas vaan. Taas joku savitakki hakannut jonkun lapsen ilman sen kummempaa syytä. Ja täällä perustukarit taas taputtaa käsiään. On ne lapset niin pelottavia kyllä. Hakata pitäisi kaikki. Ja totta kai on oikein, että vartijaherra hakkaa lapsen heti ensimmäisen poikkipuolisen sanan jälkeen. Epäilemättä tätä samaa metodia täällä juhlivat aikuiset käyttävät kotonaan omia lapsiaan kohtaan, koska eivät kykene vastaamaan heidän auktoriteettiaan kyseenalaistavaan kommentiin/käytökseen mitenkään muuten kuin brutaalilla väkivallalla.
Sun seurassa heistä tulis varmaan ihan mallikansalaisia.
Sokea sokeaa...