Sivu 1/2

Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Pe Heinä 31, 2026 9:37 pm
Kirjoittaja Eräs1
Kuva

Yhdysvallosissa Oregonin osavaltiossa poliisi löysi 61 vuotta sitten kadonneen suomalaisen Armes Henry Lahden uuden teknologian ja geneettisen sukutukimuksen avulla.

Yhdysvaltain armeijan merivoimissa toisen maailmansodan aikaan palvellut Lahti katosi baari-illan jälkeen vuonna 1965. Vuonna 1972 valtatie 101:n viereisestä metsästä löydettiin ihmisen luita. Poliisi kirjasi tuolloin uhrin saaneen tuliaseesta kaksi laukausta päähän.

Murhamysteeriksi merkitty tapaus pysyi ratkaisematta, kunnes se otettiin uudelleen käsittelyyn vuonna 2025.

Arkistoja läpikäyvä Coos Countyn seriffi sai läpimurron viime maaliskuussa, kun se lähetti lisää näytemateriaalia geenitutkimuksia tekevälle Othram-yhtiölle.

Aiemmat tunnistusyritykset eivät onnistuneet. Vainajalla oli hampaiden tilalla tekohampaat, eikä pitkään metsässä olleesta ruumiista riittänyt DNA:ta Yhdysvaltojen geneettisen tietokannan käyttämään tutkimukseen.

Othramin käyttämälle metodille perimää kuitenkin riitti. Laboratorio muunsi perimän DNA-koodiksi ja etsi sen tunnusmerkkejä kolmannen osapuolen tekemistä sukupuiden kartoituksista.

Näitä metodeja yhdistämällä tuntematon vainaja voidaan tunnistaa etäistenkin sukulaisten kautta.

Kuten suomalaiseen korvaan särähtävästä Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armes Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Veteraani Lahti palveli Yhdysvaltain laivastossa toisessa maailmansodassa. Läheiset kuvailivat häntä innokkaaksi kalastajaksi, isoksi, lempäksi mieheksi ja kertovat Henryn rakastaneen merta. Hänet tunnettiin lempinimellä ”Mousy”, eli hiirulainen.

Ennen kuolemaansa Lahti asui Astoriassa, joka on Oregonin historiallinen suomalaissiirtolaisten yhteisö.

Kuolemaan johtaneet tapahtumat epäselviä

Varsinainen kuolinsyy on yhä ratkaisematta. Yhdysvaltalaismedia CBS uutisoi Lahden riitaantuneen baarissa vähän ennen katoamistaan ja poistuneen paikalta kivääri kädessään.

Coos Countyn seriffi kertoo, että vaikka tapauksesta on kulunut yli 60 vuotta, se haluaa tuoda Armes Lahdelle ja hänen perheelleen oikeutta. Nyt, kun uhri on tunnistettu, myös henkirikostutkinta avataan uudelleen.

Viranomaiset ovat pyytäneet lähettämään kaikki asiaa mahdollisesti koskevat tiedot piirikunnan seriffille.

https://yle.fi/a/74-20238913

1965 kadonneen suomalaisen veteraanin luut löytyivät Oregonista

Lähetetty: Pe Heinä 31, 2026 10:00 pm
Kirjoittaja Tuohirulla
Yllättävä löytö: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi
Geneettisen tutkimuksen avulla Oregonin osavaltiosta löytyneet ihmisjäännökset tunnistettiin suomalaiselle Armes Henry Lahdelle kuuluviksi.

Armes Henry Lahti pukeutuneena Yhdysvaltain laivaston uniformuun ja barettiin, jossa teksti "U.S. NAVY".

Avaa kuvien katselu
Armes Henry Lahti syntyi vuonna 1909 ja katosi baarissa alkaneet riidan päätteeksi vuonna 1965. Kuva: Armes Henry Lahden perheen kotialbumi / Coösin piirikunnan sheriffin virasto
OLLI-PEKKA LOUNIALA
21:30

Kuuntele juttu 2:47
Yhdysvallosissa Oregonin osavaltiossa poliisi löysi 61 vuotta sitten kadonneen suomalaisen Armes Henry Lahden uuden teknologian ja geneettisen sukutukimuksen avulla.

Yhdysvaltain armeijan merivoimissa toisen maailmansodan aikaan palvellut Lahti katosi baari-illan jälkeen vuonna 1965. Vuonna 1972 valtatie 101:n viereisestä metsästä löydettiin ihmisen luita. Poliisi kirjasi tuolloin uhrin saaneen tuliaseesta kaksi laukausta päähän.

Murhamysteeriksi merkitty tapaus pysyi ratkaisematta, kunnes se otettiin uudelleen käsittelyyn vuonna 2025.

Arkistoja läpikäyvä Coos Countyn seriffi sai läpimurron viime maaliskuussa, kun se lähetti lisää näytemateriaalia geenitutkimuksia tekevälle Othram-yhtiölle.

Aiemmat tunnistusyritykset eivät onnistuneet. Vainajalla oli hampaiden tilalla tekohampaat, eikä pitkään metsässä olleesta ruumiista riittänyt DNA:ta Yhdysvaltojen geneettisen tietokannan käyttämään tutkimukseen.

Othramin käyttämälle metodille perimää kuitenkin riitti. Laboratorio muunsi perimän DNA-koodiksi ja etsi sen tunnusmerkkejä kolmannen osapuolen tekemistä sukupuiden kartoituksista.

Näitä metodeja yhdistämällä tuntematon vainaja voidaan tunnistaa etäistenkin sukulaisten kautta.

Mustavalkoinen lyijykynäpiirros keski-ikäisen miehen kasvoista. Kuvan alareunassa on päivämäärä 11-24-2014.

Avaa kuvien katselu
Viranomaisten teettämä kuva kadonneesta Armes Henry Lahdesta. Kuva: Coos County Sheriff’s Office
Kuten suomalaiseen korvaan särähtävästä Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armes Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Veteraani Lahti palveli Yhdysvaltain laivastossa toisessa maailmansodassa. Läheiset kuvailivat häntä innokkaaksi kalastajaksi, isoksi, lempäksi mieheksi ja kertovat Henryn rakastaneen merta. Hänet tunnettiin lempinimellä ”Mousy”, eli hiirulainen.

Ennen kuolemaansa Lahti asui Astoriassa, joka on Oregonin historiallinen suomalaissiirtolaisten yhteisö.

Kuolemaan johtaneet tapahtumat epäselviä
Varsinainen kuolinsyy on yhä ratkaisematta. Yhdysvaltalaismedia CBS uutisoi Lahden riitaantuneen baarissa vähän ennen katoamistaan ja poistuneen paikalta kivääri kädessään.

Coos Countyn seriffi kertoo, että vaikka tapauksesta on kulunut yli 60 vuotta, se haluaa tuoda Armes Lahdelle ja hänen perheelleen oikeutta. Nyt, kun uhri on tunnistettu, myös henkirikostutkinta avataan uudelleen.

Viranomaiset ovat pyytäneet lähettämään kaikki asiaa mahdollisesti koskevat tiedot piirikunnan seriffille.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: La Elo 01, 2026 8:08 am
Kirjoittaja aivoriihi
Armas Henrik Lahti kyseessä. Ilmeisesti syntynyt Oregonissa, en ole varma.

Käsittämättömän upeaa, miten DNAn avulla pystytään tunnistamaan "muinaisiakin" tunnistamattomia vainajia, joskus jopa itse rikoskin pystytään selvittämään, jos rikoksesta on kyse.

"Nyt, kun uhri on tunnistettu, myös henkirikostutkinta avataan uudelleen.

Viranomaiset ovat pyytäneet lähettämään kaikki asiaa mahdollisesti koskevat tiedot piirikunnan seriffille."

Way to go, jään kuulolle!

----

https://www.facebook.com/KDRV12/posts/a ... 119313675/

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: La Elo 01, 2026 4:30 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Kuva

"Complexion: Dark brown"... "We wuz finns and shiet..?" :mrgreen:

No mutta, Armas on ilmeisesti viihtynyt ulkona paljon, jos on päässyt noin ruskettumaan, että ihonvärikin kirjattu tummanruskeaksi.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Su Elo 02, 2026 6:34 am
Kirjoittaja aivoriihi
JohanPomppas kirjoitti: La Elo 01, 2026 4:30 pm Kuva

"Complexion: Dark brown"... "We wuz finns and shiet..?" :mrgreen:

No mutta, Armas on ilmeisesti viihtynyt ulkona paljon, jos on päässyt noin ruskettumaan, että ihonvärikin kirjattu tummanruskeaksi.
Juurikin näin, Armas oli ilmeisesti näitä meitä valkoihoisia, jotka ruskettuvat helposti. Lisäksi: hiusten väri: Brown, silmien väri: Brown.

Race: kirjattu: White (ei Negro, Oriental, Indian eikä Filipino).
Complexion: kirjattu: Dark brown (ei Black).

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Su Elo 02, 2026 9:35 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Taitaa olla väärä kuva tuo jota käytetään.
Varmaankin huolimattomuutta ja otettu US Navy kuva jostain muusta henkilöstä.

Kuten Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armas Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Ei tämä poliisin tekemä piirroskuva kylläkään näytä yhtään tuolta US Navy valokuvan mieheltä.
Kuva

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Su Elo 02, 2026 10:53 pm
Kirjoittaja Rescuer
Solttuetsivä kirjoitti: Su Elo 02, 2026 9:35 pm Taitaa olla väärä kuva tuo jota käytetään.
Varmaankin huolimattomuutta ja otettu US Navy kuva jostain muusta henkilöstä.

Kuten Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armas Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Ei tämä poliisin tekemä piirroskuva kylläkään näytä yhtään tuolta US Navy valokuvan mieheltä.
Tuo poliisin piirros on vuodelta 2014.
Lahti katosi 1965 ja ruumiin jäänteet löytyivät 1972. Eiköhän tuo poliisin piirroskuva ole tehty pääkallon perusteella.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Su Elo 02, 2026 11:05 pm
Kirjoittaja Annuli66
Solttuetsivä kirjoitti: Su Elo 02, 2026 9:35 pm Taitaa olla väärä kuva tuo jota käytetään.
Varmaankin huolimattomuutta ja otettu US Navy kuva jostain muusta henkilöstä.

Kuten Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armas Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Ei tämä poliisin tekemä piirroskuva kylläkään näytä yhtään tuolta US Navy valokuvan mieheltä.
Kuva
US Navy -kuvassa oleva mies on suomalaisen näköinen ihan selkeesti. Piirroskuva on epäonnistunut, jos sen Armasta piti esittää.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Su Elo 02, 2026 11:59 pm
Kirjoittaja Tuulenvire
*Poistettu trolliviesti*tm

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 1:08 am
Kirjoittaja viivahattu
Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 11:05 pm
Solttuetsivä kirjoitti: Su Elo 02, 2026 9:35 pm Taitaa olla väärä kuva tuo jota käytetään.
Varmaankin huolimattomuutta ja otettu US Navy kuva jostain muusta henkilöstä.

Kuten Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armas Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Ei tämä poliisin tekemä piirroskuva kylläkään näytä yhtään tuolta US Navy valokuvan mieheltä.
Kuva
US Navy -kuvassa oleva mies on suomalaisen näköinen ihan selkeesti. Piirroskuva on epäonnistunut, jos sen Armasta piti esittää.
Kuinka näköisen kuvan osaisit itse piirtää 7 vuotta maastossa lojuneen pääkallon perusteella? Eivät nämä kuvat ikinä ole sen kummempaa kuin parhaita mahdollisia arvioita niillä lähtökohdilla mitä on. Ja tässä tapauksessa ne eivät kovinkaan kummoiset ole olleet.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 3:49 pm
Kirjoittaja manearia
^ Mielestäni tuo kuva on erittäin hyvä. Pelkät luut ja pääkallo eivät kerro yhtään mitään ihmisen elopainosta.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ti Elo 04, 2026 4:33 pm
Kirjoittaja Annuli66
viivahattu kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 1:08 am
Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 11:05 pm
Solttuetsivä kirjoitti: Su Elo 02, 2026 9:35 pm Taitaa olla väärä kuva tuo jota käytetään.
Varmaankin huolimattomuutta ja otettu US Navy kuva jostain muusta henkilöstä.

Kuten Lahti-sukunimestä voi päätellä, Armas Lahden todettiin olevan ”sataprosenttisesti suomalaista syntyperää”.

Ei tämä poliisin tekemä piirroskuva kylläkään näytä yhtään tuolta US Navy valokuvan mieheltä.
Kuva
US Navy -kuvassa oleva mies on suomalaisen näköinen ihan selkeesti. Piirroskuva on epäonnistunut, jos sen Armasta piti esittää.
Kuinka näköisen kuvan osaisit itse piirtää 7 vuotta maastossa lojuneen pääkallon perusteella? Eivät nämä kuvat ikinä ole sen kummempaa kuin parhaita mahdollisia arvioita niillä lähtökohdilla mitä on. Ja tässä tapauksessa ne eivät kovinkaan kummoiset ole olleet.
Anteeksi tietämättömyyteni. En tosiaan tiennyt tai edes ajatellut, että piirros oli tehty noin vaikeista lähtökohdista.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ti Elo 04, 2026 6:02 pm
Kirjoittaja viivahattu
Annuli66 kirjoitti: Ti Elo 04, 2026 4:33 pm
viivahattu kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 1:08 am
Annuli66 kirjoitti: Su Elo 02, 2026 11:05 pm
US Navy -kuvassa oleva mies on suomalaisen näköinen ihan selkeesti. Piirroskuva on epäonnistunut, jos sen Armasta piti esittää.
Kuinka näköisen kuvan osaisit itse piirtää 7 vuotta maastossa lojuneen pääkallon perusteella? Eivät nämä kuvat ikinä ole sen kummempaa kuin parhaita mahdollisia arvioita niillä lähtökohdilla mitä on. Ja tässä tapauksessa ne eivät kovinkaan kummoiset ole olleet.
Anteeksi tietämättömyyteni. En tosiaan tiennyt tai edes ajatellut, että piirros oli tehty noin vaikeista lähtökohdista.
Eipä siinä mitään. Ketju on niin tolkuttoman pitkä, että eihän tätä kukaan jaksaisi lukea ennen kuin kirjoittaa.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ti Elo 04, 2026 6:28 pm
Kirjoittaja manearia
viivahattu kirjoitti: Ti Elo 04, 2026 6:02 pm Eipä siinä mitään. Ketju on niin tolkuttoman pitkä, että eihän tätä kukaan jaksaisi lukea ennen kuin kirjoittaa.
:lol: :lol: :lol:

Mielestäni tuo kuva on aivan mainio! Silmät, nenä, suu ja kasvojen mittasuhteet ihan täsmälleen samanlaiset kuin Lahdella. Elopainoa ei voi mitenkään arvata pelkistä luista ja kallosta.

Re: Oregonista löytyneet ihmisen jäänteet paljastuivat suomalaisen veteraanin jäänteiksi, 2026

Lähetetty: Ti Elo 04, 2026 7:09 pm
Kirjoittaja viivahattu
manearia kirjoitti: Ti Elo 04, 2026 6:28 pm
viivahattu kirjoitti: Ti Elo 04, 2026 6:02 pm Eipä siinä mitään. Ketju on niin tolkuttoman pitkä, että eihän tätä kukaan jaksaisi lukea ennen kuin kirjoittaa.
:lol: :lol: :lol:

Mielestäni tuo kuva on aivan mainio! Silmät, nenä, suu ja kasvojen mittasuhteet ihan täsmälleen samanlaiset kuin Lahdella. Elopainoa ei voi mitenkään arvata pelkistä luista ja kallosta.
Tämäpä juuri. Poskiin vähän pyöreyttä tuohon piirrokseen, niin olisi hyvinkin paljon näköinen. Ei nyt tietenkään valokuvan tarkka, mutta läheinen olisi voinut jo tunnistaa.

Harmi, että tunnistus tapahtui vasta nyt. Armas Lahden surmaaja on melko lailla varmasti manan majoilla jo itsekin, ja voi olla vähän niin ja näin, että saataisiinko häntä enää oikeuden eteen, vaikka olisi elossakin. Jos tuo tieto johonkin kähinään joutumisesta on ollut aina tutkijoilla tiedossa, niin joko kähinän muita osapuolia ei ole koskaan tunnistettu, tai sitten heitä vastaan ei ole ollut mitään muuta näyttöä.