Sivu 1/1
Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 5:10 pm
Kirjoittaja Eräs1
Jens Ihle (ent. Jens Kukka) hakee Valtiokonttorilta yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia siitä, että hän istui syyttömänä vankilassa.
Jos vaatimus menee läpi, kyseessä olisi tiettävästi suurin kärsimyskorvaus vapaudenmenetyksestä Suomessa.
Anneli Auer ja hänen entinen miesystävä Ihle ehtivät istua vuosia vankilassa syytteistä, jotka oikeus hylkäsi huhtikuussa.
Ihle oli vangittuna syyskuusta 2011 huhtikuuhun 2016. Sen jälkeen hän oli nelisen kuukautta koevapaudessa, minkä jälkeen hän pääsi ehdonalaiseen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus vapautti Auerin ja Ihlen kaikista heitä vastaan nostetuista seksuaalirikossyytteistä. Valtakunnansyyttäjä ei valittanut Auerin ja Ihlen vapauttavista seksuaalirikostuomioista, joten käräjäoikeuden päätös on lainvoimainen.
Syyttäjä valitti kuitenkin hovioikeuteen niistä käräjäoikeuden hylkäämistä pahoinpitelytuomioista, joita korkein oikeus ei ollut aiemmin purkanut. Lisäksi valtakunnansyyttäjä valitti hovioikeuteen asianajajien palkkioista.
Myös Auer on hakenut korvauksia. Hän vaatii yhteensä 1,3 miljoonan euron korvauksia vajaan neljän vuoden vapaudenmenetyksestä.
Uutinen päivittyy.
https://yle.fi/a/74-20238185
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 6:20 pm
Kirjoittaja Eriksson
Oho. Ei vähä mitään.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 7:01 pm
Kirjoittaja aruaylin
Ansaitsee joka euron.
Elämä käytännössä tuhottiin ihan vaan poliisin ja syyttäjien kostona Annelille jossa Jens joutui sivulliseksi uhriksi.
Koko tuomion ajan ja sen jälkeenkin saanut pelätä että henki menee ja maine ei tule edes ikinä palautumaan.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 9:33 pm
Kirjoittaja Arkipäiväinen
Yle kirjoittaa "Kyseessä on tiettävässä Suomen historian suurin niin sanottu koppikorvausvaatimus." Ei taida pitää paikkansa. Manner haki aikanaan Auerille kolmen miljoonan korvausta. Toki paljon vähemmän lopulta sai.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 9:40 pm
Kirjoittaja Birch Tree Headland
Vaikka pääsisi hengestään, ei sekään enää riittäisi korvaukseksi kaikesta tästä röyhkeydestä.
Ex-emännästä nyt puhumattakaan.
:oksennushymiö: jos sellainen olisi.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 9:48 pm
Kirjoittaja Clivia
Saa pyytääkin. Menetetyt päivät ja menetetty maine. Huhhuh, voimia hänelle.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 9:59 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Hyvä, että asiat etenevät ja oikeaan suuntaan.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Elo 03, 2026 10:11 pm
Kirjoittaja Joosua
Pieni liekki kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 9:59 pm
Hyvä, että asiat etenevät ja oikeaan suuntaan.
Samaa mieltä. Kyllä Auer ja Ihle ansaitsevat korvauksensa. Eihän korvaukset tuhottua elämää saa korjattua, mutta auttaa kuitenkin jonkun verran.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ti Elo 04, 2026 6:22 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Oikeus toteutuisi edes osittain, jos korvaukset maksaisivat ne tomppelit, joiden takia syyttömät ihmiset joutuivat vankilaan:
-Ari ja Minna Auer
-Santaoja
-Joki-erkkilä + muut konitohtorit
-lauma tyhjäpäisiä psykologeja
-lauma muita viranomaisia ja turhakkeita
-syyttäjät
-tuomarit
Unohtuiko vielä joku toistaitoinen?
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ke Elo 05, 2026 2:16 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
En jäisi tuollaisella rahasummalla edes asumaan Suomeen vaan lähtisin pois enkä tulisi takaisin.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Pe Elo 07, 2026 9:48 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
aruaylin kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 7:01 pm
Ansaitsee joka euron.
Elämä käytännössä tuhottiin ihan vaan poliisin ja syyttäjien kostona Annelille jossa Jens joutui sivulliseksi uhriksi.
Koko tuomion ajan ja sen jälkeenkin saanut pelätä että henki menee ja maine ei tule edes ikinä palautumaan.
Olen täysin samaa mieltä ja se, että tehtiin muka uus kierros, periaatteessa samoilla syytteillä, että on silti syyllinen, mutta nyt vaan ei saatu varmistettua tuomioiden oikeellisuutta, niin on kansalaisten ja vankilassa olevien ja olleiden silmissä yhä syyllinen.
Lyhyesti sanottuna, kummankin maine pilattiin loppu iäksi, joten mikään korvaus ei riitä.
Ei riitä edes julkinen maineen puhdistaminen tai muukaan, mieluummin korvaussumma olisi saanut olle 50 × 2,2 milj, kummallekkin.
Ihle toimi taksinkuljettajana eli yleisönpalvelijana jossa mainehaitta on huomattavasti rankempi, myös Auer tienasi elantoaan perheeseen liittyvällä sivustolla eli maine haitta vielä suurempi ja sen takiahan kummatkin, etenkin Auer haluttiin istuun tuon kaltaisista rikoksista, eikä haitannu yhtään jos lapsikin lensi pesuveden mukana lumihankeen.
Jokos olette selvittäneet tekijän?
En sano mitään, mutta syyllinen varmistuu vain uskomalla.
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Pe Elo 07, 2026 9:54 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
Pieni liekki kirjoitti: Ma Elo 03, 2026 9:59 pm
Hyvä, että asiat etenevät ja oikeaan suuntaan.
Aha, että nyt on sitten hyvä??
Julkisen vallan edustajana, vaikkakin eläkkeellä olevana, meikä kokisi suurta myötähäpeää ja irtaantuisi kokonaan julkismafiasta irti ja ilmaisemalla mahdollisimman monella julkisella foorumilla.
Tämä ei ole ainoa oikeusmurha suomessa, niitä on lähimmän 200 vuoden aikana ehkä parisentuhatta syytöntä tuomittu
Re: Syyttömänä vankilassa istunut Jens Ihle vaatii valtiolta yli kaksi miljoonaa euroa korvauksia
Lähetetty: Ma Syys 14, 2026 6:13 am
Kirjoittaja matlockb
peltirumpu kirjoitti: Ti Elo 04, 2026 6:22 pm
-Joki-erkkilä + muut konitohtorit
Unohtuiko vielä joku toistaitoinen?
Unohtui varmasti, mutta minä otan kantaa erityisesti tuohon erikoislääkäri (
Minna)
Joki-Erkkilän ja "muiden konitohtoreiden" laavalamppujen valossa tekemiin tutkimuksiin.
Onko se tosiaan niin, että lääkärin pitää määrätä PKV - lääkkeitä (ja varsinaisia huumausainelääkkeitä) vähän holtittomasti, ennen kuin LVV (entinen Valvira/AVI) puuttuu ?
Lääkärin on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä, kokemusperäisiä (ja turvallisia, en muista tarkkaa sanamuotoa) tutkimusmenetelmiä ja hoitoja..
Ei siis toimia, kuten poliisisetä haluaa!
No, täyttyykö tuo Joku-Erkkilän ja kumppaneiden kohdalla ? Mielipiteitä ?
Ja sitten esimerkiksi minä olen lääkäreiden mielestä "hankala". No, minulla on tuossa tuorein LVV:n päätös, jossa kanteluni seuraamuksena todetaan lopussa
.. Lupa- ja valvontavirasto antaa lääkäri [mies, s. 1953] huomautuksen potilasasiakirjoja koskevien säännösten laiminlyönnistä sekä huomautuksen ammattitaidossa ja lääkkeiden määrämisessä havaituissa vakavissa, potilasturvallisuutta vaarantavissa menettelytavoissa.. mikäli viranomainen vielä havaitsee puutteita yleislääkärin [mies, s. 1953] ammatinharjoittamisessa, tulee se hyvin herkästi harkitsemaan huomautusta tehokkaampia tapoja potilasturvallisuuden varmistamiseksi; ensisijaisesti ammatinharjoittamisoikeuden kiireellisen rajoittamisen tai jopa sen poistamisen..
Eli minäkö se hankala olin ? minäkö se laiminlöi lääkärin työt ? Minunko ilmiannon (ja jopa pyynnön) perusteella lääkäri saa tuollaisen sanktion ? Epäilen..
(Lainausta lyhennetty.)