Sivu 1/3
Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 11:55 am
Kirjoittaja McCall
Ilta-Sanomat 8.8.2026 /
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012192969.html
Pitsatilauksesta paljastui ällöttävä yllätys Lahdessa
Pitserian työntekijä epäilee, että Wolt-kuski teki kiusaa tahallaan.
Lahtelaisen Nokta-pitserian asiakas koki ikävän yllätyksen heinäkuun 28. päivänä, kun hänen kotiinsa tilaamastaan pitsasta ja rullakebabista löytyi hiekkaa, kiviä ja maa-ainesta.
Noktan työntekijä Gökhan Dinçi kertoo, että asiakkaan tuotteet oli kotiinkuljettanut lähettipalvelu Woltin työntekijä.
Dinçin mukaan pitserian omistaja Ali Celik oli nähnyt, kun Woltin työntekijä oli asettelemassa asiakkaan tilaamaa pitsaa pystysuuntaisesti Woltin laukkuun. Omistaja huomautti, ettei tuoretta pitsaa kannata asetella näin, sillä silloin uunituoreen pitsan juustot valuvat pois pitsan päältä.
Woltin työntekijä ei kuitenkaan Dinçin mukaan huomautuksesta ilahtunut, ja tilanne yltyi sanaharkaksi.
– Woltin työntekijä alkoi kiroilemaan englanniksi. Silloin omistaja sanoi, että jonkun toisen lähetin pitää kuljettaa tilaus, Dinçi kertoo.
Toinen Woltin työntekijä saapui paikalle hetkeä myöhemmin. Kun asiakas viimein sai pitsan ja rullakebabin, ei sisältö kuitenkaan ollut juuri sitä, mitä ruoan luulisi olevan.
– Kebabin folio oli aukaistu ja maa-ainesta tungettu pakkauksen sisälle. Myös pitsan päältä löytyi hiekkaa ja kiviä, Noktan työntekijä kertoo.

- Lahtelainen kebab.jpg (67.35 KiB) Katsottu 4260 kertaa
Pitseria epäilee, että Woltin työntekijät olisivat laittaneet maa-ainekset ruokiin tahallaan.
– Luulemme, että Wolt-kuski, joka kiroili omistajallemme, suuttui. Tämän jälkeen hän otti yhteyttä toiseen Wolt-kuskiin ja yhdessä he suunnittelivat kostavansa, Dinçi arvelee.
Woltin viestinnästä vahvistetaan, että yhtiö on tietoinen Lahdessa tapahtuneesta tilanteesta. Heidän mukaansa vastaavia tilanteita sattuu hyvin harvoin.
– Woltin ja lähetin välille solmittu palvelusopimus edellyttää, että lähettikumppanit toimittavat palvelut ammattimaisesti kaikkia lakeja, määräyksiä sekä sopimuksessa määriteltyjä ohjeita noudattaen, Woltin viestinnästä kerrotaan.
Noktan pitseria painottaa, ettei tällaista saisi enää jatkossa käydä.
– Teimme asiasta rikosilmoituksen, Dinçi kertoo.
Asiasta ensin uutisoineen Etelä-Suomen Sanomien mukaan Hämeen poliisin rikosylikomisario Matti Hirvonen vahvistaa, että tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus. Asiaa tutkitaan lievänä vahingontekona.
– Mikäli asiasta on tehty rikosilmoitus ja saamme tutkintapyynnön, autamme viranomaisia kaikin keinoin, Woltin viestintä kommentoi Ilta-Sanomille.

- Lahtelainen pizza.jpg (49.86 KiB) Katsottu 4260 kertaa
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 11:57 am
Kirjoittaja ASierra
Kuka vielä tilaa Woltilla? Et voi koskaan tietää, mitä matut ovat sinun ruualle tehneet. Hyi hitto. Älkää kannattako Wolttia!
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 12:00 pm
Kirjoittaja vastarannansääski
Ählämin tekemää ruokaa neekerin kuljettamana, mikä voisi mennä pieleen.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 12:27 pm
Kirjoittaja Carelin
En ikinä suostuisi tilaamaan mutiaisen kuljettamaa safkaa. Ei varmasti ole harvinaista että uittaa kulliaan tai räkii ruokiin.
Yhtä luotettavaa kuin taksisuharitkin. Ikinä en kyytiin mene.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 12:50 pm
Kirjoittaja Slaikka
Neekerit neekeröi. Yllätävää ettei ketään raiskattu.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 1:21 pm
Kirjoittaja LiamNeeson
Slaikka kirjoitti: Su Elo 09, 2026 12:50 pm
Neekerit neekeröi. Yllätävää ettei ketään raiskattu.
Ehkäpä pizza raiskattiin, kyllä nää matut siihen pystyy.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 1:58 pm
Kirjoittaja Jannes
Onhan tähän sellanenkin näkökulma, että mitäs jos kuljettaja on vaikka joku fundamentalistivegaani ja täten tuhoaa lihansyöjien kebabit

Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:00 pm
Kirjoittaja itikkapossu
Eli ensin yksi Wolt-kuski suuttuu, koska pizzerian pitäjä kertoo missä asennossa pizza kannattaa kuljettaa. Tämän jälkeen suuttunut kuski ohjeistaa ruokalähetyksen kuljetusta jatkavaa toista Wolt-kuskia sabotoimaan ja saastuttamaan ruokalähetyksiä hiekalla ja maa-aineksella.
Siis jos yksi Wolt-kuski saa sairaan idean ja on valmis tekemään jotain tuollaista niin miten on mahdollista, että heti löytyy toinen Wolt-kuski joka on valmis toteuttamaan ja toteuttaa tuollaisen idean? Jotenkin vaikuttaa, että eivät ole ihan ensimmäistä kertaa kohdistamassa ilkivaltaa asiakkaan ruokiin, kun saumaton yhteistyö löytyi noin nopeasti. Tämä tapaus toki niin räikeä, ettei voinut jäädä tuollainen hiekkamäärä keneltäkään huomaamatta. Ilkivallan kohteena sitten täysin viaton asiakas, joka ei siis liittynyt millään tavalla tuohon alkutilanteeseen, josta Wolt-kuski aiheettomasti raivostui.
Mitähän kaikkea muuta Wolt-kuskit ovat ruokiin ehtineet tunkea? Veikkaan, että ihan jokaista multaklönttiä, hiusta tai muuta mälliä eivät etenkään humalaiset asiakkaat huomaa, ja tuskin kovin moni asiakas ylipään viitsii alkaa availemaan ja tutkimaan jotain rullakebabia tai tarkistamaan muitakaan ruokia mahdollisten yllätysten varalta.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:03 pm
Kirjoittaja itikkapossu
Jannes kirjoitti: Su Elo 09, 2026 1:58 pm
Onhan tähän sellanenkin näkökulma, että mitäs jos kuljettaja on vaikka joku fundamentalistivegaani ja täten tuhoaa lihansyöjien kebabit
Tai mitä jos joku Woltin kautta ruokalähetyksen tilannut asiakas onkin joku fundamentalistivegaani ja Wolt-kuski onkin tuhonnut lähetystä sujauttamalla sinne lihaa vaikkapa jostain toisesta lähetyksestä.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:04 pm
Kirjoittaja SariTup
Wolttikuskit stalkkaavat naisia, raiskaavat ja nyt laittavat hiekkaa ruokaan. Mitäs seuraavaksi?
Jokainen laiska läski joka tilaa Wolttineekeriltä ruokaa mahdollistaa tällaisen toiminnan.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:20 pm
Kirjoittaja aumari
LiamNeeson kirjoitti: Su Elo 09, 2026 1:21 pm
Slaikka kirjoitti: Su Elo 09, 2026 12:50 pm
Neekerit neekeröi. Yllätävää ettei ketään raiskattu.
Ehkäpä pizza raiskattiin, kyllä nää matut siihen pystyy.
Joskus ainakin yli 10 vuotta sitten puhuttiin, että ählyt sylki pizzoihin, ja rohkein juttu oli spermasta mausteena. En tiedä mikä syy heillä on pilata suomalaisten ostamia ruokia. Monesti en ole ählypizzaa syönyt, olen suosinut Kotipizzaa, jonka parasta antia on Pepperonipannupizza. Oulun eteläosassa on suosittu pizzeria, jonka omistaja on ilmeisesti bosnialaistaustainen, sieltä tilaan joskus Oulun reissulla.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:30 pm
Kirjoittaja Anoteus
Eikö tän nyt vois lopettaa, kun siinä ei ole mitään kontrollia ja laitkaan ei tunnu pätevän näihin? Koko alustatalous on saasta, riistoa ja kaman myyntiä..
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:38 pm
Kirjoittaja apässi
Ei kannata tukea islamisaatiota ostamalla etnisistä pitserioista ja varsinkaan lähettipalveluista ( jos ei ole pakko esim terveydentilan takia).
Sinänsä ahkeroitahan nuo pitseriaanot ovat, mutta silti. Rehellistä suomalaista yrittäjyyttä kannattaa tukea.
Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 2:59 pm
Kirjoittaja Jannes
itikkapossu kirjoitti: Su Elo 09, 2026 2:03 pm
Jannes kirjoitti: Su Elo 09, 2026 1:58 pm
Onhan tähän sellanenkin näkökulma, että mitäs jos kuljettaja on vaikka joku fundamentalistivegaani ja täten tuhoaa lihansyöjien kebabit
Tai mitä jos joku Woltin kautta ruokalähetyksen tilannut asiakas onkin joku fundamentalistivegaani ja Wolt-kuski onkin tuhonnut lähetystä sujauttamalla sinne lihaa vaikkapa jostain toisesta lähetyksestä.
Niin mutta jos katsoo noita kuvia aiheesta, niin eihän moista ole käynyt, vaan että tuollaiseen kebabiin ja kuvassa näkyvään lihaisaan pitsaan on laitettu hiekkaa ja joku kepinpätkä

Re: Lahti / Wolt-kuski lisäsi annoksiin hiekkaa ja kiviä
Lähetetty: Su Elo 09, 2026 3:23 pm
Kirjoittaja Rundi
Jannes kirjoitti: Su Elo 09, 2026 2:59 pm
itikkapossu kirjoitti: Su Elo 09, 2026 2:03 pm
Jannes kirjoitti: Su Elo 09, 2026 1:58 pm
Onhan tähän sellanenkin näkökulma, että mitäs jos kuljettaja on vaikka joku fundamentalistivegaani ja täten tuhoaa lihansyöjien kebabit
Tai mitä jos joku Woltin kautta ruokalähetyksen tilannut asiakas onkin joku fundamentalistivegaani ja Wolt-kuski onkin tuhonnut lähetystä sujauttamalla sinne lihaa vaikkapa jostain toisesta lähetyksestä.
Niin mutta jos katsoo noita kuvia aiheesta, niin eihän moista ole käynyt, vaan että tuollaiseen kebabiin ja kuvassa näkyvään lihaisaan pitsaan on laitettu hiekkaa ja joku kepinpätkä
Se kepin pätkä on ravitseva luontaistuote
