Sivu 1/4
Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:13 pm
Kirjoittaja Eräs1
Varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle.
Suhonen ehdottaa Facebookissa, että "hyvissä olosuhteissa" kymmenen kilometriä tunnissa alle nopeusrajoituksen ajaville tulisi määrätä 70–100 euron sakko. 11–15 kilometrin alinopeudesta sakko olisi 140–170 euroa ja yli 20 kilometrin alituksesta annettaisiin päiväsakot.
Mikäli kuljettaja saisi vuoden aikana kolmet sakot alinopeudesta, tulisi hänet Suhosen mielestä määrätä ajokieltoon.
Kansanedustaja perustelee näkemystään liikenneturvallisuudella. Hän mainitsee esimerkkeinä tilanteet, joissa autoilija ajaa kahdeksaakymppiä satasen alueella tai 65 kilometriä tunnissa kahdeksankympin alueella.
– Käsittämätöntä! Uskomatonta! Liikenteen turvallisuutta heikentäviä häirikköajelijoita. Vaikka olosuhteet olisivat erittäin hyvät, silti körötellään ja kasvatetaan valtavia ruuhkia! Ei, ei näin, Suhonen kirjoittaa.
Hän tarkentaa, että vesi-, räntä- tai lumisateessa nopeus tulee sovittaa sään mukaan.
Tieliikennelaissa ei ole tarkkaa määritelmää alinopeudelle, mutta siitä voidaan määrätä sadan euron suuruinen liikennevirhemaksu. Rangaistava alinopeus edellyttää vaaran aiheuttamista.
Kesäkuussa 2020 voimaan astuneessa tieliikennelaissa myös laadittiin vähimmäisnopeuden osoittava liikennemerkki. Ilta-Sanomat kirjoitti elokuussa 2024, ettei merkkiä oltu käytetty Suomessa lainkaan.
https://www.karjalainen.fi/paikalliset/9705650
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:15 pm
Kirjoittaja siiantaika
Traktorit voitaisiin kieltää julkisilta teiltä kokonaan. Traktoria saisi kuljettaa ainoastaan perävaunuyhdistelmän lavalla.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:16 pm
Kirjoittaja Le chat bleu
Kannatan! Ne saatana tietukkeet aiheuttaa matelullaan paljon enemmän vaaratilanteita kuin yleisesti ymmärretään. Jos ei uskalla ajaa tarkoitettua nopeutta, olisiko aika luopua kortista ja mennä bussilla.

Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:48 pm
Kirjoittaja Rescuer
Tuo 80 km/h satasen alueella on vielä ihan ymmärrettävä nopeus, se kun on tietyille ajoneuvoille suurin sallittu nopeus. Valitettavasi tosin kun ketään ei voi vaatia ajamaan lujempaa kuin mitä mittari näyttää, niin silloin satasen alueella aletaan myös tuo 65 km/h alkaisi olemaan nopeus minkä jälkeen voisi alkaa sakottamaan. Mittarin mukaan 80 km/h ajettaessa kun nopeus saa olla 69 km/h että nopeusmittari on laillisessa kunnossa...
Muuten alinopeudesta voisi kyllä alkaa sakottamaan.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 12:52 pm
Kirjoittaja -Martta-
Aiheeseen on jo liittyvä liikennemerkki ja sakottaakin saa.
Ennemin voisi kultturisesti muuttaa asennettaan antaa tilaa ohittamiselle.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:12 pm
Kirjoittaja Anom
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 12:48 pm
Tuo 80 km/h satasen alueella on vielä ihan ymmärrettävä nopeus, se kun on tietyille ajoneuvoille suurin sallittu nopeus. Valitettavasi tosin kun ketään ei voi vaatia ajamaan lujempaa kuin mitä mittari näyttää, niin silloin satasen alueella aletaan myös tuo 65 km/h alkaisi olemaan nopeus minkä jälkeen voisi alkaa sakottamaan. Mittarin mukaan 80 km/h ajettaessa kun nopeus saa olla 69 km/h että nopeusmittari on laillisessa kunnossa...
Muuten alinopeudesta voisi kyllä alkaa sakottamaan.
Ne eivät vain ole niitä "tiettyjä ajoneuvoja", jotka yleisesti siellä ovat tientukkeena. Kaikki tämän tietävät. Ja sinä Qashqai-kuski, joka luet tätä; siinä autossa on kaasupoljin ja sitä kun painaa hitusen enemmän, niin lakkaat olemasta letkanvetäjä.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:23 pm
Kirjoittaja Rescuer
Anom kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:12 pm
Ne eivät vain ole niitä "tiettyjä ajoneuvoja", jotka yleisesti siellä ovat tientukkeena. Kaikki tämän tietävät. Ja sinä Qashqai-kuski, joka luet tätä; siinä autossa on kaasupoljin ja sitä kun painaa hitusen enemmän, niin lakkaat olemasta letkanvetäjä.
Kyllä muuten satasen alueella ovat, kiimaliiteriä perässään vetävät kun ajaa mittarin mukaan 80 km/h niin todellinen nopeus voi olla mitä tahansa 69...79 km/h. Ja aika harvoin satasen alueella näkee kiimaliiteriä, millä ei olisi jonoa perässään.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:37 pm
Kirjoittaja PutsiKostari
Timo ei ymmärrä, kun ei itse maksa bensaansa, että kovempaa ajaminen maksaa enemmän ja hallitus leikkasi kilometrikorvauksista pari tonnia vuoteen luvaten tilalle euron bensaa, jota ei koskaan ole näkynyt.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:40 pm
Kirjoittaja Anom
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:23 pm
Anom kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:12 pm
Ne eivät vain ole niitä "tiettyjä ajoneuvoja", jotka yleisesti siellä ovat tientukkeena. Kaikki tämän tietävät. Ja sinä Qashqai-kuski, joka luet tätä; siinä autossa on kaasupoljin ja sitä kun painaa hitusen enemmän, niin lakkaat olemasta letkanvetäjä.
Kyllä muuten satasen alueella ovat, kiimaliiteriä perässään vetävät kun ajaa mittarin mukaan 80 km/h niin todellinen nopeus voi olla mitä tahansa 69...79 km/h. Ja aika harvoin satasen alueella näkee kiimaliiteriä, millä ei olisi jonoa perässään.
En toki kiistä kokemuksiasi. Oman kokemuksen mukaan yleisin tientuke on se kolmetoistatusinassa-qashqai.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:42 pm
Kirjoittaja Anom
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:37 pm
Timo ei ymmärrä, kun ei itse maksa bensaansa, että kovempaa ajaminen maksaa enemmän ja hallitus leikkasi kilometrikorvauksista pari tonnia vuoteen luvaten tilalle euron bensaa, jota ei koskaan ole näkynyt.
Aina voi siirtyä bussin kyytiin, jos ei perse kestä ajella vähintään suurinta sallittua nopeutta. Vahvasti suosittelen.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:43 pm
Kirjoittaja Rescuer
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:37 pm
Timo ei ymmärrä, kun ei itse maksa bensaansa, että kovempaa ajaminen maksaa enemmän
Silloin kun ajetaan yli 120 km/h nopeuksia, niin silloin. 45 km/h kuudenkympin alueella köröttelevä kuluttaa polttoainetta huomattavasti enemmän kuin nopeusrajoituksen mukaan ajava...
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:46 pm
Kirjoittaja Rescuer
Anom kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:40 pm
En toki kiistä kokemuksiasi. Oman kokemuksen mukaan yleisin tientuke on se kolmetoistatusinassa-qashqai.
Kiimaliitereitä on rekisterissä 2-3 kertaa enemmän kuin pashqaita, mutta ovat onneksi liikenteessä pääasiassa vain kesäisin. Ja pashqaista pääsee yleensä huomattavasti helpommin ohi kuin ylipitkästä kiimaliiteristä.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:49 pm
Kirjoittaja jukuripää
Tässä on pieni ongelma, sillä on autoja ja sitten on autoja... Joissakin on vakionopeuden säädin plus muita härpäkkeitä, toisissa on ihan tavallinen ajonopeus perustuen kaasupolkimen käyttöön. Aika vähän niissä vakkarittomissa on mahdollista pitää tyystin tasaista ajonopeutta, ja tämäkös riepoo niitä "parempia autoilijoita", jotka muutenkin ajavat aina reilusti ylinopeutta. Sitten on niitä, joitten mielestä pitää tietää ja tiedostaa se kilometrin tai kolmen mittarivirhe, joka auton nopeusmittarissa on useimmiten, ja sitten pitäisi ajaa niin, että laskee mittarivirheen ja poliisiratsiassa tehtävän kolmen kilometrin vähennyksen ja sen mukaan ajaa... Kuka kyttää jatkuvasti nopeusmittarin viisaria vakkarittomassa ajokissa; se on jo sinänsä vaarallista puuhaa, kun liikennesilmä toljottaakin mittaria, ettei vain kanssa-autoilijoille tulisi paha mieli muutaman kilometrin nopeusheitoista sinne ja tänne.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:49 pm
Kirjoittaja PutsiKostari
Anom kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:42 pm
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:37 pm
Timo ei ymmärrä, kun ei itse maksa bensaansa, että kovempaa ajaminen maksaa enemmän ja hallitus leikkasi kilometrikorvauksista pari tonnia vuoteen luvaten tilalle euron bensaa, jota ei koskaan ole näkynyt.
Aina voi siirtyä bussin kyytiin, jos ei perse kestä ajella vähintään suurinta sallittua nopeutta. Vahvasti suosittelen.
Tai ajaa taloudellisemmin eli välillä 70-90km/h.
Jatkossakin taidan päättää itse.
Re: Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) vaatii selkeää rangaistusasteikkoa alinopeudelle, 8/26
Lähetetty: Ma Elo 17, 2026 1:51 pm
Kirjoittaja PutsiKostari
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:43 pm
PutsiKostari kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 1:37 pm
Timo ei ymmärrä, kun ei itse maksa bensaansa, että kovempaa ajaminen maksaa enemmän
Silloin kun ajetaan yli 120 km/h nopeuksia, niin silloin. 45 km/h kuudenkympin alueella köröttelevä kuluttaa polttoainetta huomattavasti enemmän kuin nopeusrajoituksen mukaan ajava...
100 alueella 75km/h ajotietokoneen mukaan on jatkossakin vauhtini. Jos on kiire niin voihan sitä mennä ohi.