Eduskunnan eräkerhon PS-siipi jalkautuu karhujahtiin - mukana kaksi rikoksesta tuomittua
Lähetetty: Ke Elo 19, 2026 3:05 pm
Jenna Simulalle näytän peukkua mutta aika nolo PS-miestrio eli Huru-Koponen-Mäkilä on karhulapsia verenhimossaan Nurmeksen metsissä pyssyn kanssa vaanimassa. Kaksi rikoksesta tuomittua perussuomalaista äijää Nurmeksessa mellastaa. Porilaisella Petri Hurulla ylinopeussakkoja 2019, vantaalaisella Ari Koposella rahankerysrikos 2018. Huru sen verran tuntematon karhuntappaja, että laitetaan pälli tänne näytille ikäänkuin trofeena.
https://yle.fi/a/74-20241770
Eduskunnan eräkerho lähtee karhujahtiin Nurmekseen, vaikka edellinen kerta aiheutti somekohun
Viisi perussuomalaisten kansanedustajaa osallistuu torstaina karhujahtiin Nurmeksessa. Eduskunnan eräkerho pitää keskusteluja metsästäjien kanssa tärkeinä.
Kuusi eduskunnan eräkerhon jäsentä osallistuu torstaina karhujahdin aloitukseen Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa. He tulevat jahtiin Metsästäjäliiton kutsumina Ylikylän Erän vieraina.
Karhumetsälle saapuu viisi perussuomalaisten kansanedustajaa eri puolilta maata sekä yksi eduskunnan virkamies. Jahtiin osallistuvat perussuomalaisten kansanedustajat Petri Huru, Ari Koponen, Jani Mäkelä, Jenna Simula sekä Jaana Strandman. Kuudentena mukana on eduskunnan kansainvälisten asiain sihteeri Teemu Vuosio.
Eduskunnan eräkerhossa on vajaat 50 jäsentä useista eri puolueista. Vihreistä ja vasemmistoliitosta kerhossa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole edustajia.
Eräkerhon toiminnanjohtaja Teemu Vuosio ei osaa sanoa, miksi karhunmetsästykseen osallistuu tällä kertaa vain perussuomalaisten kansanedustajia.
– Aikaisempina vuosina karhujahdissa on kyllä ollut muidenkin puolueiden edustajia.
(...)
Ylikylän Erän puheenjohtajan Jari Nykäsen mukaan kansanedustajien osallistuminen jahtiin on seuralle kunnia-asia. Vierailu tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa metsästyspolitiikkaan ja antaa positiivistakin palautetta.
– Metsästysasiat ovat menneet tämän eduskunnan aikana paljon eteenpäin. Toivottavasti sama suunta jatkuu, Nykänen toteaa.
Myös kansanedustaja Simula pitää eräkerhon toiminnan tärkeimpänä asiana metsästäjien tapaamista. Saatuja terveisiä viedään eteenpäin esimerkiksi lainsäädäntöön.
– Keskusteluissa metsästäjien kanssa saamme kuulla paikallisista tilanteista, ongelmista ja ajatuksista metsästyksen kehittämiseksi.