Sivu 1/4
Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 6:34 am
Kirjoittaja olenoikeassa
Muuramessa lypsykarjatilaa pyörittävä Hannu Peltola joutui todistamaan ikävää ja hämmentävää tapahtumasarjaa lauantai-iltana elokuun 8. päivänä.
”Kävin kymmenen aikaan illalla pihamaalla ja kuulin outoa ääntä. Havaitsin, että umpilehmät siellä huusivat hädissään noin kilometrin päässä sijaitsevalla vuokralaitumella”, Peltola kertoo MT:lle.
Peltola kiiruhti paikan päälle tarkistamaan tilannetta yhdessä tilan toisen maatalousyrittäjän Tuomo Kanasen kanssa.
”Siellä seitsemän iältään 10−15-vuotiasta lasta säikytteli ja jahtasi lehmiä. Lehmät olivat aivan vauhkona”, Kananen kertoo.
”Vasikka oli kuollut mahaan varmaankin heti siinä, kun lehmiä jahdattiin.”
Hannu Peltola
Valtaosa joukkiosta juoksi heti pakoon, mutta viljelijät tavoittivat kaksi lasta tienposkesta.
”Eivät ne meinanneet ensin vastata mitään, mutta sitten selvisi, että he olivat käymässä lähistöllä sijaitsevassa mummolassaan.”
Muutaman päivän kuluttua Peltola havaitsi navetassa, että yhden umpilehmän peräpäästä sojotti vasikansorkka.
”Vasikka oli kuollut mahaan varmaankin heti siinä, kun lehmiä jahdattiin. Eläinlääkärin kanssa oli iso työ saada jo huonoon kuntoon mennyt kuollut vasikka sieltä ulos”, hän kertoo.
Eläin on sairasosastolta, mutta siitä ei enää tule Peltolan mukaan lypsylehmää.
”Teurasautoon se joutuu pian.”
”Vanhempien pitäisi vähän katsoa muksujensa perään, että mitä ne tekee. Ja pitäisi itsestäänselvyys olla, että jos laitumella on eläimiä, niin ei sinne eläinten sekaan mennä.”
Hannu Peltola
Peltolan tilan yrittäjät kertovat harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä asiasta.
”Odotetaan vielä, josko vanhemmat ottaisivat meihin yhteyttä. Jos ei torstaihin mennessä ole kuulunut mitään niin käydään poliisiin juttusilla. Tämä ei jää tähän.”
Mitä ajatuksia tapahtuma herättää?
”Vanhempien pitäisi vähän katsoa muksujensa perään, että mitä ne tekee. Ja pitäisi itsestäänselvyys olla, että jos laitumella on eläimiä, niin ei sinne eläinten sekaan mennä”, Peltola sanoo.
”Olen ihan varma, että jos jokin lehmistä olisi sattunut töytäisemään jotain lasta siellä laitumella, niin me saataisiin tässä syyte.”
Hannu Peltolan mukaan vahingontekoa on ollut havaittavissa laitumella aiemminkin.
”Muutama vuosi sitten oli laitumien veräjäkahvat pudotettu paikoiltaan, mutta onneksi huomattiin se ennen kuin lehmät ehtivät karata.”
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uut ... c227515d86
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 7:13 am
Kirjoittaja Svimba
Ihan hirvee kohtalo lehmillä, melkein heti syntymän jälkeen erotetaan emosta, jos syntyy poikana menee varmaan lihoix, en tiedä, mutta jos syntyy tyttönä joutuu lypsylehmäx ja koko lyhyen elämänsä ajan aina paxuna tai utareet täynnä maitoa niin että joutuu käyttämään rinzikoita ettei astu niitten päälle.
Kaikkee muutakin sairasta, esim.jotkut ei pääse ikinä ulos.
Maito kuuluu vasikalle.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 7:29 am
Kirjoittaja ruusumaa
Svimba kirjoitti: Ti Elo 25, 2026 7:13 am
Ihan hirvee kohtalo lehmillä, melkein heti syntymän jälkeen erotetaan emosta, jos syntyy poikana menee varmaan lihoix, en tiedä, mutta jos syntyy tyttönä joutuu lypsylehmäx ja koko lyhyen elämänsä ajan aina paxuna tai utareet täynnä maitoa niin että joutuu käyttämään rinzikoita ettei astu niitten päälle.
Kaikkee muutakin sairasta, esim.jotkut ei pääse ikinä ulos.
Maito kuuluu vasikalle.
Olivathan nämäkin lehmät ulkona ja joutuivat häirinnän kohteeksi. Kyllä lypsykarjaa kohdellaan hyvin.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 7:36 am
Kirjoittaja Sopuli
Juu ei tietenkään saa mennä eläimiä jahtaamaan, tai ylipäätään laitumille luvatta. Todella typerää toimintaa lapsukaisilta. Silti en voi aina olla vähän hymähtämättä, kun eläintuottaja jeesustelee miten eläimiä onkin kehdattu sillä tavalla kiusata. Teuraaksi nyt varmaan joutuu ihan, raukkaparka. Ei, lypsykarjaa ei missään nimessä kohdella hyvin. Se, että orja saa sentään nauttia puuvillapellolla ulkoilmasta, on varmaan ollut samanlainen selitys.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 7:57 am
Kirjoittaja jasso
Luulin otsikon perusteella, että joku vähä-älyinen olisi päässyt taivaaseen, jos innostunut sonni olisi vähän innostunut.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 8:04 am
Kirjoittaja Anom
Sopuli kirjoitti: Ti Elo 25, 2026 7:36 am
Ei, lypsykarjaa ei missään nimessä kohdella hyvin.
Totta kai kohdellaan hyvin. Sinä et vain tiedä asiasta mitään.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 8:18 am
Kirjoittaja roudatar
Eläin joka ei voi hyvin ei tuota mitään. Lypsylehmät ovat muutenkin äidinvaistoiltaan hiukan kyseenalaisia, toista maata ovat lihakarjarodut, jotka varmasti puolustavat vasikoitaan viimeiseen asti.
Minkä ihmeen takia aikuiset eivät enää katso pershedelmiensä perään vaan antavat niiden mellastaa kirjaimellisesti pellossa, aiheuttaen pelkoa eläimille ja lisäksi vielä taloudellista vahinkoa? Kukaan ei enää kunnioita ketään eikä mitään, pieni hymy olisi ehkä noussut huulille jos joku lehmistä olisikin lähtenyt kakaroita raivolla päin. En ikinä tule ymmärtämään eläimiin kohdistuvaa kiusantekoa, oli sitten kiusantekijänä aikuinen tai lapsi.
Rikosilmoitus perään ja korvausvaatimus menetetystä vasikasta sekä lehmästä.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 8:24 am
Kirjoittaja Moonshiner
Rikosilmoitus ja korvausvaatimus. Lehmän + vasikan hinta tullee pikkuisena yllärinä vanhemmille. Plus oikeuskulut.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 9:09 am
Kirjoittaja Svimba
[[/quote]
Totta kai kohdellaan hyvin. Sinä et vain tiedä asiasta mitään.
[/quote]
Eikä kohdella hyvin.
Se että lehmä tuottaa paljon maitoa johtuu siitä että ne on jalostettu tuottamaan aivan liikaa.
Sitä paizi lehmä on kuin nainen, ei siltä tule maitoa jos se ei saa kakaraa, niin se elää jatkuvassa synnytys kierteessä.
Ihmiset eivät tarvize lehmän maitoa.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 9:15 am
Kirjoittaja Svimba
Sitäpaizi noitten lehmien omistajan pitäisi pitää omat lehmänsä turvassa, laittais jonkun sähköaidan laitumelle.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 9:20 am
Kirjoittaja roudatar
Svimba kirjoitti: Ti Elo 25, 2026 9:15 am
Sitäpaizi noitten lehmien omistajan pitäisi pitää omat lehmänsä turvassa, laittais jonkun sähköaidan laitumelle.
En tiedä mitä laitumia sinä olet nähnyt, mutta kyllä lehmät sähköaidan takana ovat. Lapset pujahtaa nopeasti aidan alta tai osaavat avata veräjän. Vaikka ne lehmät olisivat vapaana siinä pellolla ei kenellekään ole mitään oikeutta mennä eläimiä kiusaamaan.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 9:31 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Ehkäpä vielä kymmenvuotiailta ymmärtäisi tämänkaltaisen ajattelemattomuuden, että on hauskaa huutaa lehmille ja katsoa kun ne säntäilevät. Siinä tuskin olisi vielä sen suurempaa pahuutta taustalla. 15-vuotiaiden sen sijaan luulisi tajuavan, että tuollaista ei pidä tehdä, vaikka sitä ei oltaisi erikseen kielletty.
Vanhemmiltakaan ei voi tietysti edellyttää, että ihan jokaista asiaa erikseen on mahdollista kieltää. Monesti ne ovat ne lapsen turvallisuuden kannalta tärkeimmät eli pysykää poissa autotieltä ja rannasta mitä lapsille viimeiseksi lähtiessä huikataan.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 10:04 am
Kirjoittaja olenoikeassa
Svimba kirjoitti: Ti Elo 25, 2026 7:13 am
Ihan hirvee kohtalo lehmillä, melkein heti syntymän jälkeen erotetaan emosta, jos syntyy poikana menee varmaan lihoix, en tiedä, mutta jos syntyy tyttönä joutuu lypsylehmäx ja koko lyhyen elämänsä ajan aina paxuna tai utareet täynnä maitoa niin että joutuu käyttämään rinzikoita ettei astu niitten päälle.
Kaikkee muutakin sairasta, esim.jotkut ei pääse ikinä ulos.
Maito kuuluu vasikalle.
Olet oikeassa. Sinä et todellakaan tiedä mitään maataloudesta.
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 10:13 am
Kirjoittaja Svimba
^ missä kohtaa mä oon väärässä?
Re: Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa
Lähetetty: Ti Elo 25, 2026 10:17 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Sehän onkin erihyvä oikeutus eläinten kiusaamiselle, että karjatalous sitä ja tätä. Että anti mennä kun on mennäkseen. Niillä on niin paska olla, että tehdäänpä olosta vieläkin paskempi.
Vähän samat fiilikset tulee välillä vegaanien kanssa, ei taida suurempia eläimen vihaajia ollakaan kuin he. Vähänkin jos inahdat jostain eläinrääkkäyksestä, tulee heti ripitystä että miten en saa lihansyöjänä avata suutani yhtään mistään, ja on se niin väärin jos jäkätän siitä miten kiinalaiset paistaa koiria elävältä, kun kuitenkin minulle sianpotka maittaa niin että rasva vaan suupielistä roiskuu.
Eläinrääkkääjistä tulee aikuisena usein rikollisia...