Sivu 1/3
Norja: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: Ke Elo 26, 2026 10:49 pm
Kirjoittaja Nile Jarvis
Synkkä epäily Norjassa: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Poliisi tutkii, onko pojalla yhteyksiä väkivaltaiseen The Com -verkostoon.
16-vuotias poika suunnitteli kirvesiskua päiväkotiin Norjassa, kertovat norjalaislehdet Aftenposten ja VG.
Oikeuden päätöksestä käy ilmi, että poika oli suunnitellut hyökkäävänsä useiden ihmisten kimppuun tietyssä päiväkodissa. Hänellä oli useita kirveitä ja veitsiä, jotka hänen uskotaan hankkineen hyökkäystä varten.
Poliisi tutkii, onko pojalla yhteyksiä väkivaltaiseen The Com -verkostoon. Kyse on kansainvälisestä verkostosta, jossa lapsia ja nuoria manipuloidaan ja painostetaan käyttämään äärimmäistä väkivaltaa itseään ja muita kohtaan.
Poikaa syytetään terrorismista, josta voidaan Norjassa tuomita jopa 21 vuodeksi vankeuteen. Poliisi löysi pojan puhelimesta viitteitä terroritekosuunnitelmasta. Hänen hallustaan löytyi myös manifesti, jossa poika ilmaisee tukeaan Adolf Hitlerille ja Anders Breivikille.
Lisäksi pojalla oli VG:n mukaan useita natsiaiheisia meemejä ja kuvia itsestään tekemässä natsitervehdystä.
Poika on ollut pidätettynä kesäkuun puolivälistä lähtien. Oikeus arvioi, että on olemassa vaara, että hän tappaa jonkun tai vahingoittaa jotakuta, jos hänet vapautetaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012232606.html
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 12:30 am
Kirjoittaja aumari
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 12:32 am
Kirjoittaja Nile Jarvis
aumari kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:30 am
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 7:22 am
Kirjoittaja Anom
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
aumari kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:30 am
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
Kyllä näin on. Menee samaan roskalaariin kaikkien ääriliikkeiden kanssa.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 7:32 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Anom kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:22 am
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
aumari kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:30 am
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
Kyllä näin on. Menee samaan roskalaariin kaikkien ääriliikkeiden kanssa.
Kaikki ääriliikkeet on pahasta. ps. olen oikeistolainen, mutta en kannata mitään ääriliikkeitä.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 7:35 am
Kirjoittaja Perilla
Anom kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:22 am
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
aumari kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:30 am
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
Kyllä näin on. Menee samaan roskalaariin kaikkien ääriliikkeiden kanssa.
Äärivasemmistolaisuus, ääri-islamistit, ääriuskonnot kaikki samaa mielisairautta. Kaksi ensin mainittua tekevät vaan 80% iskuista
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 7:37 am
Kirjoittaja siiantaika
Tällaiset ihmiset ovat valitettavasti joskus tarpeellinen paha islamisaatiota vastaan ja luonnollinen reaktio siihen, kun oma kotimaa halveksuu omia kansalaisiaan.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 8:05 am
Kirjoittaja Nipe
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
aumari kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:30 am
En yleensä nimittele hulluksi muuten kuin jotain hassuttelijaa ja pelleilijää, mutta nyt on sairas hullu kyseessä.
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
Tuokin termi on pilattu käytännössä täysin vasemmistopoliitikkojen toimesta. Normaaleja ihmisiä kun alettiin kutsua äärioikeistoksi mikäli ei kannata kyseenalaistamatta homotusta, mamutusta jne. Ongelmaksi on tullut ettei kukaan enää tiedä mitä tuo sana tarkoittaa sen jälkeen.
Tämmöiset joukkomurhia tai ylipäätänsä ihmisten vahingoittamista/murhaamista suunnittelevat psykopaatit on kyllä mielisairaita. Menee mielestäni täysin samaan laariin kuin "kunnia"väkivalta, poliittinen väkivalta, antifahörhöt ja muut uskonlahkon nimissä tehdyt hommat kun toiminnalle löydetään samanhenkisiä hyväksyjiä.
Yleensä tämmöiset alle 25 vuotiaat ovat vielä erityisen fanaattisia, mustavalkoisia ja sokeita ajatusmaailmojensa kanssa sekä helposti aivopestävissä toimintaan. Osa tosin jumahtaa yläastetasoisen koulukiusaajan/kiusatun tasolle loppuiäkseen. Liekköhän tämäkin tapaus ollut jonkinsortin aivopesun uhri.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 8:49 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
siiantaika kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:37 am
Tällaiset ihmiset ovat valitettavasti joskus tarpeellinen paha islamisaatiota vastaan ja luonnollinen reaktio siihen, kun oma kotimaa halveksuu omia kansalaisiaan.
Nekrujen on syytä totutella, että nämä tulevat koko ajan lisääntymään. Saattaa raiskatessaan käydä niin, että tuleekin kirveestä päähän. Toki nämä päiväkoti-ikäiset vasta lyövät toisia lapsia rauta-autoilla päähän, mutta kyllä ne suunnitelmat siitä selkeytyvät kun ikää karttuu.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 8:52 am
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Nipe kirjoitti: To Elo 27, 2026 8:05 am
Tuokin termi on pilattu käytännössä täysin vasemmistopoliitikkojen toimesta. Normaaleja ihmisiä kun alettiin kutsua äärioikeistoksi mikäli ei kannata kyseenalaistamatta homotusta, mamutusta jne. Ongelmaksi on tullut ettei kukaan enää tiedä mitä tuo sana tarkoittaa sen jälkeen.
Näin se on. Jos kaikkia loisiviin matuihin kyllästyneitä ihmisiä kutsutaan äärioikeistolaisiksi, niin omaan tuttavapiiriini ei sitten juuri muita kuulukaan.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 8:58 am
Kirjoittaja roudatar
Johan alkaa villiksi meno mennä, että viattomien päiväkotilasten kimppuun suunnitellaan hyökkäyksiä. Jättäisivät lapset rauhaan ja kävisi mieluummin aikuisten päälle jos veritekoa suunnittelee. Lapset ovat kuitenkin syyttömiä aikuisten keskuudessa, vaikka tämä tekijä nyt nuori itsekin on. Toivottavasti saa apua ongelmiinsa ja hetken kakkua istuttavakseen, jotta voi miettiä mitä sitä tulikaan suunniteltua ja miltein toteutettua.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 10:12 am
Kirjoittaja jasso
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
En nyt muista, mutta sinähän sen kohta kerrot, että kuuluiko äärioikeistolaisuuteen nenärengas, siniset hiukset, palestiinan lippu ja sukupuolena taskulamppu, vai mihin porukkaan nämä asiat liittyikään?
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 12:35 pm
Kirjoittaja Oulun_Kungas
jasso kirjoitti: To Elo 27, 2026 10:12 am
Nile Jarvis kirjoitti: To Elo 27, 2026 12:32 am
Äärioikeistolaisuus on mielisairaus. Pahinta laatua.
En nyt muista, mutta sinähän sen kohta kerrot, että kuuluiko äärioikeistolaisuuteen nenärengas, siniset hiukset, palestiinan lippu ja sukupuolena taskulamppu, vai mihin porukkaan nämä asiat liittyikään?
Poliisi löysi pojan puhelimesta viitteitä terroritekosuunnitelmasta. Hänen hallustaan löytyi myös manifesti, jossa poika ilmaisee tukeaan Adolf Hitlerille ja Anders Breivikille.
Lisäksi pojalla oli VG:n mukaan useita natsiaiheisia meemejä ja kuvia itsestään tekemässä natsitervehdystä.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin Norjassa
Lähetetty: To Elo 27, 2026 10:06 pm
Kirjoittaja Öyhö
OK, olispa oikeus näin innokas aina.
Re: 16-vuotias suunnitteli kirveshyökkäystä päiväkotiin
Lähetetty: To Elo 27, 2026 10:27 pm
Kirjoittaja Puheenjohtaja
Keplotteleva konna kirjoitti: To Elo 27, 2026 8:49 am
siiantaika kirjoitti: To Elo 27, 2026 7:37 am
Tällaiset ihmiset ovat valitettavasti joskus tarpeellinen paha islamisaatiota vastaan ja luonnollinen reaktio siihen, kun oma kotimaa halveksuu omia kansalaisiaan.
Nekrujen on syytä totutella, että nämä tulevat koko ajan lisääntymään. Saattaa raiskatessaan käydä niin, että tuleekin kirveestä päähän. Toki nämä päiväkoti-ikäiset vasta lyövät toisia lapsia rauta-autoilla päähän, mutta kyllä ne suunnitelmat siitä selkeytyvät kun ikää karttuu.
Hyvin sairasta tekstiä. Mikähän olisi reaktio jos muslimi Muhammed olisi suunnitellut tappaa päiväkotilapsia kirveellä?