Ihminen vastusti väkivaltaisesti poliisia Tampereella – poliisikoira taltutti, 29.8.26
Lähetetty: Su Elo 30, 2026 4:12 pm
Poliisilla oli lauantaina usean partion tehtävä yksityisasunnossa Tampereen keskustassa.
Poliisi käytti voimakeinona koiraa asunnossa olevan, väkivaltaisesti käyttäytyneen ihmisen taltuttamiseksi, kertoo rikoskomisario Heikki Järnström Sisä-Suomen poliisista.
Hän ei tässä vaiheessa tutkintaa kerro tarkemmin, mitkä tapahtumat johtivat lopulta poliisikoiran käyttämiseen tilanteessa.
– Kyse on ollut väkivaltaan liittyvästä tehtävästä, missä on ollut useita poliisipartioita paikalla, ja se väkivalta on kohdistunut poliisiin.
Järnströmin mukaan asunnossa ei ollut tuolloin asianomistajan lisäksi paikalla muita. Apua hälyttänyt oli poistunut asunnosta ennen kuin poliisi saapui paikalle.
Jo lauantaina poliisi kertoi, että tilanteesta ei ollut vaaraa sivullisille.
Tapausta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
– Poliisi on saanut kyllä puheyhteyden tähän henkilöön. Mutta lopulta tilanne on sitten johtanut siihen, että hän on hyvin voimakkaasti vastustanut poliisia, ja on jouduttu voimakeinoin tilanne rauhoittamaan.
Sitä Järnström ei kerro, millaisia vammoja poliisikoiran käytöstä tilanteen toiselle osapuolelle tuli. Ylen paikalla olleen toimittajan mukaan poliisin ajoneuvojen lisäksi paikalla oli myös ambulanssi.
Poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan osallisia.
Tilanne kesti kaikkiaan noin tunnin ja oli ohi viiden aikaan iltapäivällä.
https://yle.fi/a/74-20243656