Oppilas ammuttiin koulussa Knoxvillessa 21.8.08
Lähetetty: Ke Syys 17, 2008 10:24 pm
Voi siirtää, jos tuntuu että väärässä paikassa. Minusta kuitenkin kohtalaisen tuore tapaus, kun vajaan kuukauden vain vanha.
Suomennos by VoDKa.
Ampuja on niin ikään 15-vuotias Jamar Siler, joka käy oikeudenkäyntinsä nuorisotuomioistuimessa.

Uhri oli Ryan McDonald.

Sekä Siler että McDonald olivat olleet aiemmin tekemisissä poliisin kanssa, McDonald oli pidätetty viimeisen kerran maaliskuussa. Teko oli ilmeisesti välienselvittelyä, jonka seurauksena Siler lähti mukaan aikuisten maailmaan ja ampui kiistakumppaninsa. Sileria ei ole vielä tuomittu, mutta tuomio on luultavasti pitkä, sillä hänellä oli alla kaksi muuta (tosin lievempää) tuomiota, joita ei ilmeisesti oltu suoritettu vielä loppuun ennen tätä tapausta.
Suomennos by VoDKa.
Myöhemmin julkaistiin sekä ampujan, että uhrin nimi ja kuvat. Uhrin iäksi tarkennettiin 15-vuotta.The New York Sun kirjoitti:16-vuotias kuolee tenneseläisessä kouluammuskelussa
KNOXVILLE, Tennesee - 16-vuotiasta oppilasta ammuttiin kuolettavasti kiistelyn aikana torstaina Knoxvillen high schoolissa, toisten oppilaiden katsoessa kauhuissaan kun oppilas tarrautui rintakehäänsä ja kaatui lattialle.
Ampumavälikohtaus tapahtui pian kahdeksan jälkeen aamulla Central High Schoolin kahvilassa, sanoo pääapulaissheriffi Bill Roehl. Pääepäilty otettiin kiinni minuutteja myöhemmin läheiseltä kadulta. Uhri ja epäilty tunsivat toisensa, Knox Countyn koulujärjestelmän intendetti Bill McIntyre ilmoitti.
"Tämä ei ollut ammuskelu joka oli täysin sattumanvarainen," Roehl sanoi. "Se oli yksittäinen tapaus joka suunnattiin yksilöä, ei koulua tai koulun oppilaita kohtaan."
Kahvila oli suosittu paikka kokoontua ennen kuin tunnit alkoivat kello 8.30, oppilaat kertovat. Chad Griffin, 15, ja Josh Matthews, 14, sanoivat että he olivat istumassa noin kymmenen jalan päässä uhrista ja olleensa juttelemassa kun he kuulivat terävän äänen.
Griffin luuli ensin, että joku oli pudottanut kirjan ja katseli ympärilleen.
"Häntä ammuttiin ja sen jälkeen hän alkoi kävelemään pidellen kättä rinnallaan. Verta oli kaikkialla. Sitten hän kaatui ja hänen kätensä osui minuun," Griffin sanoo.
Matthews sanoi luulleensa ensin sen olleen vitsi, mutta pian hän tajusi ammuskelun olleen oikea.
"Lähdin juoksemaan ja juoksin ulos jonka jälkeen soitin äidilleni," Matthews sanoo.
Oppilaat kahvilassa alkoivat itkemään ja pyrkivät pääsemään ulos huoneesta toisten yrittäessä sisälle, luullen menettäneensä tappelun näkemisen, todistajat sanovat. Oppilaita alkoi kerääntymään myös uhrin ympärille, sanoo ensimmäisen vuoden opiskelija Jared Wohlford, 14. "Jokainen lähti juoksemaan sanoen 'häntä on ammuttu'", hän kertoo.
Viranomaiset eivät ole julkaisseet uhrin, joka kuoli myöhemmin Tennesseen yliopistollisessa sairaalassa, tai epäillyn nimeä. Muita oppilaita ei loukkaantunut.
Koulu, jossa on noin 1400 oppilaista, suljettiin ammuskelun jälkeen. Tunnit peruttiin ja oppilaat kuljetettiin läheiseen kirkkoon, mistä heidän vanhempansa pystyivät heidät noutamaan.