Sivu 1/1

Epäilty tapon yritys Joensuussa 19.9.

Lähetetty: Ma Syys 21, 2026 11:05 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi tutkii Joensuun keskustassa tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä
Poliisi sai hätäkeskukselta tiedon puukotuksesta Joensuun keskustassa lauantaina 19.9.2026 aamuyöllä hieman klo 3 jälkeen.
Poliisin partio saapui pian tapahtumapaikalle, ja pääsi epäiltyjen jäljille sekä uhrin että todistajien antamien kuvausten perusteella. Paikalla oli myös ensihoidon yksiköitä.

Tapahtumapaikalla oli ollut tappelu henkilöiden välillä ja tapahtumien yhteydessä yhdelle henkilölle on aiheutettu vammoja teräaseella. Poliisin tietojen yhdelle henkilölle on aiheutunut vammoja, jotka eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisi tavoitti kaksi epäiltyä miestä, ja otti heidät kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. Poliisipartion mukana ollut poliisikoira löysi lähistöltä myös tekovälineeksi epäillyn teräaseen. Kaikki asianomaiset ovat 2000-luvun alussa syntyneitä Pohjois-Karjalassa asuvia miehiä. Tapahtumaan liittyvät henkilöt ovat tunteneet toisensa entuudestaan.

Asian tutkinta jatkuu, ja poliisi selvittää, onko syytä epäillä paikalla olleita henkilöitä tapon yrityksen lisäksi muista rikoksista.
Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-joe ... n-yritysta

Re: Epäilty tapon yritys Joensuussa 19.9.

Lähetetty: Ma Syys 21, 2026 11:11 am
Kirjoittaja Kräki
Tenholla ja Dimitrillä tulisielut kohdannut🤔

Epäily: Nuoret miehet yrittivät tappaa Joensuussa

Lähetetty: Ma Syys 21, 2026 11:52 am
Kirjoittaja jukkatm
Nuoria miehiä epäillään vakavasta rikoksesta Joensuussa. Poliisi epäilee heidän puukottaneen ikätoveriaan lauantain vastaisena yönä.

Itä-Suomen poliisi sai hätäkeskukselta tiedon puukotuksesta Joensuun keskustassa hieman aamukolmen jälkeen.

Poliisipartion päästessä paikalle olivat tekijät jo paenneet. Poliisi pääsi heidän jäljilleen uhrin ja todistajien kertomusten perusteella.

Miehet otettiin kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. Poliisikoira löysi lähistöltä tekovälineeksi epäillyn teräaseen.

Poliisitiedotteen mukaan sekä epäillyt että uhri ovat 2000-luvun alussa syntyneitä pohjoiskarjalaisia miehiä. He ovat tunteneet toisensa ennalta.

Tämänhetkisen käsityksen mukaan nuorukaisille oli syntynyt riita, joka päättyi puukotukseen. Uhrin vammat eivät ole hengenvaarallisia.

– Asian tutkinta jatkuu, ja poliisi selvittää onko syytä epäillä paikalla olleita henkilöitä tapon yrityksen lisäksi muista rikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5b2e ... 06e6e88bfa

Re: Epäily: Nuoret miehet yrittivät tappaa Joensuussa

Lähetetty: Ma Syys 21, 2026 12:15 pm
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Ketjuja yhdistetty.

Re: Epäily: Nuoret miehet yrittivät tappaa Joensuussa

Lähetetty: Ma Syys 21, 2026 1:49 pm
Kirjoittaja KaihdinKyttä
Uhri on valtaväestöä, epäilty tekijä liperin romaneja.