Hätähuuto tappavasta viruksesta – Leviää Euroopassa ennennäkemättömällä tavalla
Lähetetty: To Loka 15, 2026 4:26 pm
Länsi-Niilin virus leviää nyt Euroopassa ennätystahtia
Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus ECDC varoittaa, että EU-maissa oli 7. lokakuuta mennessä ilmoitettu 1 715 paikallisesti saatua virustartuntaa.
Tartunnoista 748 on havaittu Italiassa. Keskuksen mukaan Kreikassa ja Ranskassa tapausten määrä ihmisillä on puolestaan korkeammalla kuin koskaan aiemmin.
Tartuntoja on tavattu myös hieman pohjoisempana, Alankomaissa 59 ja Belgiassa 15 tapausta. Belgian osalta kyseessä on maan ensimmäiset paikalliset infektiot ihmisillä.
Viruksen leviäminen laajemmille alueille Euroopassa merkitsee, että yhä useammat ihmiset ovat vaarassa saada tartunnan.
Länsi-Niilin virus levisi viime kesänä eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolle julistettiin heinäkuussa hälytystila viruksen leviämisen vuoksi.
Oireet
Tartunta on useimmiten oireeton ja vain joka neljäs tartunnan saanut sairastuu.
Esiintyessään tavallisimmat oireet ovat kuume, päänsärky ja lihaskivut.
Osalla esiintyy selkäkipua, silmäsärkyä, nielutulehdusta, ripulia tai oksentelua.
Tauti paranee yleensä muutamissa päivissä tai viikossa, mutta voi jättää viikoiksi uupumusta, muistihäiriöitä, päänsärkyä ja tasapainovaikeuksia.
Noin yksi kahdestasadasta sairastuu aivokalvo- tai aivotulehdukseen, joka on yleisempi iäkkäillä.
Aivotulehdukseen kuolee noin joka kymmenes sairastuneista.
Tautiin voi liittyä myös muita vakavia komplikaatioita.
Euroopassa virukseen kuoli viime vuonna 97 ihmistä.
Myös Suomessa on useita hyttyslajeja, jotka kykenevät levittämään Länsi-Niilin virusta ihmiseen.
Ehkäisynä tautiin toimii hyttysenpistojen välttäminen. Rokotetta sitä vastaan ei toistaiseksi ole.
Suomen Rokotepalvelun ylilääkäri Jukka Vakkila sanoi kesällä Iltalehdelle sen olevan vain ajan kysymys, milloin viruksen aiheuttama Länsi-Niilin kuume yleistyy Suomessakin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/581 ... 95a83e7cb2