Sivu 1/4

Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 9:59 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Yli 40-vuotias nainen seurusteli 15-vuotiaan pojan kanssa kahdeksan kuukauden ajan
Oikeuden mukaan nainen syyllistyi suhteessa vakaviin seksuaalirikoksiin.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 45-vuotiaan naisen lapsenraiskauksesta 3,5 vuoden vankeuteen.
Nainen seurusteli 15-vuotiaan pojan kanssa yli 8 kuukauden ajan syyskuusta 2024 toukokuuhun 2025.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut nykyään 45-vuotiaan naisen lapsenraiskauksesta ja seksuaalisesta kajoamisesta lapseen.
Nainen sai 3,5 vuoden ehdottoman vankeustuomion.

Oikeuden mukaan nainen seurusteli 15-vuotiaan pojan kanssa yli kahdeksan kuukauden ajan. Suhteeseen kuului sukupuoliyhteyksiä ja muita seksuaalisia tekoja.
Naisen ja pojan ikäero oli noin 28 vuotta.
Teot ajoittuivat syyskuun 2024 ja toukokuun 2025 väliselle ajalle. Niihin ei liittynyt väkivaltaa.

Käräjäoikeus katsoi naisen vahingoittaneen teoillaan pojan kehitystä. Seksuaalirikosten lisäksi nainen tuomittiin huumausaineen käyttörikoksesta.
Nainen määrättiin maksamaan pojalle yhteensä 25 000 euron kärsimyskorvaukset. Lisäksi hänen maksettavakseen tulivat pojan lähes 3 800 euron oikeudenkäyntikulut.
Käräjäoikeus antoi tuomionsa viime viikolla. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Asia käsiteltiin suljetuin ovin, ja oikeudenkäyntiasiakirjat määrättiin salaisiksi asian arkaluonteisuuden vuoksi.
Käräjäoikeus laati tapauksesta lyhyen julkisen selosteen, josta käy ilmi tekojen luonne.
Ratkaisun teki ammattituomarista ja kahdesta lautamiehestä koostunut kokoonpano.
Tuomio oli yksimielinen.
Oikeus ei määrännyt naista vangittavaksi.

Ilta-Sanomat ei julkaise tuomitun naisen nimeä pojan yksityisyyden suojaamiseksi.

https://www.is.fi/turun-seutu/art-20000 ... e=ampparit

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 10:16 pm
Kirjoittaja Sipi
Oksettavaa kyllä. Siis se, miten helposti teinin voi vietellä. Ja varmasti ehkä vielä pojan, joka on kovin kokeilunhaluinen ja himokas tuossa iässä. Kun vanhempi nainen sitten lupaa hellästi asioita opettaa, käytetään siinä kyllä luottamusta niin väärin ja kaikin mahdollisin tavoin, että oksat pois.

Kulttuurisesti vielä joka ikistä tyttölasta varoitetaan setämiehistä, älä mene miesten kyytiin, älä kulje yksin tai suostu mihinkään mitä miehet ehdottaa. Ainoat turvalliset miehet ovat isä ja veli, kaikki muut potentiaalisesti saalistamassa. Noin karrikoiden siis.

Pojille sen sijaan opetetaan, että naiset ovat lempeitä, äidillisiä, opettajia, mummoja, keittäjätätejä ja kaverin äitejä. Jotka lämmittävät kaakaota ja lohduttavat. Uskon, että poikalapsi ei osaa olla samalla tavalla edes varuillaan aikuisen naisen kanssa kuin tyttölapsi aikuisen miehen kanssa.

Kenekään muun syytähän tämä ei tietenkään ole kuin tämän tekijän.

Näissä tilanteissa aina toivoisi, että jokainen uhriksi joutunut poika ymmärtäisi myös aikanaan, mitä hänelle on tehty. Ei ole cool olla jonkun vanhan naisen kanssa. Kyseessä on rikos.

Edit. tuo otsikko voisi olla ennemminkin seuraava: Nelikymppinen nainen hyväksikäytti 15-vuotiasta poikaa kuukausien ajan

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 10:36 pm
Kirjoittaja Rapsuttaja
Mutta... mutta... kyllähän miehetkin! Tälle naiselle julkinen häpäisy, miksi hän saa olla anonyymi mutta julkisuuden henkilöt ei?

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 11:00 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Eikös vasta viime kuussa joku ope tuomittu tällaisesta? Mistä näitä nyt oikein sikiää.

Ainiin ja pakollinen...

Kuva

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 11:02 pm
Kirjoittaja Sipi
Rapsuttaja kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 10:36 pm Mutta... mutta... kyllähän miehetkin! Tälle naiselle julkinen häpäisy, miksi hän saa olla anonyymi mutta julkisuuden henkilöt ei?
Koska uhri on alaikäinen. Se on ihan vakiona, kuten jutussakin mainitaan. Tekijän nimen perusteella olisi uteliaiden mahdollista kaivaa alaikäisen uhrin henkilöllisyys esiin. Häntä suojellaan, ei tekijää.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 11:18 pm
Kirjoittaja viivahattu
Enpä muista ihan heti, että sanamuotoa "seurustella" olisi ikinä aiemmin käytetty yli nelikymppisen 15-vuotiaaseen kohdistamista seksuaalirikoksista missään uutisoinnissa. No, kaipa sekin on sitä naisen sorrettua asemaa yhteiskunnassa, että puolihuolimattomasti viitataan groomaajapedarin rikoksiin sanalla, joka tarkoittaa kahden tasavertaisen kumppanin suhdetta.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2026 11:27 pm
Kirjoittaja Arjalainen 88
Jotkut muutkin ovat menettäneet poikuutensa tuossa iässä ja onnellisia siitä. Tässä vielä bonuksena kasa euroja.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 12:00 am
Kirjoittaja weisses fleisch
viivahattu kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 11:18 pm Enpä muista ihan heti, että sanamuotoa "seurustella" olisi ikinä aiemmin käytetty yli nelikymppisen 15-vuotiaaseen kohdistamista seksuaalirikoksista missään uutisoinnissa.
Kulttuurimiesten kohdalla on vastaavissa tapauksissa usein seurustelun sijaan kyseessä jo avioliitto, ja muistetaan myös mainita, miten tärkeä ja toivottu suhde oli sille lapsiosapuolelle.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 12:28 am
Kirjoittaja Vieras
Itsehän olisin teinihormooni jonnena vaan tyytyväinen tuollaisesta

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 1:41 am
Kirjoittaja aumari
weisses fleisch kirjoitti: Ti Marras 03, 2026 12:00 am
viivahattu kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 11:18 pm Enpä muista ihan heti, että sanamuotoa "seurustella" olisi ikinä aiemmin käytetty yli nelikymppisen 15-vuotiaaseen kohdistamista seksuaalirikoksista missään uutisoinnissa.
Kulttuurimiesten kohdalla on vastaavissa tapauksissa usein seurustelun sijaan kyseessä jo avioliitto, ja muistetaan myös mainita, miten tärkeä ja toivottu suhde oli sille lapsiosapuolelle.
Kyllä naiset on kauheita, eivät antaisi taksikuskienkaan harjoittaa ammattiaan rauhassa.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 1:56 am
Kirjoittaja RL11/6
Suomi on raiskauksien luvattu maa, jossa poliisikin raiskaa ja jopa kuulusteluhuoneessa poliisilaitoksella, mutta ennen kaikkea virkamerkkiään näyttämällä. Tämän vuoksi olen ajanut asiaa, jossa seksuaalirikokset poistettaisiin rikoslaista kokonaan. En siis dekriminalisointia, vaan rikoslain uudistusta, jossa poistettaisiin myöskin kyseisen kirjasen johdannosta todistus siitä, että olemme pelkkiä vähäjärkisiä ja äärimmäisen sisäsiittoisia ryssiä, joita SS-joukot eivät tappaneet tarpeeksi: "Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venäjänmaan".

Rikoslain kirjasella kuuluu pyyhkiä persettä, koska Hammurabinin laki on paljon vanhempi ja vankempi, järkevämpi, hienompi ja autenttisempi. Kuin vertaisi Kultakatriinaa Juhla Mokkaan. Molemmat ovat aivan vitun hyviä kahveja, mutta itse juon paljon mieluummin Xtran tai Coopin pikakahvia, mutta niitäkin mieluummin varsinkin ennen styroxpäänvaihtoleikkauksia viskiä huoneenlämpöisenä, ripauksella pikakahvia ja jääpalalla.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 3:13 am
Kirjoittaja m1ckey
Sarjahurmaaja kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 11:00 pm Eikös vasta viime kuussa joku ope tuomittu tällaisesta? Mistä näitä nyt oikein sikiää.

Ainiin ja pakollinen...

Kuva
Tulin vain varmistamaan, ETTÄ tämä mainittu...


Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 5:10 am
Kirjoittaja tosiReiska
"Käräjäoikeus katsoi naisen vahingoittaneen teoillaan pojan kehitystä."

Kyllä siinä kehittyy, kun 8 kk painaa menemään vanhemman kokeneen naisen kanssa. Tuohan on monen pojanklopin unelma. Älkääkä tulko selittämään mistään vanhasta rumasta ämmästä. Vaikka akhrwanin valeiden mukaan 40 vuotias ei kiihota. Tuskin tuo poika olisi leikkiin lähtenyt jonkun siiderivalaan kanssa.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 5:34 am
Kirjoittaja Vieras
Sipi kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 11:02 pm
Rapsuttaja kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 10:36 pm Mutta... mutta... kyllähän miehetkin! Tälle naiselle julkinen häpäisy, miksi hän saa olla anonyymi mutta julkisuuden henkilöt ei?
Koska uhri on alaikäinen. Se on ihan vakiona, kuten jutussakin mainitaan. Tekijän nimen perusteella olisi uteliaiden mahdollista kaivaa alaikäisen uhrin henkilöllisyys esiin. Häntä suojellaan, ei tekijää.

Tuomitun nimi kyllä useimmiten mainitaan jos pitkä tuomio; poikkeuksena insestitapaukset. Toimittajat tuntuvat päättävän aika mielivaltaisesti, milloin tuomitun nimeä ei julkaista. Nyt ei jostain syystä haluttu julkaista.

Re: Nelikymppinen nainen raiskasi 15-vuotiaan pojan

Lähetetty: Ti Marras 03, 2026 6:14 am
Kirjoittaja Character_YX
Vieras kirjoitti: Ti Marras 03, 2026 5:34 am
Sipi kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 11:02 pm
Rapsuttaja kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 10:36 pm Mutta... mutta... kyllähän miehetkin! Tälle naiselle julkinen häpäisy, miksi hän saa olla anonyymi mutta julkisuuden henkilöt ei?
Koska uhri on alaikäinen. Se on ihan vakiona, kuten jutussakin mainitaan. Tekijän nimen perusteella olisi uteliaiden mahdollista kaivaa alaikäisen uhrin henkilöllisyys esiin. Häntä suojellaan, ei tekijää.

Tuomitun nimi kyllä useimmiten mainitaan jos pitkä tuomio; poikkeuksena insestitapaukset. Toimittajat tuntuvat päättävän aika mielivaltaisesti, milloin tuomitun nimeä ei julkaista. Nyt ei jostain syystä haluttu julkaista.
Aika järjestelmällisesti media jättää tuomitun nimen kertomatta mikäli uhri on alaikäinen, muuten kuin henkikrikoksissa.