Sivu 1/1

Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: To Marras 05, 2026 6:40 pm
Kirjoittaja mikko1979
Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Iso joukko päihtyneitä nuoria aiheutti häiriötä Kuopion torilla viime viikonloppuna.

Poliisipartio meni torille lauantai-iltana noin kello 23.30 ja otti kiinni yhden häiriöitä aiheuttaneen nuoren. Tilanne kuitenkin kärjistyi ja kymmenien nuorten joukko piiritti poliisiauton. Poliisin mukaan osa nuorista vaati, ettei kiinniotettua päihtynyttä nuorta saisi ottaa kiinni.

Partio jatkoi työtään, sulki poliisiauton ovet ja lähti ajamaan pois paikalta. Osa nuorista lähti juoksemaan poliisiauton perään ja joku heistä rikkoi silloin myös poliisiauton takaikkunan.

Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan nuoret myös kuvasivat tapahtumia kännyköillään.

Kuopion keskustassa on elokuun lopulta asti useina viikonloppuöinä kokoontunut poikkeuksellisen paljon nuoria ulos niin, että porukasta moni on ollut myös hyvin päihtyneitä. Nuorten on nähty juovan vahvoja alkoholijuomia ja myös tappelevan päihtyneinä keskenään.

Esimerkiksi syyskuu–lokakuussa useita kymmeniä päihtyneitä nuoria kokoontui keskustaan kolmena viikonloppuna etenkin lauantain vastaisina yönä. Kokoontumisiin liittyi nujakoinnin lisäksi myös taloyhtiöiden omaisuuden rikkomista.

Päihtyneiden nuorten porukat ovat liikkuneet etenkin tietyillä rännikaduilla tai puistoissa. Kuopion torillakin kokoontumisia on ollut, mutta tori ja Snellmaninpuisto kuuluvat kameravalvonnan piiriin, joten osa päihtyneistä nuorista välttelee niitä.

Poliisin mukaan kuitenkin Halloween-viikonloppu oli poikkeuksellisen vilkas hälytystehtäviltään Kuopiossa tänä syksynä. Poliisi pyytää havaintoja poliisiauton ikkunan rikkojasta 0295 415 232 tai sähköpostiin [email protected].
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset ... 3#cxrecs_s

Re: Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:05 am
Kirjoittaja walluhusuri
Tällaista virkavaltaan kohdistettua anarkiaa ei pitäisi sallia missään tilanteessa. Näille "nuorille" olisi pitänyt näyttää kaapin paikka poliisin toimesta niin, että paikalle olisi tulleet kaikki kynnelle kykenevät poliisiyksiköt ja lähiönuoret olisi kaikki laitettu vähintään juoppoputkaan betonilattialle yöksi. Ja tietenkin väkivaltaa käyttäneet rikosvastuuseen tekemisistään. Nyt näyttää siltä että poliisi vain lähti karkuun eikä mitään seuraamuksia tule.

Re: Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 3:55 am
Kirjoittaja aumari
Muuta ko vesiruiskulla kylmää vettä uhmakkaita kakaroita päin! Ei ole poliisilla enää mitään keinoja kun kaikki järjestyksen ylläpitokin kielletään. Jos ei nuoret ja vanhemmat nosta meteliä niin puolestamielensäpahoittajat.

Re: Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 7:18 am
Kirjoittaja jasso
mikko1979 kirjoitti: To Marras 05, 2026 6:40 pm kymmenien nuorten joukko
Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan nuoret myös kuvasivat tapahtumia kännyköillään.
Miten nykynuoret nukkuvat, vai nukkuvatko ne edes ollenkaan? Pitääkö nukkuessaankin olla lauma ympärillä ja puhelin kädessä?
Kuvaavat varmaan nukkueessankin itseään, tai jotain lauman jäsentä, jos siis edes nukkuvat.

Re: Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 7:39 am
Kirjoittaja Stonedar
jasso kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 7:18 am
mikko1979 kirjoitti: To Marras 05, 2026 6:40 pm kymmenien nuorten joukko
Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan nuoret myös kuvasivat tapahtumia kännyköillään.
Miten nykynuoret nukkuvat, vai nukkuvatko ne edes ollenkaan? Pitääkö nukkuessaankin olla lauma ympärillä ja puhelin kädessä?
Kuvaavat varmaan nukkueessankin itseään, tai jotain lauman jäsentä, jos siis edes nukkuvat.
Luultavasti nukkuvat niinkuin muutkin ihmiset, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, joskus sohvalla vaatteet päällä, joskus sängyssä äidin peittelemänä. Joskus joku voi nukahtaa kännykkä kädessä.

Re: Nuoret piirittivät poliisiauton Kuopion torilla – yrittivät estää kiinnioton ja rikkoivat auton ikkunan

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 7:44 am
Kirjoittaja jasso
Stonedar kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 7:39 am Joskus joku voi nukahtaa kännykkä kädessä.
Eli laumaan, tai ainakin yhteen sen jäseneen oltava yhteydessä niin kauan, että nukkumatti tulee heittämään unihiekkaa.