Sivu 1/4

Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 11:45 am
Kirjoittaja Barba
Viharikokset ennätyslukemissa – Tässä on yleisin motiivi
Poliisiammattikorkeakoulun selvityksessä on seurattu viharikoksia vuodesta 2008 lähtien.

Poliisin kirjaamat viharikokset jatkavat kasvuaan. Kuvituskuva. Aleksanteri Pikkarainen
Tekijän kuva
Joonas Alanne
Eilen klo 22:34
Viharikosten määrä kasvoi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Asia käy ilmi Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) tekemästä selvityksestä.

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2025 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 941 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi.

Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Selvityksessä viharikokset lajitellaan motiivin mukaan. Yleisin motiivi oli uhrin etninen tai kansallinen tausta.

Sen lisäksi myös muihin vihamotiiveihin liittyviä rikosilmoituksia raportoitiin huomattava määrä.

Uskontoon tai vakaumukseen liittyvien viharikosepäilyjen määrä kasvoi viidenneksellä edellisvuodesta. Myös sukupuoleen liittyvien viharikosepäilyjen määrä kasvoi selvästi.

– Tulokset osoittavat, että viharikollisuus kohdistuu moniin eri väestöryhmiin, arvioi tutkija Jenita Rauta tiedotteessa.


Lähde: Poliisiammattikorkeakoulu

Poliisiammattikorkeakoulun vuosittaisessa selvityksessä tarkastellaan viharikollisuuden kehitystä ja ilmenemismuotoja Suomessa. Selvityksessä analysoidaan poliisin valtakunnallisiin rikosilmoitustietoihin kirjattuja epäiltyjä viharikoksia.

Viharikosepäilyjä on seurattu nykyisessä laajuudessaan vuodesta 2008 lähtien. Epäilyjen määrä on ollut voimakkaassa kasvussa vuodesta 2021 lähtien. Kolmen viime vuoden aikana epäilyjä on ollut enemmän kuin koskaan selvitysten aikana.

Määrän kasvuun voi olla useita syitä. Kasvu voi heijastaa viharikosten määrän lisääntymistä, aiempaa aktiivisempaa rikosilmoitusten tekemistä sekä vihamotiivien aiempaa parempaa tunnistamista, arvioi Rauta.

– Selvityksen perusteella ei kuitenkaan voida arvioida, mikä näistä tekijöistä selittää kasvua eniten.

Suomen rikoslaissa ei ole rikosnimikkeitä viharikos tai vihapuhe, mutta vihamotiivi on rangaistuksen koventamisperuste. Selvityksessä viharikokseksi on määritelty rikokset, joista ilmenee vihamotiivi.

Mikä tahansa teko, jonka lainsäädäntö määrittelee rikokseksi, voi siis olla viharikos. Ratkaisevaa on teon motiivi, jonka viime kädessä ratkaisee tuomioistuin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3261 ... 8c4e06aad0

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:12 pm
Kirjoittaja Koljattii
Tuossakaan ei vielä lasketa nusulmaanien kantasuomalaisiin kohdistuvia seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksia viharikoksina. Toisinpäin kyllä lasketaan. Molemmissa kuitenkin hyökätään etnisesti toisen ryhmän kimppuun. Mutta nämä kaksoisstandardit estävät kunniakansalaisten syyttämistä viharikoksista.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:14 pm
Kirjoittaja Jannes
Hyvä, nyt vaan lisää viharikoksia niin ehkä neekerit ja hiekkikset lähtee muualle turvaan.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:15 pm
Kirjoittaja RL11/6
Listattuna ei ollut ainuttakaan järjestelmän toteuttamaa viharikosta, jossa väärinajattelijaan on kohdistettu virkamiesten järjestelmällistä vihaa. Syykin on selvä. Suomalainen oikeuskäsitys koostuu lähinnä valitusoikeudesta, ei yksilön liberaalista vapaudesta. Suomalainen näennäinen oikeusturva on asia, mihin voidaan vaikuttaa jopa median toimesta ja se, jos mikä, kertoo kaiken totuuden siitä.

Suomalaisinstituuiot on perinteisesti rakennettu vahvasti kristinuskon, eli pappisvoiman, mutta myös poliisitarian toteuttamiseksi. Poliisitaria on sekin upeaa, jos se vain perustuu vallitsevaan lakiin, jonka päällimmäinen tarkoitus on luoda järjestystä sekä etuoikeuttaa rehellistä työtä tekevät kansalaiset retkujen yläpuolelle ja noudattaa vahvasti talio-periaatetta.

Suomalainen nyky-yhteiskunta käyttää törkeästi hyväkseen Hitlerin Saksan vernichtung durch Arbeitia, jonka vuoksi on ollut olemassa työttömille kuntouttavaa työtoimintaa, joka lähinnä kuormittaa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia itsemurhiin, tai sitten kannustaa heitä vuoden -93 tapaan äärimmäisen kriisin keskellä selviytymään. Kyseisenä lamavuotena itsemurhat lähtivät nousukauden jälkeisesti laskuun ja siitä saamme kiittää silloista valtioinvarainministeriä Iiro Viinasta, joka koki silloisten lehtitietojen mukaan itsekin nälkää.

Todellisten viharikosten uhreiksi Suomessa joutuu lähinnä ministereitä, mutta oikeutetusti kansanedustajia. Miehen ei kuulu näyttää Marilyn Mansonilta, mutta hänen tulee elää kuin hänen kappaleessaan Tainted Lovessa ja siinä tulee olla mukana aimoannos RUN DMC:n Its Like thatia, koska kun pysyy liikkeessä ja elää ketun tavoin, ei ole aikaa vihata, vaan enemmänkin rakastaa.

Miksi Suomessa erään hyvvin tunnetun lastenohjelman Nukkumatti oli DDR:stä peräisin, on selkeä, lapsikin kaipaa rajoja, eli rakkautta, mitä oli DDR:ssä tarjolla todenteolla. Syy, miksi Hitlerin Saksan työleireillä oli tervetuliaistekstinä leireille tulijoille "Työ vapauttaa", on selkeä: Se oli totta, kuten jokaisessa järkevässä yhteiskunnassa, mutta ei enää Suomessa, jossa Kelan asiakkaat ovat jopa työtätekevien yläpuolella monessa asiassa.

Todellinen ja upea sekä äärimmäisen hieno poliisivaltio on ihmisen historiassa toteutettu vain kerran ja se tapahtui silloisen Itä-saksan alueella DDR-nimisenä. Siellä yksilö pystyi olemaan poikkeuksellisella tavalla liberaali, koska hänen tupakointiaan ei rajoitettu ja poliisivoimat sekä armeija olivat vahvasti yksilön puolella, jos tämä vain oli perusrehellinen ja oli itse järjestelmän puolella esimerkiksi maailman parhaissa ammateissa, sotilaana tai lääkärinä.

Annan kaiken tukeni viharikosten kohteiksi joutuneille ministereille ja toivon, että lakimuutoksen kautta saataisiin heille erityiset suojeluaseluvat sekä suoranainen oikeus ampua 80-luvun poliisimaailmalle tyypillisesti varoituslaukauksia, jos he kokevat tulleensa uhatuksi tämän kaiken järjettömyyden keskellä, jossa pitää muistaa, että hekin ovat vain ihmisiä. Ja hekin kaipaavat joskus näiden synkkien pilvien keskellä iloa, valoa ja hauskuutta, jota vain rynnäkkökiväärit ja viina voi tässä hyvinvoinniksi nimetyssä luotisuojatussa hulluudessa antaa.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:38 pm
Kirjoittaja Sipi
Koljattii kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:12 pm Tuossakaan ei vielä lasketa nusulmaanien kantasuomalaisiin kohdistuvia seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksia viharikoksina. Toisinpäin kyllä lasketaan. Molemmissa kuitenkin hyökätään etnisesti toisen ryhmän kimppuun. Mutta nämä kaksoisstandardit estävät kunniakansalaisten syyttämistä viharikoksista.
Tämä on vinouma tilastoissa, totta.

Kuitenkin rasismi-termin laajentamisen myötä tätä asiaa on pyritty korjaamaan. On siis luokiteltu erilaisia rasismeja, ei enää ainoastaan rotuvihapohjaisena, vaan rasismilla voidaan tänä päivänä tarkoitta myös seksuaalisuuteen, uskontoon, ulkonäköön, vammaan jne liittyvä syrjintää.

Olen myös miettinyt sitä, että jos nyt selkeän ja tilastoidun taksiraiskausilmiön taustalla ovat vain ja ainoastaan maahanmuuttajataustaiset miehet, ja uhreina aina ja ainoastaan kantasuomalaiset naiset, eikö kyse ole nimenomaan uhriprofiilin valitseminen etnisyyden, uskonnon tai sukupuolen mukaan? Eli kaikki rasistisen viharikoksen tunnusmerkit täyttyvät. Miksei tätä ilmiötä siis tilastoida sen mukaan?

Nopealla googlettelulla prosenttiosuuksia ei kuulemma tilastoida lainkaan. Siis sitä, kuinka moni aidosti viharikosperusteisesti kovennetuista tuomioista on jaettu kantasuomalaisille ja moniko maahanmuuttajille.

Tämähän näkyy selkeimmin siinä, että esim. pääkaupunkiseudun katujengien ryöstäessä suomalaisnuoren päältä vaatteet tai nöyryyttäessä suomalaisnuorta, tätä ei tilastoida viharikokseksi. Mutta jos viisi suomalaisnuorta käy mamun päälle ja nöyryyttää häntä, on kyse viharikoksesta. Miksi?

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:40 pm
Kirjoittaja Barba
Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:38 pm
Kuitenkin rasismi-termin laajentamisen myötä tätä asiaa on pyritty korjaamaan. On siis luokiteltu erilaisia rasismeja, ei enää ainoastaan rotuvihapohjaisena, vaan rasismilla voidaan tänä päivänä tarkoitta myös seksuaalisuuteen, uskontoon, ulkonäköön, vammaan jne liittyvä syrjintää.

Rasismi tarkoittaa ihmisryhmien arvottamista alempiarvoisiksi tai eriarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, äidinkielen, uskonnon tai syntyperän perusteella
https://www.punainenristi.fi/tyomme/kot ... asismi-on/

Aloituksessa on kyse viharikoksista.
Viharikos on rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhria tai hänen oletettua ryhmäänsä kohtaan.
https://www.riku.fi/erilaisia-rikoksia/viharikos/

Keskeiset tiedot

• Määritelmä: Suomen rikoslaissa ei ole erillistä viharikoksen rikosnimikettä, vaan kyseessä on tavallinen rikos (kuten pahoinpitely, kunnianloukkaus tai vahingonteko), jonka motiivina on viha.
https://poliisi.fi/viharikokset
• Rangaistuksen koventamisperuste: Rikoslain (6:5 §) mukaan rangaistusta voidaan koventaa, jos rikoksen vaikuttimena on rotu, ihonväri, syntyperä, alkuperä, uskonto, vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai vammaisuus.
https://www.riku.fi/erilaisia-rikoksia/viharikos/
• Yleisin muoto: Suurin osa poliisin tietoon tulleista viharikoksista on rasistisia, ja valtaosa teoista tapahtuu julkisilla paikoilla tai internetissä.
• Tuoreimmat tiedot: Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) mukaan viharikosten määrä Suomessa on kasvanut useampana vuonna peräkkäin. Lisätietoa aiheesta löytyy Poliisiammattikorkeakoulun viharikosivuilta sekä Sisäministeriön viharikollisuussivustolta

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:52 pm
Kirjoittaja Sipi
Barba kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:40 pm
Rasismi tarkoittaa ihmisryhmien arvottamista alempiarvoisiksi tai eriarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, äidinkielen, uskonnon tai syntyperän perusteella
https://www.punainenristi.fi/tyomme/kot ... asismi-on/
Olet oikeassa, näin on.

Kuitenkin alunperin rasismi tarkoitti rotuvihaa, kantasana race. Siihen ei sisältynyt uskontoa, seksuaalisuutta tai muita yksilön ominaisuuksia. Luokittelu rasismiksi tapahtui ainoastaan 1700-luvun rotuopin mukaisesti, eli siten, että vain valkoinen voi sortaa mustaa käytännössä. Ja sitten luokiteltiin keltaiset ym. ihmiset. Ja rasismi oli alunperin vain yhdensuuntaista, eli ainoastaan valkoinen voi sortaa, koska ylivalta.

Punaisen ristin käsitteenmäärittely on "hiukan" tuoreempaa. Ja kuten totesin, rasismi- sana tuntuu tänä päivänä kattavan myös aiemmin eritellyn syrjinnän, sorron, suosimisen, diskriminaation, yhdenvertaisuusperiaatteen jne. Kaikki on nykyään rasismia.

Tässä tullaan siihen, että ihonväri on ainakin itselleni se kaikkin vähiten merkittävä tekijä. Eli en ole rotuvihaaja. Sen sijaan naamasta riippumatta islamin tietyt ilmenemismuodot sylettävät ja puistattavat riippumatta siitä, onko kyse irakilaisesta, afrikkalaisesta tai suomalaisesta kännynnäisestä. Olenko siis kuitenkin nykymääritelmän mukaan rasisti? Myöskään yksilön henkilökohtainen kehonmuokkaus, sukupuolen liukuma tai identiteetti eivät minua kiinnosta. Sen sijaan aiheen tuputus ja koko paradigman pakkomuutos yhteiskunnan tasolla on vastenmielistä. Olenko siis rasisti?

Tämä käsitteen laajeneminen pakottaa miettimään asiaa. Toisaalta rasismikortin heiluttelu vakiona ja koko ajan kaikkialla on aikaansaanut sen, ettei tavallinen ihminen enää jaksa miettiä koko asiaa.

Varmin tapa "onnistua" tässä ajassa ja yhteiskunnassa on vain olla jatkuvasti pahoillaan valkoisesta ihonväristään, siis ihan varmuuden vuoksi. Koska jos siitä on ylpeä, se on tietysti heti rasismia. Jos mustaihoinen on ylpeä etnisyydestään, se on voimaannuttavaa ja hienoa. BLM! Tässä jälleen yksi vinouma, joka ei ole rasismia, mutta määritelmän mukaanhan sen pitäisi olla.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 12:54 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
.
- Kyseessä on putsarirutsarin tekemä aloitus, jonka ainoana motiivina, ja samalla myös päämääränä, on viha suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan. Käsittämätöntä, kuinka moni teistäkin lankeaa tähän paskaan. - shame shame shame - :o

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:00 pm
Kirjoittaja Sipi
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:54 pm .
- Kyseessä on putsarirutsarin tekemä aloitus, jonka ainoana motiivina, ja samalla myös päämääränä, on viha suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan. Käsittämätöntä, kuinka moni teistäkin lankeaa tähän paskaan. - shame shame shame - :o
No täytyy myöntää, että en kyllä tajunnut tätä. Mun multinikkitutkani on ilmeisen ruosteessa. Tulipahan (jälleen kerran) perusteltua omat ajatukseni. Putsarin töräytystä odotellessa :mrgreen:

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:07 pm
Kirjoittaja Rescuer
Otsikko on harhaanjohtava. Sellaisten rikosilmoitusten joiden tietoihin on kirjattu epäiltyjä viharikoksia. Eli ei siis ole tiedossa onko edes kyseessä ollut rikos, saati onko ollut vihamotiivia.
Määrän kasvuun voi olla useita syitä. Kasvu voi heijastaa viharikosten määrän lisääntymistä, aiempaa aktiivisempaa rikosilmoitusten tekemistä sekä vihamotiivien aiempaa parempaa tunnistamista, arvioi Rauta.

– Selvityksen perusteella ei kuitenkaan voida arvioida, mikä näistä tekijöistä selittää kasvua eniten.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:23 pm
Kirjoittaja Barba
Rescuer kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:07 pm Otsikko on harhaanjohtava. Sellaisten rikosilmoitusten joiden tietoihin on kirjattu epäiltyjä viharikoksia. Eli ei siis ole tiedossa onko edes kyseessä ollut rikos, saati onko ollut vihamotiivia.
Määrän kasvuun voi olla useita syitä. Kasvu voi heijastaa viharikosten määrän lisääntymistä, aiempaa aktiivisempaa rikosilmoitusten tekemistä sekä vihamotiivien aiempaa parempaa tunnistamista, arvioi Rauta.

– Selvityksen perusteella ei kuitenkaan voida arvioida, mikä näistä tekijöistä selittää kasvua eniten.
Ole ihmeessä Iltalehteen yhteydessä.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:24 pm
Kirjoittaja Barba
Sipi kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:52 pm
Barba kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:40 pm
Rasismi tarkoittaa ihmisryhmien arvottamista alempiarvoisiksi tai eriarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, äidinkielen, uskonnon tai syntyperän perusteella
https://www.punainenristi.fi/tyomme/kot ... asismi-on/
Olet oikeassa, näin on.

Kuitenkin alunperin rasismi tarkoitti rotuvihaa, kantasana race. Siihen ei sisältynyt uskontoa, seksuaalisuutta tai muita yksilön ominaisuuksia.
Seksuaalisuus ei edelleenkään kuulu rasismin määritelmään.
Rasismi tarkoittaa ihmisryhmien arvottamista alempiarvoisiksi tai eriarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, äidinkielen, uskonnon tai syntyperän perusteella
Ketjun aloituksessa käsitellään viharikoksia.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:44 pm
Kirjoittaja Stonedar
RL11/6 kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:15 pm Miehen ei kuulu näyttää Marilyn Mansonilta, mutta hänen tulee elää kuin hänen kappaleessaan Tainted Lovessa
Jaa kenen kappaleessa?

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:47 pm
Kirjoittaja Villeri
Koljattii kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:12 pm Tuossakaan ei vielä lasketa nusulmaanien kantasuomalaisiin kohdistuvia seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksia viharikoksina. Toisinpäin kyllä lasketaan. Molemmissa kuitenkin hyökätään etnisesti toisen ryhmän kimppuun. Mutta nämä kaksoisstandardit estävät kunniakansalaisten syyttämistä viharikoksista.
Itse asiassa noissa poliisiammattikorkeakoulun tilastoissa on ainakin aiemmin ollut hyvin nähtävissä maahanmuuttajien osuus (ja yliedustus) mm. viharikoksissa. Mutta media ei tietenkään moista kerro, joten mielikuvaksi jää, että Virtanen se aina vain kurmoottaa Mohammedia.

Re: Viharikokset ennätyslukemissa

Lähetetty: Pe Marras 06, 2026 1:53 pm
Kirjoittaja RL11/6
Stonedar kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 1:44 pm
RL11/6 kirjoitti: Pe Marras 06, 2026 12:15 pm Miehen ei kuulu näyttää Marilyn Mansonilta, mutta hänen tulee elää kuin hänen kappaleessaan Tainted Lovessa
Jaa kenen kappaleessa?
Mitä yrität kysyä?