Lueskelin Lennoxin antamia linkkejä ja ajattelin, jos vaikka suomentelisin iltani kuluksi muillekin luettavaksi. Ihan mielenkiintoista luettavaa jo pelkästään, jos ajatellaan, mitä nykynuorison pään sisällä mahtaakaan liikkua...
Epäillyt tappajat tapasivat vampyyri - sivustolla
Yhdessä kuvassa hän osoittaa aseella, tunnustaen rakkautensa gootti-, punk- ja deathmetal -musiikkiin. Toisessa kuvassa hän teeskentelee itkevänsä, mustat piirretyt kyyneleet poskillaan. Nämä ovat kuvia varhaisteinitytöstä ja epäillystä tappajasta, kaikki tallennettuna jälkipolville Internetissä.
"
Tulen hulluksi, jos minua pidetään sisällä liian pitkään, "tyttö kirjoitti 23. helmikuuta 2006 blogimerkinnässään.
Samassa kirjoituksessaan, hän vastaa kyselyyn omasta elämästään.
Kysyttäessä, onko hän koskaan ollut pidätettynä, hän vastaa välinpitämättömästi kahdella sanalla:
"Ei vielä."
Toinen kysymys: "
Oletko koskaan petkuttanut jotakuta?
"
Kyllä, monta vuotta sitten" 12-vuotias vastaa.
Nuori tyttö, jota nyt syytetään perheensä taposta Medicine Hatissa, ei jätä paljon mielikuvitukselle varaa hänen henkilökohtaisilla sivustoilla, joita on vähintään kolme Internetissä ja kaikki helposti löydettävissä.
Tyttö, joka kirjoittaa, että hän haluaa olla "lävistäjä ja tatuoija", väittää pelkäävänsä laamoja, pupuja ja sydämen särkymistä.
Hänen suosikki kappaleensa on Demonology ja Heartache.
"Mietin syviä mietteitä. Olen melko tunteellinen ja mielialani on alati muuttuva."
"
Muut ihmiset elävät pääni sisällä", hän kirjoitti.
Ja sitten, 23-vuotias mies Medicine Hatista, jota myös syytetään surmista.
Internetissä, Jeremy Steinkella, heavy metal-yhtyeen kitaristilla, on omat sivut samalla saitilla, mutta hän ei ole aivan yhtä avoin.
Nimimerkillä TheGeneralLee01 esiintyvän Steinken, jota syytetään kolmesta ensimmäisen asteen murhasta, väitetään olevan armeijan sotilas.
Side, joka yhdistää nämä kaksi - rikossyytteiden lisäksi - on Internet.
12-vuotiaan tytön ystävän mukaan, hän tapasi Steinken netissä VampireFreaks.com sivustolla. Sivustolla joka ihannoi "Gootti kulttuuria" ja jolla väitetään olevan yli 500.000 jäsentä.
Sivustolta löytyy muun muassa blogeja ja online-julkaisuja nimimerkeillä SuicideOfLove, TeenageOddity ja RottingNails, jotka jakavat masennuksen, yksinäisyyden ja vihan tunteet sekoittaen niihin rujon huumorin.
Kirjoitukset sisältävät makaabereja kuvauksia raiskatuksi tulemisista toteamuksilla "Pidin siitä", itsemurha-aikeista ja halusta tappaa muita. Sekaan mahtuu myös rutiininomaisia teinikirjoituksia koulun tylsyydestä ja poikien kiusaamisesta.
"Yleensä kuulemme Internettiä käytettävän teini-ikäisten houkuttelemisessa "saalistajien" uhreiksi", sanoo John Manzo, Calgaryn yliopiston sosiologi.
"Tämä on Internetin vielä tutkimaton vaara. Se antaa ihmisille, jotka normaalisti eristäytyvät omasta tahdostaan, sosiaalisen verkoston löytää samanhenkisiä ihmisiä.
"Mutta meidän on oltava varovaisia, sillä vaikka Internet voi antaa sinulle mahdollisuuden löytää ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua tuomaan esille fantasiasi, niin vielä on epäselvää mistä nuo fantasiat tulevat tai kuinka ne syntyvät."
Manzo ja muut kriminologit muistuttavat, että pohjimmiltaan Internet on vain työkalu, niin kuin puhelin tai auto, jota voidaan käyttää niin hyvässä kuin pahassa. Eikä internet ole näiden tekojen ja tapahtumien pohjimmainen syy.
"Tämä nuori tyttö on ollut onneton ja löytänyt tukea websivuilta", sanoo Mount Royal Collegen kriminologi Janne Holmgren.
Teini-ikäiset haluavat usein antaa vaikutelman, että ovat vanhempia kuin todellisuudessa ovatkaan. Tämäkin tyttö on toistuvasti kertonut olevansa 15 vuotias ja internet antaa mahdollisuuden päästä käsiksi asioihin, joita hän ei ole ollut vielä valmis käsittelemään.
http://www.canada.com/topics/technology ... dc&k=67030

Jasmine Richardson

Jeremias Steinke