Vapaa tiivistelmä kirjasta Pohjolan Poliisi Kertoo 1978. Nimet keksittyjä.
Kiusaajasyndikaatti
Lehtisaaressa asuva diplomi-insinööri Heikki Pulkkinen alkoi saada omituisia lähetyksiä kotiinsa syksyllä 1972. Ensiksi tuli erilaisia kukkapuskia vaimolle, sitten muutama postiennakkolähetys. Ensiksi kaikki vaikutti vain erehdykseltä, mutta pian asian todellinen laita valkeni.
Pulkkinen sai muutaman viikon päästä soiton työpaikalleen, jossa ilmoitettiin: "
Lähetyksiä tulee vastaisuudessakin. Terveisiä kiusaajasyndikaatin jäseneltä numero kolme..."
Marraskuussa Pulkkiselle ilmaantui vuositilauksina pino sanomalehtiä ja kun joku oli tilannut vielä auton kuljetuspalveluita kysymättä, alkoi mitta olla täysi. Hän marssi poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Poliisi teki tutkimuksia, mutta oli voimaton löytämään kiusaajaa. Tilaukset oli tehty puhelimitse, eikä tuohon aikaan ollut mahdollista jälkikäteen jäljittää soittajaa.
Tämä oli kuitenkin ollut vasta alkusoittoa sille mitä tuleman pitää. Seuraavien viikkojen aikana Pulkkisen huusholli vastaanotti mm.
- lukuisia kukkakauppojen lähettejä
- tv-korjaajia
- ikkunanpesijöitä
- pianonvirittäjiä
- jehovan todistajia
- vakuutusasiamiehiä
jne.
Postimääräkin kasvoi. Aikakauslehtiä oli osoitteeseen tilattu yli 50 erilaista. Postiennakkolähetyksiä tuli harva se päivä. Myös Pulkkisen työpaikalle alkoi sadella "tilauksia". Kaikenmaailman kahvi- ja tupakka-automaatteja oltiin asentelemassa, "kun on kerran tilattu".
Marraskuun 8. Demariin oli pantu ilmoitus:
" Dipl. ins. Heikki Pulkkinen, synt 29.03.1942, kuollut 1.11.1972. Muistoa kunnioittaen Luja-Teräs Oy." Puolisonsa Marjut sai samana päivänä myös kukkapuskan, missä pahoiteltiin miehensä äkillistä poismenoa.
Heikki Pulkkinen oli jatkuvasti yhteydessä poliisiin. Syyllistä ei kuitenkaan löytynyt. Laskut tilatuista tuotteista oli lähetetty umpimähkään tuntemattomien ihmisten kontolle. Sormenjälkiä ei löytynyt. Ketään ehdokasta ei löytynyt lähipiiristä, eikä vastaavanlaista tapausta ollut tiedossa poliisin kortistossakaan. Lehdistölle annettiin tieto Pulkkisiin kohdistuneesta kiusanteosta, mutta julkaistu uutinen ei vaikuttanut mitenkään.
Vuonna 1973 tahti vain paheni. Heikki Pulkkisen nimissä oli lähetetty Eduskunnan oikeusasiamiehelle 50 ruusua ja kirjeitä eri naisille, joissa kuvataan "yhteisiä sukupuolisia iloja". Kotiin tulvi lähetyksiä entiseen malliin. Nyt myös entistä enemmän pornojulkaisuja. Sokerina pohjalla "makeasti muotoiltut miesten seksibikinit".
Sanomalehtien mukaan Heikki oli kihlautunut milloin missäkin, avioliitossa ties kuinka monen naisen kanssa ja lapsikatraansa oli ennennäkemätöntä luokkaa. Hänet oli myös ilmoitettu jäseneksi homoseksuaaliseen kerhoon, missä ilmoittautumiskaavakkeen mukaan hän piti itse parhaana puolenaan peräaukkoaan.
Elokuussa pihalleen kärrättiin kymmenen kuutiota koksikuormaa. Puhelu kuonan tuoneelle firmalle selvitti, että "Pulkkinen" oli tilannut sen pihalleen tehdäkseen siitä routaeristeen autotallinsa lattiaan ja sen edustalle.
Pulkkinen oli nyt myös jäsenen Suomi-Neuovostoliitto-, Suomi-Albania- ja Suomi Vietnam-seuroissa. Loppuvuonna kiusaaja tuntui ihastuneen erilaisiin seksiaiheisiin piloihin. Myös elintarvikkeita alkoi tulla lähetyksinä. Kakkuja, pullaa, sianruhoja, koreittain jaffaa ja vichyä..
Keväällä 1974 Pulkkiset muuttivat asuntoa Lehtisaaresta Oulunkylään. Tämä ei kuitenkaan auttanut. Kiusaajan teot seurasivat perässä. Jouluna 1974 heille lähetettiin joulukorti, missä sanottiin:
"Uhri numero 1874. Kammottavaa joulua ja v-maista Uutta Vuotta. Kiitämme kuluneesta ja toivomme, että vuodesta 1975 tulee yhtä tukala kuin palavasta saunasta. t. KS:n jäsenet."
Vuosi 1975 tosiaankin jatkui entisin merkein. Uutuutena muiden kiusojen päälle oli keksitty kirjoittaa Marjutin nimeä ja puhelinnumeroa yleisten puhelinkoppien seiniin. Vuoden lopulla saivat Pulkkiset taas joulukortin, jossa sanottiin:
"Tukalaa ja ikävää joulua ja ratkiriemukasta uutta vuotta. Emme ole unohtaneet teitä. Tapaamme pian esimerkiksi kahden lapsenruokkojutun merkeissä. Kiusaajasyndikaatin jäsenet."
Seuraavan vuoden alussa "ensisuojan miehet" saivat ystävällisen kutsun: "
Hyvät elämän kolhimat kaupunkimme laitapuolen asukkaat! Haluaisin, että elämä hymyilisi edes joskus Teille, siksi kutsun Teidät luokseni loppiaisen viettoon 10.1.1976 kello 12-06. Ruokaa ja juomaa riittävästi kaikille,ottakaa vaikka ystävättärenne mukaan. Toivon runsasta osanottoa. Hyvää uutta vuotta. Heikki Pulkkinen. PS Katsokaa osoitteen sijainti oheisesta kartasta." Ensisuojan vahtimestari ällistyi kutsua ja soitti Pulkkisille. Asia korjattiin ja Pulkkisen perhe välttyi "kekkereiltä".
Kiusaajasyndikaatti tuli kuitenkin tiensä päähän keväällä 1976. Homma paljastui hivenen onnekkaasti, laboratoriomestari Paalasen, ollessa lomilla. Espoon Otaniemessä sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa tehtiin uusia työjärjestelyjä tuona aikana ja havaittiin miehen kokoelma erilaisista pornotuotteista ja huolellinen kokoelma mappeja, joihin oli pikkutarkasti merkitty kaikki kiusat. Tutkimuslaitokselta otettiin yhteyttä Pulkkiseen ja tätä kautta homma kulki nopeasti rikospoliisille.
Samassa yhteydessä paljastui, että kiusaajasyndikaatilla oli ollut toinenkin uhri. Vuodesta -72 lähtien oli pidetty yllä "Sukupuolielämän klinikkaa" Kari Peltonen-nimisen miehen nimissä tuntemattomille ihmisille. Niinikään Peltonen oli merkitty vastaajaksi lehtien yhteydenottoa kaipaavien palstoille ja siten hänelle oli tulvinut mitä erilaisimpia ehdotuksia sisältäviä kirjeitä häpykarvanäytteineen. Syndikaatti oli myös lähettänyt Peltosen työpaikalle läpinäkyvässä paketissa likaiset naisten pöksyt, joiden mukana oli kaikkien luettavissa ollut kirje: "
Rakas Kari. Olisitko hyvä ja puhdistaisit nämä alushousuni kun kerran lupasit sotkiessasi ne kiihkoissasi. Tuo ne sitten minulle, osoitteen kyllä tiedät. Uusia sotkemisia kaivaten, Lissu." Peltonen oli vaihtanut lopulta työpaikkaa. Poliisiin hän ei ollut ottanut yhteyttä.
Paavo Paalanen tunnusti yhdessä Carl-Eric Olof Swahnin kanssa häirinneensä Heikki Pulkkisen kotirauhaa. He olivat 1972 päättäneet alkaa häiritä jotain ihmistä. Kolikkoa heittämällä olivat valinneet, kumman tuttavapiiristä kyseinen henkilö valitaan. Paalanen oli voittanut arvonnan. Heikki Pulkkinen oli hänen entinen työtoverinsa, mutta mitään varsinaista kaunaa ei heidän välillään ollut ilmennyt.
Lohdutuspalkintona Swahn sai valita syndikaatille toisen uhrin. Peltonen oli Swahnin ja Paalasen luokkatoveri laboratoriokoulusta vuodelta 1969. Häntäkään vastaan Kiusaajasyndikaatin jäsenillä ei ollut mitään kaunaa.
Paalanen ja Swahn tuomittiin molemmat yhden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistuksiin ehdollisina kolmen vuoden koetusajoilla. Lisäksi kumpainenkin sai 1100 markan oheissakon. Hovioikeuden päätöstä odotettiin kirjan kirjoittamisen aikoihin.
--------------------------------
Ei saisi nauraa mutta...
Mitäköhän syndikaatin jäsenille nykyään kuuluu? Nimet saisi varmaan selville vanhoista Alibeista tai mikrofilmeiltä vanhoista lehdistä. Heille voisi lähetttää pienen ilahduksen, vaikkapa Tena-paketin...
