MURHA.INFO

Jälleen kaipaan omakohtaisia kokemuksia: onko teillä omia kokemuksia rikosten tekemisestä tai tunnetteko niitä tehneitä henkilöitä? Nyt en ihan kaipaa niitä "jäin teininä kiinni kaljoittelusta hautausmaalla..."-kokemuksia vaikka hauskojahan nekin on... Tietämystä rikoksen tekijän tai hänen läheisensä näkökulmasta olisi mielenkiintoista laajentaa.

Waretus

Mun entiset lapsuuden ystävät on valitettavasti tuossa kategoriassa. Huumeet on lähinnä kaikilla syy rikoksiin.

Eräs poika ampui lapsiperheellisen isukin murtovarkaissa ollessaan.

Toinen raiskasi tytön. (kiistää, mutta syyte ja linnaa napsahti)

Lukuisia puukotuksia, tappoja ym. lukuisilta kavereilta.

Multa henk.koht nää kaverit jäi heti huumeiden astuttua kuvaan eli sen jälkeen en ole yhteyksiä pitänyt. Harmittaa vaan vietävästi kuin hyvät tyypit heivas mahdollisuutensa tässä elämässä.

Lisäksi tästä ystävysringistä 1 hyppäsi junan alle, yksi hyppäsi vuosia sitten vappuna talon katolta, 3 hirttäytyi, 1 otti yli annostuksen, 4 on ajanut itsarin autolla, pari on aiheuttanut samalla toisen autoilijan kuoleman, yksi on niuvassa kun jäi ekalle tripilleen... en edes muista. Tässä osa kaiffareista.

Loka kirjoitti:Harmittaa vaan vietävästi kuin hyvät tyypit heivas mahdollisuutensa tässä elämässä.

Just tuo kiinnostaa, se ns. toinen puoli ihmisestä, tappajastakin. Miten asian kanssa voi jatkossa elää (kaikkihan ei kyllä siihen pystykään)? Aluperinhän monikin on ollut "hyvä tyyppi" mutta entäs teon jälkeen -tunteeko joku mukavia murhaajia?

Kylli kirjoitti:Just tuo kiinnostaa, se ns. toinen puoli ihmisestä, tappajastakin. Miten asian kanssa voi jatkossa elää (kaikkihan ei kyllä siihen pystykään)? Aluperinhän monikin on ollut "hyvä tyyppi" mutta entäs teon jälkeen -tunteeko joku mukavia murhaajia?

Tiedän eräästä, joka ei koskaan jäänyt kiinni.
Henkilö elää hyvää ja normaalia elämää. Puhuu asiasta äärimmäisen harvoin, eikä ole millään muotoa tästä hätävarjelun liioitteluna sattuneesta asiasta ylpeä. Nähdäkseni asia on kuitenkin ollut hänelle aika kova paikka. Ja se seuraa ikuisesti mukana. Ilmeisesti asian kanssa voi elää, mutta aika paljon se vaatii.

Samaten myös muu rikollinen toiminta minun mielestäni seuraa aina mukana, onhan se osa jokaisen elämänkokemusta. Kysymys erikseen on se, paljonko antaa tapahtuneen itseään leimata. He, jotka eivät toimistaan (useimmiten huumeet, jossain määrin prostituutio) ole joutuneet leimaa (esim. tuomioita) ottamaan eivätkä nykyään tahdo, muistavat ne jutut kyllä ikuisesti. Niistä ei vain haluta aina puhua. Mutta hiljaisuus ei niitä hävitä.

Tunnen porukkaa aidan molemmilta puolilta. Monet lavean tien kulkijat ovat itse asiassa hämmästyttävän fiksua sakkia, poislukien huumeporukka, mihin olen kaikin voimin pyrkinyt pitämään etäisyyttä koko ikäni, joten heistä en osaa sanoa.

Tuntemani poliisit ovat myös mukavia ja mielenkiintoisia persoonallisuuksia.

Mun vanha lastentarhakaveri paloitteli tuossa yhden suomalaisen Tallinnassa...

hui...epämiellyttävää....

Joitakin "pikkurikoksia" tehneitä tunnen tai tiedän. Lisäksi eräs puukotti miestään, mutta ei nyt mitään sen isompaa ole sattunut tuttavapiirissä. En viitsi kertoa enempää, ettei kukaan nyt tunnista tästä itseään, mutta kyllä noissakin rikoksissa oli mehukkaita yksityiskohtia, olisi jopa ruumiita tullut jos olisi suunnitelmat onnistuneet.