Sivu 1/1
Elinkautisvankeja ennätysmäärä
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 10:00 am
Kirjoittaja Retku
Elinkautista vankeusrangaistusta suorittavien määrä on kivunnut uusiin ennätyslukemiin. Joulukuun 10. päivä Suomessa rangaistustaan istui 151 elinkautisvankia.
Tilastoissa elinkautisvankien määrä ei ole koskaan ollut yli 150:n. Vielä viime vuoden lopussa luku oli 144.
Elinkautisvankien määrä on noussut tasaisesti. Kymmenen vuotta sitten elinkautisvankeja oli viitisenkymmentä ja viisitoista vuotta sitten alle 30.
Sen sijaan henkirikosten määrä ja yleinen vankiluku ovat viime ajat laskeneet.
Suurimpana syynä elinkautisten lisääntymiseen pidetään mielentila-arvioinnissa tapahtunutta muutosta. Yhä useampi murhaan syyllistynyt katsotaan olleen tekohetkellä syyntakeinen.
Rikosseuraamusviraston pääjohtaja Esa Vesterbacka myöntää, että kyse on kriminaalipoliittisesta linjauksesta.
- Ei tähän ole sattumalta ajauduttu.
Vesterbacka ottaisi poliittiseen keskusteluun elinkautisen vankeusrangaistuksen lakkauttamisen.
- Muun muassa Euroopan neuvoston asiantuntijat ovat pohtineet elinkautisen rangaistuksen soveltuvuutta. Ennen kaikkea siellä on otettu esiin rangaistuksen pituuden epämääräisyys.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo ... %A4/306836
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 12:10 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
No mitä sitten elinkautisen tilalle? Eihän se nytkään ole elinikäinen tuomio vaikka epämääräisen ajan kestääkin. Kaikki vangithan vapautuvat Suomessa joskus.
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Aizerbaidzan kirjoitti:No mitä sitten elinkautisen tilalle?
Siinäpä visainen pulma. Punavihreä humaani kriminaalipolitiikka tietysti ajaa kuin käärmettä pyssyyn avolaitoksia ja pieniä vuosituomioita. Ottavat esiin asian inhimillisen puolen elinkautisvangin toivottomuudesta kun ei tiedä koska pääsee pois ja vilauttaen siinä samassa myös asian taloudellista puolta, jossa todetaan kuinka kallista ja tarpeetonta ylipäätään on pitää ihmisiä vankiloissa.
Jos tilalle otetaan vuosituomiot, niin tällöin olisi syytä myös säätää alennusautomaattia. Mutta miten? Ensikertalainen, 18-21 -vuotias kolmen ihmisen surmaaja voidaan nykyisen lain mukaan tuomita elinkautiseen, mutta jos tilalle tulee vuosituomio, niin hemmo istuisi tästä nykyisen lain mukaan vain kolmasosan miinus vielä nuorena rikoksentekijänä vähennys neljännekseen. Olisi vankilassa ehken 3-4 vuotta
Huonosti muotoiltu esimerkki, mutta aiheeseen lisää keskustelua toivoen...
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 6:12 pm
Kirjoittaja Retku
Visainen pulma, ehkä tuomion nimike on myöskin harhaan johtava. Mutta mutta... Ainakin joidenkin ihmisten kohdalla on vaan myönnettävä, ettei ne sovi tähän yhteiskuntaan, (yleensä väkivaltarikoksen uusiat) joten niille pitäisi ainakin pystyä järjestämään pakkolaitos/vankila. Myöskin tuomioiden alentaminen siirtää mielestäni kulut vain eri tahojen maksettavaksi useimmiten. Täytyy miettiä asiaa lisää, miekuvat ei ole aiheesta vielä riittävän laajalla tasolla.
Lähetetty: La Joulu 13, 2008 11:49 pm
Kirjoittaja Retku
Oliskohan näiden ongelmien seurausta nyt se, kun kaikkia hoitolaitoksia, sun muita hullujenhuoneita ajettiin alas viime laman aikaan. Nyt niitä saa maksella aika monessa muidossa takaisin.
Lähetetty: Su Joulu 14, 2008 9:03 am
Kirjoittaja Mrs H.
Yksi vankeuden tehtävistä olisi uusintarikollisuuden ehkäiseminen. Onkin todettu että vankilassa pitkään istuttaminen ei sitä tee.
Elinkautinen on Suomessakn elinkautinen, vapautua VOI, tasavallan presidentin tai helsingin hovioikeuden armahduksella suoritettuaan tuomiosta 12vuotta.
Nyt Halosen aikakautena vangit ovat suorittaneet kaikista pisimpään ek:taan.
Paljon mietityttää se, että koska suurin osa Suomen kansasta haluaisi vangeille vesi/leipä/kahle linjan, pikkuruisessa kopissa istuttamista vailla mitään tekemistä, niin eivätkö nämä ihmiset voi käsittää, että koska Suomessa jokainen vanki vapautuu joskus, niin minkälaisen ihmisen me sieltä siviiliin haluamme?
Sivistyneessä yhteiskunnassamme oliskin kovasti suotavaa, että panostettaisiin resursseja siihen kuntoutukseen ja vapauteen valmentamiseen jne.
Pohtikaa asioita tarkemmin ja eri näkövinkkeleistä, ennenkö yksisilmäisesti tuomitsette kaikki uudistukset.
Ja ihan oikein on Esa Vesterbackan luoma keskustelunaihe elinkautisten lakkauttamisesta.
Lähetetty: Su Joulu 14, 2008 10:43 am
Kirjoittaja maija turjukka
^Lisänäkökulmaa saadakseni mä lueskelin vankeinhoitolaitoksen tilastoja vankien ennakoiduista laitoksessaoloajoista. Ko. tilastossa ilmoitetaan 1.5.2007 kaikki vangit ja siinä otetaan huomioon tuo Lecterin mainitsema vuosituomioiden alennusautomaatti. Siinä ei ole eritelty noita elinkautisia muista pitkistä tuomioista, pisimpään vielä istuvat vangit oli ilmoitettu luokituksella yli 4 vuotta istumista jäljellä. Näitä vankeja oli 19,8% kaikista vangeista. Ja seuraavaksi lyhyemmässä (2- 3,9 vuotta istumista jäljellä) luokassakin vangeista oli 18%
Ainakin mä yllätyin tuosta pidempien kakkujen suuresta prosenttiosuudesta. Onhan yli 1 100 vankia melkoinen joukko vajaasta 3 000:sta
http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/6kri95548v_1.pdf
Lähetetty: Ti Joulu 16, 2008 6:20 pm
Kirjoittaja Kilu
Ovatko nuo armahdukset julkista tietoa? eli kerrotaanko nimet esim. lehteen?