Vantaa 1980: huvikseen hakkaajilla kolme uhria. Yksi kuoli
Lähetetty: Ke Joulu 24, 2008 11:35 am
Ryöstökaksikko kiinni Vantaalla. Uhri potkittiin hengiltä huviksi
Keskusrikospoliisi on selvittänyt 36-vuotiaan eläkeläisen raa´an pahoinpitelyn ja ryöstön Tikkurilassa kesäkuussa.
Kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä jäivät kiinni 19- ja 17-vuotiaat nuorukaiset, joiden jäljiltä paljastui kaksi muuta humalaisiin kohdistunutta ryöstöä Vantaalla. Toinen uhreista on vieläkin aivovammaisena sairaalassa.
Kuulusteluissa 19-vuotias varastomies ja 17-vuotias sekatyömies sanoivat jatkavansa tajuttomaksi lyödyn uhrinsa päähänpotkimista pelkästä huvittelunhalusta. Eläkeläinen Jorma Ilmari Tilli kuoli sairaalassa kaksi päivää pahoinpitelyn jälkeen 18. kesäkuuta.
"Tämän pahoinpitelyn tutkimista hidastivat samantyyppisten raakojen ryöstöjen runsaus ja sivullisten haluttomuus antaa poliisille mitään apua. Tillin lyömisen ja potkimisen näki mm. kaksi noin 16-vuotiasta poikaa, joita ei ole vieläkään löydetty", kertoi krp:n toimistopäällikkö.
Ryöstökaksikko kävi kesäkuun 16. päivänä juopuneen Tillin kimppuun autiotalon tontilla lähellä Tikkurilan Alkoa, ryösti häneltä viinipullon ja kähmi vähäiset rahat taskusta. Uhria potkittiin lopuksi ympäri kehoa.
Samat nuorukaiset olivat ryöstäneet ja pahoinpidelleet Vantaalla kaksi muuta juopunutta miestä kesäkuun 10. ja 16. päivänä.
Tutkimusten aikana poliisit näkivät kuinka neljä 15-16 - vuotiasta poikaa pahoinpiteli ja ryösti Vantaalla kahta humalaista. Pojat pidätettiin heti.
Samassa uutisessa todetaan, että uhrien potkiminen ja erityisesti päähän potkiminen on huolestuttavasti yleistynyt. "Vuonna 1978 Suomessa surmattiin potkimalla ja päähän lyömällä yhdeksän ihmistä, mutta vuonna 1979 jo 24. Nyt tilanne näyttää pahentuvan entisestään.
Järjettömään ja raakaan potkimiseen syyllistyvät ennen kaikkea nuoret. Uhriksi valitaan tavallisesti joku humalainen, joka ryöstetään ja pieksetään "huvittelunhalusta" henkihieveriin.
Artikkelissa epäiltiin jopa Tom & Jerry - kaltaisten piirrettyjen satujen osuutta väkivaltaan; niissähän pahatkaan potkut eivät aiheuta vammoja. Oikeuslääkäriltä voi kysyä mitä päähän potkiminen tosiasiassa aiheuttaa ihmiselle.
Krp:n toimistopäällikön mukaan viime aikoina tahallisen ja tuottamuksellisen henkirikosen raja on hämärtynyt myös oikeuslaitoksissa. Tahallisetkin pahoinpitelyt saadaan käänetyiksi muka vahingoiksi.
Lähteenä Helsingin Sanomat 31.7.1980
Vantaalla on kait jonkinlainen traditio näiden vastaavien tapausten suhteen. Eikös se ollut vasta viime kesänä kun känniläisiä oli hakattu tmv.?
Nämä huvikseen hakkaajat selvisivät muistaakseni melko vähillä sanktioilla. Totta kai.