MURHA.INFO

.




Eilen 27.12.2008 klo. 19.00. tuli radiosta Ylen 1:ltä Peter von Baghin ja Matti Salon keskusteluohjelma film noirin maailmoista. Suomalaisille elokuvanystäville Peter von Bagh onkin tuttu hahmo monesta yhteydestä ja julkaissut aiheeseen liittyvän hienon kirjan "Rikoksen hehku"(1997). Matti Salo on puolestaan legendaarisen vanhaa rikoselokuvaa esitelleen "Seinä vastassa"-teoksen(1981) kirjoittaja. "Seinä vastassa" toi aikoinaan merkittävästi valoa pimeyteen Matti Salon laatimien melko kattavien film noirin ohjaaja-ja näyttelijälistojen myötä.




Kuten tunnettua, termi "film noir" on ranskalaisten keksimä runollinen nimitys Valloista tulleille synkille rikoselokuville. Rikokset joita käsitellään eivät ole arvoitus-dekkareita vaan enemmänkin järjestäytyneen rikollisuuden tai yksittäisten gangsterien tai rikollisryhmien tekemiä. Myös tavallisen kansalaisen suistuminen rikokseen kuuluu aihepiiriin. Ajallisesti film noir sijoittuu suunnilleen John Hustonin esikoisohjauksen "Maltan haukka"(1941) ja Orson Wellesin viimeiseksi Hollywood-elokuvaksi jääneen "Pahan kosketus"(1958) elokuvien välille. Toki film noiriksi laskettavia elokuvia tehtiin hieman ennen ja jälkeenkin. Tyylillisesti film noir mainitaan hyvin yhtenäisenä suuntauksena. Yhdistävinä tekijöinä ovat näiden rikoselokuvien maailmoissa mm. yleinen synkkyys, kaupunkimiljöö ja sen turmeltuneisuus, rikoksen läsnäolo, tapahtuvat yleensä yöllä, klaustrofobiset kuvakulmat jne. Film noirin synnystä ja siihen vaikuttaneista tapahtumista voisi keskustella pitempäänkin. Kuitenkin eräs 1900-luvun merkittävimmistä elokuvasuuntauksista josta julkaistaan tutkimuksia vieläkin.




Film noirin parissa touhunneiden joukkoon mahtuu legendaarisia ohjaajia ja näyttelijöitä. Humphrey Bogart, James Cagney, Robert Ryan, Sterling Hayden, Joseph Cotten, Barbara Stanwyck, Mary Astor, Ida Lupino jne. näyttelijöistä; John Huston, Raoul Walsh, Howard Hawks, Michael Curtiz, Joseph H. Lewis ohjaajista (Orson Welles molemmissa sarjoissa) ja monet muut. Esim. "Maltan haukka" elokuvassa on melkoinen tekijäkaarti: ohjaajana John Huston, lähtökohtana Dashiel Hammettin dekkari, näyttelijöinä Humphrey Bogart, Mary Astor, Peter Lorre, Sydney Greenstreet, Walter Huston, Ward Bond poliisina(1940-luvun Ameriikan Esko Nikkari, Hollywoodin sivuosa-legenda) ja tietysti film noirin häviäjiä esittänyt Elisha Cook jr, tässäkin hunsvotin roolissa. Elokuvan juoni mystistä haukkaveistosta pakkomielteisesti tavoittelevine mielipuolisine roistoineen on niin monimutkainen että se kestää kunnon noirin tyyliin useita katsomiskertoja. Tapahtumat etenevät petosten kehissä, kuka petti ja kenet? Lopetus on kuuluisa, mm. Ridley Scott varioi sitä "Blade Runner"issa 1981. Varsinkin parivaljakko John Huston & Humphrey Bogart kunnostautui film noirin saralla. Yhteisiä alan klassikoita löytyy heiltä kuusi kappaletta, sekä vielä sooloilut muiden kanssa siihen päälle.




Mikä film noirissa viehättää? Juuri tuo maailmankuvan synkeys ja ehkä sen jonkinasteinen vääristyneisyyskin. Kaikki tapahtuu lähes poikkeuksetta öisessä kaupungissa. Sisätiloihin kuuluu jostain kaukaa laivan sumutorvi tai poliisiauton sireeni. Jos ulkotiloihin on menemistä, sataa. Myös ajankohdan mustavalko-kuvaus miellyttää, sopii kuin nyrkki silmään näihin tiheätunnelmaisiin elokuviin. Kaikki päättyy kumminkin onnettomasti tai ainakin asiat jäävät huonommalle tolalle kuin alussa. Myös elokuvien nimet ovat kohdillaan ja herättävät mielenkiintoa:"Journey Into Fear", "Ministry Of Fear", "Odds Against Tomorrow", "Kiss Me Deadly", "I Died Thousand Times", "Gun Crazy" jne.




*****



Miten käy minfolaisilta film noir, koliseeko? Ainakin sen kuvan olen saanut että palstalla on elokuvista kiinnostuneita, miksei myös sitten 40-ja 50-lukujen rikoselokuvista kiinnostuneita? Toisaalta myös ns. neo-noirin voisi mahduttaa tämän keskustelun alle. Jos film noirista puhutaan voi olla hankala välttää Jean-Pierre Melvillen mainitsemista. Varsinkin Melvillen 60-ja 70-luvun rikoselokuvat ovat aivan mahtavia.







edit: lisätty näyttelijä Ward Bond

.

Kolisee kovastikin. Mikäs sen mukavampaa talvi-iltoina kun laittaa kunnon film noir päälle, sammuttaa valot ja pitää naposteltavaa nokan edessä.

Valitsin näistä tuon "Kiss me deadly":n. Oma suosikkini vielä tällä hetkellä on "Sunset Boulevard". Kakkoseksi olisin kyllä tuon KMD:n ottanut.

1944 on hyvä vuosikerta myöskin. Tuolloin valmistuivat "Laura" ja "Double indemnity". Molemmat kertakaikkisen loistavia.

Nykyleffojen tunnelma tuppaa liian monasti olemaan vanhojen länkkäreiden tyyliä. Tuollaiset "daihardit" koitan jättää väliin.

Jos tunnelmaa haluaa ajalta milloin miehet olivat rautaa ja naiset näyttivät naisilta, suosittelen film noiria. Ei muuta kuin imur... ei kun siis leffakauppaan!

Mun ääneni meni Nainen Shanghaista -leffalle, eikä vähiten Rita Hayworthin ansiosta...



Hyvänä kakkosena tulee Syvä uni ja kolmosena Maltan haukka

Tunnustan, että minulla on tässä kohdin aukko yleissivistyksessä. Pidän film noirista, mutten ole katsonut niitä kovin kattavasti. Tarkoitus oli liittyä johonkin paikalliseen elokuvakerhoon, jossa olisi voinut sitten keskustella vanhoista leffoista samanhenkisten kanssa, mutta aie meni mönkään kun muutin perähikiälle. Nyt kun synkkis ystävällisesti toimitti listan "pakollisista", niin täytyy alkaa hommaamaan noita dvd:llä.

Itselleni film noirissa on pääasia aivan erityinen menneen maailman viehätys. Sen jälkeen kun itse pääsin tallustelemaan Ameriikan katuja joku vuosi sitten, se on vain lisääntynyt, vaikkei tietysti nykymaailmassa olekaan enää mitään siitä jäljellä. Mutta sielunsa silmin voi nähdä yhtä ja toista.

Kyllä minun oli valittava Syvä uni tältä listalta. Chandler, lierihattuinen mies savukkeineen ja kaunis nainen, 40-luvun kovanaamat...voisiko enää upeampaa olla! Myös Lasiavain (1942) ja film noirin amerikkalainen kuningatar Veronica Lake ansaitsevat erityismaininnan.

Uudempi, mutta vanhaan henkeen tehty L.A. Confidential (1997) on minusta erinomainen.

maija turjukka kirjoitti:Mun ääneni meni Nainen Shanghaista -leffalle, eikä vähiten Rita Hayworthin ansiosta...



Hyvänä kakkosena tulee Syvä uni ja kolmosena Maltan haukka

Oikea nainen, mutta väärä leffa! Gilda tieteskin! Ta daa...!!

ABC kirjoitti:Tunnustan, että minulla on tässä kohdin aukko yleissivistyksessä. Pidän film noirista, mutten ole katsonut niitä kovin kattavasti. Tarkoitus oli liittyä johonkin paikalliseen elokuvakerhoon, jossa olisi voinut sitten keskustella vanhoista leffoista samanhenkisten kanssa, mutta aie meni mönkään kun muutin perähikiälle. Nyt kun synkkis ystävällisesti toimitti listan "pakollisista", niin täytyy alkaa hommaamaan noita dvd:llä.

Itselleni film noirissa on pääasia aivan erityinen menneen maailman viehätys. Sen jälkeen kun itse pääsin tallustelemaan Ameriikan katuja joku vuosi sitten, se on vain lisääntynyt, vaikkei tietysti nykymaailmassa olekaan enää mitään siitä jäljellä. Mutta sielunsa silmin voi nähdä yhtä ja toista.

Alkajaisiksi:

- http://en.wikipedia.org/wiki/Film_noir
- http://www.amazon.co.uk/s/ref=nb_ss_w_h ... ir&x=0&y=0
- http://www.amazon.com/s/ref=nb_ss_gw?ur ... ir&x=0&y=0

Kerro sitten kun olet käynyt nuo kaikki läpi, niin voin antaa lisää vinkkejä!

.



^^Valdovas, voisitko ystävällisesti pienentää tuota Rita Hayworthin kuvaa? Kuvassa ei sinänsä mitään vikaa, päinvastoin, mutta koko on häiritsevän iso. Kiitos.




.

synkempi hautajaisvieras kirjoitti:.
^^Valdovas, voisitko ystävällisesti pienentää tuota Rita Hayworthin kuvaa? Kuvassa ei sinänsä mitään vikaa, päinvastoin, mutta koko on häiritsevän iso. Kiitos.

Mitä, voiko joku saada LIIKAA Gildaa...??!!

Joo, itse asiassa minulla oli siinä ensin sama kuva vähän pienempänä eräästä toisesta lähteestä, mutta sitten se jostain (tekijänoikeudet..? ) syystä hävisi. No, nyt napataan se omaan failiin ja pannaan pienemmäksi. Ei kuitenkaan häviä juuri eleganssissa, vai mitä...??

Valdovas kirjoitti: Ei kuitenkaan häviä juuri eleganssissa, vai mitä...??

Kyllä, puhut asiaa, Rita Hayworth on erittäin tyylikäs nainen. Unohtumaton myös Wellesin "Nainen Sanghaista" elokuvassa. Welleshän "blondasi" Hayworthin kyseistä filmiä varten ja tätä monet pitivät huonona siirtona...


edit. lisätty pohdiskelua
.

synkempi hautajaisvieras kirjoitti:

Valdovas kirjoitti: Ei kuitenkaan häviä juuri eleganssissa, vai mitä...??

Kyllä, puhut asiaa, Rita Hayworth on erittäin tyylikäs nainen. Unohtumaton myös Wellesin "Nainen Sanghaista" elokuvassa. Welleshän "blondasi" Hayworthin kyseistä filmiä varten ja tätä monet pitivät huonona siirtona...

Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kyllähän Sanghaikin ihan jees leffa on, mutta todellakaan Rita ei blondina "puhuttele" niin kuin punapäänä, vaikka mustavalkoleffoista puhutaankin, vai mitäs sanotte (vrt. ed. kuva Gildasta)?



Sitä paitsi Gildahan on myös monella tavalla ehdan film noirin tapaan juuri sopivasti vinksahtanut leffa, vaikkei miespääosan Glenn Fordissa ehkä ihan ole sitä särmää ja karismaa, joka tekisi tietyt Gildan valinnat uskottavammiksi. Bogeyllehan muuten tarjottiin ko. roolia, mutta hän kieltäytyi. Hm, olikohan ihan viisas valinta häneltä...??

Toki Fordia 17 vuotta vanhempana hän ei ikänsä vuoksi olisi oikein istunut tiettyä nuorekkuutta (varsinkin Gildan kylmäkiskoiseen aviomieheen verrattuna) vaatineeseen rooliin.

- http://en.wikipedia.org/wiki/Glenn_Ford
- http://en.wikipedia.org/wiki/Humphrey_Bogart
- http://www.crazy4cinema.com/Review/FilmsG/f_gilda.html

Ai niin, ja tämä nyt yksinkertaisesti on pakko liittää vielä mukaan! Kuunnelkaapa muuten sanoja myös. There's a moral in the story as they say...!

- http://www.youtube.com/watch?v=7A-e7UnT ... re=related

Kyllähän Film Noir kolisee kovaa tännekin. Hämärä ja uhkaava tunnelma, kovanaama poliisit/yksityisetsivät sekä pesunkestävät gangsterit sytyttävät aina.

En osaa parhaita valita ja tuosta listasta etenkin se on vaikeaa, sillä suomeksi en nimiä usein muistakaan ellei kyseessä ole suora käännös.

Kaksi leffaa, jotka alunperin kolahtivat ja ohjasivat tutustumaan genreen tarkemmin, ovat kyllä edelleen niin lähellä kärkeä, että ne kehtaa nimetä lemppareina edelleen:

D.O.A. (1950); Myrkytetty mies kävelee poliisiasemalle ja ilmoittaa oman murhansa. Sen jälkeen hän kertoo itse toteuttamansa murhatutkimuksen tulokset ennen kuolemaansa ollen virallisesti kuitenkin "kuollut jo saapuessaan"
Näyttäisi olevan tuolla kokonaan ja ilmaiseksi
http://www.freemoviescinema.com/content/view/2349/83/

The Big Combo (1955); poliisi, gangsteri ja nainen, kolmiodraama, joka ei lupaa koskaan hyvää, varsinkaan Film Noirissa. Seuraavasta pätkästä voi huomata mitä Tarantino nappasi tästä leffasta Reservoir Dogsiin poliisin joutuessa Mr.Brownin käsittelyyn, toki korvat pysyvät kiinni päässä loppuun asti, mutta eivät ihan täydessä kuosissa muuten.
http://www.youtube.com/watch?v=Z7OR0qI27tQ

Edit:

Aivan meinasi unohtua, sillä kyseistä leffaa ei osaa samalla tavoin lokeroida Film Noirin yhteyteen koska se on klassikko yli genrerajojen, eli Fritz Langin "M" kaupunki etsii murhaajaa (1931).

Tuskin koskaan tullaan pedofiilimurhaajaa esittämään näin hmm... "sympaattisesti" kuin Peter Lorren toimesta tuolloin ja muutenkin roistojen alkaessa moralisoida yhden "omistaan" tekosia tulee mieleen usein täälläkin ajoittain vallitseva lynkkausmeininki. Yksi top5 leffoista ikinä.
http://www.youtube.com/watch?v=01RHvZ20Jn8
http://www.youtube.com/watch?v=cIj3Bk0bhL8
Koko leffa englannin kielisin tekstein täällä, mikäli ei omasta hyllystä suomeksi löydy
http://www.archive.org/details/M_

Kyllä Bogeyn Maltan Haukka vie voiton noista vaihtoehdoista. Muutkin vaihtoehdot ovat loistavia.

Itse arvostan James Cagneyn elokuvia, jotka jäivät usein Bogeyn varjoon, eivätkä ehkä tuohon film noir genreen kuulu (vai kuuluuko?).

Mustavalokaudelta parhaimmistoon nousevat ehdottomasti "White Heat","The Roaring Twenties" ja "Angels with Dirty Faces".
James Cagney forever.

.



^Kyllä nuo kaikki James Cagneyn tähdittämät loistavat elokuvat kuuluvat film noiriin Kokki, asiaa! Vieläpä film noirin ehdottomaan kärkeen. Ennen nousemistaan Hollywoodin tähtien joukkoon Humphrey Bogart jäi usein Cagneyn varjoon kaverusten yhteisissä elokuvissa. Nyt historian valossa tilanne on ehkä kääntynyt hieman päinvastaiseksi Bogartin valtavan kulttisuosion myötä. Näin äkkiä muistettua tosielämässä keskenään hyvin toimeen tulleet Bogart ja Cagney tähdittivät yhdessä kahta film noiria eli Raoul Walshin "The Roaring Twenties"(1939) sekä Michael Curtizin "Likakasvoiset enkelit"(1942). (VAROITUS: Tässä suluissa merkityissä osassa SPOILERI:Tässä se tulee:Molemmissa Cagney ampuu Bogartin lopussa. Bogartin uran silloisen vaiheen huomioiden tässä ei ole mitään ihmeellistä. Noihin aikoihin Bogart kuoli lähes aina elokuvan lopussa. Myös gangsterielokuvan esimmäisiin tähtiin kuulunut Edward G. Robinson listi Bogartin tuolloin muutamia kertoja, Bogart sai tosin myöhemmin revanssin John Hustonin elokuvassa "Myrskyvaroitus"(1947).)



Todella hankalaa olisi asettaa näitä kahta suurta James Cagneyta ja Humphrey Bogartia paremmuusjärjestykseen. Eikä se mielestäni ole tarpeellistakaan, kumpikin on niin erilainen, omalla tyylillään valovoimainen persoona, molempia tarvitaan. Lyhyesti eriteltynä Cagney on näistä energisempi ja riehakkaampi, Bogart taas pahaenteisempi ja synkempi. Bogartille kertyi enemmän film noireja ja niistä hänet muistetaan. Cagney teki myös musikaaleja ja komedioita, joskin enimmäkseen noireista Cagneykin tunnetaan.



Suosittelen mainittuja Raoul Walshin elokuvia "The Roaring Twenties"(1939) ja "Valkoinen hehku"(1949) kaikille hyvän rikoselokuvan ystäville. Hurjuudessaan ne vetävät hyvin vertoja nykyisille rikoselokuville. "The Roaring Twenties" kertoo rajun lama-kauden tarinan. Alussa kolme sotaveteraania palaa sodasta ja aloittaa elämisen laman ja kieltolain koettelemassa maassa. Kaksi heistä ajautuu rikoksen poluille, gangstereiksi, ja tapahtumat vyöryvät vääjäämättömästi kohti tylyä loppua. Myös rikollisryhmien keskinäisiä välienselvittelyitä ja gangsterisotaa kuvaava elokuva pitää otteessaan. Tyylikkäisiin pukuihin tälläytyneet rikolliset räiskivät toisiaan pyssyillä ravintoloissa ja kaduilla, talossa ja puutarhassa... Bonuksena elokuvassa kuten edellä mainittiin James Cagney ja Humphrey Bogart roistoina. Energiapommi "Valkoinen hehku" on James Cagneyn voimannäyte. Mieleenjäävällä junaryöstöllä alkavassa elokuvassa Cagney esittää rikollispomo Cody Jarrettia jolla on taipumusta hulluuskohtauksiin. Tämä hurja saatana on kuitenkin kiintynyt äitiinsä. Kun äiti sitten kuolee, sekoaa mies lopullisesti ja vailla mitään kiinnekohtia ulkomaailmaan ja ilman pidäkkeitä alkaa hurja koston kierre... Elokuva täynnä kelmejä, ja Cagneyn raivopäinen hahmo ehdottomasti elokuvan sympaattisin tyyppi. Ei Bogartia tässä elokuvassa. Mainittakoon että tämä on todella liian vähälle huomiolle jäänyt elokuva. Aikoinaan oli sensuurissa ainakin Suomessa. Ehdoton klassikko. "...Look Ma, made it! At the top of the world!"



Kiitokset hyvistä kommenteista kaikille sekä linkeistä Valdovasille ja Katajalle!


.

Itse arkistoin nuo aina alkuperäisillä nimillään, joten mainittakoon tähän vielä, että Synkkiksen mainitsemat elokuvat alkup. nimiltään ovat "Angels with Dirty Faces", sekä "White Heat". Löytynee ainakin Filmifriikistä: http://www.filmifriikki.fi/~5Cd7x0000001/?Y999=MAI

"I´m on the top of the world, mom", vai miten se meni.