MURHA.INFO

Rekisteröidyin tämän takia tänne palstalle, kun itseäni tapaus kiinnostaa kovin ja ajattelin, että ehkä muillakin on tapauksesta ajatuksia. Vanha juttuhan tämä on, mutta en ainakaan haulla löytänyt aiempia keskusteluja. Tutustuin tapaukseen luettuani Valittujen Palojen kuukauden kirjan vuoden 1998 lokakuun lehdestä otsikolla "Vaiennut itku". Tässä on pientä referaattia tapauksesta, tällainen pikainen ennen kuin kaivauduin netin ihmeellisiin syövereihin etsimään asiasta lisää.

Tapaus sattui siis Tiogan piirikunnassa New Yorkin osavaltiossa. Waneta ja Tim Hoyt olivat juuri menneet naimisiin ja heidän ensimmäinen poikansa Eric syntyi 17.10.1964. 26.1.1965 vastapäätä olevassa talossa asunut nainen nimeltä Betty Lane kuuli Hoyteilta huutoa. Waneta oli kauhuissaan; pikku-Eric oli kuollut. Wanetan mukaan Eric oli vain yhtäkkiä lakannut hengittämästä. Waneta kertoi, että yksi hänen veljensä lapsista oli kuollut synnynnäiseen sydänvikaan, ja Ericin kuolinsyyksi kirjattiinkin "synnynnäinen sydänvika". Ruumiinavausta ei tehty.

Seitsemän kuukautta Ericin kuoleman jälkeen Waneta oli jälleen raskaana. 31.5.1966 syntyi Jimmy-poika. Hieman Jimmyn kaksivuotispäivien jälkeen Waneta sai vihdoin kauan kaipaamansa tyttären, joka syntyi 19.7.1968 ja sai nimekseen Julie. Syyskuun 5. päivä naapuri kuuli Hoytien talosta huutoa, ja löytö oli karmea - pieni Julie oli lakannut hengittämästä vain 48 päivän ikäisenä eikä mitään ollut enää tehtävissä kun ambulanssi saapui. Waneta kertoi, että oli ollut syöttämässä Julielle riisivelliä kun tämä oli yhtäkkiä lakannut hengittämästä. Kuolinsyyksi kirjattiin "kuristuminen riisivelliä syödessä". Ruumiinavausta ei katsottu tarpeelliseksi.

Tasan kolme viikkoa Julien kuolema jälkeen Hoytien naapuri Natalie Hillard näki Wanetan juoksevan alas tietä Jimmy sylissään. Hän kertoi, että Jimmy oli yhtäkkiä vain lyyhistynyt hänen käsivarsilleen ja lakannut hengittämästä. Ambulanssi tuli paikalle, mutta mitään ei ollut taaskaan tehtävissä. Jimmy oli kuollut. Tällä kertaa ruumiinavaus tehtiin, mutta siinä ei löydetty mitään erikoista.

18.3.1970 Hoytit saivat jälleen perheenlisäystä, kun Waneta synnytti Molly-tyttären. Tyttö tutkittiin sairaalassa perusteellisesti ja päästettiin kotiin. Kului 16 päivää, kun ambulanssi kiisi jälleen Hoytien talolle: Molly oli lakannut hengittämästä. Hänet ehdittiin kuitenkin pelastaa. Waneta kertoi perhelääkärille, tohtori Roger Perrylle, että Mollylla oli ollut viikkoa aiemmin samanlainen kohtaus, jonka aikana hän oli lakannut hengittämästä. Tällöin Waneta oli saanut itse hengityksen käynnistettyä. Molly tutkittiin jälleen perusteellisesti, mutta mitään vikaa ei löytynyt.

Perry kertoi Hoytien perheestä tohtori Alfred Steinschneiderille, joka tutki kätkytkuolemia. Hän kiinnostui Hoytien perheen kuolemantapauksista ja niinpä perhe matkusti Syracuseen tutkimuksiin. Siellä Molly kytkettiin apneaa tutkivaan laitteeseen, joka valvoi hänen hengitystään. Apnealaitteet olivat tuolloin varsin alkeellisia, joten vaikka laite hälyttikin apneakohtauksista joitakin kertoja, ei kohtauksia voida pitää varmoina.

Molly kotiutettiin pari kertaa, mutta joka kerta Waneta toi hänet takaisin seuraavana päivänä, koska tytöllä oli ollut hengitysvaikeuksia. Kesäkuun neljäs päivä Molly kotiutettiin jälleen, mutta seuraavana aamuna ambulanssi kiisi jälleen Hoytien talolle. Molly oli ollut kotona 12 tuntia, mutta hänen hyväkseen ei enää voitu tehdä mitään. Kahden kuukauden päästä Waneta oli jälleen raskaana.

Noah Hoyt syntyi 9.5.1971. Hänet tutkittiin heti perusteellisesti sairaalassa kaiken varalta. 27. heinäkuuta hänet kotiutettiin ja seuraavana päivänä hän oli kuollut.

Steinschneider käytti Hoytien tapauksia kyseenalaisina esimerkkeinä lasten kätkytkuolemista. Hänen tutkimustaan pidettiin pitkään uskottavana, joskin pidettiin kammottavana yhteensattumana, että kaikki tapaukset olivat sattuneet samassa perheessä.

Hoitajilla oli ollut jo useita epäilyksiä siitä, että Waneta surmasi itse lapsensa, mutta kukaan ei ottanut heidän kommenttejaan kuuleviin korviinsa. Noahin kuolema kuitenkin käynnisti julkiset epäilykset, jotka johtivat Wanetan kuulusteluihin. Waneta Hoyt murtui vasta vuonna 1994, jolloin hän tunnusti murhanneensa kaikki viisi lastaan. Hän ei ollut kestänyt heidän itkuaan ja oli tukehduttanut heidät tahallaan. Hänet tuomittiin viidestä murhasta viiteen elinkautiseen.

Mielenkiintoista, että hoitajat osasivat epäillä sitä mitä kätkytkuolemia tutkinut tohtori ei teorioiltaan nähnyt. Luulisi epäilyjen heräävän jo parin ekan lapsen kuoleman jälkeen. Täytyikö viiden lapsen kuolla ennen kuin äidiltä saatiin totuus irti?
Koko kätkytkuolema on aika epämääräinen käsite . Jos lapsi kuolee tukehtumiseen, on kai tukehtumiselle oltava jokin selkeä syy?

^Kätkytkuolema näissä tapauksissa on osittain harhaanjohtava käsite. Kätkytkuoleman taustallahan ei ole tukehtumista, vaan lapsi on vain lopettanut hengittämisen ilman selkeää syytä.

Tampereen Tyttö kirjoitti:^Kätkytkuolema näissä tapauksissa on osittain harhaanjohtava käsite. Kätkytkuoleman taustallahan ei ole tukehtumista, vaan lapsi on vain lopettanut hengittämisen ilman selkeää syytä.

Joo, noinhan se oli. Mutta mietin, miksi nainen onnistui synnyttämään ja tappamaan peräti viisi lasta ennen kuin jäi kiinni. Olivatkohan asiaa tutkineet tieteelliset tahot vain niin keskittyneitä omaan tutkimukseensa ja teorioihin ,että tietty elämän realiteetti jäi huomiotta.

Mahdollisesti osaa näytteli sekin, että ko. lääkäri kehitti koneen, jolla valvotaan hengitystä, ilmeisen hyödytön vempain nykytiedon valossa. Sitä piti käyttämän niiden joilta oli lapsi kuollut tai muuten kätkytkuolemaa suvussa. Varmaankaan tuon laitteen valmistaminen ja myynti ei tappiollistakaan ollut...

Marybeth Tinning onnistui tappamaan yhdeksän (9) lastaan ennen kuin jäi kiinni. En sitten tiedä kuinka suurta roolia tässä näyttelee joskus näissä rikoskeskusteluissakin esiin pilkahteleva ajattelutapa että "eihän kukaan äiti voisi vahingoittaa lastaan" ja se että tällaisesta syyttäminen koetaan melkienpä pyhäinhäväistyksenä. Valitettavasti sikiön kasvattaminen kohdussa ja synnyttäminen ei paranna vakavista persoonallisuus- ja muista häiriöistä vaan saattaa jopa pahentaa niitä.

Toisaalta päinvastaisestakin on esimerkkejä: Englannissa oli joitakin vuosia sitten tapaus, jossa Sally Clarke tuomittiin kahden ilmeisen kätkytkuoleman (tai toinen mahdollisesti bakteeri-infektion) kokeneen lapsensa murhasta, vain sillä perustein että tilastollisesti se on erittäin epätodennäköistä. Eksperttitodistajana oli kuuluisa lääkäri Roy Meadow, joka taas oli päinvastaisella ristiretkellä, eli sitä mieltä että monet luonnolliseksi katsotut pienten lasten kuolemat olivat itse asiassa Munchausen by proxy häiriöstä kärsivien vanhempien aiheuttamia. Sally Clarken tuomio kumottiin hänen oltuaan kolme vuotta vankilassa, ja hän kuoli myöhemmin alkoholimyrkytykseen, ilmeisesti koskaan toipumatta kokemuksistaan. En tiedä sitten paljonko mahdollisesti Waneta Hoytin tapaus vaikutti siihen että Meadow'ta uskottiin.

Eli pakkomielteet voivat viedä monella tapaa väärään suuntaan jopa muka-objektiivisia tiedemiehiä.

Tässä pikagoogletuksen tuloksena löytämäni kuva, jonka yhteydessä ei ollut mainintaa, kuka lapsista on kyseessä

Jollain tapaa lastensuojeluun työni puolesta osallistun. Hieman ohjaustakin olen asiaan saanut. Aihepiirin koulutuksissa toistuu keskeisimpänä usein sama asia:

Lastensuojelutyön suurin haaste taitaa olla inhimillinen pakko uskoa äidinrakkauteen. Ajatus siitä, että vanhempi vahingoittaisi omaa lastaan on inhimillisesti täysin epälooginen. Niinpä asian kanssa tekemisiin joutuvien ammattilastenkin on aina alitajuisesti helpompi poistaa sen mahdollisuus kokonaan mielestä.

"Eihän se VOI olla totta että tuo edessäni oleva huolestunut äiti olisi tuon tehnyt", alitajunta täräyttää. Huonot selitykset keinuhevosella kaatumisesta, auton tai ostoskärryn alle jäämisen estämisestä hyväksytään totena. Mustelmat ja sijoiltaan vääntyneet kädet eivät anna aihetta epäilykseen... Säikähtänyttä vanhempaa lohdutetaan ja kannustetaan. Sossuun tai poliisiin ei silloinkaan olla yhteydessä, kun ohjeisto ilman muuta sitä edellyttäisi. Ei haluta tapaturmaisesti loukkaantuneen lapsen vanhempaa kiusata "turhilla" lisäselvityksillä. Halutaan olla auttavaisia ja ymmärtäväisiä... Ei haluta huolestunutta, järkyttynyttä vanhempaa antaa sossujen eteen selvittelyyn. Kuvitellaan että oma ystävällisyys ja ymmärtäväisyys tilanteessa on se mitä perhe eniten tarvitsee...

Syvä huokaus!!

Inhimillinen, alitajuinen pakko estää siis meitä lähtökohtaisesti uskomasta vanhemman tekevän pahaa omalle lapselleen. Mutta jos vain avaisimme silmät, uskoisimme vanhemman lapseensa kohdistavan väkivallanteon olevan mahdollista ja reagoisimme tarvittaessa tosiasioihin, uupuneet vanhemmat saattaisivat saada apua ajoissa! Tarkoitan tässä Silmien avaamisen tarvetta olevan kaikilla lapsiperheen kanssa tekemisissä olevia; Sukulaisilla, naapureilla, terveydenhuoltohenkilökunnalla. Äärimmäisenä jopa vaikka lähikaupan kassalla voi olla silminnäkijänä paras paikka havainnoida ja toimia.

Vain uskomalla väkivallan mahdollisuuteen siihen voidaan puuttua ja sitä voidaan estää. Se vaatii vain sydämen rohkeutta uskoa ja toimia tarvittaessa.

Tällä palopuhueella, nyt esille nostetun tarinan viiden lapsen kohtalon kautta tuli henkisesti nostettua tässä asiassa omaa ryhtiä taas kerran. Mietin, että en halua omantuntoni kautta jäädä tarinan hoitajien asemaan. Huolestuneena, mutta kykenemättä tuomaan viestiäni esiin.

Tiedän tarkalleen, kuinka vaikeata voi olla saada ympärillä olevat (ammattilaiset) uskomaan tässä aihepiirissä aivan ilmeinenkin totuus todeksi. Lupaan jälleen kerran itselleni, että taistelen lapsen oikeuksien puolesta muiden asenteita pelkäämättä. Sillä tiedän, että lapsella ei ehkä ole ketään muuta puolestaan puhumassa.

Olet Kurkkumaa aivan oikeassa! Ihmiset eivät halua uskoa, että äiti, joka rakastaa vilpittömästi ja ehdoitta ja suojelee tätä vaikka hengellään, voisi koskaan satuttaa lastaan. Kuitenkin, tähän päivään mennessä on tullut esille niin monta tapausta, jossa äiti nimenomaan on ollut lapsensa tappajana/jopa vuosien kiduttajana. Ehkä tulevaisuudessa lastensuojeluviranomaiset osaavat olla kriittisiä ja joissakin tapauksissa hieman skeptisiäkin äidin selityksille, edes varmuuden vuoksi. Osaan kuvitella tilanteen, jossa äiti saapuu lapsensa kanssa viranomaisen luokse pahoinpitelyepäilyn vuoksi, mutta viranomaisen sydän heltyy kun äiti jokeltelee ja esittää rakastavansa lastaan (siis tapauksessa, jossa epäily on aivan aiheellinen!). Niin vaikeaa kun se onkin, viranomaisen täytyisi pystyä sulkemaan omat henkilökohtaiset lähtökohtansa ja tunteensa pois, jotta asiaa voi tarkastella kriittisesti ja lapsen edun kannalta. Tunnevammaiseksi ei tietenkään pidä ryhtyä, toki inhimillinen täytyy olla.

Itselläni ei ole lapsia, mutta voin vain kuvitella kuinka vaikeaa tuollainen työ voi olla. Ihminen haluaa uskoa hyvään, mikä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta taas vaikeuttaa oikeasti tärkeiden päätösten tekoa ja asioiden tarkastelua eri näkökulmista.

Paljon ansiokasta keskustelua.
Itse taas olen ollut huomaavani, että pienetkin muhkurat ja sinelmät kyllä huomioidaan neuvoloissa yms. sellaisissa. Vanhemmatkin ovat jatkuvan tarkkailun alaisena ja ainakin epävirallisesti pienistäkin "poikkeamista" raportoidaan eteenpäin.
Todellisten, harvinaisten mutta vaikeiden, tapausten suhteen ei kuitenkaan ilmeisesti mielellään tehdä mitään. - Ilmoitus tai epäilys suuntaan jos toiseenkin pitää olla vahvasti perusteltua. Viran- tai toimenhaltijahan on kovan vastuun alainsena eikä virheisiin tällaisessa ole juurikaan varaa.

Kiitos hyvästä alustuksesta kassiopeija ja tervetuloa minfoon!

Luin saman jutun Valituista Paloista aikanaan. Muistikuvani mukaan maija turjukan linkittämä kuva oli jutun yhteydessä (oliko kyseessä Molly?).

edit. Lisään vielä tähän samaan viestiin:
Waneta ei ehtinyt pitkään kärsiä tuomiotaan - hän kuoli elokuussa 1998 haimasyöpään ollessaan 52-vuotias.

Mielestäni kyseisessä kuvassa oleva lapsi on tosiaan Molly. Kuvateksti ei tätä asiaa kerro, mutta kuva on sellaisessa kohdassa tekstiä että kyseessä on luultavasti Molly-tytär.

Piti vielä lisäämäni, että Noah jäi tosiaan pariskunnan viimeiseksi lapseksi, ainakaan VP ei kerro, että lapsia olisi tullut enempää. Kätkytkuolemat olisivat voineet mennäkin läpi, elleivät kaikki lapset olisi kuolleet ja Jimmy ollut kuollessaan niin vanha. Käsittääkseni yli kaksivuotaan kohdalla kätkytkuolemaa ei pidetä millään lailla tavanomaisena tai edes mahdollisena.

Yli kaksi vuotiaan tuntemattomasta syystä johtunutta kuolemaa ei vain enää kutsuta kätkytkuolemaksi.

Olen kyllä useamminkin kuullut leikki-, koulu- ja teini-ikäistenkin kuolinsyyksi määritellyn kätkytkuolema.
Ja ei, minulla ei ole linkkejä, olen vain kuullut tai lukenut jostain tasoa: "14-v siskoni kuoli, syyksi selvisi kätkyt-kuolema".

Ihminen voi kuolla selittämättömästi, mutta dianoosi ei ole enää kätkytkuolema, kun ikää on leikki-ikäisestä ylöspäin. Myös lukenut tämän jostakin, katsotaan kun ehdin etsiä linkkiä tms.