Surmasi vaimon ja puukotti anoppia - Vantaa, 2005
Lähetetty: To Touko 07, 2009 7:05 pm
Maanantaina 16.10.2005 kello 16:n aikaan soitti teini-ikäinen tyttö hätäkeskukseen ja huusi, että isäpuoli tappaa perhettään. Poliisin saapuessa paikalle Vantaan Korson kaupunginosaan löydettiin asunnosta kuolleena nelissäkymmenissä ollut nainen. Häntä oli isketty veitsellä ja pöydänjalalla. Asunnossa oli myös surmatun äiti, jota oli puukotettu. Hän kuitenkin selvisi hengissä.
Itse veriteon tekijä, 44-vuotias Toivo Kiuru oli karannut paikalta vajaan vuoden ikäisen poikansa kanssa. Kiuru kuitenkin ilmoittautui itse poliisille vielä samana päivänä.
Kiurulle luettiin Vantaan käräjillä syytteet murhasta ja murhan yrityksestä. Läheisten ja syyttäjän mukaan Toivo Kiuru oli puhunut jo ennen surmatyötä vaimonsa tappamisesta. Tämän lisäksi hän oli lähetellyt viestejä, joissa puhuttiin kuolemasta. Yhdessä viestissä Kiuru muun muassa totesi, että hänen elämänsä varastetaan ja varkaus on synti, josta seuraa jonkun läheisen kuolema vielä samana vuonna.
Toivo Kiuru myönsi teot tappona ja törkeänä pahoinpitelynä. Kiurun mukaan tekstiviestit eivät olleet uhkailuja. Kuolemasta puhuessaan hän oli omien sanojensa mukaan tarkoittanut sisarensa miehen kuolemaa. Puolustuksen mukaan Kiuru toimi hetken mielijohteesta tunnekuohussa. Teon motiivi liittyi pariskunnan yhteiseen lapseen: Kiurun mukaan vaimo oli uhannut viedä koko perheen pois hänen luotaan ja järjestävänsä asiat niin, ettei Toivo saisi enää koskaan nähdä heidän yhteistä lasta.
7.6.2006 Vantaan käräjäoikeus tuomitsi Toivo Kiurun elinkautiseen vankeuteen murhasta ja tapon yrityksestä.
Lähteet:
Helsingin Sanomat 18.10.2005: Nainen surmattiin kerrostalo- asunnossa Vantaalla
Iltalehti 30.5.2006: Perheenisälle vaaditaan elinkautista murhasta
Iltalehti 7.6.2006: Perheenisä sai elinkautisen vaimonsa murhasta