Sivu 1/1

Mielisairas ampui ohi pyöräillyttä (kesä 1966)

Lähetetty: Su Heinä 05, 2009 10:34 pm
Kirjoittaja VoDKa
Olen juuri purkamassa yhtä vanhaa taloa osittain, ja seinän välistä löysin vuodelta 1966 olevan lehden. Ilmeisesti oli toimittanut siellä jonkinlaista eristeen virkaa. Sääli vain, että pala oli todella pieni, eikä siitä selviä edes, että mikä lehti on kyseessä. Vuoden päättelin muutaman muun lyhyen jutun perusteella, mitä samaisessa lehdessä oli (240 pvää armeijassa palvelleet, jotka olivat astuneet palvelukseen marraskuussa 1965, pitivät juuri valmistujaisjuhliaan lehden mukaan).

Vaikka juttu sinällänsä ei ole mitenkään erityisemmin jännempi jännä, niin minua kiehtoi jotenkin se vanha kirjoitustyyli, nimien paljastaminen ja kieltämättä myös rikoksen erikoisuus.

Kuva

Juttu päättyy ikävästi juuri noin, niin että tuo ampujan nimi ei täysin selviä (Pauli, mutta mikä lie sukunimi?). Juttu ei jatku viereisellä palstalla, kuten voisi olettaa.

Tämä aihe tuskin kehittää mitään järkyttäviä keskusteluita, mutta rikoksen vanhuuden ja jutun erikoisuuden vuoksi ajattelin lisätä sen tänne. Toki jos jollain on lisätä tuo sukunimi ampuja-Paulille, niin tieto otetaan vastaan. Tai tieto siitä, onko tämä Pauli syyllistynyt muihinkin vastaaviin "vakaviin" ampuma-aserikoksiin! :wink:

Huomenna menen tonkimaan samaisen talon ulkovarastoa, jossa äkkivilkaisulla näkyi olevan joitakin 60-luvulla ilmestyneitä sanomalehtiä. Hyvällä tuurilla bongaan sieltä lisää vanhoja rikoksia tänne heiteltäväksi. (Toivotaan raakoja ja verisiä, niistähän me kaikki eniten tykkäämme, vaikkei sitä myönnettäisikään!)

Re: Mielisairas ampui ohi pyöräillyttä (kesä 1966)

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2009 6:54 am
Kirjoittaja joey
Arvaa harmittaako nyt, etten tajunnut aikoinani itse taloa purkaessani vilkaista niitä eristelehtiä :roll:

Re: Mielisairas ampui ohi pyöräillyttä (kesä 1966)

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2009 1:06 pm
Kirjoittaja Clyde
joey kirjoitti:Arvaa harmittaako nyt, etten tajunnut aikoinani itse taloa purkaessani vilkaista niitä eristelehtiä :roll:
Nyt tuli kans minullakin mieleen että isovanhempieni sikalan takana vanhassa huussissa oli suuri läjä vanhoja,vaaanhoja sanomalehtiä. Niistä olisi voinut löytyä myös vaikka ja mitä :|

Re: Mielisairas ampui ohi pyöräillyttä (kesä 1966)

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2009 1:28 pm
Kirjoittaja VoDKa
Clyde kirjoitti:
joey kirjoitti:Arvaa harmittaako nyt, etten tajunnut aikoinani itse taloa purkaessani vilkaista niitä eristelehtiä :roll:
Nyt tuli kans minullakin mieleen että isovanhempieni sikalan takana vanhassa huussissa oli suuri läjä vanhoja,vaaanhoja sanomalehtiä. Niistä olisi voinut löytyä myös vaikka ja mitä :|
Näinhän se on. Ei niillä lehdillä ole oikein muuta arvoa kuin korkeintaan huvittavia mainoksia ja muita voi niissä nähdä, jos ei ole erityisemmin vaikkapa juuri rikosuutisten perässä. En minäkään olisi vielä pari vuotta sitten kuin korkeintaan repinyt lehdet seinästä irti ja heittänyt menemään, mutta nyt oikein jäin lukemaan niitä uutisia siinä.

Ainakin viisi lehteä näkyi olevan siellä sahanpurujen seassa ulkovaraston vintillä, mitä äkkiä kävin kurkkaamassa ovelta, illalla osaan kertoa tarkemmin kun pääsen oikein ajatuksen kanssa niitä selaamaan ja lisää sieltä etsimään.