Vanhuksen surma Merikarvialla jouluna 1954
Lähetetty: Ti Elo 11, 2009 4:28 pm
Tässä Merikarvian Riispyyn kylässä tapahtunut veriteko. Teosta tuomittu nuori nainen ei oikein osannut päättää oliko hän syyllinen vai ei. Lähteinä Poliisi Kertoo 1977 (Ja maassa rauha...s. 413-420) sekä tapahtuma-ajan Satakunnan Kansat.
Eräs rouva oli menossa jouluaattona 1953 kylään 68 tai 70-vuotiaan (eri lähteissä eri iät) naapurinsa Maria Vilhelmiina Halmisen luokse. Maria oli tilallisen leski, joka asui yksinään omassa pienessä mökissään. Leskirouva viihtyi tavallisesti yksin omissa oloissaan eikä yleensä kutsunut luokseen vieraita.
Naapurinrouva saapui Halmisen mökille illalla. Maantieltä kylätielle kääntyessään hän havaitsi, että Halmisen 300 metrin päässä olleessa mökissä paloi valo. Lähemmäs mentyään hän huomasi lumessa miehen meno- että tulojäljet. Mökin ulko-oven edessä varsiluudan takana oli pienehkö vaalea paketti, ilmeisesti jonkun naapurin joululahja rouva Halmiselle. Rouva koputti oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Sitten hän kurkisti ikkunasta sisään. Halmisen sänky oli tyhjä ja huoneessa paloi pieni öljylamppu, joka riippui kannattimestaan hellan edustalla. Rouva ajatteli, että Maria Halminen oli mennyt johonkin naapuriin saunomaan ja unohtanut koko kyläänkutsun.
Kylävieras tarkasteli lumessa näkyviä jälkiä. Miehen jäljet johtivat ensin mökin ulko-ovelle ja sieltä päätyikkunan luokse sekä edelleen tienpuoleisen ikkunan alle. Miehen jälkien vieressä oli myös pienempikokoiset, ilmeisesti naisen jäljet, joiden päälle oli jo hieman satanut lunta. Isommat jäljet sensijaan olivat aivan puhtaat. Sen enempää asiaan huomiota kiinnittämättä rouva poistui mökiltä.
Maria Halmisen katoaminen havaittiin lähistöllä sijaitsevassa talossa, sillä Maria ei ollut jouluaattona eikä edellisenäkään päivänä saapunut noutamaan maitoaan, vaikka hänellä oli maitotinki heiltä. Eräs Halmisen mökiltä parinsadan metrin päässä asunut mieshenkilö oli sitä mieltä, että Halminen on taatusti kotona, koska oli nähnyt tämän talossa palavan valon kävellessään mökin ohi.
Mies kiinnitti huomiota siihen, että Halmisen talossa paloi sama valo aina vaan eikä mökillä näkynyt mitään liikettä. Hän koputti oveen, mutta kukaan ei avannut. Oliko Maria Halmiselle tapahtunut jotain?
Mies kurkisti ikkunasta sisään. Ikkunassa oli verhot edessä, joten hän haki ämpärin alleen ja seisten sen päällä katsoi uudelleen sisälle. Sängyn vieressä lattialla oli huovalla peitetty käärö. Mies sai ajatuksen, että leskirouva olisi saanut sydänkohtauksen ja päätti ilmoittaa asiasta poliisille. Osuuskaupan puhelimesta saatiin yhteys poliisiin.
Eräs poliiseista potki Halmisen ulko-oven rikki. Havaittiin, että eteisestä asuinhuoneeseen johtavan oven eteen oli pantu tiiliskivi ja oven alla eteisen puolella oli runsaasti veritahroja. Sitten avattiin asuinhuoneen ovi. Huopapeitteen alta paljastui Maria Halminen, jonka päätä oli pahasti ruhjottu. Pään kohdalla oli verilammikko ja verijälkiä oli ympäri huonetta. Vainajan vasemman korvan yläpuolella oli suuri ruhjevamma ja päässä ja muualla kehossa lukuisia pienempiä. Vasen korvalehti oli halki. Suuhun oli osittain työnnetty vaaleanpunainen kaulaliina, joka oli sidottu paikalleen kahdesti kasvojen ja pään sekä kerran kaulan ympäri kulkevalla hamppuköydellä. Vainaja oli täysissä pukeissa. Seinällä havaittiin riippuva puntari, jonka painopäässä oli veritahroja ja hiuksia.
Surmaajan jäljittäminen tulisi olemaan äärimmäisen vaikeaa. Maria Halminen oli itseensäsulkeutunut luonne eikä juuri seurustellut muiden ihmisten kanssa. Paikkakunnalla suoritetuissa tiedusteluissa ja kuulusteluissa saatiin kuitenkin selville, että jouluaaton aattona oli Halmisen mökin ohitse kulkevalla tiellä kävellyt tuntematon naishenkilö, jolla oli päässä punainen huivi ja kädessään nahkakassi. Havainnontekijöiden mielestä kyseinen nainen oli halunnut välttää tulemasta tunnetuksi.
Aiemmin mainittiin naapurin joululahja Halmisen mökin edessä. Tämän kyseisen lahjan tuoja oli myös havainnut punahuivisen nahkakassia kantaneen naisen. Naapurihan ei päässyt mökkiin sisälle, joten hän jätti lahjansa ulko-ovelle.
Saatiin tietää, että kuvaukseen sopinut nainen oli liikkunut jouluaaton aattona myös Pori-Vaasa maantiellä, muutamien kilometrien päässä Maria Halmisen kotoa. Kun vielä saatiin kuulla, että joulupäivän iltapäivällä oli eräässä riihessä Pori-Vaasa maantien varrella Ahlaisissa nähty tuntomerkkeihin sopinut nainen (ainoana erona se, että naisen päässä oli nähty autoilijan lakki) ja jonka käyttäytyminen oli herättänyt paikkakuntalaisissa epäilyksiä, kohdistettiin tutkimukset tämän naisen löytämiseen.
Autoilijan lakkia käyttänyt naishenkilö saatiin selville. Tämä oli 22-vuotias entinen kotiapulainen Salme Marjatta Uimonen, joka tunnettiin liikennöivien automiesten keskuudessa nimellä "Mikko". Hänet pidätettiin Porissa hänen ollessaan juuri menossa erääseen Vaasaan lähtevään linja-autoon. Salmea epäiltiin paitsi Maria Halmisen surmasta, myös Ahlaisissa sattuneesta törkeästä varkaudesta. Saatiin selville, että Salme oli käynyt kesällä 1954 erään miehen kanssa Maria Halmisen mökissä. Porin poliisilaitoksella suoritetussa tarkastuksessa Salmen hallusta löydettiin kaksi leveätä kultasormusta. Hänen yllään oli villatakki, joka oli peräisin Ahlaisista anastetusta postipaketista.
Salme Uimonen oli syntynyt vuonna 1932 Jaakkimassa. Sotien vuoksi Salme joutui perheineen muuttamaan Laihialle, jossa hän oli kirjoilla vuoden 1953 loppupuolelle saakka. Sitten Salme muutti Porin Ruosniemeen. Muuttaessaan Poriin hän oli raskaana, mutta kyseinen lapsi otettiin joskus synnytyksen jälkeen huostaan. Murha-aikaan hän oli vailla vakituista työpaikka tai asuntoa.
Salme kertoi kuulusteluissa matkustaneensa Joulukuun puolivälissä Vaasaan naistuttavansa luokse ja viipyneen siellä 20. päivään saakka, jolloin hän oli lähtenyt linja-autolla Laihian ja Vähäkyrön rajalla olevalle Vedenojan pysäkille serkkunsa luokse. Hän viipyi siellä kaksi päivää, jonka jälkeen hän oli mennyt Laihian kunnalliskotiin tapaamaan mummoaan. Jouluaaton aattona hän matkusti takaisin naistuttavan luokse Vaasaan. Jouluaattona hän matkusti Poriin ja vielä samana iltana linja-autolla Kaasmarkkuun erään maanviljelijän taloon, missä hän oli joulupyhät. Poriin tultuaan hän joutui sitten pidätetyksi.
Myöhemmin Salme muutti tarinaansa. Hän tunnusti nyt, että kun hän oli joulupyhinä ollut jalkasin matkalla Merikarvialta Porin suuntaan oli hän pimeän tullen Ahlaisiin saavuttuaan ottanut eräästä tien varressa olleesta avonaisesta postilaatikosta paperilla päällystetyn pahvilaatikon. Poriin päin käveltyään hän avasi sen. Siellä oli ollut trikoinen naisten kerrasto, ruudullinen poikien paita ja naisten villajumpperi. Kerraston ja jumpperin hän oli pukenut päälleen ja poikien paidan hän oli pannut nahkakassiin. Kassi oli nyt Kaasmarkussa. Lisäksi Salme kertoi - ilman että hänelle oli sanallakaan mainittu Maria Halmisen taposta - tavanneensa jouluaaton aattona Kristiinan rautatieasemalla erään Poriin matkalla olleen tuntemattoman miehen, jolta hän oli pyytänyt kyytiä Kaasmarkkuun. Merikarvian Riispyyhyn saavuttuaan tuntematon oli kysellyt, tunsiko Salme ketään kyseisestä kylästä. Salme mainitsi käyneensä aikoinaan erään mummon mökissä. Niinpä sitten mentiin kyseisen mummon luokse kylään. Mummo tunnisti Salmen tämän muistutettua häntä aiemmasta vierailustaan ja rouva kutsui heidät sisään.
Mummolla oli mökissä kahvit keittettynä ja vastaleivottuja pullia. Hiukan myöhemmin hän tarjosi vierailleen näkkileipää ja palan läskiä. Jonkin ajan kuluttua tuntematon mies kysyi mummolta "onko rahaa?" Mummon vastattua kieltävästi mies otti kopasta hellan vierestä laudankappaleen ja huitaisi mummoa takaraivoon niin että lauta katkesi. Kun mummo rupesi huutamaan mies otti sängyn päältä huivin ja tunki sen mummon suuhun. Salme halusi ottaa huivin pois, mutta mies tyrkkäsi hänet sivuun. Sitten mies otti penkin alta köyden ja sitoi sillä huivin tiukemmin kiinni. Kun vanhus alkoi potkia, mies otti seinältä puntarin ja löi sillä mummoa useita kertoja päähän. Kun mummo lakkasi liikkumasta mies alkoi penkomaan paikkoja rahaa löytääkseen. Rahaa ei löytynyt, mutta löytyi kaksi kultasormusta, jotka mies antoi Salmelle.
Mies poistui eikä suostunut ottamaan Salmea mukaansa. Miehellä oli ollut koko vierailun ajan, jopa kahvinjuonnin aikana kädessään vaaleat hanskat. Salme ripusti puntarin takaisin seinälle ja pesi vereen tahriintuneet kätensä. Salme ei kuitenkaan uskaltanut lähteä mökistä vaan vietti yön siellä. Mitään syytä hän ei osannut kertoa pelkoonsa.
Seuraavana päivänä hän lähti iltahämärissä. Mukaansa hän otti sormukset, ostoslaukun, herätyskellon, palan palvattua sianlihaa, kintaat, lääkeaineita, romaanin ja punaisen kaulaliinan. Salme pani oven eteen tiiliskiven, koska ovi ei olisi muuten pysynyt kiinni. Hän lukitsi myös ulko-oven ja heitti avaimen metsään.
Matka jatkui liftaten Ahlaisiin, jossa hän olikin joulupäivään saakka. Sitten hän liftasi Kaasmarkkuun.
Kertomuksen todenperäisyyttä alettiin tietenkin tarkistamaan ja tuntematonta miestä alettiin etsimään. Asiaa vaikeutti se, että Salme ei osannut kertoa edes päteviä tuntomerkkejä. Lukuisilta henkilöiltä tiedusteltiin oliko Maria Halmisen mökin lähellä nähty vanhan mallista tummaa henkilöautoa, jolla tuntematon mies ja Salme olivat kulkeneet, mutta kukaan ei ollut sellaista nähnyt. Tuntemattomasta miehestä ei saatu tuntomerkkejä. Salme sen sijaan oli nähty rikoksen tekoaikaan yksin liikkeellä.
Kaasmarkkuun otettiin myös yhteys. Salme oli todellakin ollut siellä joulupäivän iltana erään maanviljelijän talossa. Keskiviikkona 29.12 Salme oli lähtenyt talosta kertoen matkaavansa ensin Poriin ja sieltä edelleen Vaasaan ja Jyväskylään.
Tuntematonta miestä ei löydetty. Salme muutti jälleen kertomustaan. Hän oli ollut Maria Halmisen luona yksinään. Hän oli tullut lähelle Riispyytä Vaasasta liftaten eri autoissa ja kävellyt loput neljä kilometriä. Syytä mökille menoon hän ei osannut kertoa, mutta hänen tarkoituksenaan ei ollut anastaa rahaa saatikka surmata Mariaa. Hän oli mennyt mökille vuorokausi ennen surmaa ja viipynyt siellä vielä noin vuorokauden, koska hänen päässään oli kaikki "ikäänkuin pyörinyt" eikä hän ollut jaksanut lähteä aikaisemmin pois. He olivat ennen surmaa keskustelleet Salmen edellisestä mökkivierailusta, jolloin hänen mukanaan oli eräs miestuttava. Salme kertoi kuulustelussa, että heidän välillään oli kinastelua ja riitaa edellisen vierailun tapahtumista. Mummo oli moittinut Salmea siitä, että hän oli viettänyt huonoa elämää silloin mukana olleen miehen kanssa. Salme ei jaksanut kuunnella syytöksiä ja surmasi Maria Halmisen. Salmelle kaikki "oli kuin sumua" eikä hän osannut kertoa oliko teko tapahtunut päivällä vai illalla.
Salme Uimonen vangittiin 8.1.1955. Ensimmäisessä oikeusistunnossa 8.2.1955 Salme kiisti yllättäen syyllisyytensä ja väitti, että hänelle oli luvattu 50 000 markkaa syytteen ottamisesta niskoilleen. Lisäksi hänelle oli luvattu 50 000 markkaa jokaisesta vuodesta, joka menee vankilassa. Salme kertoi helsinkiläisestä rikollisliigasta, jonka johtajan hän oli tavannut vähän ennen joulua Kristiinassa. Tämä johtaja, nimeltään Lauri Virtanen oli luvannut hakea Salmen Riispyystä Maria Halmisen talosta. Virtanen oli tullut paikalle humalassa ja surmannut Halmisen. Järkyttynyt Salme pyörtyi ja herättyään löysi keittiön pöydältä lapun, jossa luvattiin 50 000 markkaa käteen ja jokaiselta linnavuodelta 50 000 markkaa, jos hän ottaisi syyt niskoilleen. Kirjelapussa manittiin liigan nimi, Musta Vaara, ja heidän tunnuslauseensa: "Ken joukon kavaltaa, saa maksaa hengellään, mutta joka meitä puolustaa, me häntä varjellaan". Salme kirjoitti paperille oman viimeisen tervehdyksensä ja nautti erilaisia tabletteja, joiden vaikutuksesta hän nukahti. Sitten hän poltti paperin ja otti vastuun teosta. Tiedusteltaessa oliko Salmella mitään takeita palkkion saamisesta neiti vastasi: "Kaunis lupaus on takeena".
Oikeuden puheenjohtaja luki salissa Salmen vankilassa tekemän kirjoituksen "Kappale todellista elämääni", jossa Salme moitti äitiänsä äidinrakkauden puutteesta. Salme pitikin joitain vieraita enemmän äitinään. Kun äiti oli pahalla tuulella Salme oli juossut talliin ja halannut hevosia, koska nekin ymmärsivät häntä äitiä paremmin. Lopulta äiti ajoi tyttärensä pois kotoa sanoen, ettei hän koskaan enää saanut tulla takaisin. Salme mainitsi kirjoituksessa olevansa erityisen kiintynyt hevosiin, koiriin ja autoihin sekä automiehiin, jotka olivat hänen mielestään reiluja kavereita. Hän korosti sitä, että suhteet automiehiin olivat vain toverilliset.
Toisessa käsittelyssä 4.3.1955 Merikarvian kihlakunnanoikeus katsoi Salme Uimosen kertomuksen rikollisliigasta mielikuvituksen tuotteeksi ja tuomitsi tämän taposta 11 vuodeksi kuritushuoneeseen sekä raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä varkaudesta 1 vuodeksi ja törkeästä varkaudesta samoin 1 vuodeksi kuritushuoneeseen. Turun hovioikeus vahvisti tuomion 9.5.1955 eikä korkeimpaan oikeuteen valitettu.
Kuten huomaatte oikeus ei yhdystänyt Salmen rangaistuksia. Tämä johtui siitä, että hänellä oli vireillä Vaasan käräjillä varkausyyte, jonka yhteydessä vasta päätettäisiin rangaistusten yhdistämisestä yhdeksi. Minulla ei kuitenkaan ole tietoa siitä, miten sen jutun kanssa on käynyt.
Mielikuvituksellista tarinaansa rikollisliigasta Salme täydensi mainitsemalla muutaman rikollisliigan jäsenen nimen. Nämä nimet olivat Riku Numminen, Mauno Kallio ja Einar Viking. Kuitenkaan edes Kelan koko maan kattavasta kortistosta ei löytynyt ketään Einar Vikingiä.
Eräs rouva oli menossa jouluaattona 1953 kylään 68 tai 70-vuotiaan (eri lähteissä eri iät) naapurinsa Maria Vilhelmiina Halmisen luokse. Maria oli tilallisen leski, joka asui yksinään omassa pienessä mökissään. Leskirouva viihtyi tavallisesti yksin omissa oloissaan eikä yleensä kutsunut luokseen vieraita.
Naapurinrouva saapui Halmisen mökille illalla. Maantieltä kylätielle kääntyessään hän havaitsi, että Halmisen 300 metrin päässä olleessa mökissä paloi valo. Lähemmäs mentyään hän huomasi lumessa miehen meno- että tulojäljet. Mökin ulko-oven edessä varsiluudan takana oli pienehkö vaalea paketti, ilmeisesti jonkun naapurin joululahja rouva Halmiselle. Rouva koputti oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Sitten hän kurkisti ikkunasta sisään. Halmisen sänky oli tyhjä ja huoneessa paloi pieni öljylamppu, joka riippui kannattimestaan hellan edustalla. Rouva ajatteli, että Maria Halminen oli mennyt johonkin naapuriin saunomaan ja unohtanut koko kyläänkutsun.
Kylävieras tarkasteli lumessa näkyviä jälkiä. Miehen jäljet johtivat ensin mökin ulko-ovelle ja sieltä päätyikkunan luokse sekä edelleen tienpuoleisen ikkunan alle. Miehen jälkien vieressä oli myös pienempikokoiset, ilmeisesti naisen jäljet, joiden päälle oli jo hieman satanut lunta. Isommat jäljet sensijaan olivat aivan puhtaat. Sen enempää asiaan huomiota kiinnittämättä rouva poistui mökiltä.
Maria Halmisen katoaminen havaittiin lähistöllä sijaitsevassa talossa, sillä Maria ei ollut jouluaattona eikä edellisenäkään päivänä saapunut noutamaan maitoaan, vaikka hänellä oli maitotinki heiltä. Eräs Halmisen mökiltä parinsadan metrin päässä asunut mieshenkilö oli sitä mieltä, että Halminen on taatusti kotona, koska oli nähnyt tämän talossa palavan valon kävellessään mökin ohi.
Mies kiinnitti huomiota siihen, että Halmisen talossa paloi sama valo aina vaan eikä mökillä näkynyt mitään liikettä. Hän koputti oveen, mutta kukaan ei avannut. Oliko Maria Halmiselle tapahtunut jotain?
Mies kurkisti ikkunasta sisään. Ikkunassa oli verhot edessä, joten hän haki ämpärin alleen ja seisten sen päällä katsoi uudelleen sisälle. Sängyn vieressä lattialla oli huovalla peitetty käärö. Mies sai ajatuksen, että leskirouva olisi saanut sydänkohtauksen ja päätti ilmoittaa asiasta poliisille. Osuuskaupan puhelimesta saatiin yhteys poliisiin.
Eräs poliiseista potki Halmisen ulko-oven rikki. Havaittiin, että eteisestä asuinhuoneeseen johtavan oven eteen oli pantu tiiliskivi ja oven alla eteisen puolella oli runsaasti veritahroja. Sitten avattiin asuinhuoneen ovi. Huopapeitteen alta paljastui Maria Halminen, jonka päätä oli pahasti ruhjottu. Pään kohdalla oli verilammikko ja verijälkiä oli ympäri huonetta. Vainajan vasemman korvan yläpuolella oli suuri ruhjevamma ja päässä ja muualla kehossa lukuisia pienempiä. Vasen korvalehti oli halki. Suuhun oli osittain työnnetty vaaleanpunainen kaulaliina, joka oli sidottu paikalleen kahdesti kasvojen ja pään sekä kerran kaulan ympäri kulkevalla hamppuköydellä. Vainaja oli täysissä pukeissa. Seinällä havaittiin riippuva puntari, jonka painopäässä oli veritahroja ja hiuksia.
Surmaajan jäljittäminen tulisi olemaan äärimmäisen vaikeaa. Maria Halminen oli itseensäsulkeutunut luonne eikä juuri seurustellut muiden ihmisten kanssa. Paikkakunnalla suoritetuissa tiedusteluissa ja kuulusteluissa saatiin kuitenkin selville, että jouluaaton aattona oli Halmisen mökin ohitse kulkevalla tiellä kävellyt tuntematon naishenkilö, jolla oli päässä punainen huivi ja kädessään nahkakassi. Havainnontekijöiden mielestä kyseinen nainen oli halunnut välttää tulemasta tunnetuksi.
Aiemmin mainittiin naapurin joululahja Halmisen mökin edessä. Tämän kyseisen lahjan tuoja oli myös havainnut punahuivisen nahkakassia kantaneen naisen. Naapurihan ei päässyt mökkiin sisälle, joten hän jätti lahjansa ulko-ovelle.
Saatiin tietää, että kuvaukseen sopinut nainen oli liikkunut jouluaaton aattona myös Pori-Vaasa maantiellä, muutamien kilometrien päässä Maria Halmisen kotoa. Kun vielä saatiin kuulla, että joulupäivän iltapäivällä oli eräässä riihessä Pori-Vaasa maantien varrella Ahlaisissa nähty tuntomerkkeihin sopinut nainen (ainoana erona se, että naisen päässä oli nähty autoilijan lakki) ja jonka käyttäytyminen oli herättänyt paikkakuntalaisissa epäilyksiä, kohdistettiin tutkimukset tämän naisen löytämiseen.
Autoilijan lakkia käyttänyt naishenkilö saatiin selville. Tämä oli 22-vuotias entinen kotiapulainen Salme Marjatta Uimonen, joka tunnettiin liikennöivien automiesten keskuudessa nimellä "Mikko". Hänet pidätettiin Porissa hänen ollessaan juuri menossa erääseen Vaasaan lähtevään linja-autoon. Salmea epäiltiin paitsi Maria Halmisen surmasta, myös Ahlaisissa sattuneesta törkeästä varkaudesta. Saatiin selville, että Salme oli käynyt kesällä 1954 erään miehen kanssa Maria Halmisen mökissä. Porin poliisilaitoksella suoritetussa tarkastuksessa Salmen hallusta löydettiin kaksi leveätä kultasormusta. Hänen yllään oli villatakki, joka oli peräisin Ahlaisista anastetusta postipaketista.
Salme Uimonen oli syntynyt vuonna 1932 Jaakkimassa. Sotien vuoksi Salme joutui perheineen muuttamaan Laihialle, jossa hän oli kirjoilla vuoden 1953 loppupuolelle saakka. Sitten Salme muutti Porin Ruosniemeen. Muuttaessaan Poriin hän oli raskaana, mutta kyseinen lapsi otettiin joskus synnytyksen jälkeen huostaan. Murha-aikaan hän oli vailla vakituista työpaikka tai asuntoa.
Salme kertoi kuulusteluissa matkustaneensa Joulukuun puolivälissä Vaasaan naistuttavansa luokse ja viipyneen siellä 20. päivään saakka, jolloin hän oli lähtenyt linja-autolla Laihian ja Vähäkyrön rajalla olevalle Vedenojan pysäkille serkkunsa luokse. Hän viipyi siellä kaksi päivää, jonka jälkeen hän oli mennyt Laihian kunnalliskotiin tapaamaan mummoaan. Jouluaaton aattona hän matkusti takaisin naistuttavan luokse Vaasaan. Jouluaattona hän matkusti Poriin ja vielä samana iltana linja-autolla Kaasmarkkuun erään maanviljelijän taloon, missä hän oli joulupyhät. Poriin tultuaan hän joutui sitten pidätetyksi.
Myöhemmin Salme muutti tarinaansa. Hän tunnusti nyt, että kun hän oli joulupyhinä ollut jalkasin matkalla Merikarvialta Porin suuntaan oli hän pimeän tullen Ahlaisiin saavuttuaan ottanut eräästä tien varressa olleesta avonaisesta postilaatikosta paperilla päällystetyn pahvilaatikon. Poriin päin käveltyään hän avasi sen. Siellä oli ollut trikoinen naisten kerrasto, ruudullinen poikien paita ja naisten villajumpperi. Kerraston ja jumpperin hän oli pukenut päälleen ja poikien paidan hän oli pannut nahkakassiin. Kassi oli nyt Kaasmarkussa. Lisäksi Salme kertoi - ilman että hänelle oli sanallakaan mainittu Maria Halmisen taposta - tavanneensa jouluaaton aattona Kristiinan rautatieasemalla erään Poriin matkalla olleen tuntemattoman miehen, jolta hän oli pyytänyt kyytiä Kaasmarkkuun. Merikarvian Riispyyhyn saavuttuaan tuntematon oli kysellyt, tunsiko Salme ketään kyseisestä kylästä. Salme mainitsi käyneensä aikoinaan erään mummon mökissä. Niinpä sitten mentiin kyseisen mummon luokse kylään. Mummo tunnisti Salmen tämän muistutettua häntä aiemmasta vierailustaan ja rouva kutsui heidät sisään.
Mummolla oli mökissä kahvit keittettynä ja vastaleivottuja pullia. Hiukan myöhemmin hän tarjosi vierailleen näkkileipää ja palan läskiä. Jonkin ajan kuluttua tuntematon mies kysyi mummolta "onko rahaa?" Mummon vastattua kieltävästi mies otti kopasta hellan vierestä laudankappaleen ja huitaisi mummoa takaraivoon niin että lauta katkesi. Kun mummo rupesi huutamaan mies otti sängyn päältä huivin ja tunki sen mummon suuhun. Salme halusi ottaa huivin pois, mutta mies tyrkkäsi hänet sivuun. Sitten mies otti penkin alta köyden ja sitoi sillä huivin tiukemmin kiinni. Kun vanhus alkoi potkia, mies otti seinältä puntarin ja löi sillä mummoa useita kertoja päähän. Kun mummo lakkasi liikkumasta mies alkoi penkomaan paikkoja rahaa löytääkseen. Rahaa ei löytynyt, mutta löytyi kaksi kultasormusta, jotka mies antoi Salmelle.
Mies poistui eikä suostunut ottamaan Salmea mukaansa. Miehellä oli ollut koko vierailun ajan, jopa kahvinjuonnin aikana kädessään vaaleat hanskat. Salme ripusti puntarin takaisin seinälle ja pesi vereen tahriintuneet kätensä. Salme ei kuitenkaan uskaltanut lähteä mökistä vaan vietti yön siellä. Mitään syytä hän ei osannut kertoa pelkoonsa.
Seuraavana päivänä hän lähti iltahämärissä. Mukaansa hän otti sormukset, ostoslaukun, herätyskellon, palan palvattua sianlihaa, kintaat, lääkeaineita, romaanin ja punaisen kaulaliinan. Salme pani oven eteen tiiliskiven, koska ovi ei olisi muuten pysynyt kiinni. Hän lukitsi myös ulko-oven ja heitti avaimen metsään.
Matka jatkui liftaten Ahlaisiin, jossa hän olikin joulupäivään saakka. Sitten hän liftasi Kaasmarkkuun.
Kertomuksen todenperäisyyttä alettiin tietenkin tarkistamaan ja tuntematonta miestä alettiin etsimään. Asiaa vaikeutti se, että Salme ei osannut kertoa edes päteviä tuntomerkkejä. Lukuisilta henkilöiltä tiedusteltiin oliko Maria Halmisen mökin lähellä nähty vanhan mallista tummaa henkilöautoa, jolla tuntematon mies ja Salme olivat kulkeneet, mutta kukaan ei ollut sellaista nähnyt. Tuntemattomasta miehestä ei saatu tuntomerkkejä. Salme sen sijaan oli nähty rikoksen tekoaikaan yksin liikkeellä.
Kaasmarkkuun otettiin myös yhteys. Salme oli todellakin ollut siellä joulupäivän iltana erään maanviljelijän talossa. Keskiviikkona 29.12 Salme oli lähtenyt talosta kertoen matkaavansa ensin Poriin ja sieltä edelleen Vaasaan ja Jyväskylään.
Tuntematonta miestä ei löydetty. Salme muutti jälleen kertomustaan. Hän oli ollut Maria Halmisen luona yksinään. Hän oli tullut lähelle Riispyytä Vaasasta liftaten eri autoissa ja kävellyt loput neljä kilometriä. Syytä mökille menoon hän ei osannut kertoa, mutta hänen tarkoituksenaan ei ollut anastaa rahaa saatikka surmata Mariaa. Hän oli mennyt mökille vuorokausi ennen surmaa ja viipynyt siellä vielä noin vuorokauden, koska hänen päässään oli kaikki "ikäänkuin pyörinyt" eikä hän ollut jaksanut lähteä aikaisemmin pois. He olivat ennen surmaa keskustelleet Salmen edellisestä mökkivierailusta, jolloin hänen mukanaan oli eräs miestuttava. Salme kertoi kuulustelussa, että heidän välillään oli kinastelua ja riitaa edellisen vierailun tapahtumista. Mummo oli moittinut Salmea siitä, että hän oli viettänyt huonoa elämää silloin mukana olleen miehen kanssa. Salme ei jaksanut kuunnella syytöksiä ja surmasi Maria Halmisen. Salmelle kaikki "oli kuin sumua" eikä hän osannut kertoa oliko teko tapahtunut päivällä vai illalla.
Salme Uimonen vangittiin 8.1.1955. Ensimmäisessä oikeusistunnossa 8.2.1955 Salme kiisti yllättäen syyllisyytensä ja väitti, että hänelle oli luvattu 50 000 markkaa syytteen ottamisesta niskoilleen. Lisäksi hänelle oli luvattu 50 000 markkaa jokaisesta vuodesta, joka menee vankilassa. Salme kertoi helsinkiläisestä rikollisliigasta, jonka johtajan hän oli tavannut vähän ennen joulua Kristiinassa. Tämä johtaja, nimeltään Lauri Virtanen oli luvannut hakea Salmen Riispyystä Maria Halmisen talosta. Virtanen oli tullut paikalle humalassa ja surmannut Halmisen. Järkyttynyt Salme pyörtyi ja herättyään löysi keittiön pöydältä lapun, jossa luvattiin 50 000 markkaa käteen ja jokaiselta linnavuodelta 50 000 markkaa, jos hän ottaisi syyt niskoilleen. Kirjelapussa manittiin liigan nimi, Musta Vaara, ja heidän tunnuslauseensa: "Ken joukon kavaltaa, saa maksaa hengellään, mutta joka meitä puolustaa, me häntä varjellaan". Salme kirjoitti paperille oman viimeisen tervehdyksensä ja nautti erilaisia tabletteja, joiden vaikutuksesta hän nukahti. Sitten hän poltti paperin ja otti vastuun teosta. Tiedusteltaessa oliko Salmella mitään takeita palkkion saamisesta neiti vastasi: "Kaunis lupaus on takeena".
Oikeuden puheenjohtaja luki salissa Salmen vankilassa tekemän kirjoituksen "Kappale todellista elämääni", jossa Salme moitti äitiänsä äidinrakkauden puutteesta. Salme pitikin joitain vieraita enemmän äitinään. Kun äiti oli pahalla tuulella Salme oli juossut talliin ja halannut hevosia, koska nekin ymmärsivät häntä äitiä paremmin. Lopulta äiti ajoi tyttärensä pois kotoa sanoen, ettei hän koskaan enää saanut tulla takaisin. Salme mainitsi kirjoituksessa olevansa erityisen kiintynyt hevosiin, koiriin ja autoihin sekä automiehiin, jotka olivat hänen mielestään reiluja kavereita. Hän korosti sitä, että suhteet automiehiin olivat vain toverilliset.
Toisessa käsittelyssä 4.3.1955 Merikarvian kihlakunnanoikeus katsoi Salme Uimosen kertomuksen rikollisliigasta mielikuvituksen tuotteeksi ja tuomitsi tämän taposta 11 vuodeksi kuritushuoneeseen sekä raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä varkaudesta 1 vuodeksi ja törkeästä varkaudesta samoin 1 vuodeksi kuritushuoneeseen. Turun hovioikeus vahvisti tuomion 9.5.1955 eikä korkeimpaan oikeuteen valitettu.
Kuten huomaatte oikeus ei yhdystänyt Salmen rangaistuksia. Tämä johtui siitä, että hänellä oli vireillä Vaasan käräjillä varkausyyte, jonka yhteydessä vasta päätettäisiin rangaistusten yhdistämisestä yhdeksi. Minulla ei kuitenkaan ole tietoa siitä, miten sen jutun kanssa on käynyt.
Mielikuvituksellista tarinaansa rikollisliigasta Salme täydensi mainitsemalla muutaman rikollisliigan jäsenen nimen. Nämä nimet olivat Riku Numminen, Mauno Kallio ja Einar Viking. Kuitenkaan edes Kelan koko maan kattavasta kortistosta ei löytynyt ketään Einar Vikingiä.