Linda Che, Falun, kummallinen tapaus
Lähetetty: Su Syys 27, 2009 2:03 pm
Linda Chen asuinkumppani Matts Alm ilmoitti Lindan kadonneeksi viikkoa ennen häitä.
Alm kertoi hakeneensa Lindan töistä kello viiden aikaan lauantaina 1. elokuuta. Pariskunta oli suunnannut samantien ruokakauppaan, josta he ostivat pippuripihvin. Matts Almin mukaan pariskunta lähti suoraan kaupasta 2-3 tunnin ajelulle katselemaan paikkoja, joita he olisivat näyttäneen ulkomailta saapuneille häävieraille.
Matts Alm kertoo pariskunnan palanneen kotiin, Lindan siistiytyneen ja lähteneen kymmenen aikaan illalla tapaamaan ystäväänsä. Matts ei kysynyt ketä, eikä tuleva vaimo selittänyt sen kummemmin. Kukaan ystävistä ei jälkeenpäin vahvista sopineensa tapaamista Lindan kanssa. Matts kertoo tämän olleen viimeinen kerta, kun hän näki Lindan. Kun Lindaa ei kuulu, yrittää Matts soittaa hänelle useita kertoja. Aamulla mies kertoo poliisille Lindan kadonneen.
Ruokakaupan valvontakameroista näkyy edellispäivänä pippuripihviä hakenut pariskunta, joka lähtee kaupasta 16.40. Linda vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta. Mattsin olemus ei paljasta mitään olevan vialla.
Matts ripustaa lappuja kadonneesta Lindasta ympäri pikkukaupunkia, ilmaisee epätoivoaan Facebookin statuspäivityksissä, lohduttaa Lindan omaisia. Matts esiintyy Efterlyst- ohjelmassa välillä itkien ja välillä kertoen rauhallisena Lindasta ja pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmista. Mattsin esiintyminen herättää poliiseissa epäilyksen, miten surun murtama ihminen jaksaa esiintyä tv:ssä lyhyen ajan päästä katoamisesta. Moni muukin asia tuntuu kummalliselta. Miksi Matts epäilee Lindan "makaavan kuolleena metsässä jonkun pikkutien reunalla". Yleensä kadonneen omaiset eivät halua edes ajatella sitä kaikkein pahinta.
Parin viikon kuluttua tapaus saa kummallisen käänteen kun Matts jättää saapumatta töihin. Matts ei myöskään ilmaannu poliisikuulusteluihin samana päivänä. Matts on kadonnut ja hänen perheensä on varma, että jotain on sattunut.
Mies löytyy parin päivän kuluttua, hän juoksee mökkiläisiä vastaan useiden kymmenien kilometrien päässä Falunista ja kertoo heränneensä metsästä kuolleen Lindan vieressä. Mattsilla ei ole paitaa ja hänen käsivarsissaan on palovammoja. Mattsin kaulassa roikkuu tunnistuslevy. Matts käskee mökkiläisiä soittamaan poliisit.
Poliisit saapuvat ja pidättävät Mattsin epäiltynä Lindan murhasta. Matts väittää tulleensa kidnapatuksi ja heränneensä liekkien keskeltä. Matts on tällä hetkellä ollut pidätettynä viikon verran ja kiistää edelleen sekaantumisensa Lindan murhaan. Sen sijaan hän kertoo monimutkaisen tarinan kiinalaisesta mafiasta, joka olisi ollut Lindan rahojen perässä. Poliisin mukaan tarina kuulostaa epäuskottavalta.
Ruumiin henkilöllisyys vahvistetaan parin päivän kuluttua. Linda oli 32 vuotias, hänellä oli poika edellisestä suhteestaan. Linda ehti olla naimisissa kahdesti, Matts kerran ennen toistensa tapaamista.
Jotkut lähteet, mukaanlukien Matts kertovat Lindan joutuneen murhayrityksen kohteeksi edellisen poikaystävän taholta useita vuosia sitten. Lindan veli vahvistaa kertomuksen, mutta on varma Mattsin syyllisyydestä. Lindan läheiset ihmettelet pariskunnan asunnon epätavallista siisteyttä katoamisen jälkeen. Myös Lindan tavallisesti sotkuinen auto on siivottu huolellisesti. Auto, jolla pariskunta teki katoamista edeltäneen kiertoajelun.
Artikkeleita tapauksesta löytyy sivuilta http://www.dt.se/brottsplats/mord/article458503.ece
Myös sivuilla http://www.svenskamord.se/index.php?topic=1670.0 useiden sivujen mittainen keskustelu tapauksesta.