Sivu 1/2
16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 4:04 pm
Kirjoittaja viikate
16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Sunnuntai 8.11.2009 klo 15.26
Paikalta tavoitetut nuoret kertoivat valmistaneensa kemiallisista aineista useita pommeja.
Teini-ikäinen poika loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä lauantai-iltana Taipalsaarella Etelä-Karjalassa. Loukkaantuneen 16-vuotiaan vammat eivät ole hengenvaaralliset.
Nuorisojoukko oli kokoontunut illalla kirkonkylän raitille. Illalla puoli kymmenen aikoihin hätäkeskukseen ilmoitettiin, että Taipalsaarentiellä oli räjähtänyt pommi. Räjähdyksessä loukkaantunut poika sai vammoja kasvoihinsa. Hänet kuljetettiin sairaalaan.
Poliisi tavoitti paikalta useita nuoria. Nuoret kertoivat valmistaneensa kemiallisista aineista omatekoisia pommeja.
- Tarvikkeet oli hankittu ilmeisesti kaupasta, ja niitä oli sitten sekoitettu. Vastaavanlaisia on tiettävästi kyhäilty muuallakin Suomessa. Liekö sana kiirinyt internetin kautta, kertoi rikoskomisario Jyrki Hänninen sunnuntaina.
Poliisi selvittää, mikä osuus loukkaantuneella pojalla oli tapahtuneeseen. Juttua tutkitaan muun muassa räjähderikoksena. Poliisi kuulee paikalla olleita nuoria arjen tultua.
STT
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 5:55 pm
Kirjoittaja VoDKa
Itse kun en ole pommeihin perehtynyt, niin kuinka yleisiä nämä pomminrakenteluleikit ovat? Pidin Myyrmannin aikaan niitä harvinaisina harrastuksina, mutta koska tuollakin on kokonainen lauma ollut paikalle, niin taidan olla erehtynyt.
Kuinka moni esimerkiksi Minfossa on rakennellut pommeja murkkuikäisenä? Kuka osaa valottaa tätä hommaa?
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 6:13 pm
Kirjoittaja SharQ
VoDKa kirjoitti:Itse kun en ole pommeihin perehtynyt, niin kuinka yleisiä nämä pomminrakenteluleikit ovat? Pidin Myyrmannin aikaan niitä harvinaisina harrastuksina, mutta koska tuollakin on kokonainen lauma ollut paikalle, niin taidan olla erehtynyt.
Kuinka moni esimerkiksi Minfossa on rakennellut pommeja murkkuikäisenä? Kuka osaa valottaa tätä hommaa?
Kotikutoisten pommien rakentelu taitaa olla suhteellisen yleista tuossa 16-20 ikaryhmassa. Internet tarjoaa pohjattoman tietolahteen. Itse tuli myos rakenneltua tuossa 15-17 vuotiaana joitakin pommin tapaisia, yleensa raaka-aineena ruuti, bensiini jne. Sytyttimia ei ollut kaytettavaksi, joten rajatykseen jouduttiin keksimaan yleensa muita keinoja. Kaippa yleisin oli heitta se 'pommi' nuotioon ja sen jalkeen spurtata aiemmin etsittyjen ja valittujen puiden ja kivien taakse piiloon. Rajaytykset hoidettiin yleensa myos mahdollisimman kaukana 'sivistyksesta' ettei turhia huhuja ja puheita lahtenyt mahdollisista aanista liikkeelle. Omassa nuoruudessa ei Internettia ollut, joten 'pommit' oli todellakin yhdistelma mielikuvitusta ja kokeiluja. Jalkeenpain ajatellen todella typeraa puuhaa ja olen todella onnellinen, ettei mitaan vahinkoa koskaan saatu aikaiseksi.
Jo vuosia netista on ollut saatavana eras 'teos', josta loytyy piirun tarkat ohjeet eri tyyppisten rajahdysaineiden ja pommejen valmistamiseen ja rakentamiseen. Linkkia siihen en tule tanne laittamaan, se tiedoksi asiaa mahdollisesti pyytaville.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 7:16 pm
Kirjoittaja Antoine
SharQ kirjoitti: Jo vuosia netista on ollut saatavana eras 'teos', josta loytyy piirun tarkat ohjeet eri tyyppisten rajahdysaineiden ja pommejen valmistamiseen ja rakentamiseen. Linkkia siihen en tule tanne laittamaan, se tiedoksi asiaa mahdollisesti pyytaville.
Onhan noita joo, ja hiemankin omatoiminen löytää useitakin sivustoja ilman pyytämistäkin. Toki ohjeiden kanssakin kannattaa olla tarkka, että onko jonkun johonkin postaama rakennelma todella turvallinen itse tehdä vai ei.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 7:54 pm
Kirjoittaja Norsula
Mitkä nyt pommeiksi lasketaan... Ilotulitteita purkamalla ja yhdistelemällä ollaan kavereitten kanssa joskus tehty omia "pommeja". Kiinnostusta aavistuksen isompienkin paukkujen rakentamiseen olisi ollut, mutta (onneksi?) ei ollut tarvittavaa tietoa, taitoa eikä viitseliäisyyttä hankkia tietoa. Ja ehkä Myyrmanninkin pisti miettimään että niissä hommissa ylilyönnit voivat olla kohtalokkaita. Ja jos jostain saisi ohjeet oikeasti vaarallisen pommin rakentamiseen niin malttaisiko sitä olla kokeilematta?
Onneksi pojalla ei ole hengenvaaraa.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 8:25 pm
Kirjoittaja mikodeus
luultavasti tuossa on ollut kyse niin sanotusta"mr muscle" pommista elikkä sitä itseään 1,5l muovi pulloon ja folion palasia sinne ja korkki kiinni ja kauas siitä seuraa hieman kovempi pamaus kun haulikolla ampuisi ja pullo räjähtää tuhannen palasiksi taikka jotain muuta sellassii yhdisteitä! ite räjäyttelimme vuosian 2004-2008 erittäin paljon oma tekoisia räjähteitä sekä myöskin dynamiittia sekä kemiittiä mutta valmistimme lukuisia pommejä itse mutta se loppui sitten kun meinasi tapahtua paha onnettomuus! paitsi kyllä viime uutena vuotena hiekka kuopalla ja suo lammessa jytisis kummasti kun dynamiittiä siellä räjäytimme sekä kemiittiä

voi noita aikoja!
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Su Marras 08, 2009 9:57 pm
Kirjoittaja albaanisissi
ohan noita tullu aina sillon tällön näperreltyä mukulasta saakka, ny ku on ikää 25 ni on vaan paukut koventuneet ja tekniikka kehittyny niin että sähköllä laukastaan kaikki ja muutenki pikkusen toiseen malliin funtsittu noita "turva toimia" ettei millään ilveellä pääse käymään vahinkoo
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 10:32 am
Kirjoittaja Maybrick
ite räjäyttelimme vuosian 2004-2008 erittäin paljon oma tekoisia räjähteitä sekä myöskin dynamiittia sekä kemiittiä mutta valmistimme lukuisia pommejä itse mutta se loppui sitten kun meinasi tapahtua paha onnettomuus! paitsi kyllä viime uutena vuotena hiekka kuopalla ja suo lammessa jytisis kummasti kun dynamiittiä siellä räjäytimme sekä kemiittiä
kursivointi Maybrickin
Saanko ihan uteliaisuuttani ja tiedon lisäämiseksi kysyä, miksi, minkä tarkoituksen vuoksi noita erilaisia räjähteitä valmistitte ja käytitte?
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 12:23 pm
Kirjoittaja Kapital
Myyrmannin tapauksessa kyseessä oli joukkosurman tekeminen. En sillä tavalla laskisi sitä pommien rakenteluksi, mitä se pentujen kesken on.
Ja kyllä. On tullut rakenneltua erilaisia pommeja itsekin siinä 14-17 vuoden iässä. Kun oli saatavilla ruutia, nalleja, dynamiittia ja aniittia. Viisastako? No ei. Mutta käsittääkseni aika yleistä poikaporukoiden kesken.
Ohjeita on olemassa pilvin pimein. Itse näpräilimme putki,palo-yms pommeja ilman netin ohjeita. Pelottavin vaihe oli laittaa kierteet kiinni... Sopiva satsi ruutia välissä ja avot!
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 1:26 pm
Kirjoittaja betty
Noin, olen ollut työni vuoksi joskus paljon tekemisessä räjähteiden ja nimenomaan niiden valmistamisprosessin kanssa. Kuten varmaankin osaatte arvata, turvatoimet joka suhteen ovat erittäin tiukkoja. Jopa vaatetus on oltava antistaattista, vaikka kyse olisi ns. epäherkästä räjähteestä.
Nykyajan tietoyhteiskunnassa ei millään voi kukaan olla tietämättä mitä seuraa kun jokin paljon energiaa sisältävä purkki, tölkki, pullo tai mikä hyvänsä "lähtee väärään aikaan". Jos ei tiedä, ei ole myöskään hinkua tehdä pommia. Räjähteiden nopeus on kilometrejä sekunnissa, eli ei onnistu väistäminen kuten elokuvissa. Hissikuilun pohjalla räjähtää ja sankari katsoo viidennestäkymmenennestä kerroksesta alhaalta tulevaa detonaatioaaltoa ja vetää miehekkään turpansa pois tieltä. Ei mene näin. Räjähtävän laitteen tekijä tietää varmasti miten tulee käymään sormille, silmille tai kasvoille mikäli koe epäonnistuu.
Mihin tällä saarnallani pyrin. Yleensä tällaisten tahallisten tekojen jälkeen puhutaan vahingosta, onnettomuudesta, nuorten ajattelemattomuudesta, erehdyksestä, virhearvioinnista, tietämättömyydestä ja ties mistä. Näinhän on käynyt mm. Naantalissa palaneen omakotitalon jälkipuinnissa jota myös onnettomuustutkinnaksi kutsutaan. Puuttuu vain ministeritason lausunto että saisimme joka kouluun ohjeet miten rakentaa turvallinen vapaa-ajan räjähde.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 5:23 pm
Kirjoittaja VoDKa
Kapital kirjoitti:Myyrmannin tapauksessa kyseessä oli joukkosurman tekeminen.
Tätä ei tietääkseni todistettu koskaan.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 6:06 pm
Kirjoittaja viikate
Päivän paperisesta iltalehdestä poimittua:
Lauantaina oli niin kylmä että pommin kemiallinen reaktio ei näyttänytkään lahtevän käyntiin. Siksi 16-vuotias alkoi lämmittää pommipulloaan yhden kaverinsa pakoputkenpäällä ja pakokaasuissa, kertoo yksi paikalla olleista.
Sitten se vain yhtäkkiä räjähti.
Poliisin mukaan 16-vuotias saattaa menettää näköonsä kokonaan tai osittain loppuelämäkseen.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 9:12 pm
Kirjoittaja Norsula
No voi rähmä

Mutta jos jotain positiivista on kaivettava niin ainakin varmaan muutamaa vähemmän kiinnostaa omien pommien rakentelu. Taas vähän aikaa.
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 9:28 pm
Kirjoittaja mikodeus
Maybrick kirjoitti:ite räjäyttelimme vuosian 2004-2008 erittäin paljon oma tekoisia räjähteitä sekä myöskin dynamiittia sekä kemiittiä mutta valmistimme lukuisia pommejä itse mutta se loppui sitten kun meinasi tapahtua paha onnettomuus! paitsi kyllä viime uutena vuotena hiekka kuopalla ja suo lammessa jytisis kummasti kun dynamiittiä siellä räjäytimme sekä kemiittiä
kursivointi Maybrickin
Saanko ihan uteliaisuuttani ja tiedon lisäämiseksi kysyä, miksi, minkä tarkoituksen vuoksi noita erilaisia räjähteitä valmistitte ja käytitte?
aivan hyvin vuoksi ja oli kiva nähdä räjäytyksen voima!!

sekä se on erittäin jännää puuhaa siinä kulu monta perjantai iltaakin kun siellä hiekkakuopalla räjäyttelimme!
Re: 16-vuotias loukkaantui omatekoisen pommin räjähdyksessä
Lähetetty: Ma Marras 09, 2009 10:26 pm
Kirjoittaja kampiakseli
VoDKa kirjoitti:Kapital kirjoitti:Myyrmannin tapauksessa kyseessä oli joukkosurman tekeminen.
Tätä ei tietääkseni todistettu koskaan.
Millä motiiveilla nyt kuvittelisi kenenkään vievän toimintavalmiiksi kasattua ja viritettyä (?) räjähdettä ostoskeskukseen?
Mutta aiheeseen. Ensinnäkin noista tuommoisista pullopommeista puhuminen vain "pommeina" on vähän sama kuin kannabista kutsutaan otsikoissa "huumeiksi". Ja toiseksi, en ole itse rakennellut pommeja kuin muutaman uudenvuoden pamahteen joskus pentuna, mutta olen aika varma että osaisin tehdä aika isonkin jytkyn. Enkä siis siksi että internet opetti, vaan koulukirjat yms.
En sanoisi että on internetin vika jos entistä typerämmät ihmiset keksivät tehdä vaarallisia asioita ilman ymmärrystä, ennemmin yleinen harkitsemattomuus on se tappava faktori. Miettikääs, kuulin että jengi ostaa nykyään lapsilleen konttauskypäriä. Semmoisia fillari- ja lätkäkypärän risteytyksiä jollainen päässä taapero voi konttailla päin seiniä ja kulmia ilman että päähän sattuu ja jotain opitaan. Nerokasta
