Rod Ferrell - 500-vuotias vampyyri vai aivopesty teini?
Lähetetty: Pe Tammi 01, 2010 2:35 am
Ei näemmä tuo haku vieläkään toimi, joten pahoitteluni, mikäli tästä aiheesta topic jo on. Poistakoon ylläpito siinä tapauksessa.
Lyhyt alustus aiheesta vaihtuneen vuoden kunniaksi.
Roderick Justin Ferrell syntyi 28. maaliskuuta 1980 perheeseen, jossa vanhemmatkin olivat pohjimmiltaan yhä lapsia. Vanhemmat olivat myöhäisteinivaiheessa ja rakkauskin, joka heidät oli alunperin yhteen saattanut, alkoi olla jo hiipumaisillaan. Lopulta he erosivat ja Rodin kasvattajana toimi enimmäkseen hänen äitinsä, Sondra Gibson. He asuivat Eustisissa, Floridassa.
Kaikki olisi voinut mennä hyvin, mutta kuten aina Minfolle päätyvissä jutuissa, jokin vinksahtaa, usein jo lapsuuden alkumetreillä...
Kun Rod oli viisivuotias, oli hän joutunut jo kokemaan asioita, joita moni ei onneksi koe edes koko elämänsä aikana; hänen isoisänsä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen ja Sondra alkoi uskoa olevansa vampyyri. Äiti raahasikin poikansa mukaan erilaisiin riitteihin ja rituaaleihin ja sen sijaan, että he olisivat leikkineet tyypillisiä leikkejä, opetti Sondra poikansa pelaamaan Dungeons & Dragonsia.
Melko varhaisessa vaiheessa Rod joutui asumaan kokoaikaisesti isovanhempiensa luona, kun Sondra rakastui erääseen mieheen ja muutti rakkautensa perässä pois. Sondran alkaessa kaipaamaan poikaansa ja uuden miehen ilmoittaessa varsin jyrkästi, ettei hän halunnut koskaan lapsia, Sondra päätti erota miehestä ja palata takaisin kotiin poikansa luokse - kuten oletettavasti jokainen kunnollinen äiti tekisi.
Siihen mennessä kun Rod oli teini-ikäinen, oli äidin aivopesu tehonnut ja hänkin alkoi uskomaan olevansa elävä kuollut, joka oli yli 500-vuotias ja ikuinen.

Rod teini-ikäisenä.
Hän alkoi viettämään yhä enemmän aikaa hautausmailla, kooten ympärilleen muita aiheesta kiinnostuneita ja mieleltään epätasapainoisia ja helposti vaikutettavia ihmisiä. Yhdessä he leikkelivät itseään ja joivat toistensa verta. Ollessaan high schoolissa Eustisissa, Ferrell tapasi Heather Wendorin, jonka kanssa hän kehitti syvän ystävyyden. Ystävyys kesti jopa sen yli, kun Ferrellin perhe muutti Murrayhin, Kentuckyyn. Vaikka Rod kuvitteli olevansa johtaja, ei hän huomannut, kuinka Heatherin onnistui vaikuttamaan hänen ajatusmaailmaansa; hän uskoi, kun Heather kertoi vanhempiensa hyväksikäyttävän tätä. Rod, kenties muistaessaan omat kokemuksensa isoisänsä kanssa, päätti sillä hetkellä alkaa suunnittelemaan Heatherin vanhempien eliminoimista. Heather jopa avusti häntä tässä suunnitelmassa. Koska Ferrell ei koskaan työskennellyt rikostensa kanssa yksin, hommasi hän avukseen kolme muuta teini-ikäistä taisteluunsa. Rod kulttinsa johtajana kokosi heidät ja he ajoivat Eustisiin. Teinejä oli nyt yhteensä viisi, Heather, Howard Scott Anderson, hänen tyttöystävänsä Dana L. Cooper, Rod itse ja hänen entinen tyttöystävänsä Charity Keesee. Päivä oli marraskuun 25., ja vuosi 1996, vain viikko ennen kiitospäivää.
Rod ja Scott pääsivät varsin helposti Heatherin vanhempien, Richard Wendorfin ja Naoma Ruthin (joidenkin lähteiden mukaan Heatherin äitipuoli) taloon, sillä autotallin ovi oli auki. He hiipivät asunnon puolelle, napaten samalla autotallista mukaansa sorkkaraudan. Richard oli nukkumassa sohvalla ja Naoma suihkussa, kun pojat pääsivät olohuoneeseen. Richard oli pääasiallinen kohde, sillä Rod oli syystä tai toisesta päättänyt jättää Naoman eloon. Richard ei kerennyt koskaan edes herätä, sillä Rod iski häntä sorkkaraudalla päähän, aiheuttaen Richardin välittömän tajuttomuuden. Rod hakkasi tätä silmittömän raivon vallassa, kenties kuvitellen kostavansa samalla niille ihmisille, jotka olivat olleet häntä vastaan. Richardin kallo ja rintakehä murskaantuivat hyökkäyksessä täysin ja hän kuoli hyvin pian ensimmäisen iskun jälkeen.

Richard Wendorf.
Naoma oli tähän mennessä joko havahtunut ääniin tai lopettanut suihkun, sillä hän törmäsi Rodiin ja Scottiin talon alakerrassa. Tässä vaiheessa kaikki Rodin suunnitelmat alkoivatkin menemään pieleen. Sen sijaan, että he olisivat päässeet poistumaan talosta peloteltuaan Naomaa hieman, oli Naoma päättänyt toisin; hän hyökkäsi Rodin kimppuun ja heitti tämän päälle taistelun tiimellyksessä kupillisen tulikuumaa vettä. Rod raivostui täysin ja hillityn vampyyrimuotonsa sijaan kävi Naoman kimppuun, nuijien tämänkin kuoliaaksi sorkkaraudalla.

Naoma Ruth.
Richardin rintakehään Rod kaiversi kirjaimen "V", jonka uskotaan olevan joko heidän klaaninsa merkki (Vampire Clan) tai Rodin oma merkki, sillä hän kertoi usein ryhmälleen olevansa oikealta nimeltään Vesago - vampyyrinimi, jonka hän oli antanut itse itselleen. Hän myös iski sorkkaraudan joidenkin lähteiden mukaan läpi Richardin rintakehästä, samaan tapaan kuin vampyyrielokuvissa vampyyrit keihästetään terävällä puuseipäällä.
Rod ja Scott palasivat tämän jälkeen ryhmänsä luokse. He hyppäsivät autoon ja lähtivät ajamaan. Richardin ja Naoman ruumiit löysi lopulta poliisi (vaikkakin jotkut lähteet kertovat Heatherin löytäneen heidät), joka etsintäkuulutti porukan nopeasti.
Neljä päivää myöhemmin, ajettuaan neljän osavaltion läpi, ryhmä löytyi Baton Rougesta, Louisianasta. He olivat mitä ilmeisemmin matkalla New Orleansissa sijaitsevaan videopelihalliin, josta Rod piti erityisen paljon. Heidän kiinni jäämisensä johtui pitkälti siitä, että Charity Keesee, jonka he pakottivat soittamaan äidilleen, ei tiennyt äitinsä kertovan kaikki tiedot suoraan poliisille. Rod kumppaneineen oli pahasti rahanpuutteessa ja kun Charity soitti kotiinsa pyytääkseen rahaa, saivat poliisit hänen kauttaan tietoonsa heidän uusimman sijaintinsa. Charity kertoi heidän olevan matkalla Howard Johnsonin hotelliin ja tämän tiedon turvin poliisi lähetti muutaman yksikön nuoria vastaan kyseiseen hotelliin. Heidän saavuttuaan paikalle poliisi pidätti vampyyriklaanin ja toimitti heidät viikoksi Baton Rougen putkaan. Sieltä heidät siirrettiin takaisin Floridaan Lake Countyn putkaan, ja tämän jälkeen vielä nuorisolaitokseen Ocalassa.

Charity, Heather (?), Scott ja Rod oikeussalissa.

Rod oikeussalissa.

Rodin virallinen pidätyskuva teininä.

Scott Anderson.

Dana Cooper.

Charity Keesee.
Helmikuun 12, 1998, silloin seitsemäntoistavuotias Rod väitti olevansa syyllinen murhiin, sanoen vielä muiden paitsi Scott Andersonin olevan syyttömiä. Andersonin hän kertoi olleen avunantaja. Rod todettiin syylliseksi kahteen ensimmäisen asteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan. Myöhemmin tuomio muutettiin elinkautiseksi ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Charity Keesee ja Dana Cooper tuomittiin kolmannen asteen murhasta.
Rod oli kahden vuoden ajan nuorin koskaan kuolemaan tuomittu, kunnes syyskuussa 1999 oikeus muutti hänen tuomionsa elinkautiseksi.
Tänä päivänä Rod on erittäin suosittu ja haluttu nykyisten vampyyriklaanilaisten keskuudessa. Joissain määrin Rodin viehätysvoima tuntuu perustuvan ulkonäköön ja vetoavan nimenomaan naispuolisiin jäseniin, mutta hänellä on kannattajia myös miehissä.

Rod tänään.
Rodille on omistettu joitakin sivustoja ja faniryhmittymiä, ja vampyyrimaailmassa hän tuntuukin kantavan jonkinlaista johdattavan kruunua, vaikkei hänen rikoksessaan mitään niin vampyyrimaista lopulta ollutkaan. Rikoskeräilijöiden keskuudessa taasen Rodin vankilasta käsin kirjoittamat kirjeet ovat jokseenkin arvossaan. Ainakin yhden kirjesetin Rod on kirjoittanut jonkinlaisella saatananpalvojien käyttämällä koodistolla ja kirje onkin täynnä ristejä ja muita asiaan kuuluvia merkkejä oman vampyyriegon pönkittämiseksi.
Rodin tapauksesta on tehty myös elokuva Vampire Clan, joka julkaistiin vuonna 2002.
Lähteet: Wikipedia.eng ( http://en.wikipedia.org/wiki/Rod_Ferrell )
Serial Killer Pages - The Vampire Klan ( http://www.francesfarmersrevenge.com/st ... reklan.htm )
Kevo - Rod Ferrell Biography ( http://www.kevo.com/profile/rodferrell/Biography )