Myrkkyviina sarjamurhaajalla 13 uhria (Venäjä)
Lähetetty: To Helmi 11, 2010 3:37 pm
Myrkkyviinaa tarjoillut sarjamurhaaja pidätettiin Venäjällä
Torstai 11.2.2010 klo 11.24
Miehen epäillään murhanneen ja ryöstäneen ainakin kolmetoista ihmistä.
Poliisi epäilee, että Moskovan alueella asuva 23-vuotias mies on murhannut myrkyttämällä ainakin 13 ihmistä. Surmatöissä epäilty on käyttänyt brandyn ja keskushermostoon vaikuttavien pillereiden tappavaa sekoitusta, jota hän on tarjonnut uhreilleen.
- Tutkimustemme perusteella hän surmasi 13 ihmistä ja aiheutti vakavia aivovaurioita 12 muulle uhrille, poliisin tiedottaja Tatjana Morozova sanoi uutistoimisto Ria Novostille keskiviikkona.
Miehen epäillään tehtailleen ryöstömurhia kolmen vuoden ajan, ennen kuin hänet pidätettiin. Epäilty on istunut vankilassa kaksi kertaa aiemmin. Edellisen kerran hän pääsi vapaalle jalalle vuonna 2007.
Mies asetettiin keskiviikkona syytteeseen 25 ryöstöstä ja 13 murhasta.
Teeskenteli tuoretta isää
Mies käytti rikoksissaan samaa kaavaa. Hän lähestyi uhriaan ja tarjosi tälle juotavaa muka juhlistaakseen vastasyntynyttä poikaansa. Kun uhrit menettivät tajuntansa, mies vei heiltä rahaa ja henkilökohtaista omaisuutta, kuten matkapuhelimia, henkilöpapereita ja koruja.
Kun poliisit tulivat pidättämään epäiltyä, hän yritti kätkeä pillereitä peräaukkoonsa. Viranomaiset löysivät miehen asunnosta valtavan määrän todisteita rikoksista - muun muassa muistikirjan, johon epäilty oli kirjannut jokaisesta ryöstöstä saamansa tulot.
ILTALEHTI