MURHA.INFO

Olkoon tämä uusin lisäys sarjaani "nuoret, jotka tappavat".

Billy the Kid on ollut mielestäni mielenkiintoinen hahmo aina lapsesta asti. On vaikea sanoa, oliko hän siinä mielessä "hyvä" tai "paha", miten rikolliset määritellään, sillä Billyn toiminnassa on ollut tietynlaista logiikkaakin, joka vetää tapauksen "hyvien" puolelle. On otettava huomioon, että hän oli ja eli kahden ryhmittymän välillä, joista molemmat syyllistyivät tappamiseen ja tuhoamiseen omien sääntöjensä ja uskomustensa pohjalta, ajaakseen omaa asiaansa. Billy onkin ehkä koko lännen historian väärinymmärretyin hahmo, jonka elämää värittivät jo eivät vain hänen eläessään, mutta myös kuolemansa jälkeen syntyneet useat tarinat ja elokuvat. Vaikka Billyn tappaneen henkilön piti olla tarinan sankari ja juhlittu lännensuosikki, ovat asiat ja faktat kuitenkin lopulta kääntäneet hänelle selkänsä niin, että kansa on lopulta ottanut Billyn suosikkihahmokseen, pitäen hänen tappajaansa pelkurimaisena petturina.

Kuitenkin, myös Billy tappoi elämänsä aikana useitakin ihmisiä, joten siitä syystä tämä avaus on ulkomaisissa henkirikoksissa.

Alustuksesta tulenee varsin pitkä, sillä Billystä on paljon tietoa tarjolla ja jokainen niistä tiedonmuruista kokoaa ehyemmän kuvan tästä jo nuorena pois lähteneestä legendasta.

-----

When you're brought into this world
They say you're born in sin

William Henry McCarty, joka käytti myös nimiä Henry Autrim ja William H. Bonney, syntyi oletettavasti 23.11. jossain vuosien 1859 ja 1860 välillä New Yorkin italialaiskortteleissa. Tarkkaa vuotta on vaikea sanoa, sillä hänestä ei ole jäänyt jälkeen syntymätodistusta tai muuta virallista tietoa, josta tämä selviäisi. Hänen ystäviensä mukaan hän oli noin 12 vuonna 1873 ja George ja Frank Coen mukaan 17 Lincolnin piirikunnan sodan aikaan vuonna 1978. Lily Caseyn, Lincolnin asukkaan mukaan hän oli vaivoin 16 vuonna 1977. Näiden tietojen mukaan hän olisi voinut syntyä 1860 - 61, jolloin hän olisi ollut kuollessaan 19. Tämän lisäksi päivämäärälläkin on omat epäilijänsä, sillä Pat Garrettin ja Ash Upsonin yhteistyönä 1900-luvun vaihteessa kirjoittama kirja The Authentic Life of Billy the Kid, the Noted Desperado of the Southwest, whose Deeds of Daring and Blood Have Made His Name a Terror in New Mexico, Arizona and Northern Mexico antaa päivämääräksi 23.11., mutta samaan aikaan 23.11. on myös Assh Upsonin oma syntymäpäivä, joten on mahdollista, että hän on käyttänyt sitä saadakseen tarkan päivämäärän ja on juhlistanut sillä samalla itseään. Kirjassa syntymävuodeksi mainitaan 1959, mutta myös se saattaa olla Garrettin ja Upsonin luoma väite, sillä tällöin Garrett olisi tappanut 21-vuotiaan, mikä kuulostaisi paljon paremmalta kuin se, että hän olisi tappanut murrosikäisen pojan.
Syntymäpaikkana New York on uskottavin, sillä hänen äitinsä saapui Irlannista sinne suuren nälänhädän pahimpina vuosina hakemaan parempaa elämää. Lisäksi tuon ajan lehdistön jutuista jokainen väittää hänen syntyneen New Yorkissa, eikä Indianassa kuten nykyään jotkut väittävät, joten luultavasti tuon ajan lehdistö tiesi jotain, mikä on jo unohtunut meidän päiviimme mennessä.

Williamin isästä ei ole tietoa, joten onkin hieman arvoitus mistä hän sai sukunimen McCarty. Yhtenä epäilynä on, että se olisi ollut Catherinen, hänen äitinsä, tyttönimi, tai hänen isänsä oikea sukunimi. Myöskään sitä vaihtoehtoa ei ole voitu sulkea pois, että se olisi ollut Williamin velipuolen isän sukunimi.
Catherine McCarty oli kuitenkin luultavasti leski ja yksinhuoltajaäiti. Williamilla oli mahdollisesti nuorempi veli (mutta joidenkin lähteiden mukaan isoveli) Joseph. Tuon ajan lehtien mukaan Joseph olisi myös Williamin velipuoli.


Catherine McCarty.


Joseph kuusikymppisenä.

William ei jättänyt itsestään merkkejä syntymänsä ja vuoden 1870 välillä. He muuttivat Kansasiin yhdessä Catherinen pitkäaikaisen poikaystävän, William Antrimin kanssa tuona vuonna. Catharine avasi pesulan ja piti myös jonkinlaista myymälää, ansaiten elantonsa itselleen ja pojilleen varsin hyvin. Kaikki näytti menevän hienosti, kunnes lääkäri diagnisoi hänellä tuberkuloosin ja kehoitti perhettä muuttamaan kuivemmille ja lämpemämmille seuduille. Tuohon aikaan sellaisen uskottiin hidastavan ja jopa parantavan tuberkuloosista.
Maaliskuun 1., 1873 Catherine oli saanut jo aikaiseksi muuttaa perheensä kanssa ja hän ja Antrim menivät naimisiin Santa Fessä paikallisessa presbyteerikirkossa ja jatkoivat sieltä sitten matkaansa kohti Silver Cityä, jonne he pääsivät aikaisin huhtikuussa. Koska perheessä oli nyt kaksi William-nimistä, joita molempia kutsuttiin myös lempinimellä Billy, päätti Catherine alkaa kutsumaan poikaansa tämän keskimmäisellä nimellä Henry. Henry saikin nyt ei vain uuden etunimen, vaan myös sukunimen, sillä äitinsä naimisiinmenon johdosta hän oli nyt Henry McCarty-Antrim. Virallisesti William ei kuitenkaan koskaan adoptoinut kahta Catherinen "kaupanpäällisenä" tullutta poikaa.


William Antrim.

Heidän onnistui saada mökki koko ajan laajenevasta kaupungista ja asettua pikkuhiljaa aloilleen. Catherinen tuberkuloosin toivottiin paranevan nyt, kun perhe oli tehnyt kaikkensa sen eteen. William sai töitä puuseppänä ja teurastajana, mutta vietti suurimman osan ajastaan paikallisissa baareissa uhkapelaamassa ja juomassa. Catherine leipoi ja möi leivoksiaan, pärjäten jälleen kohtalaisen hyvin. Henry ja Joseph leikkivät huolettomina kaupungin muiden lasten kanssa, kunnes koulu avattiin paikkakunnalle tammikuussa. Paikalliset muistavat Henryn pienenä ja ruipelona, mutta mukavana, joka ei tehnyt juurikaan mitään todella pahaa, ainoastaan pieniä tihutöitä silloin tällöin. Jokainen heistä kertoo myös, että tarinat siitä kuinka hän olisi tappanut äitiään loukanneen miehen, ovat täyttä fiktiota. Nuorena Henry oli ehkä ruipelo ja hieman tyttömäisen näköinen, minkä vuoksi hän oli hyvä kohde kiusaajille. Mutta siinä missä hän hävisi ehkä koon puolesta, hän korvasi nopeassa ajattelussa ja rohkeudessa. Hän oli myös erittäin huumorintajuinen ja vitsaili ja nauroi jatkuvasti. Hän oli erityisen innostunut laulamisesta, musiikista ja tanssimisesta. Hänen kerrotaan olleen hyväkäytöksinen ja kohtelias, lojaani ja rohkea, jopa ärsyttävissä määrin. Jopa hänen vihollisensa myöhemmin muistelivat hänen hyviä puoliaan. Hän oli varsin hyvä poika, kunnes kohtalo päätti pyöräyttää kortit toisinpäin.

I'm no one's son
Call me young gun

Catherine kärsi jo muuton aikaan tuberkuloosin oireista pahoin ja hänen tilansa romahtikin sen jälkeen. William oli alkanut etääntyä perheestään jo ennen tätä, ja poikien oli vaikea pärjätä yhdessä sairaan äitinsä kanssa. Catherine kuoli viimein syyskuun 16. päivä 1874.


Catherinen hautakivi, joka tuli vasta kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Aiemmin haudasta kertoi kaksi erilaista puista ristiä.

William ei halunnut enää kasvattaa kahta nuorta poikaa, joten hän erotti heidät ja laittoi heidät sijaiskoteihin ennen kuin lähti Silver Citystä muuttaakseen Arizonaan. Henryn elämästä ei tullut helppoa, sillä hänen oli nyt ansaittava oma ylläpitonsa ja paikkansa. Hänet laitettiinkin tiskaamaan astioita ja tarjoilemaan pöytiin ravintoloissa, mutta koska hän ei saanut rahaa itselleen, hän päätti hommata sitä laittomin keinoin. Hän varasti voita ja möi sen kauppiaalle, mutta jäi siitä kiinni lähes välittömästi. Sheriffi Harvey H. Whitehill nuhteli hänet pahoin, mutta päästi sitten pojan menemään.

Noin vuosi Catharinen kuoleman jälkeen oltuaan lähes täysin ilman vanhemman henkilön ohjausta, Henry ajautui paikallisten ongelmanuorten joukkoon. Yksi hänen kavereistaan, George Schaefer, jota kutsuttiin nimellä Sombrero-Jack, varasti vaatteita kiinalaisesta pesulasta ja pakotti Henryn piilottamaan ne omien tavaroidensa joukkoon. Schaefer oli juoppo, varas ja huijari, ja sai helposti nuoren ja naiivin Henryn tekemään mitä itse halusi. Henry lisäksi kulki tuohon aikaan huonoissa ja kuluneissa vaatteissa ja Schaefer antoi osan vaatteista hänelle, ilmoittaen ne varastetuiksi ja että Henry saisi ne, mikäli myös samalla kantaisi vaaran jäädä kiinni niistä. Henry otti vaatteet vastaan, mutta jäi kuitenkin kiinni ja sai rangaistuksensa; piirikunnan sheriffi päätti pitää hänet putkassa muutaman päivän ajan säikäyttääkseen Henryn, mutta poika oli jo tuolloin lainvalvojia fiksumpi; hänen onnistui paeta putkastaan sopivan hetken tultua. Paikallinen lehti, The Silver City newspaper teki jutun hänestä pakenemisen jälkeen. "Henry McCarty, joka pidätettiin torstaina ja passitettiin putkaan odottamaan oikeuden päätöstä syytettynä vaatteiden varastamisesta Charley Sunilta ja Sam Chungilta, pakeni putkasta eilen savupiipun kautta. Uskotaan, että Henry oli vain Sombrero Jackin työkalu, Jackin tehdessä varkauden ja Henryn ollessa vain piilottajana. Jack itse on kadonnut." Tarina savupiipusta karkaamisesta saattaa kuulostaa oudolta, mutta Whitehill, sama mies joka aiemmin oli nuhdellut Henryä voin varastamisesta, piti pojasta ja antoi hänen juosta vapaana käytävällä odotellessaan oikeudenkäyntiä. Savupiipun kautta oli helppo paeta, kun Whitehillin silmä hieman vältti.

Henry palasi takaisin yhden sijaiskotinsa perheenjäsenten luokse ja he tekivät nopeasti päätöksensä. Henry laitettiin junaan, suuntanaan Clifton, Arizona, jossa hänen isäpuolensa asui. Henry suostui järjestelyihin, mutta päästyään Cliftoniin ja löydettyään isäpuolensa, tämä kertoi, ettei halunnut Henryn asuvan kanssaan ja käski pojan häipyä. Syynä tähän oli se, että Henry erehtyi kertomaan, mitä oli tapahtunut. William ei pitänyt kuulemastaan, eikä halunnut enää nähdä poikaa ikinä. Koska Henryllä ei ollut enää mahdollisuuksia palata takaisin Silver Cityynkään etsintäkuulutuksensa vuoksi, hän jäi Cliftoniin. Harhailtuaan aikansa yksin ja hylättynä (hän oli tuolloin murrosiän alkuvaiheessa) hän päätti hankkiutua töihin. Henry kävi useilla farmeilla kyselemässä töitä ja seuraavat kaksi vuotta hän viettikin tekemällä erilaisia maatilojen hanttihommia. Aluksi hänen oli vaikea saada töitä lapsekkaan ulkonäkönsä ja laihan olemuksensa vuoksi, mutta hän näytti kykenevänsä niihin hommiin, mihin monet muutkin hänen ikäisenäsä.
Jossain vaiheessa hän tutustui hevosvarkaaseen nimeltä John Mackie, joka opetti Henrylle erilaisia keinoja hevostarvike- ja hevosvarkauksiin ja pian he kaksi alkoivatkin viettää aikaa yhä enenevissä määrin yhdessä, varastellen Camp Grantin armeijan leiriltä tavaraa ja hevosia. Tälläkin kertaa Henry jäi kiinni ja joutui putkaan, mutta onnistui pakenemaan. Tämä herätti hänet hetkeksi siinä määrin, että hän palautti muutamia armeijalta varastamiaan hevosia ja alkoi jälleen työskentelemään maatiloilla. Hän pysytteli pitkään poissa Camp Grantin alueelta, mutta viimein palasi sinne, melko naiivisti kuin rikollinen rikospaikalle. Se olikin hänen suurimpia erehdyksiään lyhyen elämänsä aikana.

Looks like the weight of the world's
On your shoulders now

Elokuun 18. päivänä 1877, hänen ollessaan Camp Grantissa, Arizonassa, Henry joutui pahoihin ongelmiin. Hän oli noin 16-vuotias ja joutui kahnaukseen seppänä työskennelleen isokokoisen öykkärin nimeltä Frank "Windy" Cahillin kanssa. Cahill oli nimitellyt ja häirinnyt Henryä jo usein aiemminkin, ja nöyryyttänyt häntä baarin muiden miesten edessä, mutta tällä kertaa tilanne karkasi käsistä. Cahill nimitteli Henryä sutenööriksi ja Henry palautti nimittelyn kutsumalla Cahillia huoranpenikaksi. Cahill suuttui ja iski Henryn maahan nyrkillään ennen kuin kävi tämän päälle istumaan, väänsi tämän kädet alas jalkoja kohti ja jatkoi kasvoille lyömistä. Henryn onnistui vapauttaa kätensä ja sai sen vietyä lanteellaan olevalle .45:lle. Hän ampui, osuen Cahillia vatsaan. Kun Cahill kaatui pois hänen päältään, Henry nousi ja juokse pois, siepaten lähimpänä olleen hevosen ja pakeni sitten Camp Grantista ratsain. Kuten myöhemmin kävi ilmi, oli Henryn varastama hevonen kallis kilpahevonen ja hänen löydettyään uuden, hän lähetti hevosen takaisin omistajalleen. Mitä tuli Cahilliin, hän kuoli. Siitäkin huolimatta, että hän oli jo aiemmin käynyt usein Henryn kimppuun todistajien edessä, hän oli reilusti isokokoisempi kuin Henry ja Henry oli ollut altavastaajana, pidettiin ampumista epäreiluna.

Henryllä ei ollut aikomustakaan jäädä kohtaamaan murhasyytteet, joten hän lähti yksinkertaisesti Arizonasta ja palasi New Mexicoon, uskoen pakenemisensa sieltä jo unohtuneen. Nyt hän kuitenkin oli tehnyt sellaisen rikoksen, joka ei unohtuisi niin helpolla kuin yksinkertainen putkasta pakeneminen, joten hänen oli vaikea löytää enää rehellistä työtä. Hän törmäsi lainsuojattomaan nimeltä Jesse Evans, joka johti karjavarkaiden ryhmää jota kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä "The Boys" (Pojat). Koska Henryllä ei ollut muuta paikkaa minne mennä ja olisi ollut silkkaa itsemurhaa jäädä yksin tuolle alueelle, hän päätti liittyä Evansin joukkoihin.


Billy tunnetuimmassa kuvassaan.

Sen jälkeen kun paikallinen lehdistö alkoi painostamaan viranomaisia Poikien suhteen, joukko matkasi Lincolnin piirikuntaan, jossa he yhdistivät voimansa irlantilaisen James Dolanin kanssa.


Dolan.

Dolan oli tuolloin mukana taistelussa englantilaista maahanmuuttajaa John Tunstallia ja tämän työparia Alex McSweeniä vastaan. Tämä taistelu, vaikkei se varsinainen sota ollutkaan, tunnettiin nimellä Lincoln County War (Lincolnin piirikunnan sota). Alunperin koko taistelu oli lähtenyt siitä, kun alunperin Santa Fen rengasta, johon kuuluivat kuvernööri, poliitikkoja ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, johtanut LG Murphy sairastui syöpään ja Dolan otti tämän paikan ryhmän johdossa.


Murphy.

Aluksi uskottiin, että Murphy oli aloittanut sodan, mutta tosiasiassa hän oli sairaalassa tekemässä kuolemaa ja Dolan oli jutun takana. Tunstall, joka oli vastikään muuttanut Lincolniin, päätti aloittaa oman yrityksensä karjatilallisena ja elinkeinoelämässä, joutui Dolanin silmätikuksi, sillä tähän asti Santa Fen rengas oli ollut monopoliasemassa ja Tunstall uhkasi sen toimintaa. Dolan yritti ajaa Tunstallin pois, mutta Tunstall oli jääräpäinen ja kieltäytyi jättämästä asemaansa. Sen sijaan hän yritti taistella Dolania vastaan laillisin keinoin, mikä johti siihen, että Dolan päätti alkaa pelottelemaan omien poikiensa avulla Tunstallia. Tunstall ymmärsi varsin pian, ettei hän pystynyt taistelemaan enää laillisesti, sillä Santa Fen renkaaseen kuuluivat tuomari Bristol ja kuvernööri Sam Axtell, joten hän vastasi tuleen tulella ja palkkasi omat asemiehet suojakseen. Tämän seurauksena sota paheni näiden kahden ryhmän välillä.

Dolan oli jo ennen Tunstallin tuloa ollut pahoissa rahavaikeuksissa Santa Fen renkaasta huolimatta, mutta nyt Tunstall oli tullut heiluttamaan hänen arvovaltaansa lisää. Dolanin uuden ryhmän Pojat alkoivat nyt varastelemaan Tunstallilta, joten pidätyksiäkin alkoi tapahtumaan ja myös Henry saatiin kiinni jälleen kerran ja laitettiin putkaan, joka oli oikeastaan vain iso reikä maassa. Jo aiemmin Henryn ja Evansin ystävyys-suhde oli alkanut kariutumaan, sillä Henry ei ollut varma paikastaan Poikien joukossa ja oli alkanut tutustumaan myös paikallisiin ihmisiin, kuten Jonesin perheeseen ja George ja Frank Coehin. Lisäksi moni Pojista ei pitänyt Henryn läsnäolosta ollenkaan, varsinkaan Bill Morton, joka kiusasi ja nöyryytti häntä aina sopivan paikan tullen. Erityisen pahaksi tilanne kävi, kun Morton koki Henryn käyneen liian tuttavalliseksi hänen naisensa kanssa. Henry hyppi Poikien ja Jonesin perheen väliä aina pidätykseensä asti. Tunstall oli kuitenkin kiinnittänyt huomionsa jo tuossa vaiheessa Henryyn ja piti tätä jotenkin erilaisena muuhun porukkaan nähden. Hänen mielestään Henry ei ollut samalla tavalla karkeakäytöksinen kuten muut, vaan ainoastaan poika joka oli saanut huonon alun elämässään ja etsi paikkaa, minne kuulua. Tunstall tarjosikin Henrylle sopimusta; jos hän todistaisi muita Poikia vastaan, Tunstall tarjoaisi hänelle vaihdossa töitä. Henry suostui tähän.

All this fame don't bring you freedom

Nyt kun Henry kuului Tunstallin puolelle ja hänen tulevaisuutensa näytti hieman valoisammalta, hän päätti vaihtaa nimensäkin. Tästä eteenpäin Henry McCarty tunnettiin nimellä William H. Bonney, siitäkin huolimatta, että hänen kaverinsa kutsuivat häntä nimellä "Kid" (lapsi, nappula). Hän oli 17-vuotias ja viimein tunsi löytäneen paikkansa ensimmäistä kertaa sitten Catherinen kuoleman jälkeen. George Coe muistelikin hänestä myöhemmin: "Hän oli kiinnostuksen kohde kaikkialla minne hän menikin ja raskaasta aseistuksestaan huolimatta yhtä herrasmiesmäinen kuin collegea käyvä nuori. Hän tutustui nopeasti kaikkien kanssa ja koska hän oli huumorintajuinen ja miellyttävä persoona, hänestä tuli yhteisön suosikki." Georgen serkku, Frank, muisteli Kidiä myös. "Hän oli noin seitsemäntoista, 175cm ja painoi noin 63 kiloa ja seisoi aina suorana kuin intiaani, parhaimman näköinen poju jonka olen koskaan tavannut. Hän oli naistenmies ja kaikki meksikolaiset tytöt hullaantuivat häneen. Hän oli ihme, sai olla ylpeä tuntiessaan hänet."


George Coe 62-vuotiaana.


Frank Coe vaimonsa Helenan kanssa.

Jännitteet Dolanin ja Tunstallin ryhmien välillä olivat kovat ja äityivät usein verikseksi väkivallaksi. Dolan ei kaihtanut mitään keinoja yrittäessään ajaa Tunstallia pois, hän jopa osoitti tätä kerran aseella suoraan kasvoihin. Sheriffi Brady oli nyt myös avoimesti liittynyt Poikien joukkoihin ja tuonut omat miehensä mukanaan Santa Fen renkaaseen.

Helmikuun 18., 1878 sheriffi Brady lähetti apulaissheriffi Bill Mathewsin ja ryhmän miehiään Tunstallin tilalle hakemaan karjaa jotta turhia syytteitä, joita McSweeniä kohtaan oli esitetty, voitaisiin muka näin maksaa pois Tunstallin puolelta. Tunstall hyväksyi karjan viemisen, mutta ei hevosten. Niinpä Tunstall ja kourallinen hänen miehiään veivät hevoset Lincolniin. Kun apulaissheriffi Mathews ja hänen ryhmänsä saapuivat Tunstallin tilalle, lähti Bill Morton ryhmää johtaen Tunstallin ja hevosten perään. Mukana olivat myös Jesse Evans, Tom Hill, Frank Baker ja George Hindmann. Ironista kyllä, puolet mukana olleista olivat etsintäkuulutettuja Poikien jäseniä.

Iltapäivällä Tunstallin ryhmä ratsasti kohti kanjonia. Kid ja John Middlteon ratsastivat noin 300 jaardia hevosten takana ajaen näitä eteenpäin, kun Tunstall, Brewer ja Rob Widenmann johtivat. Lauma villikalkkunoita kiinnittivät Brewerin ja Widenmannin huomion ja he vetivät esiin kiväärinsä ampuakseen muutaman mukaansa. Tunstall jäi yksin. Yhtäkkiä Kid näki Mortonin ryhmän lähestyvän. Kun Kid hoputti hevostaan saadakseen Brewerin ja Widenmannin huomion, Middleton huusi: "Jumalan tähden, seuratkaa minua!" kun hän ja muut hakivat suojaa kivien takaa, ei Tunstall kerennyt huomata missä mentiin. "Mitä John....mitä?" olivat viimeiset sanat, jotka hän lausui. Mortonin ryhmä ampui hänet kylmäverisesti.
Seuraavana päivänä Kid ja Brewer menivät vaatimaan pidätysmääräyksiä Tunstallin tappaneille miehille, mutta sheriffi Brady oli paikalla ja kieltäytyi pidättämässä määrättyjä miehiä. Sen sijaan hän pidätti Kidin ja Brewerin ja päästi nämä vapaaksi vasta kaksi päivää myöhemmin. Tunstallin hautajaiset olivat olleet tässä välissä. Legendan mukaan Kid kirosi ja vannoi kostoa työnantajansa haudalla tämän hautajaisissa, mutta tämä on mahdotonta, sillä Kid oli pidätettynä hautajaisten aikana.


Brewer.

Tunstallin kuoleman jälkeen tämän maatilalla tuolloin asuvat miehet alkoivat kutsumaan itseään nimellä "The Regulators" (Valvojat). He tunsivat vihaa Poikia kohtaan johtajansa tappamisesta ja aiemmin jo vaikeana pidetty tilanne kärjistyi entisestään. Sota muuttui täysimittaiseksi. Ei enää panttivankeja, pelkät tapot olivat ne, jotka enää merkitsisivät mitään.

And I blame this world for making a good man evil
It's this world that can drive a good man mad
And it's this world that turns a killer into a hero
Well I blame this world for making a good man bad

Aluksi Tunstallin menetelmien tapaan Valvojat yrittivät tehdä asiat lain mukaan, hankkien pidätysmääräyksiä vihollisilleen. Sheriffi Brady kuitenkin tuhosi nämä yritykset, eivätkä Valvojat voineet saada haluamaansa oikeutta. Niinpä he päättivät ottaa lain omiin käsiinsä. He vastasivat Tunstallin tappoon samalla mitalla ja tappoivat Bill Mortonin, Frank Bakerin ja William McColskeyn. Bill Mortonin kuolemaa he janosivat erityisesti, sillä hän oli ollut sen ryhmän johdossa, joka tappoi Tunstallin. William McCloskey koki kuolemansa, koska hänen uskottiin pelaavan kummankin leirin puolella ja hän yritti keskeyttää Mortonin ja Bakerin teloitukset sen jälkeen kun Valvojat olivat pidättäneet heidät. Sen jälkeen he väijyttivät sheriffi Bradya ja hänen apulaissheriffiään George Hindmania Lincolnissa. Valvojista tuolloin oli paikalla kuusi (Kid mukaanlukien) ja he ampuivat sekä Bradyn että neljä tämän apulaissheriffiä kun he kävelivät Lindolnin kadulla matkalla pidättämään Alex McSween.


Brady.

Lopulta he kävivät vielä dramaattisen tulitaistelun Dolanin asemiehen Buckshot Robertsin kanssa. Tässä sodassa he menettivät johtajansa Dick Brewerin, jonka Buckshotin onnistui tappaa ennen kuin Valvojat ampuivat hänet kuoliaaksi. Kid itse haavoittui käteen tuon ammuskelun aikana. Vaikka Buckshotin lopulta ampui Charlie Bowdre, sai Kid syyt niskoilleen.


Buckshotin hautamuistomerkki.

Kuten ehkä arvata saattaa, Valvojien täysiverinen kosto aiheutti vain entistä pahempia ongelmia. Heidät nähtiin nyt pahoina ja heistä annettiin useita pidätysmääräyksiä. Oli Dolanin puolen vuoro iskeä. He olivat saaneet puolelleen juuri nimitetyn sheriffin, George Peppinin, joka korvasi Bradyn. Yhdessä Dolanin ja Peppinin miesten kanssa he piirittivät Alex McSweenin taloa, jossa sisällä olivat McSweenin lisäksi useita Valvojien jäseniä. Tilanne oli sheriffin mielestä jo niin paha, että hän kutsui kenraali Dudleyn avuksi. Dudley tulikin paikalle apujoukkojen kanssa, mukanaan myös haupitsi (kenttätykistön tykki) ja konekivääri (harvinaisempi tuohon aikaan). Viidentenä piirityspäivänä Dolanin puoli alkoi hermostumaan ja he sytyttivät talon tuleen. Kello yhdeksään iltaan mennessä talo oli kokonaan tulessa ja liekkien lämpö lämmitti kauas ulkopuolellekin. Kid muisteli myöhemmin, kuinka tulta oli niin paljon, että se vaikutti siltä kuin olisi päivä jälleen ulkona vallitsevasta pimeydestä huolimatta. Valvojat alkoivat mennä paniikkiin, mutta Kid, tuolloin 17-vuotias, piti päänsä kylmänä ja otti ryhmän johdon. Hän jakoi miehet kahteen ryhmään ja käveli sitten ovelle heidän kanssaan. Hän potkaisi oven auki ja lähti juoksemaan neljän muun miehen kanssa yhteen suuntaan, aseiden ja konekiväärin luotisuihkujen seuratessa heitä. Samaan aikaan toinen ryhmä juoksi toiseen suuntaan, säästyen pahimmilta luotimyrskyiltä. Seurauksena kuitenkin McSween ja kolme miestä kuolivat.


McSween.

Kidin ja muiden onnistui paeta pimeyteen. Dolanin puolelta kuoli yksi mies, Robert Beckwith, jonka kuolema laskettiin tietenkin Kidin syyksi, vaikka todellisuudessa Kid oli juossut täysin päinvastaiseen suuntaan kuin missä Beckwith oli ollut.

Sota oli loppu. Valvojat olivat hajaantuneet ja Kid oli virallisesti etsintäkuulutettu. Dolanin puolelta miehet ryöstivät ja tuhosivat Tunstallin kaupan ja joivat itsensä humalaan sen alkoholitarjonnasta voittonsa kunniaksi.


Tunstallin liike.

Gonna take a miracle to save us this time

Kidin oli vaikea asettua paikalleen kaiken jälkeen ja vaikka osa Valvojista oli yhä hänen kanssaan, oli hänen joukkonsa paljon pienempi. He pitivät pari viikkoa hiljaiseloa McSweenin talolla tapahtuneen jälkeen ja lähtivät sitten ratsastamaan eteenpäin. Heidän mukanaan oli kolme meksikolaista. Kun Kid ja Valvojat suuntasivat kohti lähdettä juottaakseen varastetut hevosensa, meksikolaiset ratsastivat eteenpäin. He törmäsivät paikallisiin intiaaneihin, jotka luulivat heidän tulleen varastamaan heidän hevosiaan ja alkoivat ampumaan heitä kohden. Antanacio, yksi Kidin kanssa ratsastaneista vannoi Kidin joukoista tulleen Morris Bernsteinin ampuneen häntä kohti tuossa välikohtauksessa ja itsepuolustuksekseen hän oli ampunut Bernsteinin. Kid, joka oli samaan aikaan juottamassa hevosiaan lähteellä, kuuli ammuskelun. Hänen hevosensa säikähti ääntä ja juoksi pakoon, jättäen Kidin ilman ratsua. George Coe otti hänet hevosensa kyytiin ja Valvojat jatkoivat matkaansa. Vaikka Antanacio myöhemmin ilmiantoi itsensä Bernsteinin taposta itsepuolustuksena, jälleen kerran Kid, joka ei ollut lähelläkään ampumatapausta, sai syytteet niskoilleen.

Fort Sumneriin päästyään he elivät hiljaiseloa jonkin aikaa. Valvojat viettelivät paikallisia naisia ja pitivät hauskaa, mutta Coen serkukset ja Fred Waite olivat kyllästyneet jo tuohon elämäntapaan. He erosivat Valvojista. Kid ja loput Valvojista palasivat Lincolniin, missä he hyökkäsivät Fritzin tilalle ja varastivat sieltä useita hevosia. Tämän jälkeen he ratsastivat hevosineen Texas Panhandleen, jonne möivät eläimet. Tascosan paikallisia ei tuntunut juurikaan kiinnostavan heidän menneisyytensä, joten he asettuivat sinne joksikin aikaa, jatkaen juhlimista ja hauskanpitoa.


Fred Waite.

Myöhemmin Kid kuuli kuuli kuinka kuvernööri Axtell korvattiin Lew Wallacella, joka halusi tuoda lakia ja järjestystä Lincolniin.


Axtell.

Noihin aikoihin paikalla oli alkanut riehumaan karjavarkaiden liiga, joista useimmat olivat Poikien entisiä jäseniä. He olivat paljon pahempia kuin Kid oli koskaan ollut, sillä he eivät tyytyneet vain varastamaan karjaa, vaan he myös polttivat tiloja, raiskasivat naisia ja tappoivat jokaisen, joka tuli heidän tielleen. Jonkun urhean kysyttyä heiltä, keitä he oikein olivat, he ilmoittivat olevansa paholaisia, jotka olivat juuri tulleet helvetistä. Jostain syystä historia kuitenkin on unohtanut heidät ja keskittyy demonisoimaan jostain syystä Billy the Kidiä, jonka teot olivat lastenleikkiä verrattuna tähän uuteen karjavarkaiden ryhmään. Aiemmasta Lincolnin piirikunnan sodasta johtuen Wallace halusi saada tilanteen rauhoittumaan ja tarjosi armahdusta useimmille siihen osallistuneille, mikäli he suostuisivat elämään rauhassa tästä eteenpäin. Kid kuuli siitä ja koska moni muu tuon ajan pahoina pidetyistä ihmisistä sai todella armahduksensa ja rauhan, myös Kid päätti kokeilla onneaan - yhtenä syynä oli myös se, että nyt hänkin alkoi olla väsynyt pakenemaan ja halusi palata takaisin Lincolniin. Kid kirjoitti Lew Wallacelle, kertoen olevansa väsynyt pakenemiseen ja suostuisi antautumaan virkavallalle mikäli hänen murhasyytteensä hylättäisiin. Kuvernööri suostui ja lupasi Kidille täyden armahduksen.


Wallace.

Oikeudessa Evans lähinnä halusi tappaa Kidin, mutta hän rauhoittui viimein ja asioista saatiin keskusteltua oikeudessa. Sovittiin, että kumpikin puoli eläisi sovussa, ketään ei tapettaisi tai syytettäisi turhaan, oikeutta ei enää sotkettaisi tähän ja mikäli joku rikkoisia jotain pitkän listan säännöistä, hänet saisi ampua välittömästi. Osapuolet jopa menivät juhlimaan jokaiseen kaupungin baariin sovinnon kunniaksi. Samaan aikaan sheriffi Kimbrell, joka oli korvannut Peppinin, otti yhteyttä Fort Stantoniin saadakseen armeijan apua Kidin pidätykseen.
Oli myöhäinen yö kun humalaiset miehet taivalsivat tavernasta toiseen ja asukkaat pysyivät poissa heidän tieltään, mutta seurasivat tilannetta kauempaa. Miehet tulivat rouva McSweenin asianajajan, Huston Chapmanin luokse. Rouva McSween halusi Dolanin ja kersantti Dudleyn oikeuteen miehensä kuolemasta, joka teki ei vain hänestä, mutta myös Chapmanista kohteita. Dolan ja hänen miehensä pysäyttivät asianajajan tiellä ja alkoivat uhkailemaan häntä. Kid, joka luultavasti kulki vain porukan mukana, aisti tulevan ja todistajan mukaan yritti paeta paikalta, mutta Jesse Evans esti tämän. Bill Campbell, Evansin ja Dolanin ystävä, veti esille aseen ja osoitti sillä Chapmaniä. Dolan myös otti aseensa esille ja ampui Chapmania. Dolanin miehet kaatoivat viskiä hänen ruumiilleen ja sytyttivät sen tuleen, nauraen ja kävellen sitten pois. Kid ja Tom O'Folliard joutuivat seuraamaan miehiä ravintolaan. Kun Dolanin miehet söivät simpukoita, Dolan ehdotti, että jonkun heistä pitäisi palata Chapmanin ruumiin luokse ja laittaa ase hänen käteensä, jotta he voisivat sanoa sen olleen itsepuolustusta. Kid halusi jättää porukan ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Mutta päästyään ulos O'Folliard liittyi hänen seuraansa ja he varastivat hevoset ja pakenivat kaupungista.

They paid you some money to sell them my blood

Kun raivoissaan oleva kuvernööri Wallace lähti jahtaamaan Chapmanin murhaajia, sai hän kuulla Kidin olleen murhaajien eturivissä. Hän päätteli Kidin voivan kertoa jotain, joten hän laittoi tästä pidätysmääräyksen. Kid kuuli tästä ja koska hän päätteli, että Wallace, joka tarvitsi häntä Dolanin porukoiden pidättämiseen, voisi myös armahtaa hänet, hän ilmoittautui tälle. Ongelma vain oli, että aiemmin tehdyn sopimuksen mukaan lakia ei pitänyt enää sotkea näihin asioihin, oli Dolanilla oikeus ampua hänet. Tästäkin huolimatta Kid oli valmis ottamaan riskin. Maaliskuun 13., 1879 hän kirjoitti kuvernöörille ja vaati jälleen saavansa vain asettua rauhassa elämään, mikäli hän todistaisi Dolania vastaan. Kuvernööri suostui ja kirjoitti kirjeessään omaavansa vallan Kidin armahtamiseksi ja mainitsi vielä, että jos Kid pystyisi luottamaan Evansiin, hän pystyisi luottamaan Wallaceen.

Maaliskuun 17. Kid tuli oikeuteen ja Wallace toisti lupauksensa tälle. Sopimuksen mukaan Kid muka pidätettäisiin ja hän todistaisi oikeudessa Chapmanin tappajia vastaan ja saisi vaihdossa vapautensa. Kaksi päivää myöhemmin Kid ja O'Folliard muka pidätettiin sovitusti. Seuraavan kuukauden aikana oikeudenkäynnissä kävi selväksi, että Santa Fen rengas oli yhä voimissaan. Syytetyt vapautettiin syytteistä ja O'Folliard sai armahduksensa, mutta Kidin ei käynyt yhtä hyvin; nyt kun hänen vihollisillaan oli Kid kynsissään, eivät he aikoneet päästää irti. Hän todisti Doleyn ryhmää vastaan, sekä McSweeneyn kuolemasta syytettynä olevaa kenraali Dudleytä vastaan. Hänen vihollisensa olivat entistä enemmän raivoissaan ja vaativat nähdä Kidin verta. Kuten aina näissä tilanteissa, Kid tiesi mitä tehdä: oli jälleen aika paeta. Toinen syy pakenemiselle oli se, että Kid oli epäystävällisellä alueella ja yksi hänen suurimmista uhistaan oli syyttäjä William Rynerson, joka oli Santa Fen renkaassa mukana ja halusi syytteet Kidille sheriffi Bradyn murhasta. Kid tunsi olonsa myös petetyksi kuultuaan, ettei kuvernööri Wallacella ollutkaan valtaa armahtaa häntä ilman Rynersonin yhteistyötä, eikä kuvernööri edes yrittänyt painostaa häntä tähän. Wallace yksinkertaisesti "menetti kiinnostuksensa" ja jätti Kidin kohtalon huomaan. Kid tiesi, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia oikeudessa, joten pakeneminen oli jälleen kerran paras vaihtoehto.

Ollessaan jälleen pakosalla ja lainsuojattomana, Kid palasi siihen minkä hän tiesi olevan ainoa keino hänelle ansaita rahaa - karjavarkauksiin. New Mexicossa oli paljon muitakin lainsuojattomia ja karjavarkaita, paljon pahemiakin kuin Kid, mutta hänelle oli mainetta jo ennestään, joten lehdistö roikkui hänen teoissaan kiinni ja rakensi jonkinlaista epätodellista kuvaa hänestä. Lehdistö oli se, joka antoi hänelle lopullisen nimen, Billy the Kid.

Lincolnin piirikunnan sodan päättymisen jälkeen Billy vietti seuraavat kaksi vuotta pakoillen lakia ja asustellen For Sumnerissa ja sen lähiympäristöissä (Fort Sumner on armeijan entinen tukikohta pienessä meksikolaisessa kylässä). Ollessaan Fort Sumnerissa hän tappoi humalaisen baarissa, mutta taposta vaiettiin, eikä se saanut juurikaan huomiota. Jo ennen välikohtausta Billy oli aistivinaan jonkinlaisia ongelmia Joe Grantin puolelta, sillä hän uhkaili tappavansa jonkun sinä päivänä (Kidillä oli hyvä arvaus siitä, kenet) ja kävi kysymässä varsin huolettomasti asetta nähtäväkseen. Tuona iltana, tammikuun 10., 1880, hän esitti ihailevansa sitä mutta käänsi sylinterin niin, että iskuri osuisi tyhjään pesään. Tämä alkujärjestely oli viisas veto, sillä kun Kid oli myöhemmin lähdössä baarista, hän yritti ampua Kidin - ase ei kuitenkaan lauennut ja Kidille jäi riittävästi aikaa sekä nauttia kepposestaan, että ampua Grant kolmella laukauksella. Koko tapaus laskettiin normaaliksi baari-illan tapoksi, eikä Kidiä tällä kertaa syytetty.

Valitettavasti Billy kuitenkin joutui myös pahempiinkin ongelmiin, jotka vetivät huomion taas häneen. Billyä ja hänen silloista ryhmäänsä piiritettiin White Oaksista tulleen ryhmän toimesta, heidän toivoen saavansa osakseen kunnian Billyn nappaamisesta. Ryhmä kuitenkin tyri aavikolla tapahtuneen piirityksensä. Vaikka heidän onnistui ampua Billyn hevonen hänen altaan, onnistui sekä Billyn, että hänen ryhmänsä karata paikalta kuin ihmeen kaupalla.
Neljä päivää myöhemmin he piirittivät jälleen Billyä joukkoineen Jim Greathousen tilalla. Talo oli piiritetty ja Greathouse tarjoutui panttivangiksi jotta keskusteluyhteys saataisiin avattua ja James Carlyle, White Oaksin ryhmän johtaja, uskaltaisi tulla taloon puhumaan. Kun Kid kuuli, ettei Carlylellä ollut mukanaan pidätysmääräyksiä, hän kieltäytyi antautumasta. Hän pakotti Carlylen olemaan talossa iltaan asti, jona aikana White Oaksin ryhmä alkoi hermostumaan. He ilmoittivat, että tappaisivat Greathousen, mikäli Carlyle ei tulisi ulos talosta viiden minuutin sisällä. Se, mitä sitten tapahtui, on yhä hieman mysteeri.
Yhtäkkiä talon ovi avautui ja heitä kohden juoksi siluettina näkyvä hahmo. Luodit lensivät heitä kohden ja he avasivat tulen hahmoon päin - vain tappaakseen johtajansa, James Carlylen. Kun totuus selvisi, vieritettiin syy - tietenkin - jälleen Billyn päälle. Kidin kirjeessä kuvernöörille hän selittää, että ulkoa kuului laukaus jonka johdosta Carlyle kurkotti ulos ikkunasta luullessaan ryhmänsä ampuneen Greathousen ja tuli ammutuksi oman joukkonsa puolelta. Kun Carlyle selvisi kuolleeksi, hänen ryhmänsä hajaantui ja katosi paikalta niin, että Kidin oli helppo ratsastaa pois paikalta. Ainoa järkevä selitys sille, miksi White Oaksin ryhmä hajaantui niin nopeasti oli se, että he todellakin ampuivat johtajansa, panikoivat ja karkasivat paikalta. Eihän muuten olisi mitään syytä karata niin liukkaasti, jos heillä oli koko talo piiritettynä ja heidän johtajansa tuli juuri ammutuksi vihollisen puolelta. Lincolnin piirikuntaan ei koskaan myöskään tullut vaatimusta, jonka mukaan Kidiä tai Wilsonia tulisi syyttää tästä taposta. Kuitenkin, Billy, joka oli saanut jo saanut jonkinlaista sympatiaa kerättyä tähän asti, sai nyt vihan osakseen Carlylen kuoleman vuoksi. Tapaus myös vahvisti sen, ettei Billyllä olisi koskaan enää minkäänlaista toivoa saada armahdusta kuvernööriltä.

Blood money
Bought and then sold you
But your conscience is all you can take to your grave

Billyn pakoillessa lakia, Pat Garrett valittiin sheriffiksi ja Yhdysvaltojen marsalkka laittoi hänet metsästämään Billy the Kidiä. Garrett tunsi Billyn tavat ja piilopaikat, sillä hän oli työskennellyt tämän kanssa vuosia aiemmin Fort Sumnerissa, jossa oli aluksi ollut karjan kanssa tekemisissä ja myöhemmin baarimikkona. On myös varsin uskottavaa, että Garrett oli ollut Kidin kanssa karjavarkaissa kerran tai pari. Garrett yritti aluksi työntää Billyn kiinnioton jonkun toisen niskoille, sillä hän ei ilmeisesti halunnut tappaa ystäväänsä. Kuitenkin, paineiden kasvaessa liian suuriksi katosi tuo ystävyys ja jäljellä oli pelkkä tunteeton saalistus.

Joulukuun 18., 1880 Garrett saapui Fort Sumneriin, jossa oli kuullut Billyn oleskelevan. Hän ei kuitenkaan voinut löytää Billyä, sillä hän piileksi läheisellä tilalla, jonka omistivat Tom Wilcox ja Manuel Brazil. He saivat viestin tilalle, jonka mukaan Garrett kumppaneineen oli lähtenyt Fort Sumnerista ja matkusti kohti Roswellia. Billy ryhmineen lähti tilalta ja ratsasti läpi lumen Fort Sumneriin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että kyseessä oli ansa ja Garrett itse oli lähettänyt kyseisen kirjeen.
Kun Billy ja Dave Rudabaugh, Tom O'Folliard, Billy Wilson ja Tom Pickett saapuivat kohti sairaalaa, Garrett kuiskasi paikalla oleville heidän olevan kohde ja käski avata tulen. Lainvalvojat luulivat ryhmää johtavan olevan Billy ja tähtäsivät häneen, mutta kyseessä oli O'Folliard; osuma rintaan sai hänet tippumaan satulasta, eikä hän voinut enää seurata kun Kid ja muut ratsastivat niin lujaa kuin pystyivät takaisin sumuun. Ei ollut mitään järkeä lähteä seuraamaan Kidiä lumeen ja sumuun, joten lainvalvojat hakivat O'Folliardin sisälle sairaalaan ja laittoivat hänet makaamaan lattialle samalla kun jatkoivat pokerin pelaamista. Tom O'Folliard, Billyn paras kaveri, kuoli tuona iltana.


O'Folliard.

Kid kumppaneineen pakeni takaisin Wilcosin ja Brazilin tilalle ja söivät lämpimän aterian, ennen kuin erosivat. Kissa ja hiiri-leikki kesti vielä kolme päivää kunnes yhtenä yönä Garrett jäljitti Kidin kivitaloon Stinking Springsille.


Stinking Springsin mökki.

Lainvalvojat odottivat aamunkoittoon asti hiljaa, kunnes kuulivat liikettä ja ääniä talosta. Garrett käski miehiään avaamaan tulen heti kun Kid tulisi ulos ja tappamaan tämän. Yhtäkkiä hahmo tulikin ulos talosta ja Garrett tunnisti hatun, jota Kid piti aina päässään. Hän käski miesten ampua. Jälleen kerran kohde oli väärä, sillä nyt kyseessä oli Charlie Bowdre. Haavoittunut mies ryömi takaisin taloon ja muutama muniittu myöhemmin Wilson huusi Bowdrenin olevan kuolemaisillaan ja haluavan tulla ulos talosta. Bowdrenille annettiin lupa ja hän käveli kohti miehiä päästyään ulos talosta, ennen kuin kaatui kuolleena lumeen heidän eteensä.


Charlie Bowdre.

Lainsuojattomat kieltäytyivät antautumasta ja yrittivät jopa karata. Garrett huomasi yhden hevosen kiskottavan kohti ovea. Billyn suunnitelma oli päästä hevostensa selkään, ratsastaa sitten ulos ovesta ja kokeilla onneaan. Sheriffi arvasi suunnitelman ja ampui hevosen kuoliaaksi. Nyt hevonen tukki oven, eivätkä sisällä olevat miehet päässeet pakenemaan. He yrittivät vielä kerran paeta, mutta iltapäivään mennessä nälkäiset miehet eivät voineet enää vastustaa ruoan hajua, jota lainvalvojat valmistivat nuotiolla. Nälkäiset ja kylmissään olevat lainsuojattomat antautuivat.

Aterian jälkeen lainvalvojat ja lainsuojattomat pakattiin kasaan ja he lähtivät tilalta, jossa olivat viettäneet yön. Seuraavana aamuna he ratsastivat kohti Fort Sumneria, jossa Garrett toimitti Bowdren ruumiin tämän vaimolle. Vaimo sai hysteerisyyskohtauksen ja hyökkäsi miesten päälle. Tämän jälkeen vangit vietiin sepän luokse, jotta heidät sai kahlittua. Tämän lyhyen Fort Sumnerin vierailun aikana Billy ystävystyi pidättäjiensä Jim Eastin ja Frank Stewartin kanssa. Eastille hän entoi Winchester-kiväärinsä ja Stewartille rakkaan tammansa, jonka kertoi olevan alueen nopein. Toisen, todenmukaisemman, version mukaan Garrett antoi aseen ja tamman, mikä selittäisi sen, miksi Billy yritti saada tamman takaisin jopa oikeuden kautta myöhemmin.

I wonder what would have happened
If you were the killer
And I was the hero

Seuraavana aamuna vangit vietiin vankkureihin ja kohti Las Vegasia. Joulukuun 26. pvä ryhmä saapui ja keräsi ympärilleen runsaasti uteliaita jotka halusivat nähdä Billy the Kidin. Putkassa Kid ja muut vangit saivat uusia vaatteita ja Billyn kerrotaan olleen hyvällä ja puheliaalla tuulella. Puhuttuaan reportteireiden ja uteliaiden kanssa Billy kumppaneineen laitettiin putkaan, joka yhden reportterin mukaan ei ollut juuri muuta kuin pieni reikä seinässä.

Heidät kuljetettiin Santa Fehen, missä yksi oikeudenkäynneistä käytiin.

Kiinni jäämisestään asti Billy kehitteli keinoa säästääkseen kaulansa tuomiolta. Hän yritti paeta yhdessä ystäviensä kanssa kaivamalla kuopan sellinsä lattiaan, mutta vartijat huomasivat sen ja eristivät Billyn muista, kahliten hänet pieneen selliin. Seuraavaksi hän yritti asianajajaansa, Ira Leonardia, joka kävi hänen luonaan, mutta joka kyllästyi tähän, sillä hän kävi Billyn luona seuraavan kerran vasta viikkoa myöhemmin. Sen jälkeen Billy yritti Rudabaughin asianajajaa, Edgar Caylplessiä, mutta hän ei suostunut edustamaan Kidiä ilmaiseksi, joten Kid tarjosi hänelle hevostaan, jonka Stewart nyt omisti. Tämän vuoksi hänen olisi pitänyt nostaa oikeusjuttu hevosen omistuksesta. Myös Caylpless menetti kiinnostuksensa.
Viimeisenä vaihtoehtonaan Billy kokeili kynän ja paperin voimaa ja kirjoitti kuvernööri Wallacelle, muistuttaen tätä lupauksestaan. Vaikka Billy oli pitänyt puolensa sopimuksesta, ei kuvernööri vastannut hänelle. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat olevan käytettyjä ja hänen oli pakko keskittyä jälleen ensimmäiseen suunnitelmaansa; pakenemiseen.

Billy the Kid joutui pian oikeuteen Mesillassa. Kun juna saapui Santa Fen asemalle, oli vastassa väkijoukko, joka ajoi asianajajat ja viranomaiset hämilleen, sillä he eivät tienneet oliko kyseessä pelastusyritys vai lynkkaysyritys. Niinpä he ilmoittivat, että jokainen liian lähelle tuleva ammuttaisiin. (Luultavemmin kyseessä oli lynkkaysyritys.) Billy saatiin ehjänä pois asemalta ja hänet laitettiin putkaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Santa Fessä Billy tuomittiin sheriffi Bradyn murhasta kuolemaan, joka toimitettaisiin hirttämällä toukokuun 13. pvä kello 9.00 ja 15.00 välillä.

Kun oikeudenkäynti oli ohi, Billy kuljetettiin Lincolniin junalla odottamaan tuomionsa täytäntöönpanoa. Asemalla heitä vastassa oli jälleen suuri joukko ja turvatoimet olivat kiristyneet edelliseltä kerralta; nyt Billya vartioi seitsemän miestä väkijoukon vihan varalta. Tälläkin kertaa hänet saatiin pois asemalta ja kahlittiin Lincolnin oikeustalon erääseen huoneeseen, jonka edustalla kaksi vartijaa vahtivat häntä vuoroissa yötä päivää. Maaliskuun 30. päivä häntä syytettiin Bukshot Robertsin ampumisesta, mutta oikeus ei ollut kovinkaan innoissaan syyttämisestä, sillä he tiesivät sheriffi Bradyn murhan riittävän kuolemantuomioon.


Oikeustalo, jossa Billy oli vangittuna.

Huhtikuun 28., 1881 Billyn onnistui tehdä tähän asti uhkarohkein pakenemisensa (joka myös jäi hänen viimeisekseen). Billyn onnistui pujottamaan kätensä kahleista ja lyömään vartijaa, apulaissheriffi James Belliä, päähän. Tämän jälkeen hän nappasi Bellin pistoolin ja käski häntä nostamaan kätensä, mutta sen sijaan, että Bell olisi totellut, hän pakeni. Billylle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ampua hänet. Toinen vartija, Bob Olinger oli tien toisella puolella syömässä, kun hän kuuli laukauksia. Hän juoksi talolle, mutta kun Billy näki hänen lähestyvän, hän ampui Olingerin ikkunasta. Olinger oli hänen vainoajansa jo kaukaa menneisyydestä ja kun hän sai Billyn vangikseen, hän otti siitä kaiken ilon irti ja pelotteli Billyä haulikollaan aina kun mahdollista. Billy varasti sitten hevosen ja ratsasti pois paikalta vapaana miehenä, suunnaten kohti Fort Sumneria. Alkuperäinen suunnitelma siitä, että hän olisi ottanut Bellin vangiksi, lukinnut hänet huoneeseen ja karannut ennen kuin Olinger palasi, oli mennyt mönkään, mutta vapauden hän oli saanut näinkin.


Dolan ja Olinger.


Joidenkin mukaan Billy ampui Bellin portaikossa, jolloin kyseessä olisi tämä samainen portaikko. Olingerin hän ampui vasemmassa yläkulmassa olevasta ikkunasta talon julkisivun puolelta.

Billyn suunnitelma seuraavaksi oli pitää matalaa profiilia, kunnes laki kyllästyisi metsästämään häntä ja hän voisi kerätä hieman rahaa jättääkseen alueen. Heinäkuussa 1881 Garrett kuuli huhuja, että Billy olisi Fort Sumnerin alueella, joten hän ja kaksi apulaissheriffiä päättivät ratsastaa sinne.

Well you're an outlaw just the same
And every night a bullet wears your name

Heinäkuun 14., 1881, juuri ennen keskiyötä, Pat Garrett odotti kunnes kaupunki oli tarpeeksi hiljainen voidakseen hiipiä Pete Maxwellin huoneeseen kyselläkseen häneltä Billy the Kidistä. Garrett oli entinen Maxwellin työntekijä ja on mahdollista, että juuri Maxwell kertoi hänelle Billyn olevan alueella. Juuri sillä hetkellä Billy saapui Maxwellin talolle myös hakeakseen lihaa myöhäisillan ateriaa varten. Kun hän lähestyi, hän näki Garrettin kaksi apulaissheriffiä ulkokuistilla ja koska hän ei tunnistanut ulkopaikkakuntalaisia, hän käveli heidän ohitseen taloon. "Pete, keitä nuo tyypit ulkona ovat?" Hän ei saanut vastausta ja kun hän käveli kohti sänkyä, hän näki Garrettin siluetin ja alkoi peruuttamaan, kysyn espanjaksi "kuka siellä?" Garrett tunnisti Billyn äänen ja ampui. Luoti lävisti Billyn sydämen ja hän tippui lattialle. Garrett ja Maxwell juoksivat pois huoneesta ja kokoontuivat kahden apulaissheriffin kanssa huoneen ulkopuolelle. He saattoivat kuulla kuinka Billy haukkoi henkeään ja sitten oli täysin hiljaista - Billy the Kid oli kuollut.


Maxwellin talo.

Seuraavana päivänä Billy haudattiin Fort Sumnerin hautausmaalle lähelle hänen kahta kaatunutta kumppaniaan - Tom O'Folliardia ja Charlie Bowdrea. Billy tapettiin lähinnä sen vuoksi, mitä ihmiset hänestä uskoivat - ei sen vuoksi, mitä hän todella oli. Hänet oli lavastettu jo useita kertoja syylliseksi muiden tekemiin tappoihin, ja laki tarvitsi jonkun syntipukiksi ja esimerkiksi muille. Vaikka hän oli osallisena osaan tapoista, olivat miehet, joita vastaan hän taisteli, usein paljon pahempia kuin mitä hän itse oli koskaan. Kuollessaan Billy oli vain 19 tai 20-vuotias (joidenkin lähteiden mukaan jopa 23), mutta hän jätti lähtemättömän vaikutuksen villin lännen legendoihin ja Yhdysvaltojen historiaan. Ilman Billya koko Lincolnin piirikunnan sota olisi unohtunut jo aikoja sitten. Hänen ansiostaan myös New Mexicossa on toimiva turistikohde, kun tasainen virta turisteja tulee katsomaan paikkoja, joissa Billy oli ja eli. Jopa kuolleena Billy on varsin pidetty ja hänen elämäänsä seurataan yhä ympäri maailmaa. Itseasiassa, Billy on jopa nimetty Vanhan Lännen kaikista pidetyimmäksi lainsuojattomaksi.


Billyn hauta.

I swear I'm gonna live forever
Tell my maker he can wait
I'm riding somewhere south of heaven
Heading back to Santa Fe


Garrett.

Billyn kuoleman jälkeen tunteet Garrettia kohtaan olivat sekavat - toiset olivat hänelle kiitollisia, mutta löytyi myös niitä, jotka vihasivat häntä tekonsa vuoksi. Saadakseen enemmän kannatusta hän kirjoitti Billystä kirjan yhdessä Ash Upsonin kanssa. Kirjaa kunnolla lukeva voi aistia siinä jonkinlaista katumusta teosta - ehkä Garrett havahtui tekonsa raukkamaisuuteen myöhemmin, tai katui kenties sitä jo huoneessa ollessaan. Myöhemmin, kun häneltä kysyttiin taposta, hän useimmiten vaikeni ja kertoi myöhemmin ystävilleen toivovansa, ettei olisi koskaan ottanut työtä vastaan. Vuonna 1908 eräs tilallinen ampui Garrettia päähän ja vatsaan, tappaen hänet välittömästi. Saiko paha palkkansa, vai oliko kyseessä pelkkä onnettomuus... siihen on vaikea saada enää vastausta yli sadan vuoden jälkeen.

-------

Lähteet: http://www.aboutbillythekid.com/
Google Kuvahaku

Väliotsikoinnit: Jon Bon Jovi - Blaze of Glory -albumi. (Epävirallinen Young Guns-elokuvasoundtrack Billy the Kidin elämästä.)

Ansiokas avaus legendaarisesta hahmosta.

Tuolta ajalta löytyy lukematon määrä hyvin nuorenakin aloittaneita murhaajia tai pyssysankareita, miten kukakin luokittelee, sisällissota ja muutenkin varsin hatara yhteiskuntarakenne tekivät laista melko häilyvän käsitteen. Lainvalvonta ja -valvojat olivat mitä sattuu ja usein sheriffin erotti kyläläisestä vain tähti rinnassa ja muuten tavoitteena oli pelkkä oman edun ajaminen. Samalla lainvalvoja ei myöskään ollut mitään ilman yhteisönsä tukea, ja melko yleistä tuolloin oli että kylä ei edes jaksanut odottaa oikeuden toteutumista, vaan lähti joukolla selliin varmistamaan epäillyn rankaisemista ankarimman mukaan. Historia tuntee useita vanginvartijoita, apulaissheriffejä tai sheriffejä, jotka menivät samalla mikäli yrittivät väkijoukkoa estellä. Sinällään oli siis myös ymmärrettävää, että aikakauden poliisi varmisti vain oman uskottavuutensa kansan silmissä, ja helpointahan se on jos vastapuoli ei ole omaa versiotaan kertomassa "case closed".

Saman yhtälön toisessa päässä ovat sitten nämä billy the kidit, jotka eivät paikkaansa "kunnon ihmisten" seasta ikinä ehtineet löytää. Ajat nyt olivat mitkä olivat ja lopulta melko vähän sankareita löytyy kummaltakaan puolelta, paitsi elokuvissa ja muissa legendoissa. Jesse James on toinen esimerkki "sankarista", jonka maine on ristiriitainen ja vaikka kuolema oli yhtä säälittävä kuin Kidillä, niin sitä ennen teot olivat usein kaikkea muuta kuin sankarillisia

Oman kiinnostuksen pohjalta on joskus ollut aikeena tehdä tännekin pätkiä vähemmän tunnetuista villin lännen legendoista, mutta kuten tämänkin jutun herättämästä keskustelusta näkee, niin tapaukset ovat sekä ajallisesti että maantieteellisestikin jo niin etäällä, että vaikea niistä on kommenttia heittää vaikka tarina itsessään kiinnostava olisikin. Toimintamallit ja taustat ovat näissä toki usein hyvin samanlaiset, joten ehkä helpointa olisi koota juttuja yhden otsikon alle, sillä erikseen jäävät äkkiä sivuille ynnä muut. Hyvä juttu kuitenkin Vodkalta ja varmasti koko palstan perusteellisimpia kirjoituksia.

Kataja kirjoitti:Oman kiinnostuksen pohjalta on joskus ollut aikeena tehdä tännekin pätkiä vähemmän tunnetuista villin lännen legendoista, mutta kuten tämänkin jutun herättämästä keskustelusta näkee, niin tapaukset ovat sekä ajallisesti että maantieteellisestikin jo niin etäällä, että vaikea niistä on kommenttia heittää vaikka tarina itsessään kiinnostava olisikin. Toimintamallit ja taustat ovat näissä toki usein hyvin samanlaiset, joten ehkä helpointa olisi koota juttuja yhden otsikon alle, sillä erikseen jäävät äkkiä sivuille ynnä muut.

Omalla kohdallani jostain syystä Kid on jäänyt ainoaksi, josta olen vaivautunut koskaan lukemaan enempää - osavaikuttajana ihan varmasti Young Guns-elokuvat, jotka tuli varhaisteininä nähtyä hieman liiankin monta kertaa (ja jotka pitäisi katsella kyllä pitkästä aikaa jälleen). Sinällänsä villi länsi on kiinnostava aiheena ja varmasti ainakin yhden lukijan saisit, jos muutaman avauksen joistakin keskeisimmistä ja vaikka vähemmänkin keskeisimmistä hahmoista tekisit.

Minfolla voisi mielestäni olla näiden kaikkien osastojen lisäksi myös osastot vaikkapa kahdelle viimeisimmälle sataselle historiassa; 1800-luvulla ja 1900-luvulla tapahtuneet rikokset. Kuitenkin foorumilla on paljon kirjoittajia, jotka sanovat olevansa kiinnostuneita vähän vanhemmista tapauksista (tosin miten kukin sen vanhuuden määrittelee, jollekin saattaa riittää jo se, että rikos on tehty vaikkapa 1960-luvulla), ja kuitenkin kun asiaa miettii, suuria ja kuuluisia rikollisia on kuitenkin nimenomaan dokumentoitu 1800-luvulta (ei villistä lännestä äkkiä ei toki tule mieleen kuin Jack the Ripper, mutta tuohon aikaanhan tapahtui paljon rikoksia joista sitten vaiettiin tai jotka historia on unohtanut).

Oli hieman sääli saada näin vähän huomiota tälle avaukselle, kun aihe on mielestäni jopa siinä määrin ainakin itseäni kiinnostava, että voisin hyvinkin kuvitella matkustavani jonain päivänä näiden kavereiden jalanjälkiä seuraamaan ulkomaille. Mutta yksi osasyy on varmasti se, että ihmisillä ei ole kiinnostuksen lisäksi oikeastaan tietoa Kidistäkään; ainoat mielikuvat ovat jostain Lucky Luken sivuilta ja mielikuva, joka on syntynyt vain erilaisten viittauksien ja muiden kautta. Itseasiassa muutama vuosi sitten juttelin internetin syövereissä jostain aiheesta jossa nostin Kidin ylös; keskustelukumppanini nauroi ja ihmetteli, miksi vedin keskusteluun mukaan jonkun täysin fiktionaalisen hahmon, jonka tekemisillä ja sanomisilla ei ole mitään painoarvoa todellisessa maailmassa. Tämä keskustelu saattoi olla yksi niistä innoittajista, jotka ajoivat tutkimaan jopa lisää tätä lännenlegendaa ja sitä maailmaa, jossa hän eli.

Kuitenkin, jos yhtään kiinnostaa, niin mielelläni ainakin minä lukisin avauksia muistakin tämän ajan sankareista ja konnista, olivatpa ne sitten omina yksittäisinä avauksinaan tai ketjuina.

Sam Peckinpahin Pat Garrett & Billy The Kid on hyvä leffa.

Päätin vaan ihan randomina mainita.

Toivottavasti VoDKa on nyt hereillä, sillä noiden mainitsemiensa Young guns -elokuvien ykkösosa alkaa telkkarissa n. tunnin päästä.

telkku.com:

TV2 Klo: 22.45 Pvm: 27.07.2010

(Young Guns/USA 1988, 103') Uuden sukupolven tulkinta Villin lännen lainsuojattoman Billy the Kidin tarinasta. O: Christopher Cain. N: Emilio Estevez, Charlie Sheen, Kiefer Sutherland, Lou Diamond Phillips, Jack Palance.

Meikä voisi yrittää katsoa ainakin sen verran, että näkisi Kiefer-in nuorena Ja tietty itse tarinankin takia, tosin pahasti epäilen, että myöhäisen alkamisajankohdan takia nukkumatti pääsee yllättämään...

^ On kyllä loistava leffa. Myös jatko-osa viihdytti.

maija turjukka kirjoitti:Toivottavasti VoDKa on nyt hereillä, sillä noiden mainitsemiensa Young guns -elokuvien ykkösosa alkaa telkkarissa n. tunnin päästä.

Kyseisen elokuvan jatko-osineen olen nähnyt siinä parikymmentä kertaa, hyllyssä ovat olleet heti kun ilmestyivät dvd:nä (ja sitä ennen telkkarista VHS:lle nauhoitettuina versioina JA ostoversioina...)

Young gunsit ovat suurin yksittäinen syy, miksi Billy the Kid alkoi kiinnostamaan eniten näistä lännen sankareista. Vaikka Estevezin versio Kidistä on varmasti paljon mielenkiintoisempi ja yleisölle myyvempi kuin aito Kid, se ei ehkä ole Kidin kohdalla ongelma. Estevezin hahmon herätellessä Kid-kiinnostusta potentiaalisiin, käy pian samalla tavalla kuin minullekin ja yhtäkkiä sitä huomaakin väsäävänsä pidempääkin alustusta jollekin foorumille X.

Salaa olen haaveillut, että jos joskus saisi jonkun pään sekoitettua aiheesta myös ja lähtisi pyörähtämään noissa Kid-museoissa Jenkkilän puolella, New Mexicossa ja Kidin haudallakin toki, mutta kuten tämäkin foorumi on sen osoittanut, on aika ajanut monessakin mielessä ns. villin lännen ohi ja kiinnostus sitä kohtaan on tainnut jäädä sille aikakaudelle, kun tehtiin ensimmäisiä elokuvia ja viimeiset rippeet nähtiin ilmeisestikin juuri tuolloin Young gunsien aikaan. Sen jälkeen ilmestyneet lännenelokuvat ja sarjat eivät ole kummemmin herättäneet kenenkään huomiota kuin hetkittäin. Suomessa näitä sarjoja on nähty vähän (äkkiseltään tulee mieleen vain Veijari nimeltä Brisco 90-luvun ennen joskus 94-96, sekä Seitsemän rohkeaa miestä n. 2000-2001). Joku länteen perustuva sarja kai on myös ihan viime aikoina pyörinyt, mutta siitä en osaa sanoa kummemmin, kun en ole sitä nähnyt.

Mutta, kuten Sajakikin oli tässä ketjussa sanonut, Young guns 1 on loistava, eikä se jatko-osakaan huono ole, vaikka siinä jo hieman onkin sitä "hei, tämähän toimi, tehdään äkkiä jatko-osa!"-meininkiä. Näyttelijät on valittu hyvin ja homma yksinkertaisesti toimii.

Billy the Kid on jälleen otsikoissa kun New Mexicon kuvernööri on lähtenyt ajamaan armahdusta perustuen vanhaan diiliin, jonka Bonney oli tehnyt silloisen kuvernööri kanssa. Todistamalla murhajutussa hänet olisi armahdettu sheriffi William Bradyn murhasta ja joistain muistakin rikoksista. Hanketta vastustavat löytyvät tutulta suunnalta, sillä Pat Garrettin sukulaiset pyrkivät estämään armahduksen.

Paikallinen sheriffi oli vuonna 2003 yrittänyt avata tutkimuksen Billy the Kidin kuolemaa koskien. Lähinnä tarkoitus olisi ollut kaivaa haudoistaan ylös Bonneyn äiti sekä Billy the Kidinä haudattu vainaja, jotta oltaisiin saatu varmuus onko haudassa todella hän vaiko joku muu. Erään legendan mukaan Bonney olisi paennut Teksasiin ja elellyt "Brushy Bill" Robertsina elämänsä loppuun. Tällöin Garrett olisi tappanut viattoman ihmisen. Tätäkin hanketta kuvernööri oli eräiden tietojen mukaan kannattanut, mutta kuitenkaan julkisesti tai taloudellisesti hän ei asettunut tutkinnan taakse. Välttämättä suurta halua ei paikallistasolla löydy dna-tutkimuksiin, sillä pelkona on ettei haudassa olekaan oikea Billy the Kid, mikä ymmärrettävästi vesittäisi paikan arvoa turistikohteena. Itse myyttiähän tämä tieto vain vahvistaisi.

(CNN) -- Billy the Kid is dead and probably doesn't care, but a pardon for the cold-blooded killer may be in the offing.

Gov. Bill Richardson, called a "Billy the Kid buff," is looking at an old promise by another governor, and not the Kid's reputation, in deciding whether to issue a posthumous pardon, a spokeswoman said Thursday.

No matter that Billy the Kid has been in the ground since 1881. That hasn't dimmed interest in the cattle-rustling outlaw. Tourists, especially from Europe, are fascinated with Billy the Kid, born Henry McCarty, but also known as William H. Bonney and Henry Antrim. He died at the hands of Sheriff Pat Garrett when he was only 21.

New Mexico's tourism website even has a travel guide to Billy the Kid territory.

"His nickname carries a lyrical quality that still gallops across the high plains of our imagination," according to the text next to the only known photograph of Bonney.

"If he does anything, [Richardson] will review the promise made by Lew Wallace to Billy the Kid," Alarie Ray-Garcia, Richardson's communications director, said Thursday, a day after the governor met with descendants of Garrett.

The Garrett family and others oppose the pardon. Besides arguing that Billy the Kid was an incorrigible killer, they want to make sure Pat Garrett is absolved of wrongdoing related to the killing and a Bonney jail escape.

Jarvis Patrick Garrett, 51, two other grandchildren and two great-grandchildren of Pat Garrett met for an hour with Richardson.

"People had forgotten that Pat Garrett was one of the first individuals to bring law and order to Lincoln County," Jarvis Garrett said.

This latest chapter in the story of Pat Garrett and Billy the Kid has more twists than a lariat.

Popular history has Bonney gunning down 21 men, but many historians say the number was closer to nine. According to other legends, Bonney did not die at Garrett's hands and is not buried in Fort Sumner, New Mexico. He went to Texas and became known as "Brushy Bill" Roberts, they say.

Poppycock, the Garretts argue.

They asked Richardson to sign a petition signed by 100 people that reads, "Whereas we the undersigned accept and agree the traditional history of Sheriff Pat F. Garrett and Billy the Kid (William Bonney), and believe that Billy the Kid died at Pat F. Garrett's hand. Therefore we oppose a postphumous (sic) pardon for Billy the Kid as Brushy Bill Roberts."

Garrett killed Bonney on July 14, 1881, in Fort Sumner weeks after Bonney escaped from a jail. The sheriff, legend has it, was hiding in the dark and shot Bonney when he entered a room.

Garrett himself was gunned down in 1908 at age 57.

Richardson "agrees with the heart of the petition," but is asking his legal department to look at it, Ray-Garcia said.

But the petition doesn't affect the Lew Wallace matter.

Mark Lee Gardner, author of "To Hell on a Fast Horse: Billy the Kid, Pat Garrett, and the Epic Chase to Justice in the Old West," called for a pardon in an op-ed piece last month for the Los Angeles Times.

According to Gardner and other historians, Billy the Kid wrote to Wallace, then the New Mexico territory's governor, asking him to honor a deal. Wallace had promised to grant Bonney amnesty for his role in shooting Lincoln County Sheriff William Brady and other "misdeeds" if he agreed to testify before a grand jury investigating another murder. The pardon didn't happen. The Garretts argue Bonney decided to flee house arrest, making the pardon moot.

"Still, regardless of Billy's crimes, the motives of Richardson or the hollowness of posthumous justice, it all comes back to Wallace's promise. A deal is a deal, and 129 years doesn't change that. Billy is owed a pardon," Gardner wrote.

Bill Garrett, 72, of Alamogordo, New Mexico, said he opposes the pardon. His grandfather was Pat Garrett's brother.

"I am very passionate about this," Garrett said. "He [Bonney] was a killer."

Garrett, who was not at Wednesday's meeting but has written to Richardson, said Wallace did not exonerate Bonney.

"I think he might be better off doing something else," Bill Garrett, a retired bailiff, said of Richardson.

Richardson has been interested in Billy the Kid officially since 2003. "He thought it would be interesting to review this promise by Lew Wallace," said Ray-Garcia.

A sheriff, a deputy and others got involved and moved to have the bodies of Bonney and his mother exhumed for DNA testing to prove they are buried at the Fort Sumner Cemetery. But a judge ruled against the efforts.

Richardson wasn't interested in that aspect and the group's interest in whether Bonney became "Brushy Bill" Roberts, Ray-Garcia said. Ray-Garcia disputed contentions that the sheriff was following orders from Richardson.

According to a letter the Garretts wrote to the governor, Richardson declared support in 2003 for reopening the investigation of Bonney's death.

The investigation cited probable cause for allegations that Garrett killed an innocent victim instead of Bonney and that person is buried in the outlaw's grave, the Garretts said. There also were allegations the sheriff was an accomplice of Bonney in the murder of two deputies in April 1881 and the rustler's subsequent escape.

"This is an abomination as well as an inexcusable defamation of a great man," the letter said of the claims.

Ray-Garcia said Richardson, who leaves office in five months, had nothing to do with the probable cause claims. "The governor told them [the Garretts] that Sheriff Garrett was an honorable man."

She also denied state money went toward the investigation.

Former Lincoln County Sheriff Tom Sullivan was among those involved in the investigation. He opposes the pardon, saying Billy the Kid "was nothing but a glorified cop killer," but said there are many questions about the circumstances of his death and Garrett's conduct.

He said he raised the probable cause questions so that an investigation would glean what really happened with Garrett and Bonney.

"Nobody wants to know the truth," Sullivan said Thursday.

Jarvis Garrett and others in the family said they will continue their campaign to clear Garrett, who they said enjoyed a little gambling.

They are hoping Richardson won't issue a pardon.

"If Billy the Kid was living amongst us now, would you issue a pardon for someone who made his living as a thief and, more egregiously, who killed four law enforcement officers and numerous others?" the Garrett family wrote Richardson.

Author Gardner said there is a reason for an abiding interest in Bonney and curiosity about whether he actually died in the dark and did not escape.

"If you have a folk hero die, you want him to go out with a blaze of glory."
http://www.cnn.com/2010/CRIME/08/05/new ... index.html

^Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä ja jutusta!

Itsekin olen hieman kahden vaiheilla siitä, pitäisikö tuo hauta aukaista. Toisaalta ymmärrän historiallisen arvon ja sen, että tänä päivänä tuollainenkin asia voidaan ja pitäisikin selvittää. En tiedä paljonko siitä Kidin haudan sisällöstä on jäljellä, mutta ottaen huomioon maaperän (kuiva hiekkamaa), pitäisi siellä kyllä ihan DNA:ta löytyä. Tulevaisuudessa voi olla liian myöhäistä, sillä aina on otettava huomioon se, että jotain voi sattua; vaikka se olisi kuinka epätodennäköistä, niin viimeistään siinä vaiheessa jos ja kun jotain sattuu (joku tarpeeksi faniutunut kaivaa vaikka tämän uutisen myötä jäänteet ylös ja vie mukanaan), niin sitten on huonompi voivotella sitä, että nytpä ei ole enää materiaalia, mitä tutkia.

Ja samaan aikaan... Mitä jos paljastuu, että siellä on tuntematon? Varmasti se turismi romahtaisi, mutta ainakin itse voisin silti olla menossa käymään; itse kivi on vähintäänkin yhtä arvokas kuin se ruumis, mitä se ikinä maan alla vartioikaan. Young gunsissa mainittiin se "Pals"-juttu, en tiedä onko sillä mitään totuusperää (tekstihän on kivessä, mutta onko se lisätty kuten elokuvassa mainittiin?), mutta kun miettii sitä, kuinka kivi on yli sadan vuoden ajan symbolisoinut yhtä merkittävimmistä villin lännen legendoista ja on todella nähnyt ne ajat ja vuodet sieltä aina tähän päivään asti... Kyllä minä olisin valmis semmoisesta maksamaan.
Siinä tapauksessa, että haudassa makaakin joku toinen, voi koko Brushy Billin legenda saada uutta tuulta alleen - ja samaan aikaan voidaan todeta, että olemme auttamattomasti jo myöhässä. Tämä Brushy Bill on kuitenkin todellinen hahmo tuolta ajalta ja jonkin verran dokumenttia myös hänestä löytyy. Mikäli kuitenkin jo tuolloin tai pian hänen kuolemansa jälkeen olisi selvinnyt, että Brushy Bill ja Billy ovat yksi ja sama henkilö, olisi dokumentointi voitu aloittaa jo tuolloin. Yli sata vuotta myöhemmin paljon tietoa on jo iäksi kadonnut ja kuten Jack the Ripperinkin tapauksessa, joudumme lähinnä kehittelemään teorioita ja yrittämään yhdistää niihin. Tällä kertaa etunamme on kuitenkin ruumiit, joita ei ole vain yksi, vaan peräti kaksi kappaletta. Billyn äiti, mikäli hän on varmasti Billyn oikea äiti, on erittäin hyvä lähtökohta vertailuun ja DNA:n saamiseen. Seuraavaksi meillä on Billyn ruumis (oikea tai ei) ja näitä kahta vertailemalla totuus selviäisi hyvinkin pian - mikäli siihen vain se lupa irtoaisi.

Garrettin sukulaiset... No, vaikeaahan se porukka on ollut jo lännen ajoilta asti. Kuitenkin mielestäni on otettava huomioon se (mitä he eivät tee), että tuolloin laki ja käytäntö oli täysin erilainen kuin tänä päivänä. Yksi kuitenkin on pysynyt - lupausten pitämisen tärkeys. Vaikka Billy ei varmasti ole ainoa rikollinen, jota on huijattu, olisi mielestäni varsin suoraselkäistä toimintaa julistaa se armahdus tänä päivänä, kun siihen ei yli sata vuotta sitten kyetty lupauksista huolimatta. Garrettin teko yksinään oli jo niin raukkamainen, ettei tuolla porukalla tarvitsisi olla minkäänlaista sananvaltaa tässä asiassa. Lisäksi sadan nimen kerääminen listaan ei tunnu missään, kun kuitenkin Kidin kannattajia löytyy antamaan nimensä vähintään se satatuhatta ihmistä. Sori vain Garrett, ehkä olit hetken ajan sankari tekosi aikoihin, mutta jo vanhuuspäivilläsi ennen kuolemaasi tiesit kyllä tehneesi varsin raukkamaisen teon.

Sille ruumiille, joka haudassa mahdollisesti Billyn sijaan on, on nimikin; kyseessä on Billy Barlow, Kidin kavereita hänkin. Kidin hautojakin löytyy suuresta Jenkkein maasta kaksi kappaletta; toinen on tämä kuuluisampi Fort Sumnerin hauta, josta tässäkin puhutaan ja toinen on Harlowissa Teksasissa sijaitseva "väärä hauta". Sinällänsä tuo lännen legendojen tuplahautaaminen ei ole mitenkään erityisen outoa, myös Jesse Jamesilla on kaksi hautaa...

Niille, jotka vielä miettivät Billyn mahdollista olemista Brushy Billinä, täältä löytyy kuvat molemmista, sekä teksti aiheesta (englanniksi) : http://www.aboutbillythekid.com/billy_vs_brushy.htm

Meni viime yö sitten lukiessa uusia juttuja Billystä, tuon ajan lainsäädännöistä, Brushy Billistä ja Garrettista. Muutama sellainen asia, mitä en ollut aiemmin tiennyt, selvisi ja toisaalta, uusia kysymyksiä heräsi muutama.

Sen sijaan tänään jatkaessani lukemista törmäsin johonkin, joka on kyllä historiallisesti erittäin merkittävä löytö, mikäli pitää paikkaansa:



Kuvassa väitetään olevan Billy the Kid (seisomassa) ja Joe Antrim (Billyn veli). Väite on ilmeisesti aika tuore, sillä sivusto jolta sen löysin, oli päivitetty eilen ja uusin uutinen koski nimenomaan tuota kuvaa. ( http://www.angelfire.com/mi2/billythekid/ ). Siihen, miksi tuon kuvan Billy ei äkkiseltään näytä samalta oravanhampaiselta Billyltä kuin siinä tunnetussa kuvassa, johtuu yksinkertaisesti syystä; eilen lukemani perusteella suurin osa Billyn tunteneista sanoi, ettei kuva muistuttanut Billyä ja ei ollut kunniaksi hänelle ulkonäön suhteen. Tunnetussa kuvassa Billy näyttää lähinnä silmäänpistävän erikoiselta, mutta todellisuudessa hänen sanottiin olevan (tuon ajan ihmisten ja lehtien mukaan) "hyvän näköinen nuori mies".

Mikäli puheet siitä, että kyseessä todella on Billy ja hänen veljensä, pitävät paikkaansa, on kuvalöytö lännen historiallisesti todella tärkeä ja merkittävä. Tässä vielä nuo molemmat, sekä väitetty Billy, että oikea Billy; yhdennäköisyyttä kyllä löytyy, kun ottaa huomioon, että poika nyt löydetyssä kuvassa on murrosikäisyyden alkuvaiheessa ja aito Billy jo sen loppupuolella/sen ohittanut. (Käsittelin tuon pojan kuvan niin, että piirteet ovat paremmin nähtävissä.)



Myös yhdennäköisyys Joen kanssa toisella pojalla on huomattava:

Jäipä tuo Brushy Bill itseänikin sen verran kiinnostamaan, että tuli kaiveltua ilmeisesti samoilta sivuilta juttua. http://www.angelfire.com/mi2/billythekid/brushy.html
When it came to the events of the night of July 14, 1881, Brushy said that a man named Billy Barlow was killed by Pat Garrett. Barlow, he said, was partially Mexican, had a beard, looked like the Kid, was a little younger than the Kid, and was possibly related to the Clements family, the cousins of John Wesley Hardin. Brushy also said that he doubted that Billy Barlow was the man's real name. After Barlow was killed, Brushy continued, he fled Fort Sumner. After fleeing Sumner, his story went, he lived in Mexico with a tribe of Yaqui Indians for two years; returned to the U.S. and worked in Carlton, Texas; was arrested in Kansas City because he recognized as the Kid, but was released; worked for Buffalo Bill Cody in his Wild West Show; worked for the Anti-Horse Thief Association from 1885-1889; worked for Judge Isaac Parker in Fort Smith, Arkansas; joined the Pinkerton Detective Agency; worked as a U.S. Marshal investigating train robberies; joined the Rough Riders and went to Cuba; briefly operated his own Wild West Show; fought for Villa and Carranza in the Mexican Revolution; worked as a plainclothes policeman in Gladewater, Texas; married four times; and used a dozen aliases.

Melkoista elämää on mies joka tapauksessa elänyt, vaikka ei olisi Kid ollutkaan. Em. tapahtumista on ilmeisesti valtaosa kuitenkin pystytty yhdistämään Robertsiin. Hänen osaltaan on paljon asioita, jotka nostavat tarinan yli täyden huuhaa-asteen mm:
Severo Gallegos, Martile Able, Jose Montoya, and Bill and Sam Jones. The first three all signed legal affidavits attesting to the fact that Brushy Bill and Billy the Kid were one and the same and the Jones brothers, although they did not sign affidavits (claiming they didn’t want to get involved in the proceedings) also stated their agreement with this.

Eli Robertsille, tai lähinnä Kidille, oltiin puuhamassa tuota armahdusta jo 1950 ja asia eteni silloisen kuvernöörin johdolla aina kuulemistilaisuuteen asti, jossa Robertsin henkilöllisyyttä yritettiin selvittää. Tilaisuudesta tuli suunniteltua julkisempi tapaus ja Roberts meni lukkoon unohdellen oleellisia asioita Kidin elämästä. Helppo kuvitella, että moinen ruljanssi olisi melkoinen koettelemus vanhalle miehelle, mutta yhtälailla voisi myös sekoittaa pasmat sellaiselta, joka ei oikeasti ole ko. asioita itse elänyt. Jotain kosketuspintaa hänellä on täytynyt Kidiin olla, vähintään omien läheistensä kautta, sillä sen verran kuitenkin löytyy uskottavaakin aineistoa mm:
Brushy Bill had each and every scar Billy was said to have (and more)
DNA-testinhän se vaatisi, että voisi varmasti uskoa, mutta nykyiselläänkin tuo myyttiin sopivasti lisää löylyä.

Vuonna 2005 on tuon angelfire-saitin kirjalistan lisäksi tullut ainakin Billy the Kid:Beyond the Grave, jonka esikatselusta puuttuvat juuri nuo todisteet, eikä kirjaa ole suomennettu, joten kirjastokin on varmaan tyhjä arpa...Suomalaisesta toki 21.60 omaksi.

Mikään mahdottomuus ei olisi ollut sekään, vaikka itse Billy the Kidkin olisi siirtynyt myöhemmin lainvalvojien puolelle (kuten Robertsin tarinan mukaan olisi käynyt). Varsinkin hulluimpina aikoina järjestystä ylläpitämää valittiin rohkeuden, eikä lakipykälien osaamisen perusteella. Kidin jengissä toimineista ainakin Billy Wilson sai surmansa toimiessaan sheriffinä Texasissa, kun erehtyi suoran toiminnan sijasta yrittämään neuvottelemalla saada kännistä cowboyta luopumaan aseestaan. Tätä ennen Wilson oli saanut armahduksen teoistaan Garrettin avustuksella. Paikallinen väki luonnollisesti lynkkasi sheriffinsä tappaneen vain tuntia myöhemmin. Sitähän tuo oikeuden jakaminen pääasiassa oli; suoraa toimintaa, ja mahdollinen historia asesankarina lain toisella puolella saattoi toisaalla olla vain meriitti kun sheriffiä haettiin.