Helsinki 2005: Jani Korpikoski surmasi kissojen takia
Lähetetty: Ti Maalis 16, 2010 5:36 pm
Helsinkiläinen autonkuljettaja Jani Henrik Korpikoski syyllistyi tammikuussa 2004 seksuaalirikokseen. Hän riisui erään naisen vasten tämän tahtoa, käänsi selälleen ja oli yhdynnässä tämän kanssa. Uhrin mukaan miehen toiminta aiheutti pelkotilan eikä hän uskaltanut tehdä vastarintaa. Nainen pyysi miestä lopettamaan.
Aktin jälkeen Korpikoski sitoi naisen kädet ja jalat ja ryhtyi penkomaan tavaroita. Hän painoi saksien kärjillä naista selkään saadakseen pankkikortin tunnusluvun. Mies anasti asunnosta mm. pelikonsolin, kameran ja parranajokoneen. Kortilla hän nosti 440 euroa.
Korpikosken mielestä naisen halukkuudesta kertoi se, että nainen kutsui hänet asunnolleen, oli vähissä vaatteissa ja suuteli. Hän kiisti uhanneensa tappaa naisen.
Maaliskuussa 2004 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jani Korpikosken kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen raiskauksesta, törkeästä ryöstöstä ja maksuvälinepetoksesta. Henkisistä kärsimyksistä piti uhrille maksaa 5000 euroa. Korpikoski valitti päätöksestä.
Perjantai-iltana 2.12.2005 30-vuotias Jani Korpikoski tapasi Pihlajamäen ostoskeskuksessa sijaitsevassa ravintola Laiskassa kissassa naapurissansa asuneen 47-vuotiaan hoitajanaisen. Myöhemmin illalla he tapasivat uudelleen toisessa ravintolassa, josta he lähtivät yhdessä kotimatkalle. Illan aikana Korpikoski oli välillä käynyt ruokkimassa kissat. Ennen naapurinnaisen luo menoa mies kävi kotonaan vaihtamassa päälleen t-paidan ja shortsit.
Ilta jatkui alkoholinhuuruisena. Naapurusten välille syntyi juomisen lomassa riita kissojen ulkoiluttamisesta. Korpikosken mukaan nainen oli sanonut laittavansa ruokaan myrkkyä ja asettavansa sen miehen kissoille tarjolle pihalle.
Suivaantunut Korpikoski löi naista useita kertoja nyrkillä kasvoihin. Sitten hän kuristi maassa maannutta uhria radion johdolla ja poikkesi tupakalle. Lopulta hän haki keittiöstä leipäveitsen ja iski sillä naista 17 kertaa. Tämän kaiken jälkeen Korpikoski lähetti avovaimolleen tekstiviestin, jossa luki englanniksi "rakastan sinua". Avovaimo oli tekoaikaan vanhempiensa luona.
Seuraavana päivänä Korpikoski kysyi avovaimolta pesukoneen käyttöohjeita päämääränään pestä vereentyneet shortsit. Mies yritti peitellä tekoaan myös piilottamalla uhrin tavaroita ja omia verisiä vaatteitaan. Hän vei uhrin asunnosta mm. käsilaukun, lakanan ja päiväpeiton. Rikoksentekovälineet hän piilotti maakuoppaan ja sammalten alle, mistä poliisi löysi ne myöhemmin.
Surmateko ei paljoa tuntunut miehen mieltä painavan. Seuraavana päivänä Korpikoski meni seksimessuille ja maanantaina normaalisti töihin.
Nainen ei ilmestynyt sunnuntaina 4.12 kello 14 aikaan töihin ja tästä huolestuneena kaksi työtoveria lähti tiedustelemaan tätä asunnolta. Työtoverit kohtasivat myös Jani Korpikosken, joka ei kuitenkaan kertomansa mukaan ollut kuullut naisen asunnosta mitään ääniä. Lopulta asuntoon mentiin huoltomiehen avustuksella ja siellä tehtiinkin karmea löytö.
Jani Korpikoski pidätettiin tiistaina 6.12 omasta asunnostaan. Valvontakamera oli tallentanut, kuinka hän ja uhri poistuivat yhdessä ostoskeskuksessa sijaitsevasta ravintolasta asunnon suuntaan. Lisäksi uhrin tavaroista löytyi Korpikosken sormenjälkiä ja DNA:ta.
3.4.2006 kihlakunnansyyttäjä Tero Kekki luki Jani Korpikoskelle syytteen erityisen raa'alla ja julmalla tavalla tehdystä murhasta. Korpikoski myönsi teon tappona.
- Halusin suojella perhettäni. Lemmikit ovat meille kuin lapsia. Se vaan kilahti päässä, Korpikoski kertoi käräjäoikeudessa.
Oikeudenkäynnissä todettiin, että uhrin täysi-ikäiset lapset eivät ole toipuneet äitinsä menetyksen aiheuttamasta järkytyksestä, vaan joutuvat yhä turvautumaan lääkäreiden apuun. Uhri tunnettiin hyvänä ihmisenä, jolle perhe ja ensimmäinen lapsenlapsi olivat todella läheisiä.
Mies määrättiin mielentilatutkimukseen.
15.5.2006 Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa Korpikosken aiemmasta seksuaalirikoksesta. Hovioikeus alensi kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden mittaiseksi. Hovin mukaan kyseessä oli raiskauksen ja törkeän ryöstön sijasta sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja ryöstö. Teko tapahtui tuomion mukaan lieventävien asianhaarojen vallitessa.
Heinäkuussa 2006 kissojen takia tehty henkirikos saatiin päätökseen Helsingin käräjäoikeudessa. Jani Korpikoski tuomittiin täydessä ymmärryksessä tehdystä murhasta elinkautiseen vankeuteen. Oikeus määräsi korvauksia maksettavaksi 24 000 euron edestä.
Lähteet:
HS arkisto ja tapahtuma-ajan Ilta-Sanomat
Otsikkoon lisätty vuosiluku
-NILS-