Punainen Volvo surmayönä
Re: Punainen Volvo surmayönä
Siis kysyykö joku täällä vielä vakavissaan lähdettä tuohon DNA:han, että se on verestä?
Kun olen tuota asiaa penkonut noin sata sivua edellisessä ketjussa? Ja kuullut samat satasivua kuinka linkitän ja toistan itseäni?!
EI TULE EIKÄ TIPU. Jos olen sen linkittänyt niin Joutsenlahden kuin Kuusirannankin sanomana tänne 150 kertaa, ja jos se ei ole nyt pysynyt muistissa, niin pahoittelen.
Käsitin kyllä varmaan nyt jotakin väärin...
Jos se nyt jostakin merkillisestä samasta FBI -syystä kuin tuo häkenauhan ulkopuolisen ääni on muuttunut syljeksi, niin sille en sitten mitään voi.
Alunperin oli fileerausveitsestäkin analyysi, ettei ole Lahden omasta keittiöstä, ja edellä mainitut tutkimukset ilmoittavat, että - juu - kuitujen perusteella onkin Lahden omasta keittiöstä... vai miten se meni.
Tässä on ollut tutkimusaineistolla varsin vahva taipumus nyt muokkautua tutkintalinjan mukaan, ja ne jotka eivät siihen ole mukautuneet tai ole muokattavissa, on jätetty yksinkertaisesti kokonaan pois.
Kuten tämä punainen Volvo, vaikka tuntematon ääni nauhalla sanoo AJA.

Alethes doksa meta logu
-
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 569
- Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am
Re: Punainen Volvo surmayönä
Sirpa se on Jukka joka viimeisillä voimillaan inttää AA:lle että ajaa ne säärikarvansa.
Koko riita sai alkunsa AA:n homsuisesta ulkonäöstä säärikarvoineen ja päättyi sitten ikävästi.
Ei kun oikeesti, tuo nauhalla kuuluva AJA ei selity mitenkään muuten kun ulkopuolisella murhaajalla.
Koirakin sai hajujäljen joka loppui asfaltille:murhaaja nousee volvon kyytiin ja se siitä.

- Scooby-Doo
- Viestit: 25
- Liittynyt: Ma Huhti 19, 2010 2:48 pm
Re: Punainen Volvo surmayönä
^ Koiran löytämä jälki ei alkanut surmatalon pihasta/sen läheisyydestä, vaan parin talon päässä.
Koira ei löytänyt merkkejä siitä, että kukaan olisi surmatalon pihasta kulkenut.
Koira ei löytänyt merkkejä siitä, että kukaan olisi surmatalon pihasta kulkenut.
-
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 569
- Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am
Re: Punainen Volvo surmayönä
IL kirjoitti:
Koirapartio oli paikalla noin puolitoista tuntia hälytyksen jälkeen. Poliisin tehtävänä oli etsiä jälkeä tekijästä ja surmavälinettä.
- Pyrittiin etsimään tekijän mahdollisesti jättämiä jälkiä tontin ulkopuolelta.
Poliisi kulki koiran kanssa surmatalon takaa ja muiden talojen takapihan reunoja pitkin. Parin talon päästä surmatalosta koira lähti vetämään talojen välistä asfalttitielle.
- Minulla oli mielikuva, että koira oli jäljellä. Koira osoitti selkeästi, että joku oli siitä kulkenut. Sitä en tietenkään osaa sanoa, kuka ja koska siitä on kulkenut, poliisi kertoi. Poliisin mukaan kohta, josta koira sai jäljen, ei ollut minkään talon pihaa vaan hieman leveämpää nurmialuetta.
- Se näytti sellaiselta kohdalta, josta on ehkä kaavailtu jalankulkuväylää.
Olen antanut itseni käsittää että jäljelle ei edes yritetty pihalta vaan paikasta missä ei poliisi ja ambulanssihenkilöt olleet kulkeneet sekoittamassa hajujälkeä eli tontin rajalta.

Ulkopuolinen DNA
Minä muistan hyvin. Ulkopuolinen DNA oli peräisin oven reunuksista löytyneestä verestä. Niin se Sirpa vakuutti. Useampaan kertaan.Sirpa kirjoitti:Siis kysyykö joku täällä vielä vakavissaan lähdettä tuohon DNA:han, että se on verestä?
Kun olen tuota asiaa penkonut noin sata sivua edellisessä ketjussa? Ja kuullut samat satasivua kuinka linkitän ja toistan itseäni?!
Häpeisit jos osaisit.Sirpa kirjoitti:EI TULE EIKÄ TIPU. Jos olen sen linkittänyt niin Joutsenlahden kuin Kuusirannankin sanomana tänne 150 kertaa, ja jos se ei ole nyt pysynyt muistissa, niin pahoittelen.
-
- Javier Pena
- Viestit: 1846
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: Punainen Volvo surmayönä
Nimenomaan koiran kanssa on etsitty jälkiä tuosta pihapiirin ulkokehältä. Talon ja ikkunan edessä jäljet olivat luonnollisesti jo osin saastuneet koska siinä on liikkunut poliisi- ja pelastushenkilökuntaa. Vaikka älykäs,koulutettu eläin toki tajuaa että ei olla kiinnostuneita esim. siinä paikalla vielä seisovasta konstaapeli Möttösestä , niin se ei luonnollisestikaan osaa eliminoida niitä tuoreita hajujälkiä jotka ovat syntyneet paikalta jo poistuneista etsivistä ja ambulanssimiehistä .Kinsey Malone kirjoitti: Olen antanut itseni käsittää että jäljelle ei edes yritetty pihalta vaan paikasta missä ei poliisi ja ambulanssihenkilöt olleet kulkeneet sekoittamassa hajujälkeä eli tontin rajalta.
Huomattava että punainen Volvo on varmuudella yöllä nähty ajavan Metsäkulmantiellä klo 02 maissa. Olisiko nuo tontin ulkopuolella olleet hajujäljet olleet sellaiset jotka ovat syntyneet sellaisen henkilön askelista joka on Metsäkulmantieltä kävellen saapunut rikospaikalle ?
Kartta alueelta:
http://www.ulvila.fi/kartat/kartta.asp? ... ohdeID=342
-
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 569
- Liittynyt: Su Loka 19, 2008 12:15 am
Re: Punainen Volvo surmayönä
Volvo kuskeineen odottaa kauempana ja murhaaja hiippailee takapihojen läpi.
Järkeenkäypää jos ajattelee vaihtoehtoa volvo kuskeineen odottaa pihalla
Järkeenkäypää jos ajattelee vaihtoehtoa volvo kuskeineen odottaa pihalla
-
- Harjunpää
- Viestit: 322
- Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am
Re: Punainen Volvo surmayönä
Laatotuksilla ja asfaltilla kulkiessa koiran vainu on helpommin sotkettavissa, tietysti jos mahdollista avovedessä kävelisi niin aina vain parempi.
Jos oli ulkopuolinen paikalla, hän poistui todenäköisesti pihalaatotuksia ja asfalttia pitkin autoonsa, jo ennen hätäkeskuspuhelua.
Jos oli ulkopuolinen paikalla, hän poistui todenäköisesti pihalaatotuksia ja asfalttia pitkin autoonsa, jo ennen hätäkeskuspuhelua.
-
- Javier Pena
- Viestit: 1846
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: Punainen Volvo surmayönä
Ulkopuolinen tuskin ajaisi autoaan talon pihaan tai edes Tähtisentielle. Tuskinpa auto oli varastettu joten kiinnijäämisriski olisi huomattava jos auto olisi pihalla tai edes sellaisessa paikassa jossa on näköyhteys rikospaikalle.Mahdollinen ajolähtö rikospaikalta on oltava sellainen että pakenijaa ei voida yhdistää ajoneuvoon.Navetanhajuinen kirjoitti:Laatotuksilla ja asfaltilla kulkiessa koiran vainu on helpommin sotkettavissa, tietysti jos mahdollista avovedessä kävelisi niin aina vain parempi.
Jos oli ulkopuolinen paikalla, hän poistui todenäköisesti pihalaatotuksia ja asfalttia pitkin autoonsa, jo ennen hätäkeskuspuhelua.
Olisiko auto jätetty parkkiin tuonne jonnekin lähistölle ? Ainakin poliisin tiedotteen mukaan, jota on siis syytä pitää varmana tietona jos tämän tapauksen yhteydessä ylipäätään voi pitää mitään varmana , Metsäkulmantiellä oli nähty puoli tuntia ennen rikosta punainen Volvo joka kaiken lisäksi oli ajanut oudon hiljaa (ja ilmeisesti siitä syystä juuri jäänyt mieleen ). Tarkoittiko tuo hiljaa ryömiminen että kuljettaja etsi autolleen sopivaa katvepaikkaa parkkia varten ?
Kartta:
http://www.ulvila.fi/kartat/kartta.asp? ... ohdeID=342
Viimeksi muokannut Peräkylän Maigret, Ma Huhti 26, 2010 4:47 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Punainen Volvo surmayönä
peräkylä kirjoittaa:Huomattava että punainen Volvo on varmuudella yöllä nähty ajavan Metsäkulmantiellä klo 02 maissa. Olisiko nuo tontin ulkopuolella olleet hajujäljet olleet sellaiset jotka ovat syntyneet sellaisen henkilön askelista joka on Metsäkulmantieltä kävellen saapunut rikospaikalle ?
Huomattavaa on myös se, ettei kukaan ole nähnyt tuota autoa surmayönä klo 02 vaan naapuri on ollut tupakalla ja KUULLUT auton ajavan ja kuin peruuttavan 02 aikoihin! Jos sinulla on parempaa tietoa saisinko jonkun linkin siitä.

kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Re: Punainen Volvo surmayönä
Volvo oli nähty joku muu ilta, ei murhayönä. Murhapaikalta pääsee pois joko tuolla kartalla näkyvän vesitornin ohi tai Ulvilan keskustan kautta. Vesitornin valvontakameraan ei ole tarttunut punaista Volvoa.Peräkylän Maigret kirjoitti:Metsäkulmantiellä oli nähty puoli tuntia ennen rikosta punainen Volvo joka kaiken lisäksi oli ajanut oudon hiljaa (ja ilmeisesti siitä syystä juuri jäänyt mieleen ). Tarkoittiko tuo hiljaa ryömiminen että kuljettaja etsi autolleen sopivaa katvepaikkaa parkkia varten ?
-
- Javier Pena
- Viestit: 1846
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: Punainen Volvo surmayönä
Porin poliisin tiedote 18/5/2007 ,ole hyvä !v-a-45 kirjoitti: Jos sinulla on parempaa tietoa saisinko jonkun linkin siitä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin. ... endocument
-
- Javier Pena
- Viestit: 1846
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Re: Punainen Volvo surmayönä
Ei kai nuo valvontakamerat ole mitään salaista tietoa .Arska kirjoitti:
Volvo oli nähty joku muu ilta, ei murhayönä. Murhapaikalta pääsee pois joko tuolla kartalla näkyvän vesitornin ohi tai Ulvilan keskustan kautta. Vesitornin valvontakameraan ei ole tarttunut punaista Volvoa.
http://www.ulvila.fi/ulvila.asp?lang=fi&url=cam.asp
Re: Ulkopuolinen DNA
Joo, äiti lupas että mä saan tuoda sulle, arska 44 viestiä, huomenna kolme euroo kouluun, jos sä lupaat jättää mut rauhaan, jooko?Arska kirjoitti:Minä muistan hyvin. Ulkopuolinen DNA oli peräisin oven reunuksista löytyneestä verestä. Niin se Sirpa vakuutti. Useampaan kertaan.Sirpa kirjoitti:Siis kysyykö joku täällä vielä vakavissaan lähdettä tuohon DNA:han, että se on verestä?
Kun olen tuota asiaa penkonut noin sata sivua edellisessä ketjussa? Ja kuullut samat satasivua kuinka linkitän ja toistan itseäni?!
Häpeisit jos osaisit.Sirpa kirjoitti:EI TULE EIKÄ TIPU. Jos olen sen linkittänyt niin Joutsenlahden kuin Kuusirannankin sanomana tänne 150 kertaa, ja jos se ei ole nyt pysynyt muistissa, niin pahoittelen.
Terv. Sirpa 4688 viestiä
Mikä sai arskan vuodelta 2007 nyt yht äkkiä aktivoitumaan?
Alethes doksa meta logu
Re: Punainen Volvo surmayönä
Paitsi, että naapuri sanoo vain kuulleensa ei nähneensä autoa kuulustelussa. Noista kamera kuvista, niin tuleeko siihen lisää kuvia, kun se linkki "hakee" yhteyttä, noissa kuvissa mitä sain esiin ei ole autoja ja ajankohtakin on väärä?Peräkylän Maigret kirjoitti:Porin poliisin tiedote 18/5/2007 ,ole hyvä !v-a-45 kirjoitti: Jos sinulla on parempaa tietoa saisinko jonkun linkin siitä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin. ... endocument
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme