Sivu 1/1

Törkeä ryöstö Lahdessa 2010 - millainen rangaistus?

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 11:14 am
Kirjoittaja matlockb
Päijät-Hämeen poliisin tiedote:

Törkeä ryöstö Lahdessa
05.05.2010

Vappuaamuna 1.5. klo 4-5 ryöstettiin Nikkarinkadun ja Isomäenkadun risteyksessä varhaisella sauvakävelylenkillä ollut v. -42 syntynyt nainen. Teossa käytettiin tarpeettoman kovaa väkivaltaa, jonka seurauksena uhri on edelleen sairaalahoidossa. Teon teki kaksi miestä, joita ei ole saatu selville. Yleisön apu on tarpeen tämän rikoksen selvittämisessä.

Nainen on pitänyt tapanaan lähteä aamuisille lenkeille ennen muiden heräämistä. Niin hän teki myös tapahtumapäivän aamuna. Kulkiessaan Isomäenkatua kohti Nikkarinkadun risteystä oli hänen perässään kulkenut kaksi nuorta miestä, joiden puheesta oli saanut sellaisen käsityksen, että he odottivat taksia. Miehet olivat naisen havaintojen mukaan tulleet ravintola Villiruusun suunnasta. Puheet taksista voi olla hämäystäkin.

Nikkarinkadun ja Isomäenkadun risteyksessä toinen näistä miehistä oli tarttunut kiinni naiseen, kaatanut hänet maahan ja potkinut häntä kasvoihin. Naiselta oli anastettu reppu selästä ja avaimet taskusta.

Kasvoluiden murtumia saanut nainen oli päässyt kävelemään kotipihalleen, mistä hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Naiselta anastettu reppu löytyi myöhemmin samana päivänä Isomäenkadun ja Pihtikadun väliseltä polulta. Anastetut avaimet jäivät kateisiin.

Tekijöiden tuntomerkit: n. 20-vuotiaita, tummiin vaatteisiin pukeutuneita, hupputakkien huput päiden yli vedettynä, keskimittaisia, toisella tummahko pystytukka.

Lähialueella reilua kahta tuntia aiemmin oli yksi tuntomerkkeihin sopiva mies seurannut ja käynyt kiinni nuorempaan naiseen, joka pääsi pakenemaan miehen otteesta.

Tapauksesta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä p. 071-8737495.

Olisi mukava avata keskustelua ja kuulla, mitä mieltä keskustelijat ovat nykyisistä rangaistuksista. Oma mielipiteeni on, jos uhri on vanhus, lapsi tai muutoin puolustuskyvytön henkilö, ei tekoa voi sovittaa ehdollisella millään perusteella, vaan ehdotonta vankeutta olisi määrättävä vähintään 4 ja enintään 9 vuotta (näin "lievä" ehdotus siksi että suomessa ei paljon kovempia tuomioita voida mitenkään jaella) tuomio olisi suoritettava päivästä päivään, ei päivääkään aikasemmin ehdolliseen, ja kun tekijä vapautuu, hän olisi tämänkin jälkeen ehdollisessa vapaudessa/valvonnassa vähintään 5 vuotta ja mikäli syyllistyisi vastaaviin rikoksiin, olisi pidätettynä/vangittuna niin kauan kuin oikeus on päätöksensä antanut. Yhteiskunnan ja etenkin lainsäätäjien olisi jo korkea aika antaa tuomiolla merkki että tällaista ei hyväksytä ja teko on erittäin raukkamaista ja paheksuttavaa. Iäkkään ihmisen fyysiset vammat eivät välttämättä parane koskaan täysin ja mikäli paranevatkin, niin siihen voi mennä jopa vuosia. Psyykkisistä vammoista nyt puhumattakaan. Nämä mummojen hakkaajat ovat mielestäni aivan pedofiileihin verrattavia onnettomia raukkoja jotka eivät tarvitse sääliä. Voisipa heidät karkottaa siperiaan, mutta kun ei voi. Ottakaahan kantaa.

otsikkoa muokattu
t:mode

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 11:41 am
Kirjoittaja Damien
matlockb kirjoitti:Teossa käytettiin tarpeettoman kovaa väkivaltaa, jonka seurauksena uhri on edelleen sairaalahoidossa.
On muuten hauskasti sanottu.Millainenhan on sopivaa tai tarpeellista väkivaltaa? :roll:
matlockb kirjoitti:Oma mielipiteeni on, jos uhri on vanhus, lapsi tai muutoin puolustuskyvytön henkilö, ei tekoa voi sovittaa ehdollisella millään perusteella, vaan ehdotonta vankeutta olisi määrättävä vähintään 4 ja enintään 9 vuotta
Miksi sitten muiden ihmisten hakkaamisesta ja ryöstämisestä pitäisi tehdä jollain tavalla hyväksyttävämpää?
Siinäpä sitä oltaisi oikeudessa kun nuorimies on hakattu ja ryöstetty ravintolaillan päätteeksi.
Puolustus: "Uhrilla olisi ollut mahdollista puolustautua, mitäs ei harrastanut nyrkkeilyä tai spinningiä.
Täten päämieheni pitää laskea ehdonalaiseen koska hän ei hyökätessään voinut tietää että
kyseessä oli vain keskivertomiestä nössömpi yksilö."

Totta, onhan se kiva machoilla sillä miten lapsiin, naisiin ja vanhuksiin väkivaltaa kohdistavat
ihmiset ovat yhteiskunnan alinta kastia, pitäisi potkia kiveksille, ripustaa pariksi viikkoa julkiseen
jalkapuuhun ja ampua sitten avaruuteen.
Totuus on kuitenkin se että väkivalta on aina turhaa ja siitä pitäisi ihan tasapuolisesti
myös tuomita.En minä näe eroa miehen ja naisen hakkaajalla.
Kyseessä on vain muista täysin piittaamaton ihminen.Ja todennäköisesti melko raukkamainen sellainen.
Eli=aivan samanlaisia paskahousuja kaikki jotka joutuvat väkivaltaa käyttämään perusteetta.

Pari vuotta linnaa antaisi pojille sopivasti aikaa ajatella, kannattaako ihmisiä potkia.
Ellei sitten kontolla ole jo vastaavia tapauksia, silloin tuomiota voisi koventaa.

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 11:56 am
Kirjoittaja matlockb
Olen kyllä sitä mieltä että kaikki väkivalta on turhaa ja yleisestikkin kannatan tuomioiden koventamista kaikissa väkivaltarikoksissa, jopa lievästä pahoinpitelystä voitaisiin säätää sakkojen ohella mahdollisuus antaa vankeutta maksimissaan 6 kuukautta ehdollisena tai ehdottomana, tekijän taustoista riippuen. Tarkoitus on nimenomaan herättää tässä tapauksessa keskustelua nimenomaan puolustuskyvyttömään henkilöön kohdistuvista väkivallanteoista ja siitä, mikä olisi riittävä rangaistus teosta, ja voitaisiinko erittäin raskauttavana asianhaarana käyttää nimenomaan sitä että henkilö ei välttämättä koskaan toivu vammoistaan, tässäkin kyseessä kuitenkin liki 70-vuotias ihminen.
Ja tosiaan, olipa ihmeellinen kommentti poliisilta, tarpeetonta väkivaltaa.. mikähän sitten arvoisten Lahden poliisien mielestä olisi ollut riittävää väkivaltaa ja näin hyväksyttävämpää??

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 12:04 pm
Kirjoittaja Damien
matlockb kirjoitti:Tarkoitus on nimenomaan herättää tässä tapauksessa keskustelua nimenomaan puolustuskyvyttömään henkilöön kohdistuvista väkivallanteoista ja siitä, mikä olisi riittävä rangaistus teosta, ja voitaisiinko erittäin raskauttavana asianhaarana käyttää nimenomaan sitä että henkilö ei välttämättä koskaan toivu vammoistaan, tässäkin kyseessä kuitenkin liki 70-vuotias ihminen.
Voihan tuomion antamisessa käyttää koventamisperusteita ja jos tästäkin päästään
istumaan oikeutta, tuomio tullaan varmaan antamaan törkeästä pahoinpitelystä ja ryöstöstä.
Ehkä myös ruuminvamman tuottamisesta.

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 12:06 pm
Kirjoittaja Tiina
^Mummolta olisi saanut repun pois varmasti melkein tiukasti pyytämällä. Ei olisi varmaan tarvinut alkaa kasvoja potkia.
Henkiset traumat tapauksesta johtuen ovat varmaan yhtä pahat kuin fyysisetkin.
Tuskin mummo uskaltaa sauvakävelylenkille lähteä muutamaan hetkeen.
Toivottavasti nämä elukat nyt saadaan edes kiinni.

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 8:58 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
matlockb kirjoitti:Tarkoitus on nimenomaan herättää tässä tapauksessa keskustelua nimenomaan puolustuskyvyttömään henkilöön kohdistuvista väkivallanteoista ja siitä, mikä olisi riittävä rangaistus teosta, ja voitaisiinko erittäin raskauttavana asianhaarana käyttää nimenomaan sitä että henkilö ei välttämättä koskaan toivu vammoistaan, tässäkin kyseessä kuitenkin liki 70-vuotias ihminen.
Tavallaan voi ajatella, että kaikki väkivalta kohdistuu puolustuskyvyttömään - jos kohde kykenee puolustautumaan, ei väkivaltaa voi tehdä. Korkea ikä on myös kyseenalainen peruste. Jos 20-vuotiaalle hakataan pysyvä vamma, hän joutuu kärsimään siitä kauemmin kuin 80-vuotias.

Edit: ja en siis tarkoita, ettei tuo teko olisi ollut törkeä. Sitä se todellakin oli, mutta se olisi ollut aivan yhtä törkeä, vaikka uhrina olisi ollut 25-vuotias bodarimies.

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: Ke Touko 05, 2010 10:08 pm
Kirjoittaja Damien
Mat-Lock kirjoitti:Tavallaan voi ajatella, että kaikki väkivalta kohdistuu puolustuskyvyttömään - jos kohde kykenee puolustautumaan, ei väkivaltaa voi tehdä.
Miksei voisi?Jos kaksi tasaväkistä tappelee, aina siinä sattuu.Joko molempia tai kumpaakin.
Väkivalta kun on aina toisen satuttamista ja pienikin mies tai nainen voi fyysisesti satuttaa
pahasti isoakin miestä.Ei siihen tarvitse kuin vaikka puukolla tuikata tai olla ensimmäinen joka iskee.

Re: Törkeä ryöstö Lahdessa -Mikä olisi oikea rangaistus vastaavi

Lähetetty: To Touko 27, 2010 11:12 am
Kirjoittaja Andolini
Ajattelen joskus rikoksista ja niistä annetuista tuomioista,että "olikohan tuo nyt ihan kohdallaan",mutta olen tyytyväinen ettei minun tarvitse olla niitä laatimassa,eikä antamassa.Vaikeita juttuja joihin suhtaudun usein tunnepitoisesti,enkä näe kokonaisuutta,Siksi yritän olla sanomatta mielipidettäni tämmösiin juttuihin,Alkaa ainoastaan vituttaan kun miettii ihmisten tekemiä sika-iskuja ja omiaankin.