Naisten oikeuksien lyhyt historia
Lähetetty: To Heinä 01, 2010 7:48 pm
Naisten oikeuksien lyhyt historia
Koska tämä palsta liittyy paitsi rikoksiin niin myös oikeudenkäyttöön, ja täällä on keskusteltu paljon sukupuolten oikeuksista, ajattelin antaa keskusteluihin hieman historiallista perspektiiviä tämän kirjoituksen myötä.
Muinaisina aikoina naisilla ja miehillä näyttää pääsääntöisesti olleen melko tasa-arvoiset olot. Tämä perustuu lähinnä siihen, että yhteisöt olivat pieniä, ja kaikki hoitivat töitä kykyjensä mukaan. Sama ilmiö näkyy myöhemmin esimerkiksi sota-aikoina ja muissa vakavissa katastrofeissa. Eroja sukupuolten tehtävissä oli lähinnä rituaalisessa elämässä, jossa tietyt riitit kuuluivat vain miehille tai naisille. Se, oliko kansa tai kulttuuri matriarkaalinen vai patriarkaalinen, näkyy vaihdelleen.
Varhaisimpina historiallisina aikoina tasa-arvo oli edelleen todellisuutta suurimmassa osassa sivistynyttä maailmaa. Intiassa ja Egyptissä naisten oikeudet olivat periaatteessa samat, tosin esimerkiksi Egyptissä naisia silti melko harvoin päätyi virkamiehiksi tai faraoiksi. Minolaisessa kulttuurissa naiset näyttävät olleen ainakin uskonnollisen elämän huipulla. Poikkeuksen muodostaa Mesopotamia, jossa naisten asema määriteltiin pitkälti koko talouden omaisuutta hallitsevan miehen – isän, veljen, aviomiehen tai oman pojan – kautta. Myötäjäiset olivat käytössä ja ne olivat samalla naisen perintöosa lapsuudenkodistaan. Naisen asema oli kuitenkin Hammurabin laissa edelleen paljon parempi esimerkiksi avioeron ja miehen kuoleman osalta kuin myöhemmissä kulttuureissa.
Eurooppalaisten naisten myöhempien oikeuksien kannalta näyttää osoittautuneen kohtalokkaaksi se, että sekä länsimaiseen tieteeseen, että uskontoon eniten vaikuttaneissa ”lähdekulttuureissa” naisen asema oli huono. Länsimaisen tieteen ja demokratian kehitys sai alkunsa Kreikassa, jossa nainen oli kokonaan ei-julkinen olento, jolla ei ollut juuri mitään oikeuksia kodin ulkopuolella. Antiikin Kreikassa mies hallitsi kaikkea omaisuutta ja saattoi erota vaimostaan ilmoituksella. Nainen sen sijaan ei käytännössä saanut eroa, sillä mies saattoi aina hakea hänet takaisin. Lapset olivat automaattisesti miehen omaisuutta. Nainen ei saanut poistua kotoa kaupungille ilman hyvää syytä, eikä koskaan ilman saattajaa. Koska miehet menivät naimisiin vasta täysivaltaisina aikuisina, he olivat yleensä vähintään kymmenen vuotta vaimoaan vanhempia. Miehen sosiaalinen elämä käsitti miesten väliset suhteet ja hetairat eli prostituoidut. Koska hetaira oli ns. huono nainen, hänen elämänsä oli monessa suhteessa vapaampaa kuin miehen aviovaimon, joskin myös täysin turvatonta vanhuuden tai sairauden saapuessa. Aviovaimon sosiaalinen elämä rajoittui kotiin ja sukulaisnaisiin, sekä joihinkin juhliin, jotka hyvin vanhojen uskonnollisten tapojen perintönä oli tarkoitettu vain naisille, ja joissa juhlinta saattoi olla hyvinkin riehakasta jopa niin, että toisinaan valtio puuttui menoon.
Varhaisin demokratia oli siis vain vapaiden miesten demokratiaa, jota nykyisin kutsuttaisiin ehkä lähinnä oligarkiaksi. Tämä demokratian ihanne aikaansai sen, ettei myöhemminkään kukaan kyseenalaistanut naisten jäämistä julkisten oikeuksien ulkopuolelle. Tätä pyrittiin perustelemaan naisten ominaisuuksilla miehiin verrattuna. Pythagoras, joka oli eräs länsimaisen tieteellisen vallankumouksen aloittajista, määritteli 500-luvulla eaa. naisten ja miesten ominaisuudet ”tieteellisesti”.
Toisaalta Pythagoraan filosofian mukaan sielu oli sukupuoleton, ja hänen koulunsa antoivat myös naisille mahdollisuuden opiskella. Filosofian lisäksi naisia opetettiin kodin taidoissa, joista arveltiin olevan heille enemmän hyötyä. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että ensimmäisten pythagoralaisten kirjoitusten tekijöissä on enemmän naisia kuin miehiä. Naiset näyttävät siis käyttäneen hyväkseen tilaisuuden opiskella.
Pythagoraan melko tasa-arvoinen käsitys sukupuolten ominaisuuksista perustui todennäköisesti paljolti rituaalisen elämän perintöön, jossa naisilla oli myös Kreikassa paikkansa jumalattarina ja papittarina. Tämä osa elämästä ei siis ollut suljettu naisilta antiikin Kreikassa sen paremmin kuin Roomassakaan, toisin kuin myöhemmin kristinuskossa, joka perustui paitsi juutalaiseen perinteeseen, niin myös aristoteeliseen filosofiaan.
Aristoteleen (300-luku eaa.) mukaan nainen oli epätäydellinen, hedelmätön mies, eikä siten täysin ihminen. Naiset olivat hänen mielestään myös miehiä tunteellisempia, mustasukkaisempia, ruikuttavampia, huonomuistisempia, sekä taipuvaisempia toivottomuuteen, kohtalonuskoon, tylyttämiseen, lyömiseen, valehteluun ja petokseen kuin miehet. Koska nainen näin oli kaikessa epätäydellisempi kuin mies, hänen oikea paikkansa oli kotona ja miehen vallan alla. Esimerkiksi onnettomista naisista ja huonosta yhteiskunnasta Aristoteles nosti spartalaiset naiset, joilla oli samat oikeudet kuin kyseisen kaupunkivaltion miehillä. Lääketieteen puolella Aristoteles julisti, että nainen oli fyysisesti kylmempi kuin mies. Tämä uskomus periytyi lääketieteen isälle Galenokselle, säilyen lopulta noin kahden tuhannen vuoden ajan.
Alkukirkko otti ohjenuorakseen aristoteelisen filosofian käsityksineen maakeskeisestä maailmankaikkeudesta ja naisten alemmasta asemasta suhteessa miehiin, koska se sopi paremmin Vanhan testamentin kirjoituksiin. Antiikin sukupuolimoraali korvautui ankaralla juutalaiskristillisellä versiolla. Lainkäytön osalta antiikin Rooma tuli myöhemmille valtioille monessa suhteessa ihanteeksi. Tämä ei kuitenkaan koskenut naisten oikeuksia. Keskiajalle tultaessa naisten asema suhteessa miehiin oli paitsi oikeudellisesti huonompi, niin myös vuosisatojen uskonnollisen ja tieteellisen filosofian sementoima: nainen oli kaikkien perusteluiden mukaan ihmisenä huonompi kuin mies. Eräät kirkolliset oppineet keskustelivatkin vakavissaan siitä, voiko naisella olla sielua ollenkaan. Keskiajan kuuluisimman teologin ja filosofin Tuomas Akvinolaisen (1200-luku) mukaan ”nainen on luonnostaan hirviö”.
Naisiin keskiajan tiukempi sukupuolimoraali osui kipeämmin kuin miehiin, koska vain nainen voi tulla raskaaksi ja jäädä siten teostaan kiinni. Jos avioton äiti yritti salata tekonsa surmaamalla vastasyntyneen, rangaistuksena oli kuolema. Sen sijaan avioliitossa syntyneistä äpäristä ja muista liioista vastasyntyneistä päästiin kätevästi eroon vaikkapa kuoliaaksi makaamalla tai lähettämällä lapsi siivottomiin oloihin imettäjän hoteisiin.
Aviottomasti raskaaksi tullutta naista syytettiin siveellisyysrikoksesta, josta rangaistuksena oli raippaa ja sakkoja. Myös raiskattua naista voitiin syyttää, sillä usein oli vain sana sanaa vastaan, kuten nykyisinkin. Itse tekohetkellä nainen sai vastaavasti tappaa raiskaajansa. Neitsyeen raiskaaminen oli verrattavissa tavaran pilaamiseen ja siitä selvisi sakoilla.
Keskiajalla naisen ainoa mahdollisuus itsenäiseen elämään syntyi uskonnon kautta. Varsinkin varakkaiden perheiden tyttäret menivät nunniksi, usein omasta tahdostaan vaihtoehtona avioliitolle. Yleensä yhdestä aatelisperheestä pyrittiin lähettämään ainakin yksi poika papiksi ja tytär luostariin. Kaikki tiede, opiskelu ja yliopistot olivat luonteeltaan kirkollisia, ja luostarissa myös naisen oli mahdollista omistaa elämänsä kirjoittamiseen ja opiskeluun uskonnon nimissä.
Uskonpuhdistuksen jälkeen naisilta Pohjois-Euroopassa poistui tämä mahdollisuus opiskeluun ja itsenäiseen elämään. Lutherin mielestä naisen tärkein asema oli kotiäitinä ja hän tarvitsi vain aivan välttämättömän sitä tukevan koulutuksen, muu oli turhuutta. Luostareita ei tarvittu, sillä ihmisen tärkein tehtävä oli tuottaa jälkeläisiä Jumalan tahdon mukaan.
1500- ja 1600-luvuilla sukupuolimoraali kiristyi entisestään. Uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen lisäksi tähän vaikutti osaltaan Euroopan kuppaepidemia. Rikoslain rangaistukset olivat ankaria, sillä oikeudenkäytössä elettiin ns. puhdasoppisuuden aikakautta, jolloin lakina oli Mooseksen laki. Mooseksen laissa säädetään kuolemanrangaistus useista erityyppisistä rikoksista ja rikkomuksista, erityisesti erilaisista seksuaalirikoksista, esimerkiksi huoruudesta. Jälleen naiset jäivät tästä rikoksesta useammin kiinni kuin miehet.
Aikakauden noitavainot kohdistuivat Keski- ja Etelä-Euroopassa enimmäkseen naisiin. Noitavainojen ”käsikirja” Malleus Maleficarum perustui paitsi taikauskolle, niin pitkälti myös ”tieteellisiin” käsityksiin esimerkiksi naisten ominaisuuksista. Pohjoisessa, kuten Suomessa, tuomituiksi joutui enemmän miehiä, sillä meillä tietäjät olivat perinteisesti miespuolisia. Yleinen hysteria kohdistui silti myös naisiin: esimerkiksi monet luonnonlääkintää tuntevat kätilöt olivat syytösten kohteena. Ilmiantosysteemi aiheutti sen, että myös hyvämaineisia ja yläluokkaisia naisia joutui perättömien syytösten kohteeksi.
1700-luvun uudessa laissa Mooseksen laista luovuttiin. Kaksinkertaisesta huoruudesta (ts. molemmat osapuolet avioliitossa) sai silti edelleen kuolemanrangaistuksen. Naisten asemaan uusi laki ei sinällään vaikuttanut. Vuosisadan loppua kohti uudet tuulet alkoivat kuitenkin puhaltaa enemmän kaikkialla Euroopassa. Ylemmissä säädyissä oli jo tavallista, että myös perheen tyttäret oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, ja avioliittomarkkinoita ajatellen heille saatettiin hankkia kotiopettajatar, joka opetti seuraelämässä välttämätöntä yleissivistystä.
1800-luvun loppupuolella valtava väestönkasvu ja kaupungistuminen saivat lopulta aikaan syvällisen muutoksen, jonka myötä nainen saattoi olla ansiotyössä kodin ulkopuolella. Ansiotulot merkitsivät taloudellista itsenäisyyttä, ja perinteisen yhteisön murtuminen arvomaailman muuttumista. Naisten oikeuksien täyteen toteutumattomuuteen vaikuttaneet perustelut säilyivät silti samoina niin, että naisille maksettiin samoista tehtävistä automaattisesti huonompaa palkaa, koska heitä pidettiin heikompina kuin miehiä. Yliopisto-opiskelua varten naisen tuli hankkia erivapaus (Suomessa opiskelu oli mahdollista erivapaudella vuodesta 1870), ja ensimmäiset naiset kuuntelivat luentoja verhon takana miehiltä piilossa. Naisten ei katsottu tarvitsevan opiskeluoikeutta, koska he olivat luonnostaan tyhmempiä ja tunteellisempia kuin miehet, ja joka tapauksessa menivät naimisiin ja joutuivat miehensä vallan alle kodin hengettäriksi. Samantapaisten perusteluiden mukaan kuukautisten katsottiin estävän työnteon, vaikka ne eivät käytännössä näyttäneetkään haittaavan tehtaissa tai pelloilla raatavia alaluokkien naisia. Myöskään äänioikeutta ei tällainen ei-julkinen ja ei-täysivaltainen olento tarvinnut, vaan miehen mielipiteen katsottiin edustavan koko perheen mielipidettä.
Kodin ulkopuolisessa työssä olevien naisten määrän kasvu johti meillä siihen, että 1864 25 vuotta täyttänyt nainen sai täysivaltaisuuden, eli oikeuden hallita omaa omaisuuttaan ja itse ansaitsemiaan rahoja. Siihen asti isä tai veli oli päättänyt naimattomienkin täysi-ikäisten naisten kaikesta omaisuudesta.
Muutaman vuoden päästä (1878) naiset saivat oikeuden yhtä suureen perintöosaan vanhemmiltaan kuin miehet, sekä oikeuden yhtä suureen osaan puolisoiden omaisuudesta kuin aviomiehensä.
Täällä pohjoisessa, kovissa ja ”sivistymättömissä” oloissa naisten ja miesten välinen luonnostaan pienempi juopa työnjaossa, uudistusmielisen Ruotsin läheisyys, sekä itsenäisen Suomen syntyyn johtaneet monet lainsäädännölliset uudistusten ajat vaikuttivat varmastikin eniten siihen, että meillä naiset saivat äänioikeuden yleismaailmallisesti katsoen varhain eli jo 1906. Äänioikeuden lisäksi tuli oikeus asettua itse ehdolle. Sen sijaan esimerkiksi Ranskassa naiset saivat äänioikeuden vasta 1944, toisen maailmansodan raskaiden uhrien jälkeen, ja Sveitsissä niinkin myöhään kuin 1971.
Monissa maissa naisten äänioikeustaisteluun liittyi kovia ja vastenmielisiäkin piirteitä: Britanniassa 1900-luvun alussa suffragettejä pidätettiin, vangittiin, suljettiin mielisairaaloihin ja pakkosyötettiin aiheuttaen pysyviä vammoja, kun he ryhtyivät nälkälakkoon. Pakkoruokinta kiellettiin vasta 1913.
Oikeus tehdä työtä ilman miehensä lupaa tuli Suomen naisille 1919.
Aviorikos oli Suomessa yleisen syytteen alainen rikos vuoteen 1948. Jo sitä ennen oli kahden täysvaltaisen naimattoman ihmisen välinen sukupuolisuhde lakannut olemasta rikos.
Naisten oikeus pitää avioliitossa oma sukunimensä tuli voimaan 1985. Tämän kirjoittaja muistaa hyvin, miten monet tuolloin menivät naimisiin vuosikymmenien yhteiselon jälkeen tämän lain voimaantultua, ja vastaavasti monet avioliitossa elävät naiset kävivät ottamassa tyttönimensä takaisin.
Samaten muistan, miten omassa lapsuudessani mahdollisia tulevia ammatteja mietittäessä oli hämmennyksen aiheena, miten tietyt urapolut olivat mahdottomia, jos oli sattunut syntymään tytöksi. Papiksi, sotilaaksi tai presidentiksi tulon sulki pois pelkkä oma sukupuoli. Nyt omia lapsia on jo sillä sukupolvella, joka on syntynyt tämän ajan jälkeen.
Pappeus on Suomen luterilaisessa kirkossa ollut mahdollista naiselle vuodesta 1986.
Sotilasura tuli naisille mahdolliseksi vuonna 1995.
Ensimmäinen naispresidentti valittiin Suomessa vuonna 2000.
Linkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_aseman_historia
http://en.wikipedia.org/wiki/Women%27s_rights
http://en.wikipedia.org/wiki/Legal_righ ... in_history
http://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_o ... _voting%29
http://www.angelfire.com/ca3/ancientchix/
http://books.google.fi/books?id=ZH-iOIW ... en&f=false
http://www.moyak.com/papers/roman-women.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Aristotle% ... s_on_women
http://www.womenpriests.org/theology/aqui_wom.asp
http://www.uta.fi/laitokset/historia/no ... nlaki.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suffragetti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi
Omistan tämän pitkähkön juttuni taiteilijaprofessori Utriolle, joka on vastuussa melko kattavista historiantiedoistani, sekä niille nuorille naisille, jotka historiallista kontekstia tuntematta usein myötäilevät nykyisen miesasialiikkeen koviakin vaatimuksia tajuamatta, että kusevat siinä rankasti omaan pakkiin.
Koska tämä palsta liittyy paitsi rikoksiin niin myös oikeudenkäyttöön, ja täällä on keskusteltu paljon sukupuolten oikeuksista, ajattelin antaa keskusteluihin hieman historiallista perspektiiviä tämän kirjoituksen myötä.
Muinaisina aikoina naisilla ja miehillä näyttää pääsääntöisesti olleen melko tasa-arvoiset olot. Tämä perustuu lähinnä siihen, että yhteisöt olivat pieniä, ja kaikki hoitivat töitä kykyjensä mukaan. Sama ilmiö näkyy myöhemmin esimerkiksi sota-aikoina ja muissa vakavissa katastrofeissa. Eroja sukupuolten tehtävissä oli lähinnä rituaalisessa elämässä, jossa tietyt riitit kuuluivat vain miehille tai naisille. Se, oliko kansa tai kulttuuri matriarkaalinen vai patriarkaalinen, näkyy vaihdelleen.
Varhaisimpina historiallisina aikoina tasa-arvo oli edelleen todellisuutta suurimmassa osassa sivistynyttä maailmaa. Intiassa ja Egyptissä naisten oikeudet olivat periaatteessa samat, tosin esimerkiksi Egyptissä naisia silti melko harvoin päätyi virkamiehiksi tai faraoiksi. Minolaisessa kulttuurissa naiset näyttävät olleen ainakin uskonnollisen elämän huipulla. Poikkeuksen muodostaa Mesopotamia, jossa naisten asema määriteltiin pitkälti koko talouden omaisuutta hallitsevan miehen – isän, veljen, aviomiehen tai oman pojan – kautta. Myötäjäiset olivat käytössä ja ne olivat samalla naisen perintöosa lapsuudenkodistaan. Naisen asema oli kuitenkin Hammurabin laissa edelleen paljon parempi esimerkiksi avioeron ja miehen kuoleman osalta kuin myöhemmissä kulttuureissa.
Eurooppalaisten naisten myöhempien oikeuksien kannalta näyttää osoittautuneen kohtalokkaaksi se, että sekä länsimaiseen tieteeseen, että uskontoon eniten vaikuttaneissa ”lähdekulttuureissa” naisen asema oli huono. Länsimaisen tieteen ja demokratian kehitys sai alkunsa Kreikassa, jossa nainen oli kokonaan ei-julkinen olento, jolla ei ollut juuri mitään oikeuksia kodin ulkopuolella. Antiikin Kreikassa mies hallitsi kaikkea omaisuutta ja saattoi erota vaimostaan ilmoituksella. Nainen sen sijaan ei käytännössä saanut eroa, sillä mies saattoi aina hakea hänet takaisin. Lapset olivat automaattisesti miehen omaisuutta. Nainen ei saanut poistua kotoa kaupungille ilman hyvää syytä, eikä koskaan ilman saattajaa. Koska miehet menivät naimisiin vasta täysivaltaisina aikuisina, he olivat yleensä vähintään kymmenen vuotta vaimoaan vanhempia. Miehen sosiaalinen elämä käsitti miesten väliset suhteet ja hetairat eli prostituoidut. Koska hetaira oli ns. huono nainen, hänen elämänsä oli monessa suhteessa vapaampaa kuin miehen aviovaimon, joskin myös täysin turvatonta vanhuuden tai sairauden saapuessa. Aviovaimon sosiaalinen elämä rajoittui kotiin ja sukulaisnaisiin, sekä joihinkin juhliin, jotka hyvin vanhojen uskonnollisten tapojen perintönä oli tarkoitettu vain naisille, ja joissa juhlinta saattoi olla hyvinkin riehakasta jopa niin, että toisinaan valtio puuttui menoon.
Varhaisin demokratia oli siis vain vapaiden miesten demokratiaa, jota nykyisin kutsuttaisiin ehkä lähinnä oligarkiaksi. Tämä demokratian ihanne aikaansai sen, ettei myöhemminkään kukaan kyseenalaistanut naisten jäämistä julkisten oikeuksien ulkopuolelle. Tätä pyrittiin perustelemaan naisten ominaisuuksilla miehiin verrattuna. Pythagoras, joka oli eräs länsimaisen tieteellisen vallankumouksen aloittajista, määritteli 500-luvulla eaa. naisten ja miesten ominaisuudet ”tieteellisesti”.
Toisaalta Pythagoraan filosofian mukaan sielu oli sukupuoleton, ja hänen koulunsa antoivat myös naisille mahdollisuuden opiskella. Filosofian lisäksi naisia opetettiin kodin taidoissa, joista arveltiin olevan heille enemmän hyötyä. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että ensimmäisten pythagoralaisten kirjoitusten tekijöissä on enemmän naisia kuin miehiä. Naiset näyttävät siis käyttäneen hyväkseen tilaisuuden opiskella.
Pythagoraan melko tasa-arvoinen käsitys sukupuolten ominaisuuksista perustui todennäköisesti paljolti rituaalisen elämän perintöön, jossa naisilla oli myös Kreikassa paikkansa jumalattarina ja papittarina. Tämä osa elämästä ei siis ollut suljettu naisilta antiikin Kreikassa sen paremmin kuin Roomassakaan, toisin kuin myöhemmin kristinuskossa, joka perustui paitsi juutalaiseen perinteeseen, niin myös aristoteeliseen filosofiaan.
Aristoteleen (300-luku eaa.) mukaan nainen oli epätäydellinen, hedelmätön mies, eikä siten täysin ihminen. Naiset olivat hänen mielestään myös miehiä tunteellisempia, mustasukkaisempia, ruikuttavampia, huonomuistisempia, sekä taipuvaisempia toivottomuuteen, kohtalonuskoon, tylyttämiseen, lyömiseen, valehteluun ja petokseen kuin miehet. Koska nainen näin oli kaikessa epätäydellisempi kuin mies, hänen oikea paikkansa oli kotona ja miehen vallan alla. Esimerkiksi onnettomista naisista ja huonosta yhteiskunnasta Aristoteles nosti spartalaiset naiset, joilla oli samat oikeudet kuin kyseisen kaupunkivaltion miehillä. Lääketieteen puolella Aristoteles julisti, että nainen oli fyysisesti kylmempi kuin mies. Tämä uskomus periytyi lääketieteen isälle Galenokselle, säilyen lopulta noin kahden tuhannen vuoden ajan.
Alkukirkko otti ohjenuorakseen aristoteelisen filosofian käsityksineen maakeskeisestä maailmankaikkeudesta ja naisten alemmasta asemasta suhteessa miehiin, koska se sopi paremmin Vanhan testamentin kirjoituksiin. Antiikin sukupuolimoraali korvautui ankaralla juutalaiskristillisellä versiolla. Lainkäytön osalta antiikin Rooma tuli myöhemmille valtioille monessa suhteessa ihanteeksi. Tämä ei kuitenkaan koskenut naisten oikeuksia. Keskiajalle tultaessa naisten asema suhteessa miehiin oli paitsi oikeudellisesti huonompi, niin myös vuosisatojen uskonnollisen ja tieteellisen filosofian sementoima: nainen oli kaikkien perusteluiden mukaan ihmisenä huonompi kuin mies. Eräät kirkolliset oppineet keskustelivatkin vakavissaan siitä, voiko naisella olla sielua ollenkaan. Keskiajan kuuluisimman teologin ja filosofin Tuomas Akvinolaisen (1200-luku) mukaan ”nainen on luonnostaan hirviö”.
Naisiin keskiajan tiukempi sukupuolimoraali osui kipeämmin kuin miehiin, koska vain nainen voi tulla raskaaksi ja jäädä siten teostaan kiinni. Jos avioton äiti yritti salata tekonsa surmaamalla vastasyntyneen, rangaistuksena oli kuolema. Sen sijaan avioliitossa syntyneistä äpäristä ja muista liioista vastasyntyneistä päästiin kätevästi eroon vaikkapa kuoliaaksi makaamalla tai lähettämällä lapsi siivottomiin oloihin imettäjän hoteisiin.
Aviottomasti raskaaksi tullutta naista syytettiin siveellisyysrikoksesta, josta rangaistuksena oli raippaa ja sakkoja. Myös raiskattua naista voitiin syyttää, sillä usein oli vain sana sanaa vastaan, kuten nykyisinkin. Itse tekohetkellä nainen sai vastaavasti tappaa raiskaajansa. Neitsyeen raiskaaminen oli verrattavissa tavaran pilaamiseen ja siitä selvisi sakoilla.
Keskiajalla naisen ainoa mahdollisuus itsenäiseen elämään syntyi uskonnon kautta. Varsinkin varakkaiden perheiden tyttäret menivät nunniksi, usein omasta tahdostaan vaihtoehtona avioliitolle. Yleensä yhdestä aatelisperheestä pyrittiin lähettämään ainakin yksi poika papiksi ja tytär luostariin. Kaikki tiede, opiskelu ja yliopistot olivat luonteeltaan kirkollisia, ja luostarissa myös naisen oli mahdollista omistaa elämänsä kirjoittamiseen ja opiskeluun uskonnon nimissä.
Uskonpuhdistuksen jälkeen naisilta Pohjois-Euroopassa poistui tämä mahdollisuus opiskeluun ja itsenäiseen elämään. Lutherin mielestä naisen tärkein asema oli kotiäitinä ja hän tarvitsi vain aivan välttämättömän sitä tukevan koulutuksen, muu oli turhuutta. Luostareita ei tarvittu, sillä ihmisen tärkein tehtävä oli tuottaa jälkeläisiä Jumalan tahdon mukaan.
1500- ja 1600-luvuilla sukupuolimoraali kiristyi entisestään. Uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen lisäksi tähän vaikutti osaltaan Euroopan kuppaepidemia. Rikoslain rangaistukset olivat ankaria, sillä oikeudenkäytössä elettiin ns. puhdasoppisuuden aikakautta, jolloin lakina oli Mooseksen laki. Mooseksen laissa säädetään kuolemanrangaistus useista erityyppisistä rikoksista ja rikkomuksista, erityisesti erilaisista seksuaalirikoksista, esimerkiksi huoruudesta. Jälleen naiset jäivät tästä rikoksesta useammin kiinni kuin miehet.
Aikakauden noitavainot kohdistuivat Keski- ja Etelä-Euroopassa enimmäkseen naisiin. Noitavainojen ”käsikirja” Malleus Maleficarum perustui paitsi taikauskolle, niin pitkälti myös ”tieteellisiin” käsityksiin esimerkiksi naisten ominaisuuksista. Pohjoisessa, kuten Suomessa, tuomituiksi joutui enemmän miehiä, sillä meillä tietäjät olivat perinteisesti miespuolisia. Yleinen hysteria kohdistui silti myös naisiin: esimerkiksi monet luonnonlääkintää tuntevat kätilöt olivat syytösten kohteena. Ilmiantosysteemi aiheutti sen, että myös hyvämaineisia ja yläluokkaisia naisia joutui perättömien syytösten kohteeksi.
1700-luvun uudessa laissa Mooseksen laista luovuttiin. Kaksinkertaisesta huoruudesta (ts. molemmat osapuolet avioliitossa) sai silti edelleen kuolemanrangaistuksen. Naisten asemaan uusi laki ei sinällään vaikuttanut. Vuosisadan loppua kohti uudet tuulet alkoivat kuitenkin puhaltaa enemmän kaikkialla Euroopassa. Ylemmissä säädyissä oli jo tavallista, että myös perheen tyttäret oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, ja avioliittomarkkinoita ajatellen heille saatettiin hankkia kotiopettajatar, joka opetti seuraelämässä välttämätöntä yleissivistystä.
1800-luvun loppupuolella valtava väestönkasvu ja kaupungistuminen saivat lopulta aikaan syvällisen muutoksen, jonka myötä nainen saattoi olla ansiotyössä kodin ulkopuolella. Ansiotulot merkitsivät taloudellista itsenäisyyttä, ja perinteisen yhteisön murtuminen arvomaailman muuttumista. Naisten oikeuksien täyteen toteutumattomuuteen vaikuttaneet perustelut säilyivät silti samoina niin, että naisille maksettiin samoista tehtävistä automaattisesti huonompaa palkaa, koska heitä pidettiin heikompina kuin miehiä. Yliopisto-opiskelua varten naisen tuli hankkia erivapaus (Suomessa opiskelu oli mahdollista erivapaudella vuodesta 1870), ja ensimmäiset naiset kuuntelivat luentoja verhon takana miehiltä piilossa. Naisten ei katsottu tarvitsevan opiskeluoikeutta, koska he olivat luonnostaan tyhmempiä ja tunteellisempia kuin miehet, ja joka tapauksessa menivät naimisiin ja joutuivat miehensä vallan alle kodin hengettäriksi. Samantapaisten perusteluiden mukaan kuukautisten katsottiin estävän työnteon, vaikka ne eivät käytännössä näyttäneetkään haittaavan tehtaissa tai pelloilla raatavia alaluokkien naisia. Myöskään äänioikeutta ei tällainen ei-julkinen ja ei-täysivaltainen olento tarvinnut, vaan miehen mielipiteen katsottiin edustavan koko perheen mielipidettä.
Kodin ulkopuolisessa työssä olevien naisten määrän kasvu johti meillä siihen, että 1864 25 vuotta täyttänyt nainen sai täysivaltaisuuden, eli oikeuden hallita omaa omaisuuttaan ja itse ansaitsemiaan rahoja. Siihen asti isä tai veli oli päättänyt naimattomienkin täysi-ikäisten naisten kaikesta omaisuudesta.
Muutaman vuoden päästä (1878) naiset saivat oikeuden yhtä suureen perintöosaan vanhemmiltaan kuin miehet, sekä oikeuden yhtä suureen osaan puolisoiden omaisuudesta kuin aviomiehensä.
Täällä pohjoisessa, kovissa ja ”sivistymättömissä” oloissa naisten ja miesten välinen luonnostaan pienempi juopa työnjaossa, uudistusmielisen Ruotsin läheisyys, sekä itsenäisen Suomen syntyyn johtaneet monet lainsäädännölliset uudistusten ajat vaikuttivat varmastikin eniten siihen, että meillä naiset saivat äänioikeuden yleismaailmallisesti katsoen varhain eli jo 1906. Äänioikeuden lisäksi tuli oikeus asettua itse ehdolle. Sen sijaan esimerkiksi Ranskassa naiset saivat äänioikeuden vasta 1944, toisen maailmansodan raskaiden uhrien jälkeen, ja Sveitsissä niinkin myöhään kuin 1971.
Monissa maissa naisten äänioikeustaisteluun liittyi kovia ja vastenmielisiäkin piirteitä: Britanniassa 1900-luvun alussa suffragettejä pidätettiin, vangittiin, suljettiin mielisairaaloihin ja pakkosyötettiin aiheuttaen pysyviä vammoja, kun he ryhtyivät nälkälakkoon. Pakkoruokinta kiellettiin vasta 1913.
Oikeus tehdä työtä ilman miehensä lupaa tuli Suomen naisille 1919.
Aviorikos oli Suomessa yleisen syytteen alainen rikos vuoteen 1948. Jo sitä ennen oli kahden täysvaltaisen naimattoman ihmisen välinen sukupuolisuhde lakannut olemasta rikos.
Naisten oikeus pitää avioliitossa oma sukunimensä tuli voimaan 1985. Tämän kirjoittaja muistaa hyvin, miten monet tuolloin menivät naimisiin vuosikymmenien yhteiselon jälkeen tämän lain voimaantultua, ja vastaavasti monet avioliitossa elävät naiset kävivät ottamassa tyttönimensä takaisin.
Samaten muistan, miten omassa lapsuudessani mahdollisia tulevia ammatteja mietittäessä oli hämmennyksen aiheena, miten tietyt urapolut olivat mahdottomia, jos oli sattunut syntymään tytöksi. Papiksi, sotilaaksi tai presidentiksi tulon sulki pois pelkkä oma sukupuoli. Nyt omia lapsia on jo sillä sukupolvella, joka on syntynyt tämän ajan jälkeen.
Pappeus on Suomen luterilaisessa kirkossa ollut mahdollista naiselle vuodesta 1986.
Sotilasura tuli naisille mahdolliseksi vuonna 1995.
Ensimmäinen naispresidentti valittiin Suomessa vuonna 2000.
Linkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_aseman_historia
http://en.wikipedia.org/wiki/Women%27s_rights
http://en.wikipedia.org/wiki/Legal_righ ... in_history
http://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_o ... _voting%29
http://www.angelfire.com/ca3/ancientchix/
http://books.google.fi/books?id=ZH-iOIW ... en&f=false
http://www.moyak.com/papers/roman-women.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Aristotle% ... s_on_women
http://www.womenpriests.org/theology/aqui_wom.asp
http://www.uta.fi/laitokset/historia/no ... nlaki.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suffragetti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi
Omistan tämän pitkähkön juttuni taiteilijaprofessori Utriolle, joka on vastuussa melko kattavista historiantiedoistani, sekä niille nuorille naisille, jotka historiallista kontekstia tuntematta usein myötäilevät nykyisen miesasialiikkeen koviakin vaatimuksia tajuamatta, että kusevat siinä rankasti omaan pakkiin.