Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010
Lähetetty: Su Elo 23, 2020 6:50 pm
vanhin tekijöistä on jo ollu tovin vapaalla.. kuinkakauan 20-v istuu sit murhasta.??
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Elävältä haudanneet
Elinkautiset: 10 vuotta ja 6 kuukautta, 10 vuotta ja 9 kuukautta, vapaaksi 4.1. ja 4.4.
Vapautettavat miehet surmasivat miehen hautaamalla tämän elävältä vuonna 2010 Rovaniemellä. He olivat tekoaikaan 18- ja 20-vuotiaita. Miehistä nuorempi vapautuu myöhemmin.
Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehet elinkautiseen murhasta, törkeästä varkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta.
Surmateossa oli mukana kolme miestä. Kolmas tekijöistä oli tekohetkellä vasta 17-vuotias, ja hänet tuomittiin taposta kahdeksan vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.
Oikeuden päätöksen mukaan uhria oli muun muassa pidetty uima-altaassa veden alla niin pitkään, että hän oli menettänyt tajuntansa. Sen jälkeen uhria oli pahoinpidelty. Lopuksi tekijät olivat haudanneet uhrin maakuoppaan. Uhri kuoli tukehtumalla.
Rikosseuraamuslaitos puolsi kummankin miehen vapauttamista. Samalle kannalle päätyi myös hovioikeus. Perusteluissa mainittiin muun muassa vankila-aikainen opiskelu ja väkivaltaan ja päihteidenkäyttöön liittyvien ongelmien työstäminen.
Mutta ei ole unohtanut treenata siviilissäkään, kuten usein monille käy, sillä onhan tuo vapaalla ollut jo pitkään lyhyeksi jääneen elinkautisensa jälkeen.
(13 vuotta myöhemmin)Celeste kirjoitti: ↑Ti Marras 16, 2010 4:05 pmmatlockb kirjoitti:Kyllä tuo niin selkeä murha on että aivan turha vaatimus "toissijaisesti taposta", tässä ei pikaistuksissa ja nopeasti tehty henkirikos tule mitenkään edes kysymykseenkään.
Näin on. Ja mitä tietää nuitten jätkien taustaa ja aikasempia tekosia, ni ei niistä siellä linnassa enkeleitä, tule...toivottavasti istuvat ja pitkään. Ainaki pitempään kun sen 10 tai 12 vuotta.
Sienisalaatti kirjoitti: ↑Ti Helmi 27, 2024 8:17 pm Olisiko Jimi-Joonas Rantamäki mahdollisesti valunut Ouluun? Jos somet paikkansa pitää, elämänkoulu jatkunee siellä ylemmällä korkeakouluasteella.
Joo, se piti sitten paikkansa. Ja varmaan juu, pitkäänköhän tyyliä saa pidettyä ja millä pohjilla...Mystique kirjoitti: ↑Su Huhti 14, 2024 8:18 pmSienisalaatti kirjoitti: ↑Ti Helmi 27, 2024 8:17 pm Olisiko Jimi-Joonas Rantamäki mahdollisesti valunut Ouluun? Jos somet paikkansa pitää, elämänkoulu jatkunee siellä ylemmällä korkeakouluasteella.
Jimi on asunut Oulussa jo vuosikausia.
Kuulopuheet kertoo, että myös siellä elåmäntyyli on kuin Escobarilla.
Sienisalaatti kirjoitti: ↑Su Huhti 14, 2024 9:40 pmJoo, se piti sitten paikkansa. Ja varmaan juu, pitkäänköhän tyyliä saa pidettyä ja millä pohjilla...Mystique kirjoitti: ↑Su Huhti 14, 2024 8:18 pmSienisalaatti kirjoitti: ↑Ti Helmi 27, 2024 8:17 pm Olisiko Jimi-Joonas Rantamäki mahdollisesti valunut Ouluun? Jos somet paikkansa pitää, elämänkoulu jatkunee siellä ylemmällä korkeakouluasteella.
Jimi on asunut Oulussa jo vuosikausia.
Kuulopuheet kertoo, että myös siellä elåmäntyyli on kuin Escobarilla.