Sivu 1/1

USA: Gaile Owens sai teloituspäivän syyskuulle

Lähetetty: Ma Heinä 12, 2010 8:12 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Gaile Owens on saanut teloituspäivän Syyskuulle. Sai jo huhtikuussa, mutta on mennyt itseltä vähän ohi. Gaile Owens on toinen Tennesseen kuolemaantuomituista naisista. Toinen on Christa Pike. Owens sai kuolemantuomion 1986 palkatessaan henkilön tappamaan miehensä. Gaile Owens oli joidenkin mukaan aivan tavallinen perheen äiti.

Tuomio herätti huomiota jo tuolloin, sillä Gaile Owens oli usein joutunut miehensä pahoinpitelemäksi ja muutenkin oli ollut henkistä väkivaltaa. Joidenkin mukaan Owens olisi väistänyt kuolemantuomion, jos olisi itse tappanut miehensä, mutta koska palkkasi toisen, niin se toi kuolemantuomion.

Edellinen teloitettu nainen oli Frances Newton vuonna 2005

Otsikkoa korjailtu
-NILS-

Re: USA: Gaile Owens sai teloituspäivän syyskuulle

Lähetetty: Su Heinä 18, 2010 9:39 pm
Kirjoittaja specialhousingunit
Niinhän siinä kävi, että teloitus ei toteudu. Tenneseen kuvernööri on kumonnut tuomion ja muuttanut sen elinkautiseksi. Gaile Owens on oikeutettu ehdonalaiseen ja koskapa on ollut vankilassa lähes 25 vuotta, niin ehkäpä jo ensimmäinen mahdollisuus ehdonalaiseen tuottaa tulosta. Ensimmäinen anomus käsitellään ensi vuonna.
Mitkähän mahtaa olla tunnelmat, kun odottaa syyskuussa tapahtuvaa teloitusta ja nyt tajuaakin, että voi vapautua ensi vuonna kokonaan.

Re: USA: Gaile Owens sai teloituspäivän syyskuulle

Lähetetty: La Elo 29, 2015 3:08 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Niinhän siinä kävi, että Gaile Owens vapautui ehdonalaiseen vuotta myöhemmin samana päivänä hänen määrätystä teloituspäivästään eli 28.9.2011.

Hänen miehensä Ron Owensin palkkamurhaajaksi ryhtynyt Sidney Porterfield, 71, kuoli vankilassa vuonna 2014 luonnollisiin syihin odottaessaan kuolemantuomiotaan.

Kuva
Sidney Porterfield.

Gaile Owensin poika Stephen on kirjoittanut kirjan Set Free lapsuutensa traumaattisista kokemuksista ja anteeksiannosta äidilleen.

Kuva
Stephen ja Gaile Owens.

Kuolemantuomio oli yllättävän kova veto, kun kyseessä oli miehensä taholta fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa kokenut nainen. Pystyttiinköhän niitä väitteitä koskaan todistamaan oikeiksi?

Re: USA: Gaile Owens sai teloituspäivän syyskuulle

Lähetetty: La Elo 29, 2015 5:12 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Mielenkiintoinen tarina tuo Owens.
Kuolemantuomiota en kannata missään olosuhteissa, mutta toisaalta kieroutunutta pitää murhaajaa kansallissankarina (kuten mediasta saa joskus käsityksen) :D

Syyttömänä tuomitut tuleekin nostaa jalustalle, se ohjaa yhteiskuntaa toimimaan oikeudenmukaisemmin. Haluaisin vielä nähdä sen päivän, kun länsimaissa jaettaisiin tuomioita niille, jotka ovat mukana syyttömien tuomitsemisprosessissa.