CBS kirjoitti:Kolme kuollut Albuquerquessa toimistoammuskelussa
Asemies oli vihainen lapsen huoltajuuskiistasta ja ampui tyttöystäväänsä, ennen kuin ampui kaksi työntekijää ja lopuksi itsensä.
Asemies, joka oli suuttunut lapsensa huoltajuuskiistasta tyttöystävänsä kanssa, ampui häntä maanantaina tavattuaan hänet New Mexicossa sen tehtaan ulkopuolella, jossa tyttöystävä työskenteli. Sen jälkeen hän väkisin tunkeutui sisälle tehtaaseen ja ampui kaksi työntekijää ennen kuin käänsi aseen itseään kohden.
Poliisi tunnisti ampujan 37-vuotiaaksi Robert Rezaksi, jonka kotiosoite on Rio Ranchossa.
Robert Reza.
Neljä muuta loukkaantui hyökkäyksessä. Poliisin mukaan paikalta oli löytynyt vain kaksi käsease, mutta että Reza ampui 20-25 laukausta, ladaten aseensa vain kerran.
Poliisin mukaan muita nimiä ei julkistettaisi ennen tiistaita.
Reza kohtasi tyttöystävänsä ulkopuolella kuituoptiikka- ja aurinkopaneelitehdasta ja jatkoi hyökkäystään sisällä. Toistaiseksi on epävarmaa, olivatko muut uhreiksi joutuneet tarkoituksella kohteina.
"Hän toimi yksin," Poliisipäällikkö Ray Schultz sanoi. "Hänen pääkohteensa oli hänen tyttöystävänsä tehtaalla. Hän tiesi tämän rutiinit ja kohtasi hänet ulkopuolella."
Nainen vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa ampumahaavojen jäljiltä. Schultz sanoo hänen kertoneen työkavereilleen suunnittelevansa tekevänsä ilmoituksen perheväkivallasta viranomaisille.
Schultzin mukaan ainoa Rezan rikollinen teko heidän tiedostoissaan oli humalassa ajaminen 2003 ja 2000. Päällikkö kertoi myös ainakin yhden soiton aiemmin koskeneen perheväkivaltaa, johon myös ampuja liittyi jollain tapaa. Soitto tuli Albaquerquen ulkopuolelta.
Vielä ei tiedetä kuinka Reza ohitti vartijat Emcore Corp.:issa, mutta poliisi kertoi hänen olevan entinen työntekijä. Reza meni rakennuksen läpi ampuen kohti useita työntekijöitä ja jätti jälkeensä hirvittävän tapahtumapaikan täynnä verta ja hylsyjä tehtaan päämajassa.
Viranomaisten täytyi ohittaa useita uhreja - yksi kuollut ja useita loukkaantuneita - kun he juoksivat pysäyttämään asemiesta. Rezan avattua tulen työntekijät kyyristyivät suojaan samalla kun poliisi sulki koko naapuruston.
"Tämä on pahin painajainen mitä voi kuvitella," Schultz sanoi. "Kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen kuten tämä yhteisössään."
Aiemmin Schultz kertoi kuuden ihmisen kuolleen, mutta myöhemmin muutti lausuntoaan ja kertoi ainoastaan kolmen haavoittuneen kuolettavasti.
Hän kertoi asemiehellä ja tyttöystävällä olleen lapsia jotka asuivat Rio Ranchossa ja jotka oli huostaanotettu.
Schultz kutsui Emcoren tehtaita hyvin turvatuksi tehtaaksi ja kertoi asemiehen väkisin pakottaneen tiensä sisälle rakennukseen ennen usealla muulla alueella käymistään. Schultz kertoi heidän ja FBI:n parhaillaan tutkivan tehtaan omien valvontakameroiden materiaalia.
"Se on iso ja mutkikas ammuskelupaikka," hän kertoi.
Hän kertoi yli 220 ihmistä kuljetetun ammuskelun jälkeen yhteisökeskukseen, jossa tutkijat haastattelivat heitä. Työntekijöille tarjottiin myös kriisiapua ja sairaanhoitoa astman ja diabeteksen vuoksi.