Saksassa toistakymmentä kuollut teknofestivaaleilla
Lähetetty: Su Heinä 25, 2010 12:58 pm
Yle uutisoi:
MSNBC:n mukaan kuolleita on 19 ja jopa 342 on loukkaantunut.Saksalaisen ZDF-televisiokanavan mukaan jo 17 ihmistä on kuollut Duisburgissa järjestetyllä Love Parade -teknofestivaalilla. Festivaalin aikana ihmiset joutuivat paniikkiin tunnelissa ennen tapahtuma-alueen varsinaista sisäänkäyntiä. Suuri massa yritti poistua paikalta ja ihmisiä tallautui jalkoihin.
Paikallisviranomaiset ovat kertoneet yhdeksästä kuolleesta naisesta ja kuudesta miehestä. Kymmeniä loukkaantuneita on kuljetettu sairaalahoitoon, ja joidenkin viestimien mukaan loukkaantuneita olisi jopa sata.
Kaaos sai alkunsa päivällä noin kello 17 paikallista aikaa. Silminnäkijä kertoo, että väkijoukossa monet menivät paniikkiin ja liikkuminen oli mahdotonta:
- Tunnelissa oli ahtaampaa ja ahtaampaa ja jossain vaiheessa kaikki vain rynnivät ulos, paikalla ollut mies kertoi.
Poliisi yritti elvyttää väkijoukossa musertuneita. Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisi olisi aiemmin päivällä yrittänyt sulkea tunnelin suuta.
Pelastustustyöntekijöiden oli hankalaa päästä loukkaantuneiden luo tiiviiden väkijoukkojen vuoksi. Saksalaisviestimien mukaan myös puhelinlinjat olivat raskaan käytön vuoksi tukossa.
Brittiläisen BBC:n mukaan läheinen moottoritiesilta suljettiin liikenteeltä, jotta pelastushelikopterit pystyivät laskeutumaan onnettomuuspaikan liepeille.
Euroopan suurin musiikkifestivaali
Love Parade -teknofestivaali on Euroopan suurin musiikkifestivaali. Järjestäjien mukaan paikalla oli tänä vuonna reilusti yli miljoona osallistujaa. Festivaali järjestetään läntisessä Saksassa sijaitsevassa Duisburgin kaupungissa. Teknofestivaali- ja paraati on järjestetty useina vuosina aiemmin Berliinissä.
Tapahtumaa ei keskeytetty kuolintapauksien vuoksi, sillä sen pelättiin johtavan samankaltaisiin pullonkauloihin ihmisten poistuessa väkijoukolla.
Suomen Berliinin suurlähetystö selvittää tilannetta suomalaisten festivaalikävijöiden osalta. Ulkoministeriöön ei ole tullut suomalaisten yhteydenottoja.
Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi olevansa tyrmistynyt uutisen kuultuaan. Merkel välitti surunvalittelut festivaalilla kuolleiden omaisille.
AP, AFP, Reuters, YLE Uutiset


