Sivu 1/1
Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntä asialla
Lähetetty: Su Elo 01, 2010 1:55 pm
Kirjoittaja Solmu
Sunnuntai 1.8.2010 klo 05.45 (päivitetty klo 06.24)
Orivedellä Ristijärventiellä on palanut kokonainen tila.
Tulessa oli navetta ja omakotitalo. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan navetta ei ole tuotantoeläinkäytössä. Lisäksi tulessa on ollut myös kaksi pienempää piharakennusta ja kolme autoa.
Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut itse palossa. Palon tarkkaa syttymissyytä ei kerrota, mutta pelastuslaitoksen mukaan palon taustalla eivät ole luonnon voimat vaan ihmisen toiminta. Poliisi tutkii tapausta.
Palot on saatu sammutettua, mutta jälkiraivausta jatketaan vielä. Omakotitalossa on palovahinkoja yhdessä huoneessa.
STT
Tilapalon sytyttäjäksi epäilty isäntä kateissa Orivedellä
Sunnuntai 1.8.2010 klo 13.37
Yöllä vähän kello kahden jälkeen syttyneessä palossa tuhoutui navetta. Siellä ei ollut karjaa. Tulessa oli myös kaksi pienempää piharakennusta ja kolme autoa. Tuli uhkasi myös asuinrakennusta, mutta siihen tuli vain pieniä savuvahinkoja.
Poliisin mukaan muu perhe oli poistunut ennen palon syttymistä. Isännän auto löydettiin noin kilometrin päästä kotoa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010080 ... 8_uu.shtml
Mikähän lie tämänkin taustalla.
Vakuutuspetoksen yritys ei tunnu oikein loogiselta, kun ilmeisesti aika selvästi on ollut merkit tahallisesta sytyttämisestä.
otsikkoa muokattu
t:mode
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Su Elo 01, 2010 2:22 pm
Kirjoittaja Rezah
Olisiko vaimo lapsineen lähtenyt lätkimään?
Surullisia tälläiset, onneksi ei mennyt eläimiä mukana palossa, eikä ihmisiä.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Su Elo 01, 2010 2:37 pm
Kirjoittaja seppoilmari
Eikö omaa omaisuuttaan saa polttaa, jos ei ilmoita vakuutusyhtiölle niin ei ole petosta eikä aiheuta vaaraa ihmisille eikä eläimille niin ei taida olla rikostakaan, toki ymmärrän että miestä etsitään, taitaa olla pieni morkkis

Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Su Elo 01, 2010 3:32 pm
Kirjoittaja Tay77
seppoilmari kirjoitti:Eikö omaa omaisuuttaan saa polttaa, jos ei ilmoita vakuutusyhtiölle niin ei ole petosta eikä aiheuta vaaraa ihmisille eikä eläimille niin ei taida olla rikostakaan, toki ymmärrän että miestä etsitään, taitaa olla pieni morkkis

Näin ihan yleisen elämänkokemukseni perusteella vastaisin, että ei saa. Uskoisin, että varsinkin näin ruohikko- ja metsäpalovaroitus -aikoina ei saa edes risukasaa tontillaan valvomatta polttaa... Ja vaikkei ihmisiä välittömässä läheisyydessä olisikaan, voihan tuli levitä aiheuttaen vaaran esim. naapurustolle. Ja toisekseen, voi olla, ettei kyseinen henkilö tuhonnut vain ainoastaan omaa omaisuuttaan. Veikkaisin (en siis tiedä!), että tilalla oli myös puolison ja muun perheen omaisuutta.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Su Elo 01, 2010 3:56 pm
Kirjoittaja matlockb
Jotenki tuntuu siltäettä miehellä on elämä potkinu päähän pahemman kerran ja tulos on palanut (poltettu) tila ja mies löytynee menehtyneenä (oman käden kautta) kaikki merkit viittaisivat tällaiseen juttuun.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Ma Elo 02, 2010 10:23 am
Kirjoittaja Nosey
Perheriitahan tässä on ainakin kyseessä:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... aan/186120
Mies oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yksin tilallaan. Hänen epäillään sytyttäneen navettansa tuleen puoli kolmen aikaan yöllä. Tämän jälkeen mies ilmeisesti lähti tilalta autollaan.
- Kyseessä on perhetragedia. Perhe oli lähtenyt kotoaan ennen paloa, Pirkanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Ossi Kaario sanoo Aamulehdelle.
Sivukorvalla olin kuulevinani tänään radiosta (kanavastakaan ei ole hajua), että mies olisi ihan itse häätänyt perheensä pois ennen sytyttämistä. Tiedä sitten oliko toimittajan tulkintaa, vai mistä moinen tieto.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Ma Elo 02, 2010 10:42 am
Kirjoittaja matlockb
Tämä komisario Ossi Kaariohan tutkii/hutkii Raija Juutilan katoamista Kangasalta. Oli niin välinpitämätön että ainakin kadonneet-ohjelmassa Juutilan katoamisen suhteen että mielenkiinnolla odotan mitä Kaario saa aikaiseks, tai vastas on selvä, ei varmasti mitään, kyllähän ukon ja auton löytää joku etsijöistä, eihän Kaario näihin etsintöihin osallistu, antaa vaan haastatteluja lehtiin ja juo kahvia ja syö pullaa kuten näillä kaarioilla on tapana.
Anteeks vuodatus mutta otti vaan tää poliisin (Kaarion) saamattomuus Juutilan asian suhteen niin päähän.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Ma Elo 02, 2010 2:18 pm
Kirjoittaja johnny rebel
Maatilansa polttanut isäntä piilotteli mökissä
Perhetragedian päätteeksi navetan, kaksi ulkorakennusta ja kolme autoa Oriveden Ristijärven kylällä sunnuntain vastaisena yönä polttanut mies on löytynyt.
Surullinen tapahtumasarja alkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun tilan isännän puoliso ja kaksi lasta lähtivät tilalta yönselkään.
Tutkinnanjohtaja Markku Leppänen Pirkanmaan poliisista kertoo, että mies löytyi pitkään kestäneiden etsintöjen jälkeen Orivedellä sijaitsevalta mökiltä yhdentoista aikaan sunnuntai-iltana, kun poliisipartio löysi miehen vihjeen perusteella.
Poliisin mukaan mies oli aikeissa polttaa myös perheensä omakotitalonkin, jonka pelastajat onnistuivat kuitenkin estämään. Kotitalo vahingoittui silti savusta asumiskelvottomaan kuntoon.
Miestä epäillään muun muassa törkeästä vahingonteosta.
aamulehti.fi
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Ma Elo 02, 2010 3:07 pm
Kirjoittaja Solmu
Pistetään vielä Iltasanomien juttu tähän.
Poltetun tilan isäntä löytyi mökiltä Orivedellä
02.08.2010 14:53
Poliisi löysi oman tilansa rakennusten polttamisesta epäilemänsä miehen mökiltä Orivedellä Pirkanmaalla.
Isäntä löytyi myöhään sunnuntaina vihjeen perusteella. Mies antautui rauhallisesti, mutta hänellä oli mukanaan pitkäpiippuinen ase.
Isäntä oli kateissa lähes vuorokauden. Hänen etsintöihinsä osallistui puolen tusinaa poliisipartiota ja ambulanssi.Osa maatilan piharakennuksista tuhoutui palossa, joka syttyi varhain sunnuntaina. Myös asuinrakennus oli vaarassa palaa, mutta selvisi savuvahingoilla.
Perheen äiti ja lapset olivat lähteneet ennen tulipaloa. Isäntä katosi palon syttymisen jälkeen, mutta hänen autonsa löydettiin noin kilometrin päästä.
Poliisi arvioi esitutkinnassa, esitetäänkö miestä vangittavaksi vai onko hänet syytä saattaa esimerkiksi hoitoon. Häntä epäillään muun muassa törkeästä vahingonteosta ja ampuma-aserikoksesta.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2231648
Ase siis on ollut mukana. Itsemurhaa varten, voisi kenties olettaa?
Onneksi ei sitten itseään lähtenyt kuitenkaan ampumaan.
Re: (K) Koko maatilan palo Orivedellä - Isäntää etsitään.
Lähetetty: Ma Elo 02, 2010 3:57 pm
Kirjoittaja Tiina
Mahtaa isäntämiehellä olla pienoinen morkkis tekosistaan. Olikohan alkomahoolilla osuutta tapahtumiin ?